Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mikko Möttönen katselee kvanttitietokoneen takaa.

Kvanttitietokoneet ovat yksi Suomen ”neljästä valtista”, sanoo professori – näin hän avaa videolla, mitä kvanttilaboratoriossa tapahtuu

Googlen kvanttitutkijat kertoivat helmikuussa merkittävästä edistysaskeleesta, jolla onnistuttiin vähentämään kvanttilaskennan virheiden määrää. Kvanttikisa on vauhdissa, ja siinä Euroopan veturina toimii Suomi.

Tietokoneella piirretty kaupunki ja sen keskellä ylinräjähdyksen tulinen sienipilvi.

Ilmakehätutkijat mallinsivat: ydinsodan vaikutus ilmastoon ja otsonikerrokseen olisi luultuakin pahempi

Venäjän presidentti Vladimir Putin on uhannut jopa ydiniskuilla Ukrainan sodassa. Tuoreet mallinnukset kertovat, miten elämä maapallolla jäisi ydinsodan jälkeen ensin kylmään ja sen jälkeen alttiiksi ultraviolettisäteilylle.

Susi kävelee pellolla

Luonnonvarakeskuksen susikannan suotuisan suojelutason viitearvoja määrittelevässä laskennassa oli ohjelmointivirhe – ministeriölle lähti liian pieni luku

Ohjelmointivirhe ei ole vaikuttanut reviirien lukumäärää koskevien viitearvojen laskentaan eikä pienimmän elinvoimaisen populaation määrittelyyn. Viitearvotyön väliraportti julkaistiin syyskuussa.

Wallis' Karaoke Bar -ravintolassa tarkastettiin asiakkaiden koronapassit tartuntatautilain muutoksen tultua voimaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Helsingissä 16. lokakuuta 2021.

Suomi purki koronarajoituksia, vaikka THL:n käyrät varoittivat uhkaavista seurauksista – tautiekologi: "Masentavinta, että meni juuri niin kuin ajateltiin"

THL mallinsi elokuussa, miten sairaalahoito kuormittuisi, jos rajoituksia purettaisiin 80 prosentin rokotekattavuuden koittaessa. Hoidon tarve olisi noussut merkittävästi. Rajoitukset purettiin, kun kattavuus oli vielä selvästi vähemmän, noin 70 prosenttia.

NASAn julkaisema kuva auringosta. Auringon pinnalla näkyy purkauksen näköisiä kohtia, aurinkomyrskyjä.

Voimakas aurinkomyrsky voi kaataa sähköverkot ja pilkkoa internetin – Suomessa tutkitaan, miten odotettuun myrskyyn pitäisi varautua

Poikkeuksellisen voimakas aurinkomyrsky osuu Maahan 100 - 150 vuoden välein. Edellinen voimakas geomagneettinen myrsky koettiin 162 vuotta sitten. Suomen Akatemian rahoittama hanke selvittää, miten nykyinfrastruktuuri kestäisi tapahtuman.

Kaatialan louhosta rannalta kuvattuna.

Sukeltajien suosimasta Kaatialan louhoksesta tehdään 3D-mallinnus – näin maakravutkin pääsevät kurkistamaan pinnan alle

Mallinnuksesta odotetaan hyötyä niin sukeltajille, biologeille, pelastuslaitoksille kuin tavallisille louhoksesta kiinnostuneillekin. Projektia on vetämässä Thaimaan sankarisukeltajana tunnetuksi tullut Mikko Paasi.

Varg.

Suomen susikanta on liian pieni säilyäkseen geneettisesti elinvoimaisena – näin kertoo suden suojelua pohtineen hankkeen väliraportti

Hankkeessa selvitetään viitearvoa populaatiokoosta, jolla suotuisa suojelutaso olisi turvattu Suomessa pitkällä aikavälillä. Mallinnustyökalun kehittäminen on yhä kesken, joten nyt julkaistava väliraportti ei vielä kerro odotettua viitearvoa.

Asikkaat jonottavat odotustilassa koronarokotukseen Messukeskuksessa.

