Uusimmat artikkelit
Nord Streamin sabotaasi oli Saksan taloudelle viimeinen pisara – nyt Euroopan talousveturi pelkää, että teollisuus pakenee maasta
Jos energiakriisi pitkittyy, Saksassa voi alkaa "deindustrialisaatio" eli teollistumisen peruutusvaihe. Katso videolta, miksi maan talous hyytyy nyt pelottavan jyrkästi.
Saksa taltuttaa energiakriisiä 200 miljardin euron tukipaketilla ja hintakatolla – kansalaisia patistetaan säästäväisyyteen kaasun käytössä
Liittokansleri Olaf Scholz ja talousministerit varoittivat saksalaisia energiasodan seurauksista. Ensi kevääseen ulottuvan energiaelvytyksen on tarkoitus auttaa maa pahimman yli.
Saksalaiset ostavat jo lämmönpitimiksi hiiltä koteihin – "Kyse Euroopan kriisistä", arvioi talousasiantuntija
Saksalais-suomalaisen kauppakamarin toimitusjohtaja arvioi Saksan ratkaisevan osissa isot Uniper- ja energiapulaongelmat.
Saksa joutuu nyt säästämään katuvalaistuksesta ja lämpimästä vedestä – maan kaasupula on riski koko Euroopalle
Euroopan johtava talous on ajautumassa kriisiin energian hinnan vuoksi. Sen lama näkyisi työttömyytenä myös Suomessa.
Analyysi: Saksa myöntää virheet Venäjä-politiikassa, mutta Ukrainan mukaan Saksa on tekemässä uuden historiallisen virhearvion
Saksa ei ole valmis katkaisemaan kaasutoimituksia Venäjältä, sillä tuontikielto laittaisi Euroopan teollisuusjätin polvilleen. Sisäinen vakaus on Saksalle etusijalla, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Kirjeenvaihtajalta: Saksassa on edessä joulu ilman lahjaostoksia ja uusivuosi ilman raketteja – Euroopan suurin talous menee säppiin, mutta taloustieteilijät kiittävät
Saksassa alkaa tänään keskiviikkona laaja yhteiskunnan sulku. Koulut, päiväkodit ja valtaosa kaupoista pysyvät suljettuna vähintään tammikuun 10. päivään asti.
Saksan talousministeri: talous toipuu nopeasti, uusia koronasulkuja ei ole näköpiirissä
Saksan talouden ennustetaan supistuvan 5,8 prosenttia, kun aiemmin pudotukseksi arvioitiin 6,3 prosenttia.
Saksan hallitus sopi toisesta lisäbudjetista: uuden velan määrä kasvaa 218,5 miljardiin
Koronaelvytystä varten otettavaan velkaan on aiempien vuosien hyvän taloudenpidon vuoksi varaa, sanoo valtiovarainministeri.

Saksa hyväksyi 130 miljardin koronatukipaketin
Uudella avustuksella tuetaan etenkin lapsiperheitä ja sähköauton ostajia.

Saksan talous on katastrofitilassa – Loppuvuodelle toivotaan selvää käännettä parempaan
Toisen vuosineljänneksen BKT saattaa romahtaa jopa lähes 15 prosenttia.

Saksan talous painui taantumaan
Taantuman arvioidaan kestävän ainakin kesään saakka, arvioi maan talousministeriö.

Kuusi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Bitcoinien arvonnousu toi Tullille ongelmia, tappajarobotteja kehitetään vauhdilla ja virus voi iskeä talouteen
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Työaikajousto on Saksan talouden puskuri ja menestyksen salaisuus – rautavalimossa tilauskannan hiipuminen tarkoittaa vähemmän töitä ja vähemmän palkkaa
Kurzarbeitia on pidetty yhtenä syynä Saksan taloudelliseen menestykseen. Mutta sen yleistyminen alkuvuodesta on signaali Saksan talouden lisääntyneistä ongelmista.

Saksan talous hyytyy pelottavan jyrkästi – miksi Euroopan talousmoottori köhii ja miten käy Suomelle sen tärkeimmän vientimaan piiputtaessa?
Saksan talouden supistuminen heijastuu takuuvarmasti myös Suomeen viennin vaikeutumisena.

Talouden notkahdus herätti Saksan pohtimaan, onko kulukurissa enää järkeä – "Saksa tarvitsee lisää julkisia investointeja"
Taloustieteilijät ja teollisuus vaativat Saksan hallitukselta sijoituksia. Lisäksi tarvitaan satsausta ilmastotoimiin.

Saksan talous heikkenee – taantuma kolkuttaa, kun vienti vähenee
Kauppasodat kurittavat Saksan taloutta. Vienti haparoi epävarmassa maailmantaloudessa.

Saksan kasvunäkymät synkkenivät entisestään
Hallitus laski kasvuennustettaan jo toistamiseen tänä vuonna.

EU-komissio: Saksan talouskasvu hyytyy euroalueen hitaimmaksi Italian jälkeen
Ekonomistit ovat ennakoineet euroalueen jättitalouden voivan olla jopa matkalla taantumaan.

Saksan talousennuste synkkeni selvästi
Saksan talouteen odotetaan vain prosentin kasvua tänä vuonna.

Saksan talouskasvu oli viime vuonna hitainta viiteen vuoteen – talous supistui alkusyksystä
Saksan tilastoviraston mukaan Saksan talouskasvu oli viime vuonna vain 1,5 prosenttia.

Suomen elinkeinoelämä uskoo Saksan talouteen kuin vuoreen: "Euroopan talousmoottori ei hyydy"
Suomalaisekonomistit arvioivat, että Saksan talouskasvu jatkuu vahvana ja vakaana hallitusohjelman lopullisista yksityiskohdista huolimatta. Suomen tärkeimmän kauppakumppanin hyvinvointi hyödyttää myös suomalaisyrityksiä.

Oikaisu: A-studiossa väärä tieto Saksan autoteollisuuden koosta
Lähetyksessä BKT-osuudeksi kerrottiin virheellisesti 14%.

Air Berlin -lentoyhtiö on hakeutumassa konkurssiin – käy neuvotteluja Lufthansan kanssa
Saksan talous- ja liikenneministeriö on luvannut auttaa ongelmiin joutunutta lentoyhtiötä, joka liikennöi myös Suomeen.

Poliittisia heittoja vai aitoja aikeita – mitä tapahtuu TTIP:lle?
Sunnuntain jälkeen useampi poliitikko on todenut EU:n ja Yhdysvaltojen neuvotteleman vapaakauppasopimuksen TTIP:n kaatuvan tai olevan jumissa. Valkoinen talo ja EU-komissio puolestaan vakuuttavat neuvotteluiden etenevän.

Mykkänen Saksan talousministerin TTIP-kritiikistä: ”Mitään käännettä neuvotteluissa ei ole”
Saksan talousministeri Sigmar Gabriel lyttäsi neuvottelut EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimuksesta epäonnistuneiksi. Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen kuitenkin uskoo, että sopimus lopulta syntyy.

Saksan talousministeri: TTIP-neuvottelut ovat epäonnistuneet, vaikka kukaan ei myönnä sitä
Talousministeri Sigmar Gabrielin mielestä EU:n ja Yhdysvaltojen neuvottelut vapaakauppasopimuksesta ovat epäonnistuneet, koska eurooppalaiset eivät ole halunneet taipua amerikkalaisten vaatimuksiin.

Saksalaisministeri: Saksan kansalaisuus maassa asuville nuorille briteille
Saksan tulisi tarjota maassa asuville nuorille briteille maan kansalaisuutta, sanoo Saksan varaliittokansleri Sigmar Gabriel.

Saksan talous on parhaassa vauhdissa kahteen vuoteen
Talouskasvu kiihtyi kotitalouksien kysynnän ja valtion rakennushankkeiden ansiosta. Jälkimmäisiä edisti lauha talvi.

Saksassa EU:n alhaisin työttömyys - jopa 6 prosentin palkankorotusta vaaditaan
Saksan taloudella menee sen verran hyvin, että budjetti pysyy tasapainossa, vaikka menoja lisätään tuntuvasti. Saksan työttömyys on EU-maiden alhaisin. Julkinen sektori vaatii kuuden prosentin palkankorotuksia.

Mahtitalous seisoo vahvoilla jaloilla – Saksan ylijäämä löi ennätyksiä
Tilastovirasto Destatis vahvisti ennakkoarvion siitä, että Saksan talous kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,3 prosenttia eli saman verran kuin kolmannellakin neljänneksellä. Koko vuonna bruttokansantuote kasvoi 1,7 prosenttia edellisestä vuodesta.

Johtava taloustutkimuslaitos Ifo: Saksassa liioiteltu maahanmuuton positiivisia vaikutuksia
Saksalaisten taloustieteilijöiden mukaan maahanmuuton positiivisia vaikutuksia on liioiteltu Saksassa. Ifo-instituutti kysyi yli 200 taloustieteilijältä, minkälainen vaikutus turvapaikanhakijoilla on Saksan talouteen. Peräti 40 prosenttia vastanneista näki vaikutuksen pääosin negatiivisena.

Saksa laski pakolaiskriisin kustannukset: 50 miljardia euroa
Arvovaltainen kölniläinen tutkimusinstituutti IW arvioi, että Saksa joutuu ottamaan lisävelkaa selvitäkseen turvapaikanhakijoiden aiheuttamista kustannuksista.

Länsi-Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt on kuollut
Saksalaisten keskuudessa hyvin arvostettu Schmidt kuoli 96-vuotiaana kotikaupungissaan Hampurissa. Hänen liittokanslerikaudellaan 1974–82 maailma kamppaili öljykriisin vaikutusten kanssa, ja saksalaisia järkytti Punaisen armeijakunnan RAF:n terrori. Schmidt kommentoi päivänpolitiikkaa terävästi vielä viime keväänä – ja poltti ketjussa.

Lehti: Kiina polttaa paljon enemmän hiiltä kuin aiemmin on kerrottu
The New York Times havaitsi, että Kiinan tilastokeskus on kaikessa hiljaisuudessa korjannut ylöspäin aiempien vuosien lukuja poltetun hiilen määrästä. Kiina tuottaa maailman eniten hiilestä johtuvia kasvihuonepäästöjä.

150 000 saksalaista marssi vapaakauppasopimusta vastaan
Saksassa kansalaisjärjestöt pelkäävät elintarviketurvallisuuden ja ympäristön puolesta. Hallitus uskoo Euroopan pystyvän pitämään kiinni standardeistaan.

Saksa juhlisti yhtenäisyyttä myös Helsingissä, vieraat kilistelivät talous- ja kulttuurisuhteille
Saksa juhli maan 25-vuotista yhtenäisyyttä näyttävästi lauantaina. Saksan suurlähetystössä Helsingissä juhlia vietettiin maanantaina.

Kirjailija lapsuudestaan Itä-Saksassa: Minulle se oli vain teatteria
Kirjailija Franziska Hauser oli 15-vuotias, kun Berliinin muuri murtui. Lapsuuttaan Itä-Saksassa hän muistaa lämmöllä. Saksojen yhdistymisestä tulee tänään lauantaina kuluneeksi 25 vuotta.

Bundesbank uskoo Saksan voivan hyötyä pakolaisvirrasta
Weldmann toteaa, että vaikka suuresta pakolaisten määrästä huolehtiminen vaatii Saksalta paljon, väestöltään ikääntyvä maa tarvitsee tulevaisuudessa lisää työvoimaa.

Euroalueen talous kasvoi 0,4 prosenttia huhti–kesäkuussa
Vuodentakaiseen verrattuna kasvuvauhti on 1,5 prosenttia.

Saksan sijoittajien taloususko valahti yllättävän alas
Tarkkaan seurattu ZEW-indeksi on ollut alamäessä jo viisi kuukautta, mutta näin matalalla se oli viimeksi marraskuussa.

Saksan liike-elämä osoitti yllättävää optimismia
Analyytikot luulivat, että Saksan liike-elämän taloususko on heikentynyt. Toisin kävi – johtajilla on monta syytä toiveikkuuteen.

YK:n turvallisuusneuvosto tukee Iranin ydinsopimusta – pakotteiden purkaminen häämöttää
Turvaneuvosto hyväksyi ydinsopimuksen yksimielisesti. Samaan aikaan Saksan talousministeri on matkustanut Iraniin elvyttämään maiden välisiä kauppasuhteita.

Nordean tyly talousviesti: Surkeasti menee ja karu totuus lymyää yhä piilossa
Nordean ekonomistit herättelevät suhdannekäännettä odottavia suomalaisia tylyllä tavalla. Alustavien tietojen mukaan Suomen talous supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,1 prosenttia, mutta todellisuus voi olla tilastojakin karumpi. Voiko taloutta ylipäätään ennustaa?

Ranska ja Saksa ehdottavat euroalueelle yhteistä budjettia ja verojen keruuta
Ranskan ja Saksan talousministerit haluavat euroalueelle yhteisen budjetin, verojen keruun ja palkkojen harmonisoinnin. Ranskan Emmanuel Macron ja Saksan Sigmar Gabriel ovat kirjoittaneet yhteisen artikkelin, joka on julkaistu eri lehdissä ympäri Eurooppaa.

Saksan taloudella menee hyvin
Saksan tämän vuoden talouskasvuennustetta on nostettu 2,1 prosenttiin. Kasvuodotuksia ruokkivat halpa öljy ja halpa euro.

Kreikan sotakorvausvaatimus: Saksan maksettava koko yhden vuoden budjettinsa
Kreikan tilastotoimisto on selvittänyt maan toisessa maailmansodassa kärsimät tuhot. Laskelman perusteella Kreikan hallitus vaatii Saksalta 279 miljardia euroa. Saksan mukaan maat ovat jo vuonna 1990 sopineet, ettei toisen maailmansodan tapahtumista enää esitetä vaatimuksia.
Saksan liike-elämän luottamus tulevaan lujittuu yhä
Ifo-tutkimuslaitoksen tarkkaan seurattu indeksi on nyt maaliskuussa yhtä korkealla kuin viime kesänä. Yritysjohtajat uskovat Saksan talouden vahvistumiseen.

Saksa vaatii: Kreikan oltava reilu muille euroalueen asukkaille
Kreikan tuore pääministeri Alexis Tsipras sanoi aiemmmin, että Kreikka pyrkii saamaan lainoittajiensa kanssa aikaan reilun ja molemminpuoleisesti hyödyttävän ratkaisun.

Työllisyys kohenee Saksassa
Työministeriön mukaan työmarkkinat kehittyvät hyvin taloudesta riippumatta.

Saksan talous hyvin vaatimattomassa kasvussa
Kevätkesällä bruttokansantuote supistui 0,1 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kaksi perättäistä miinusmerkkistä neljännestä olisi merkinnyt talouden taantumaa.