Uusimmat artikkelit
Maitotilojen määrä on vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla – sama kehitys on koko Suomessa
Pohjois-Pohjanmaalla maitotiloista noin 50 on lopettanut toimintansa viimeisen vuoden aikana.
Jani lapioisi mieluummin lantaa kuin opettaisi – unelma omasta maitotilasta elää, vaikka maatalouden tulevaisuus ei näytä hyvältä
EU:n pohjoisimmalta tilalta maito viedään ainakin toistaiseksi 850 kilometrin päähän meijeriin. Tilan tulevaisuus voi riippua kuljetustuista, joita hallitusneuvotteluissa on esitetty leikattaviksi.
Yritykset voivat saada apua tuotteidensa kuljetusmaksuihin pian myös Etelä-Karjalassa – valtio tukee syrjäseutujen yrityksiä 6,3 miljoonalla
Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden yritykset voivat saada avustusta tuotteidensa kuljetuskustannuksiin.
Kuljetustuki laajenee uusiin Itä-Suomen kuntiin
Tukialueen laajennuksella yritetään vahvistaa itäisen Suomen kilpailukykyä.
Liian vähän, liian myöhään – polttoainetuki on kuljetusalalle tervetullut, mutta alan yrittäjien mielestä toteutus ontuu
Kuljetusalan yritysten lisäksi työkoneyrityksillä on mahdollisuus hakea polttoainetukea marraskuun ajan.
Alueellinen kuljetustuki sai jatkoa
Tukea saavia yrityksiä harvaan asutuilla alueilla arvioidaan olevan yhteensä noin 240.

Kouvolan päättäjät haluavat lisää tietoa ja selvityksiä elinkeinoyhtiöltään Kiinan-junista: "Vielä ei ole aika vaatia päitä pölkylle"
Moni Kouvolan valtuustoryhmien puheenjohtajista ei luota täysin kaupungin elinkeinoyhtiö Kouvola Innovationiin.
Kouvolasta rakennettiin suora junayhteys Kiinaan – Kiinan valtio maksoi niin paljon tukea, että raiteilla kannatti kuljettaa liki tyhjiä kontteja
Kiina maksoi junille mittavat kuljetustuet.
Yrittäjät olisivat valmiit leikkaamaan yritystukia moninkertaisesti enemmän kuin hallitus – pelkäävät juustohöylää
Suomen Yrittäjien mukaan yritystukia voitaisiin karsia 300–500 miljoonaa euroa.

Kuljetustuki jatkuu – määrärahaan miljoona lisää
Kuljetustuen tukitasoihin tulee korotuksia, esittää hallitus.

Lapin Yrittäjien lääkkeet työvoimapulaan: Lappilaisten verotuksen keventäminen ja työperäisen maahanmuuton edistäminen
Yrittäjäjärjestön mukaan ongelmat työvoiman saatavuudessa estävät yritysten kasvua ja jopa toiminnan ylläpitoa. Järjestön mukaan käyttöön pitäisi ottaa syrjäseutuvähennys.

Kuljetustuki sittenkin säilymässä
Valtion alueellinen kuljetustuki on sittenkin jatkumassa myös ensi vuonna. Asiasta kertoo lappilainen Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustaja Matti Torvinen.

Pohjoisen yrittäjä älähti: Järkyttävä tieto – Syrjäseutujen kuljetustuki taas uhattuna
Kilpailulakeja valvovassa EU:ssakin tuen tarpeellisuus ymmärretään, mutta Suomi aina vain sinnikkäästi pohtii, onko yrityksen syrjäinen sijainti oikeasti kilpailuhaitta.

Lapin yrittäjät vetoavat hallitukseen: Säilyttäkää kuljetustuki
Lapin yrittäjät -järjestö haluaa, että hallitus tekee ainakin kansainvälisen selvityksen ennen kuin tukimuoto kokonaan loppuu.

Rinne Lapissa: SDP edellyttää, että kuljetustuet jatkuvat
Demareilta löytyy ymmärrystä useisiin Lapin kannalta tärkeisiin kysymyksiin. Selkeimmin puolue tukee Jäämeren rataa ja yritysten kuljetustukea.

Valtion talousarvio: Alueellinen kuljetustuki loppuu
Alueellinen kuljetustuki on ollut pohjoisen yrityksille tärkeä asia. Kuljetustuki oli ainoa EU-liittymissopimuksessa hyväksytty suora yritystuki.

Toimivat liikenneyhteydet tärkeintä lappilaisyrityksille
Kuljetuskustannukset ovat Lapin yrityksille suurempi kuluerä kuin suomalaisyrityksille keskimäärin. Lapin kauppakamarin toimitusjohtajan Timo Rautajoen mielestä ulkomaalaisten rekkojen pitäisi maksaa Lapin teiden ylläpidosta.

Lapin kauppakamari: Kuljetustuelle jatkoa, ei matkailun veronkorotuksille
Lapin kauppakamari vaatii hallitusta jatkamaan kuljetustukea. Kauppakamari myös vastustaa matkailun verotuksen ja polttoaineveron kiristämistä. Hallitus on lehtitietojen mukaan harkitsemassa majoituspalvelujen ja polttoaineiden verotuksen korottamista.

Pikavoitto-komedia lähtee teatterin Lapin kiertueelle
Komediaa koitohoidosta kierittelevä Pikavoitto saa ensi-iltansa Rovaniemen teatterissa lauantaina. Ensi viikolla Pikavoitto aloittaa myös teatterin Lapin kiertueen Kilpisjärveltä.

Lapin kauppakamari kaipaa hallitukselta lisää konkretiaa
Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki ei ole täysin tyytyväinen hallituksen budjettiin ensi vuodelle. Rautajoki kaipaa lisää konkretiaa esimerkiksi siihen, mihin liikennehankkeisiin suunnataan luvattua ja paljon kaivattua korjausrahaa.

Kahdessa maassa toimiva yrittäjä: Verotus ja kuljetustuki sorsivat suomalaisia
Ruotsissa ja Suomessa rauta- ja maatalouskauppaa harjoittava yrittäjä Jukka Lakkapää toivoisi, että Lapin kansanedustajat keskittyisivät toden teolla rajakaupan esteiden poistamiseen.

Alueellinen kuljetustuki jatkuu vuoteen 2017 asti
Torstaina annetussa asetuksessa yritysten kuljetustukia hieman nostetaan ja tukijärjestelmää selkeytetään. Esimerkiksi pienin myönnettävä tuki nousee tuhanteen euroon vuodessa.

Viitanen: Maakuntalehtien varhaisjakelun ongelmat huolestuttavat
Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitasen mukaan ministeriö seuraa huolestuneena sanomalehtien varhaisjakelun vähentymistä haja-asutusalueilla. Mahdolliseen kuljetustukeen ministeriö ei vielä ota kantaa.
Maijala: Sanomalehdet jaettava myös haja-asutusalueille
Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala Savukoskelta (kesk.) vaatii hallitusta huomioimaan sanomalehtien jakelun huonontumisen haja-asutusalueilla. Maijala on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa.
Kuljetustuki säilyy Pohjois- ja Itä-Suomessa
Pohjois- ja Itä-Suomen yritykset saavat jatkossakin valtiolta kuljetustukea. Kuljetustukea myönnetään harvaan asuttujen alueiden pienten ja keskisuurten yritysten pitkän matkan tavarankuljetuksista.
Ruotsi antaa kuljetustukea Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisessa
Ruotsi lähettää kuljetuskoneen ja kahdenkymmenen hengen lento-osaston Kyprokselle. Operaatio jatkuu ainakin vuoden loppuun.
Yritykset ja vähävaraiset saivat toimeentulotukea lähes saman verran
Suorat yritystuet nousivat 53 miljoonaa euroa, toimeentulotuet 55 miljoonaa euroa.

Pohjois-Suomen sahoilla ovat edessä tiukat ajat
Pohjois-Suomen sahat ovat joutumassa ahtaalle. Puolentoista vuoden kuluttua voimaan astuva rikkidirektiivi nostaa rahtikustannuksia miljoonia euroja. Toimintaympäristö ei muutenkaan näytä ruusuiselta. Ruotsin sahateollisuudesta on tulossa yhä pahempi kilpailija suomalaissahoille.

Katainen pitää kuljetustukea "varsin toimivana"
Pitkiä kuljetusmatkoja kompensoiva kuljetustuki hyödyttää itä- ja pohjoissuomalaisia yrityksiä. Pääministeri Jyrki Katainen pitää tukea tärkeänä, mutta ei suoraan lupaa sille jatkoa.
Katso, mitä kevään kehysriihessä luvattiin
Hallitus lyö päätökset lukkoon elokuun budjettiriihessä

Helsingin satama täyttyy Länsimetron louhintajätteestä
Länsimetron rakentaminen nopeuttaa Helsingin satama-alueella tapahtuvia muutostöitä. Metrotunneleiden louhinta-ainesta on saatu satamaan täyttömaa-ainekseksi, jonka hankkiminen muuta kautta olisi ollut työlästä ja hidasta.

Urpilainen vetoaa yrityksiin: Työllistäkää
Valtiovarainministerin mielestä hallitus on tehty tukun asioita yritysten tilanteen helpottamiseksi. Nyt olisi niiden aika vastata huutoon, edes talkoohengessä, Jutta Urpilainen huomauttaa.

Kuljetustuki sai jatkoa
Hallitus päätti torstain kehysriihessä jatkaa alueellista kuljetustukea. Suomen kuljetustuki on ollut noin 5 miljoonaa euroa vuodessa ja tuki säilyy tällä tasolla vuoteen 2017 asti.

Itä- ja Pohjois-Suomi esittävät logistiikkatukea kehysriihelle
Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunnat esittävät hallituksen kehysriihelle logistiikkatukea kompensoimaan Itä- ja Pohjois-Suomen heikkoa saavutettavuutta. Myös yritystoiminnan kasvuun ja uudistamiseen tähtäävät yritystuet ovat alueille tärkeitä.

Kuljetustuki tukee yritysten pysymistä maakunnassa
Maakunnan yritysten saamat kuljetustuet ovat euromääräisesti pieniä, mutta yritysten alueellisten toimintaedellytysten kannalta merkittäviä.

Itä- ja Pohjois-Suomi: 20 miljoonan logistiikkatuki harvaan asutuille alueille
Seitsemän maakunnan edustajat katsovat, että tuen nelinkertaistaminen nykyisestä olisi harvaan asuttujen alueiden vientiyrityksille elintärkeää. Tukea esitetään valtion ensi vuoden budjettiin.

Juha Sipilä: Nyt riittää selvitystyö
Keskustan puheenjohtajan mukaan Suomi on selvitysten ja työryhmien luvattu maa. Nyt, kun Itä- ja Pohjois-Suomi-työryhmä on luovuttanut muistionsa, on ryhdyttävä toimeen.

Ministeri Kyllönen Ylitorniolla: Kuljetustuki on tahtokysymys
Perjantaina Ylitorniolla vieraillut ministeri vakuuttaa tekevänsä hartiavoimin töitä, jotta alueellisen kuljetustuen korvaava ratkaisu syntyisi kevään budjettikehysriiheen mennessä.

Kuljetustuesta on vielä toivoa
Määräaikaiseksi säädetty kuljetustuki päättyy tämän vuoden lopussa, mutta nyt neuvotellaan korvaavasta tuesta. Ratkaisuja odotetaan kevään kehysriiheen mennessä.

Kainuun vahvuudet unohtuivat kehittämisraportista
Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämistä pohtinut työryhmä esitti loppuraportissa yli 30 jatkotointa ja pilottihanketta Itä- ja Pohjois-Suomeen. Pohjoisessa toimenpide-esitykset keskittyvät pääosin Ouluun ja Rovaniemelle, kun taas Kainuu ja Meri-Lappi jäävät vähälle huomiolle.

Eduskunta haluaa vielä harkita alueellista kuljetustukea
Valtiovarainvaliokunta haluaa vielä miettiä uudelleen alueellisesta kuljetustuesta luopumista. Pohjois-Karjalassa tukea maksettiin pk-yrityksille vuoden aikana yli 1,5 miljoonaa.

Eduskunta haikailee kuljetustuen perään
Eduskunta haluaa harkintaa alueellisen kuljetustuen jatkamiseksi. Kuljetustuen maksaminen yrityksille päättyy ensi vuoden lopussa.

Kuljetustuen lakkauttamisessa vastakkain etelä ja pohjoinen
Pölkky Oy:n toimitusjohtaja Jouko Virranniemi on järkyttynyt ja pettynyt valtion suunnitelmista lakkauttaa kuljetustuki kokonaan. Työministeri Lauri Ihalainen perustelee päätöstä yritystukien leikkaamisella, mitä ajaa yleinen tahtotila. Jouko Virranniemeä työministerin perustelut eivät vakuuta.

Alueellisen kuljetustuen poistuminen kirpaisee yrityksiä
Alueellisen kuljetustuen poistuminen kirpaisee Itä-Suomessa etenkin sahoja. Kerimäkeläisen Sahakuution toimitusjohtaja Jari Suomalainen kertoo, että tuotteen kokonaishinnasta kuljetustuen osuus on vain vajaan prosentin mutta kilpailluilla vientimarkkinoilla silläkin on merkitystä.

Lapin yrittäjät: Kuljetustuen lopettaminen korvattava
Lapin yrittäjät ry haluaa, että kuljetustuen lopettaminen on korvattava jollain tapaa.

Kuljetustukea enää ensi vuosi
Alueellinen kuljetustuki on ollut pohjoisen yrityksille tärkeä asia. Kuljetustuki oli ainoa EU-liittymissopimuksessa hyväksytty suora yritystuki.
Ihalainen: Kuljetustuki loppuu
Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) vahvistaa alueellisen kuljetustuen loppuvan ensi vuoden jälkeen. Korvaavan tuen saaminen maakuntiin on täysin auki.

Arktos Groupista tutkintapyyntö
Kemijärven liimapuutehtaan Arktos Groupin yritystukien käyttö on johtamassa poliisitutkintaan. Lapin Ely-keskus valmistelee asiasta tutkintapyyntöä poliisille. Arktos haki yrityssaneeraukseen talvella ja irtisanoi lähes kaikki Kemijärven työntekijät hiljattain.

Pohjoisessa pelätään kuljetustuen loppuvan kokonaan
Yrityksille tarkoitettu EU:n kuljetustuki on supistunut parinkymmenen vuoden takaisesta reilusta 30 miljoonasta eurosta viiteen miljoonaan euroon.