THL varoittaa avaamasta yhteiskuntaa kerralla, vaikka rokotekattavuus nousee koko ajan – sairaalahoidon tarve voisi kasvaa kontaktien noustessa äkisti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tehnyt uuden arvion siitä, miten rokotukset vaikuttavat syksyn epidemianäkymiin. Mallinnusten mukaan rokotuskattavuuden nousu mahdollistaa yhteiskunnan asteittaisen avautumisen.

Tietokoneen näppäimmistö

Savonlinnassa ryhdytään tarjoamaan koulutusta 3D-tulostukseen ja mallintamiseen

Koulutus toteutetaan monimuoto-opintoina. 40 osaamispisteen kokonaisuuteen haku päättyy lokakuun alkupuolella.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Tiedemaailma on tehnyt minusta taikauskoisen

Toivo pistää ihmisen tavoittelemaan välillä täysin epätodennäköisiä asioita. Tieteen tekijät jaksavat toivoa hankkeilleen rahoitusta, vaikka hallitus on leikannut tutkimusrahoja. Ilman toivoa ei kuitenkaan hakemuksia synny, kirjoittaa Saarikivi.

3D mallinnus Lappeenrannan satamasta.

Jokaisesta Suomen rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen mallinnus – oman talon 3D-kuvaa voi tulevaisuudessa tarkastella nettisivuilta

Suomessa on käynnissä kaikkien aikojen laajin rakennustiedon päivitys, kun ilmasta tapahtuvan laserkeilauksen ja ilmakuvauksen avulla käytännössä jokaisesta rakennuksesta tehdään kolmiulotteinen mallinnus.

Lahden Kisapuiston stadionin tekonurmi huhtikuussa 2021

Lahden jalkapalloseurojen monipuolinen toiminta tuo alueelle miljoonien eurojen hyödyt

Hyötyjen laskeminen perustuu Euroopan jalkapalloliiton luomaan analyysimallinnukseen, jossa tarkastellaan terveydellisiä ja sosiaalisia etuja ja haittoja.

Mies nautti riippumatossa omakotitalon pihalla aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Helsingissä 4. kesäkuuta.

Lämpö jatkuu lähipäivinä – meteorologi: "Tulossa myös popkornimaisia sateita"

Lämpöä on luvassa ainakin perjantaihin saakka, ja hellelukemiin päästään todennäköisesti päivittäin. Pitkin viikkoa tulee sadekuuroja, jotka pysyttelevät yhdessä kohtaa pitempään. Viikonloppuna saattaa viiletä, mutta ennuste on vielä vähän epävarma.

Lahti-kirjaimet Vesijärven edustalla.

Lahtelaiset saivat puiset kaupunkikirjaimet satamaan ympäristöpääkaupunkivuoden kunniaksi

Kirjaimia on tarkoitus huoltaa niin, että ne pysyvät hyvänä kymmeniä vuosia. 2,5 metriä korkean teoksen on tarkoitus toimia maamerkkinä, kohtaamispaikkana ja valokuvataustana. Teoksen tekemiseen osallistui useita paikallisia osaajia.

Maisema repoveden katajavuorelta

Kivikauden ihminen ihasteli maisemia näköalakalliolla, kuten me – Repoveden kansallispuistossa on vielä löytämättömiä arkeologisia aarteita

Repoveden kansallispuiston alueella uskotaan olevan piilossa vielä tuhansia vuosia vanhoja arkeologisia löytöjä. Alueelle kaivataan lisätutkimuksia. Lapinsalmen parkkipaikan laajennusalueelta esihistoriallisia aarteita ei löytynyt.

Matkustajat Helsingin päärautatieaseman laiturilla. 2.3.2021.

Suomeen kaavailtiin tiukkoja rajoituksia, vaikka epidemia oli laantumassa – selvitimme miksi THL:n koronamallit menivät pieleen keväällä

Liikkumisrajoituksia perusteltiin THL:n maaliskuun laskelmilla. Ne eivät kuitenkaan ehtineet huomioida tartuntojen laskua. Rajoitusten teho yllätti THL:n taas, kuten vuosi sitten.

HJK Eurooppa liiga

Jalkapallossa alkaa uusi eurokilpailu, jolla on mullistava vaikutus Suomelle – jokaiselle Veikkausliigan seuralle voi olla luvassa yli 100 000 euroa rahaa

Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga saavat tänä vuonna rinnalleen Konferenssiliigan. Uusi kilpailu parantaa suomalaisten mahdollisuuksia menestyä eurokentillä ja kasvattaa seurojen kassavirtoja.

Kuusiston piispanlinnan raunioista virtuaalimallin tehnyt Markku Pohjola.

Kuusiston Piispanlinna herää virtuaalisesti 1500-luvun elämään – Markku Pohjola vie linnan viimeisenä isäntänä nihtien keskelle

Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1528 linnan purettavaksi. Nyt se on saanut uuden elämän tietokonemallina, pelinä ja elokuvana.

Skenaario 4

THL:n arvio: Vapun yli kestävät liikkumisrajoitukset voivat säästää kymmeniä ihmishenkiä – päätösten taustalla ovat nämä neljä skenaariota

Liikkumisrajoitusten arvioidaan estävän jopa 75 ihmisen kuoleman koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Miten yritykset selviävät kolmen viikon koronasulusta?

Ylen aamu tänään: Koronasulku on alkanut – miten yritykset pärjäävät? Katso lähetys tästä

THL:n Mika Salminen kertoo ajankohtaisesta koronatilanteesta ja THL:n mallinnuksista. Suomalainen animaatiostudio tekee sarjat Disneylle ja Nickelodeonille.

THL:n korona-aiheisia tietoiskuja mainostaulussa kauppakeskus Columbuksessa.

Asiantuntija THL:n ennustekohusta: "Yllättävää tässä isossa haloossa on ollut se, että tässä ei ole mitään yllättävää"

THL:n käyrät ovat puhtaasti matemaattisia malleja, jotka kuitenkin kertovat, kuinka nopeasti tautitilanne voisi pahentua, tutkijat muistuttavat.

Potilasta työnnetään paareilla jonossa seisovien ambulanssien välistä

Tutkimuskatsaus: koronaviruksen brittimuunnos on 56 prosenttia tartuttavampi – vakava koronatauti oireilee jopa seitsemän kuukautta myöhemmin

Sairaalaan joutuneista koronapotilaista valtaosalla oli vähintään yksi oire vielä kuukausien jälkeen.

Kuvassa on kansliapäällikkö Kirsi Varhila, joka osallistui Ylen koronavirus-aiheiseen erikoislähetykseen 28. toukokuuta 2020.

STM:n Varhila: Hallitus valmistelee muutoksia maahantulon edellytyksiin – matkustajien pakkotestaus ei pohdinnassa

Norjan malli matkustajien pakkotestauksesta sakon uhalla vaatisi muutoksia lainsäädäntöön, sanovat asiantuntijat.

Havainnekuva koronaviruksesta.

Kuva piikikkäästä koronaviruksesta on kaikille tuttu – mutta virheellinen, sillä tutkijat tekivät sen kiireessä väärin ja sitten se lähti leviämään

Kiireellä julkaistussa ensimmäisessa havainnekuvassa on yksi proteiini liikaa. Virheellisiä kuvia käytetään edelleen.

Ihmiset jonottavat ostoksille Brysselissä 31. lokakuuta ennen kuin kaupat suljetaan uuden täyssulun takia.

Voiko Keski-Euroopan jyrkkä koronatartuntojen nousu tulla myös Suomeen? Kysyimme asiantuntijoilta 6 kysymystä koronan leviämisestä

Asiantuntijat varoittavat, että Suomessa ei kannata vielä huokaista helpotuksesta koronatilanteen kanssa.

Kaupunginsilta Kristiinankaupungissa

Kaupunginsillan tutkimukset ovat askel kohti uutta siltaa Kristiinankaupungissa

ELY-keskuksen ja suunnittelutoimisto Rambollin uudet mittaustutkimukset alkavat kaupunginsillalla perjantaina.

Elokapinan mielenosoitus Helsingin Kaisaniemessä

Läpivalaisimme Elokapinan vaatimukset hiilineutraalista Suomesta viidessä vuodessa, lopputulos: mahdoton tehtävä

Tutkijaryhmän simulaatio paljastaa, mitä Suomessa täytyy tehdä, jotta fossiilisista polttoaineista päästäisiin eroon.

Kasvomaskiin pukeutunut nuori.

Kasvomaskien hyöty koronan torjunnassa jakaa asiantuntijoitakin: "Näyttöä on olemassa tarpeeksi", "Suurempi merkitys on muilla viruksen ehkäisykeinoilla"

Uuden tutkimuksen mukaan kouluissa pitäisi ottaa poikkeuksellisia keinoja käyttöön. Korona leviää ilman mukana huomattavasti pidemmän aikaa ja laajemmin kuin on tiedetty.

Itämerta Hangon Tulliniemessä.

Suomi täytti tavoitteen, mutta suojelee silti huonosti Itämeren luontoa – suurin osa arvokkaasta vedenalaisesta luonnosta on ilman suojelua

Lisäsuojelun yllä leijuu pakkosuojelun mörkö, joka voitaisiin merentutkijan mukaan nyt välttää.

Outi Ruuska

Uudenlainen 3D-malli paljastaa, kuinka Outi Ruuskan lapsuuden maisema täyttyisi tuulivoimaloista – "Ei tosiaankaan rauhoita mieltä"

Ensimmäistä kertaa Suomessa toteutetun laajan 3D-mallinnuksen avulla halutaan edistää avoimuutta tuulivoiman suunnittelussa.

Lari Sorsa kävelee rakennustyömaalla kypärä ja joka suuntaan kuvaava pieni kamera päässään.

Lari Sorsa kävelee rakennustyömaalla kypäräkamera päässään säästääkseen muiden aikaa – digityökaluilla voisi jopa puolittaa rakennusajan

Täsmällisempi tiedonkulku poistaisi tyhjäkäyntiä rakennustyömailta. Dokumentoinnin myötä myös rakennusvirheiden jäljitettävyys paranee.

Joonas Hyvönen

Pelimoottorit ja 3D-teknologia kohtaavat Joonas Hyvösen teoksissa: "Tällaiselle taiteelle ei välttämättä löydy näyttelypaikkoja"

Yhä useampi kotimainen taiteilija käyttää teoksissaan peleistä tuttua teknologiaa.

Kuvassa Top Data Sciencen toimitusjohtaja Timo Heikkinen.

Suomalaiset pandemioiden hallintaan liittyvät keksinnöt valloittavat jo maailmaa: Japanissa avattiin tapahtumakeskus tekoälyratkaisun avulla

Aalto-yliopistossa etsitään ratkaisuja massatapahtumien järjestämiseen. Enkelisijoittajat ovat kiinnostuneita etätyöhön liittyvistä innovaatioista.

Sininen taivas aurinko ja pilviä.

Ilmastonmuutoksen pahinkin skenaario voi olla alakanttiin – Guardian-lehden haastattelema ilmastotutkija: "Erittäin huolestuttavaa"

Uusi tutkimus pilvien vaikutuksesta viittaa siihen, että ilmastonmuutoksella voi olla vielä ennakoituakin vakavammat seuraukset.

Sanna Marin saapumassa Säätytalolle.

Miksi Marinin hallituksen on ollut vaikea viestiä koronalinjaansa? Yle etsi vastaukset 7 kiisteltyyn kysymykseen

Tukahduttamisesta, laumasuojasta ja maskeista on väitelty viime viikot julkisuudessa. Mitä hallituksen ja THL:n koronalinjan takana oikeasti on?

Mies kävelee Vuosaaren metroasemalla hengitysmaski kasvoillaan.

Toinen korona-aalto Suomessa ei ole mikään varmuus, sanovat asiantuntijat – epidemialla on ainakin kolme vaihtoehtoista polkua eteenpäin

Virusopin professorin mielestä toisesta korona-aallosta on puhuttu varmana asiana, vaikka se ei sitä ole.

Hallituksen tiedotustilaisuus koronarajoitusten purkamisesta 4. toukokuuta.

Marin hallituksen koronastrategiasta: Epidemia ei saa levitä Suomessa

Marinin mukaan Suomessa on varauduttava myös siihen, että koronavirusepidemia hiipuu kesällä ja palaa syksyllä uudestaan.

Hoitaja purkaa kenttälaboratoriota päivän päätteeksi Mehiläisen drive in koronatestauspaikalla.

Analyysi: Onko koronavirus sittenkin vaarallisempi kuin Suomessa aluksi kuviteltiin?

Suomalaisten on yhä vaikea arvioida, onko hallitus mitoittanut toimensa oikein koronavirusta vastaan, pohtii maailman koronatilannetta tiiviisti seuraava toimittaja Mika Mäkeläinen.

Akatemiatutkija Tomas Strandin laboratoriossa 14.4.2020

Uudet tiedot: Koronavirus on levinnyt Suomessa vähemmän kuin luultiin – se voi tarkoittaa, että seuraava tautiaalto on ankara

THL löysi viruksen vasta-ainetta 2,4 prosentissa tutkituista näytteistä. Todellinen tartuntamäärä on sitäkin pienempi.

THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen saapui Säätytalossa Helsingissä järjestettyihin hallituksen neuvotteluihin 3. toukokuuta.

THL vastasi huutoon – avaa koronaepidemian mallinnuksen taustoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos alkaa julkaista mallinnusten taustatietoja ja parametrejä verkkosivuillaan.

Kuvassa ryhmä suunnittelee työtään ennen sen aloittamista. On tärkeää tehdä työ "peruuttaen", eikä niin, että "maalaa itsensä nurkkaan".

Asiantuntijalääkärit ymmärtävät hallituksen päätöstä avata yhteiskuntaa, mutta HUSin Järvinen muistuttaa: "Olemme edelleen kansa, jolla ei ole vastustuskykyä taudille"

Ylen haastattelemien infektiotautien asiantuntijoiden mukaan COVID-19-taudin tukahduttaminen voisi olla mahdollista Suomessakin, mutta ongelmatonta se ei olisi.

Palomiehet valmistautuivat hoitamaan epäiltyä koronapotilasta Reveressä, Massachusettsissa.

Yhdysvalloissa vuotaneen luonnoksen mukaan koronatartuntojen määrä saattaa kasvaa huimasti toukokuussa

Koronavirus on tappanut Yhdysvalloissa jo yli 71 000 ihmistä. Tartuntoja on yli 1,2 miljoonaa.

Tre elever och deras lärare med gott om skyddsutrymme, i skola i Dortmund.

Kesäksi tautipiikki? Epidemian kulkuun vaikuttaa nyt rajoitusten höllentämisen ja tartuttavuuden välinen tasapainoilu

Martti Hetemäen eilen julkaiseman raportissa on mallinnettu epidemian tulevaa kestoa. Yhteistä kaikille skenaarioille on, että virus ja rajoitukset ovat jossain määrin keskellämme vielä ainakin vuoden loppuun saakka.

Simulaatiokuva kuinka puusto vaikuttaa pienhiukkasten kulkuun kaupunkibulevardilla.

Puhtain kaupunki-ilma syntyy vaihtelevilla katupuilla, parhaiten tuulettuisivat puuttomat bulevardit

Helsingin yliopisto tutki, kuinka erilaiset katupuut vaikuttavat pienhiukkasiin kaupunkibulevardeilla.

Kollaasikuva

Pitääkö koronavirus yrittää tukahduttaa vai ei? Tämä avainkysymys jakaa Suomen asiantuntijat kahteen leiriin

Osan asiantuntijoiden mielestä Suomella olisi nyt etsikkoaika viruksen tukahduttamiseen.

KYS:n henkilökunta harjoittelee suojapukujen pukemista ja käyttöä kuusi kertaa vuodessa.

Päätös koulujen ja ravintoloiden avaamisesta tehdään epävarmoilla ennusteilla – Kukaan ei tiedä, kuinka tarttuva ja tappava korona todella on

THL:n kuolleisuuslukua arvostellaan yhä liian matalaksi. Vasta-ainetutkimus voi tuoda pian selvyyttä kiistaan tartuntojen yleisyydestä ja kuolleisuudesta.

Lähikuva kännykästä, missä Jari Saramäen selfie.

Kansainvälinen tutkijaryhmä: Kännykkädataa hyödynnettävä ja pysyvää yhteistyötä rakennettava – "Koska tämä ei ole viimeinen pandemia"

Suomalaisjäsen: Suomi on kännykkätietojen hyödyntämisessä maailman kärkeä, mutta se data pitäisi viedä myös ennustemalleihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle