Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Brasilian suurin dinosaurus löytyi kaapista

Iso pää, valtava ruumis ja pitkä häntä – sellainen oli otus, jonka selkänikamat odottivat tutkijoita kaapin uumenissa kuusi vuosikymmentä.

Vahvistus: Sordolta jää Jyväskylän MM-ralli väliin

Dani Sordo ei aja Jyväskylän MM-rallissa. Sordolta murtui selkänikama testeissä Kuhmoisissa.

MM-rallitähdeltä murtui selkänikama testeissä Suomessa – Jyväskylän MM-ralli jää välistä?

Dani Sordon rajun ulosajon vaikutuksista on tullut lisätietoa.

Näkökulma: Mikä minua tervettä vaivaa?

Kun kaikki niin helppoa. Kun kaikki jäsenet, nikamat ja aistit toimii. Mikä minua vaivaa, pohtii Yle Urheilun Kaj Kunnas.

Seuraa pituuttasi: "Viiden sentin lyhenemisestä pitäisi hälytyskellojen soida"

Oman pituuden mittauttaminen on tärkeätä myös aikuisiällä. Osteoporoosi voi syödä pituudesta useita senttejä.

Uuden maailman vanhin mestaus? – Tutkijat löysivät 9 000 vuotta vanhan kallon

Hiekkakivilaattoihin haudatun kallon päälle oli asetettu amputoidut kädet.

Seiväshyppääjä halvaantui – järkyttävä onnettomuus harjoituksissa

Itävaltalainen seiväshyppääjä Kira Gruenberg on halvaantunut harjoituksissa Innsbruckissa.

Yhdysvaltain entinen presidentti George H.W. Bush loukkaantui onnettomuudessa

91-vuotiaan Bushin kerrotaan murtaneen kaulanikaman kaaduttuaan pahasti kesäasunnollaan.

Cancellaran Tour on ohi – mursi selkänikamia kolarissa

Maanantaisen ketjukolarin seurauksena keltaista johtajan paitaa kantanut Fabian Cancellara joutuu vetäytymään kilpailusta.

Paneeko tabletilla puuhastelu nuorison paikat jumiin?

Lapset ja nuoret kärsivät aikuisten lailla niskan jäykkyydestä, jännityspäänsärystä ja selkäkivuista. Liikunnan puute on pahin syyllinen, mutta myös tableteilla, kännyköillä ja tietokoneilla on lusikkansa sopassa.

86-vuotias toipui selkänikaman murtumasta käveleväksi?

86-vuotiaasta Anja Turkkilasta ei tullut laitospotilasta eikä edes sängyssä makaavaa kotihoidon asiakasta. Kaatumisen, selkänikama- ja olkapäämurtuman takia Turkkila vietti sairaalassa reilun kuukauden. Kotiin palatessa juuri mistään muusta kuin makaamisesta ei tullut mitään. Miten voi olla mahdollista, että neljän kuukauden perästä Anja noutaa postin laatikosta itse ja käy kuntosalilla?

Ihmisen selkänikamat ovat pienentyneet – gorillasta etsitään vastausta selän evoluutioon

Dosentti Juho-Antti Junno on pitkään tutkinut selän evoluutiota. Junno palasi vastikään Suomeen Ruandasta, jossa hän oli tutkimassa kahdella jalalla liikkumisen evoluutiota. Tutkimusta tehtiin Ruandassa, koska siellä on jo pitkään seurattu uhanalaista vuorigorillapopulaatiota. Suojelun ja tutkimukset aloitti aikoinaan Dian Fossey, joka tunnetaan Sumuisten vuorten gorillat kirjasta ja elokuvasta.

Jarmo Lehtinen vaarallisimmasta hetkestään – ”Siinä olisi voinut käydä terveydelle pahasti”

Jarmo Lehtisen vuonna 2002 alkanut yhteistyö Mikko Hirvosen kartanlukijana päättyi viime syksynä. Miesten uran varrelle mahtui dramaattisiakin hetkiä, joista yksi oli Japanissa.

Viidakkoluolan vangiksi lähes kahdeksi viikoksi jäänyt mies pelastui – video

Espanjalainen luolatutkija loukkaantui pudottuaan Amazonin viidakossa Perussa olevan luolan onkaloon. Loukkaantunut mies lojui noin 400 metrin syvyydessä.

Perussa operaatio luolatutkijan pelastamiseksi 400 metrin syvyydestä

Tunnettu espanjalainen luolatutkija loukkaantui pudottuaan viiden metrin matkan luolan sisällä olevaan rotkoon.

Kiinalaispojalle printattiin uusi kaulanikama

Kiinalaispojan kiertäjänikamasta otettiin kopio ja se vaihdettiin alkuperäisen paikalle. Kyseessä on ensimmäinen ensimmäinen kerta, kun ihmisen nikama korvataan 3D-tulosteella.

Barcelonalle loukkaantumishuolia kauden avauksen alla - jääkö brassitähti sivuun?

Neymar kärsii nilkkavaivasta ja saattaa joutua seuramaan Elche-pelin sivusta.

Iäkäs menehtyy leikkaukseen entistä harvemmin

Tutkijoiden mukaan vanhus voidaan leikata siinä missä nuorempikin, kunhan hiukan suurempi komplikaatio- ja kuolleisuusriski huomioidaan. Erityisesti muuten perusterveet vanhukset voivat hyötyä leikkauksesta merkittävästi, tutkijat summaavat.

Neymar on palannut harjoituksiin

Barcelonan tähtihyökkäjä Neymar on palannut harjoituksiin, mutta aloittaa täysipäiväisen treenin vasta, jos edistyminen sujuu hyvin.

Neymar kuntoutuu kovaa vauhtia - nähdäänkö jo Helsingissä?

MM-kisoissa loukkaantuneen Neymarin toipuminen selkänikaman murtumasta on edennyt vauhdilla.

Neymar murtui kyyneliin: "Voisin olla nyt pyörätuolissa"

Brasilialaistähden mukaan Juan Zunigan taklaus olisi voinut olla todella kohtalokas.

Neymar seuraa pronssiottelun joukkueen mukana

Brasilian loukkaantunut tähtihyökkääjä on joukkueensa mukana, kun Brasilia kohtaa pronssiottelussa Hollannin.

Brasilian lääkäri ampuu alas huhut Neymarin pelaamisesta

Brasilialaismedian mukaan selkänsä loukannut Neymar olisi saattanut pelata mahdollisessa MM-finaalissa kipulääkkeiden avulla.

Neymarin kisat ohi – murtuma selkänikamassa

Brasilian ykköstähti ei pääse osallistumaan mitalipeleihin. Neymar sai iskun selkäänsä perjantain puolivälierän loppuminuuteilla.

Klassikkomatsi: Katkenneita hampaita, murtuneita kylkiluita ja vahingoittuneita nikamia - seurauksena maalipotku!

Ranska ja Saksa ovat kohdanneet MM-kisojen historiassa kolmesti ennen 2014 puolivälierää. Ranskan vastustajana on näillä kolmella kerralla ollut Länsi-Saksa. Ikimuistoisin näistä kolmesta kohtaamisesta on varmasti vuoden 1982 klassikko-ottelu.

Vakavasti loukkaantunut olympiavoittaja julkaisi kuvan sairasvuoteeltaan

Selkäydinvamman vakavassa onnettomuudessa saaneen olympiavoittaja Amy Van Dykenin elämä muuttui silmänräpäyksessä.

Pääkallo ja nikamia nousi haudasta Hämeenlinnassa – kaivuuohjeet uusiksi

Ihmisen pääkallon osat ja muut luujäänteet pelästyttivät hämeenlinnalaisnaisen ja tämän tyttären Vanajan vanhalla hautausmaalla viime viikonvaihteessa. Kirkkoherran mukaan kyse oli vahingosta, jonka johdosta hautausmaan kaivuuohjeita on täsmennetty.

Liika vauhti ja tiukka mutka muuttivat Ilpon elämän

Ilpo Lehojärvi oli 17-vuotias ja matkalla autolla kavereiden kanssa baariin, kun kurvi osoittautui liian tiukaksi suhteessa vauhtiin. Vieressä istunut tyttö kuoli ja Ilpon terveen miehen päivät päättyivät siihen. Katkeruutta ei jäänyt, eikä autoiluharrastuskaan loppunut tuohon. Ohjeita nuorille innokkaille kuskeille Ilpolla on silti muutamia. Yksi niistä on: laita turvavyöt kiinni. Aina.

Turku hospital developing new imaging technique for neck injuries

Neck injuries are tricky and don’t necessarily show up in magnetic imaging procedures. There are currently no devices that can accurately detect damage in the vertebrae of the upper neck. Turku University Hospital is testing a technique that could make these challenges a thing of the past.

Lahden torikaivauksissa löytyneen jättiläiskäärmeen tarina jäi hämärän peittoon

Luuanalyysin mukaan kyse ei ole Suomessa luonnonvaraisesti esiintyvästä käärmelajista. Koska arkeologit eivät löytäneet käärmeen kalloa, tarkkaa lajimääritystä ei voi tehdä.

Suomalainen motocross-kuljettaja loukkaantui vakavasti - ura todennäköisesti ohi

Marko Kovalaisen kilpaura loppui todennäköisesti harjoituksissa sattuneeseen kaatumiseen.

Kuka tappoi jättiläiskäärmeen Lahden torilla 1900-luvun alkupuolella?

Torin arkeologisissa kaivauksissa löytyneet kymmenet käärmeen nikamat ja luut ovat paljastuneet kuuluvan suurikokoiselle käärmeelle. Tutkijat ovat jäljittäneet erikoisen matelijan tarinaa ja tulleet siihen tulokseen, että käärme päätyi Lahteen mahdollisesti kiertävän sirkuksen mukana. Eikä tässä vielä kaikki.

Kireä keho ei kerro kunnostaan

Yksi tämän vuoden iskulauseista on ollut "istuminen tappaa". Samalla pitäisi kuunnella kehoaan. Mutta entä jos se ei sano mitään?

Selkä sanoo naks ja poks

Eniten sairauspoissaoloja Suomessa aiheuttavat tuki- ja liikuntaelinvaivat. Niitä saisi vähennettyä liikunnalla ja paremmilla työasennoilla.

Multala: Hauskat ajat edessä

Sari Multala on jälleen kerran onnistunut kääntämään vaikeudet voitokseen. Helsinkiläispurjehtija hakee viimeisestä maailmancupin osakilpailusta hyvää kenraaliharjoitusta Lontoon olympiakisoihin.

Suomalaisluotsilla erittäin suuri huolenaihe - "En pakota ketään jäälle"

Loistavasti torjunut Valko-Venäjän ykkösvahti Vitali Koval kärsii selkäkivuista. Kovalin koko lopputurnaus saattaa olla vaarassa.

Lääketieteen implantteja voidaan tehdä biohajoavista kuiduista

Biohajoavista kuiduista voidaan tehdä esimerkiksi leukanivelimplantteja tai korjaustuotteita selkänikamien väliin.

Elefanttimiehiä on keskuudessamme

Rovaniemen teatterissa ensi-iltansa saaneen Elefanttimiehen tarina on sijoitettu alunperin 1800-luvun Englantiin, mutta se sopii hyvin myös vuoteen 2012 ja Rovaniemelle. Elefanttimiestä John Merrickiä esittävä Laura Rämä kertoo tunnistavansa roolin myötä paremmin ympärillään käytävää vihapuhetta.

Kalleimmat hoidot satoja tuhansia euroja

Oulun yliopistosairaalan kalleimmat hoidot saattavat maksaa satoja tuhansia euroja potilasta kohti. Alkoholisairauksiin lukeutuvan haimatulehduksen hoito voi maksaa yli 200 000 euroa.

AL: Petriläisen ura päättyi loukkaantumiseen

Jääkiekkoilija Pasi Petriläisen, 33, ura päättyi viime viikon sunnuntaina vakavaan loukkaantumiseen, uutisoi Aamulehti verkkosivuillaan. Ranskalaisseura Strasbourgia edustava puolustaja lensi pää edellä kohti laitaa.

Norjalaishyppääjä välttänee leikkauksen

Lauantaina Keski-Euroopan mäkiviikon avauskilpailussa Saksan Oberstdorfissa toisen hyppynsä pahannäköisesti kaatunut Norjan Tom Hilde toipuu sairaalassa vammoistaan. Hilde iski päänsä rajusti mäkimonttuun ja mursi rytäkässä selkänikamansa.

Uusi nikamahoito puree sitkeisiin vaivoihin

Päätä, niskaa tai selkää särkee, ruoansulatus ei toimi ja huimaa eikä apua tunnu löytyvän. Muun muassa tällaisiin sitkeisiin vaivoihin saattaa tehota uudenlainen atlasnikamahoito. Suomessa atlas-hoitoloita ei vielä ole, mutta Ruotsin pohjoisin liike on keväällä avattu länsirajalle, Haaparannalle.

Karmiva tieto - Vancouver-pelaajan selkänikama murtunut

Vancouverin tärkeä laitahyökkääjä Mason Raymond loukkaantui NHL:n kuudennen loppuottelun alussa harmittomalta näyttäneessä tilanteessa. Raymondin perheen lähellä olevan tahon mukaan kanadalaispelaajan selkänikama olisi murtunut tällissä.

Cape Epic suoritettu

Nyt on Cape Epic ajettu ja maaliin tulosta on kulunut muutama päivä. Suurimmat kuohumiset on rauhoittunut, joten tarinastakin saa julkaisukelpoisen. Ennakolta olin erittäin epävarma olisiko kilpailuun osallistuminen kovin viisasta. Onhan kilpailu aivan erilainen kuin mikään muu maastokisa ja kilpailuun liittyy paljon riskejä.

Michael Nylanderille vakava niskavamma

Pohjois-Amerikan AHL-kiekkoliigassa pelaava ruotsalainen Michael Nylander on viety sairaalahoitoon vakavan niskavamman takia. Nylander, 38, loukkaantui Rochesterin ja Grand Rapidsin ottelussa.

Voimakaksikot syviä lihaksia etsimässä

Kymenlaakson Radion Voimakaksikot tasapainoilivat fysioterapeutti Marita Taskilan opissa.

Galileo Galilein kadonneet sormet löytyivät

1600-luvulla eläneen tiedemiehen Galileo Galilein kadonneet sormet ja hammas ovat löytyneet. Yli-innokkaiden ihailijoiden aikanaan kähveltämien ruumiinosien uskottiin kadonneen, mutta ne ovat päätyneet takaisin Firenzen museolle.

Omalääkärin vastaukset 3.11.2009

Aiheina mm. fistelit ja röntgenkuvien tulkinta

Selkänikaman murtuma estää Glockin kilpailemisen

Toyotan Timo Glock ei kykene ajamaan formula ykkösten MM-sarjan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Brasiliassa. Saksalaiskuljettaja loukkaantui viikko sitten Japanin gp:n aika-ajojen ulosajossa. Uusissa tutkimuksissa on selvinnyt, että Glockilla on selkänikaman murtuma.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle