Uusimmat artikkelit
Maatiloilla vaikeuksia saada lomittajia Etelä-Savossa – pieni Sulkavan kunta suivaantui, vaatii koko lomitusalueelta korjaustoimia
Sulkavan kunta on saanut paikallisilta maatalousyrittäjiltä palautetta useista lomituksen puutteista. Kunta on lähettänyt asiasta kirjelmän Mikkelin kaupungille, joka toimii lomituspalveluiden isäntäkuntana.
Lomituspalveluiden yhdistäminen helpottaa jo lomittajapulaa Keski-Pohjanmaalla
Nyt Toholammin yksikössä työskentelee yli 300 lomittajaa, joten sijaistajia riittää niihinkin kuntiin, joissa on lomittajista vajetta.
Etelä-Pohjanmaalla on ennennäkemätön pula maatalouslomittajista: ”Urani aikana ei ole ollut näin hankalaa tilannetta”
Perheenjäsenet ovat tulleet apuun ja tehneet tiloilla jonkin verran lomituksia. Ulkomaalaista työvoimaa olisi tarjolla, mutta kielitaidottomuus on este lomituksille.
Maatalouslomittajista on paikoin pulaa, menossa on jatkuva haku osaajista
Maatalouslomittajat työllistyvät nopeasti. Erityisesti kesälomakausina osaajia tarvitaan.
Maatalouslomittajien sijaisista kova pula Etelä-Savossa ja Kaakkois-Suomessa
Etenkin isoilla tiloilla on ollut vaikeuksia löytää ammattitaitoisia sijaislomittajia.

Maatalouslomittajista oli tänä kesänä pulaa pohjalaismaakunnissa
Ala on kärsinyt pitkään työtekijäpulasta, mutta tänä kesänä tilanne on kärjistynyt.

Muhos alkaa hoitaa maatalouden lomituspalveluja pohjoisimman Suomen alueella
Nykyisin lomitusjärjestelyt on jaettu Siikalatvan seudulta pohjoisimpaan Lappiin kahdeksalle alueelle. Niistä neljä on Lapissa, kaksi Pohjois-Pohjanmaalla ja kaksi Kainuussa.
Uusi yksikkö koordinoi 1800 maatalousyrittäjän lomituspäiviä Etelä-Pohjanmaalla – vuodenvaihteessa toteutuu uudistuksen ensimmäinen vaihe
Maatalouslomituksen toivotaan helpottuvan, kun uusi lomituspalveluyksikkö korvaa aiemmat paikallisyksiköt.

Pohjois-Karjalassa lomituspalvelut järjestää jatkossa Tohmajärvi
Alueella työskentelee noin 140 vakituista maatalouslomittajaa.

Kurikasta Etelä-Pohjanmaan maakunnan lomituspalveluiden vetäjä
Etelä-Pohjanmaalla toimii tällä hetkellä viisi maatalouslomituksen paikallisyksikköä. Ne yhdistyvät vuoden 2022 alussa. Kurikka ryhtyy vetämään maakunnan lomituspalveluja.
Maatalouslomituksen järjestämistä keskitetään – Sysmän kunta nappasi vastuun eteläisen Suomen lomituspalveluista
Nykyisin alueen lomituspalveluja hallinnoidaan Sysmän lisäksi Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Loviisassa.
Laajempi etätyö on vaihtunut kunnissa satunnaiseen etäilyyn
Laajempaan etätyösuositukseen ei ole keskipohjalaiskunnissa nähty kesän jälkeen tarvetta.
Kouvola vähentää yhdeksän maatalouslomittajaa – loput pakkolomalle kolmeksi viikoksi
Kaupunki säästää vähennyksillä ja lomautuksilla noin 100 000 euroa.

Kouvola aloittaa maatalouslomittajien yt-neuvottelut – syynä alati pienentyvä tarve
Kouvolan kaupungin palveluksessa on tällä hetkellä yhteensä noin 80 vakinaista maatalouslomittajaa.

Rantasalmen kunta käynnistää yt-neuvottelut
Kunnan taloustilanne on heikentynyt voimakkaasti. Henkilöstöstä haetaan 400 000 euron säästöjä.

Kouvolan luottamusmiehet eivät hyväksy rajuja henkilöstösäästöjä
Huoli on myös henkilöstön jaksamisesta

Ylitorniolle lisäkorvaus lomituksen hoitamisesta
Lisäkorvaus käytetään lomitukseen liittyvien hallintotehtävien järjestämiseen.
Jos sote tulee, 220 000 työntekijän työnantaja vaihtuu: “Tuntuu turhauttavalta, missä minä sitten olen töissä?”
Sairaanhoitajat, palomiehet ja maatalouslomittajat odottavat ratkaisuja.

Ylitornion maatalouslomittajille ei ole tarpeeksi töitä – ratkaisua haetaan lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi
Ylitornion tuottamien lomituspalvelujen määrä kasvaa ensi vuonna, kun se alkaa vastata myös Keminmaan, Kemin, Ranuan, Rovaniemen, Simon ja Tervolan palveluista.

Keski-Karjalaan palkataan lisää lomittajia
Lakisääteisten lomituspalveluiden järjestämisestä alueella vastaa Tohmajärven kunta.

Tervola vie oikeuteen valtionkorvausten takaisin perinnän
Maatalousyrittäjien eläkelaitos on päättänyt, että Tervolalta peritään takaisin 155 000 euroa valtionkorvauksia.

Poroista varoittava sovellus hälyttää entistä useammin – varoittajiksi saatu syrjäkylillä autoilevia maatalouslomittajia
Porokolarien riski on suurimmillaan, kun porot lähtevät kohti pohjoisempia syyslaitumia.

Työpaikka, joka oli auki 404 päivää – joidenkin työpaikkojen täyttämisestä on tullut pikkukunnissa melkein mahdoton tehtävä
Työpaikan sisällössä voi olla korjattavaa, jos työntekijän etsintä venyy pitkäksi.

Lomitukset ovat keskittymässä Ylitorniolle – hoidettavaksi on tulossa kuusi uutta kuntaa
Tervolan hoitamat lomituspalvelut ovat siirtymässä Ylitornion hoidettavaksi ensi vuodesta lähtien.

Miten maatalouslomitus jatkossa hoidetaan?
Maatalouslomitus työllistää Pohjois-Karjalassa lähes 200 ihmistä.

"Kysyin, onko hän pohtinut itsemurhaa ja vastaus oli, että päivittäin" – maatalouslomittaja tekee työtä myös kahvipöydässä
Sotkamolaisen maatalouslomittajan työpäivään kuuluu karjanhoitoa ja kahvittelua. Hän pyrkii antamaan apua myös henkisen jaksamisen ylläpitämiseen.

Maskulaisemäntä ei pääse koskaan ulkomaanlomalle lomittajapulan vuoksi – talon tavoille opetettu lomittajakin siirtyi hommiin autotehtaalle
Lehmänhoidon taitavia lomittajia on Etelä-Suomessa liian vähän.

Maitotilallisten loma peruuntui, kun tuuraaja ei tullutkaan – lomittajaongelma riepoo maatiloilla
Raskaan maataloustyön raataja on lomansa ansainnut, mutta aina lomittajaa ei järjesty. Suomessa lomittajajärjestelmän toiminnassa on suuria alueellisia eroja: toisaalla lomittajia irtisanotaan, ja toisaalla on työvoimapula.

Maatalouslomittajia jää työttömiksi – viimeisimmät yt-neuvottelut käytiin Alavudella
Maatalouslomittajista oli vielä muutama vuosi sitten huutava pula. Nyt heitä jää työttömiksi eri puolilla Suomea. Lomittajia on kouluttautunut muun muassa lähihoitajiksi.

Maatalousyrittäjien lomia halutaan pidentää ja yhtenäistää uudella lailla – tilan isännältä täystyrmäys: "Ihan järjetöntä"
Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa parantaa maatalousyrittäjien jaksamista.

Huittisten maatalouslomituksissa epäselvyyksiä: Mela perimässä jättisummaa kaupungilta
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen mielestä Huittinen on hyväksynyt maatalousyrittäjille liian pitkiä lomituspäiviä ja maksanut niistä liikaa lomittajille. Huittinen kiistää kaikki takaisinperintävaateet.

Maatalouslomittaja murehtii viljelijöiden jaksamista
Maatalouslomittajat ovat monelle maanviljälle tuki ja turva. Vastuu lomittajalla on suuri, sillä kyseessä voi olla monen sukupolven työ ja elämänura.

Lampaat jäivät ilman lomittajaa – moni lampuri lopettaa tilanpidon
Lammastiloilla kärsitään vuoden alussa voimaantulleista lomituspalvelun heikennyksistä. Peräti kolmasosa lampureista menetti oikeutensa lomittajaan. Osa pienistä tiloista on päättänyt lopettaa toimintansa.

Maatiloilla sijaisavun tarve syksyllä suuri
Syksy on maatalouslomittajille kiireistä aikaa Etelä-Pohjanmaalla. Tilojen lomittajien tarve on syksyisin suuri viljelijöiden lomien takia. Sijaisista on ajoittaista pulaa.

Salo aikoo irtisanoa 13 maatalouslomittajaa
Kaupunginhallitus päättää asiasta maanantaina 17. lokakuuta.
Lypsyjakkaralta polkuauton korjaajaksi – työn arvostaminen pitää Veikon liikkeessä
"Minä nautin, kun saan toisia auttaa", sanoo karstulalainen Veikko Hiekkanen. Kovaan työntekoon tottunut mies ei ole lannistunut, vaikka ahkerointi on käynyt terveyden päälle. Hiekkaselle työ on liikettä ja liike parasta lääkettä.

Maanviljelijä on vapaalla viisi kertaa keskivertopalkansaajaa vähemmän – raskas työ ei houkuttele nuoria
Maanviljelijän lomien pitäminen on kiinni sijaisen saamisesta. Erityisesti heinäkuu ja hiihtolomaviikko ovat maatalouslomittajilla kysytyintä aikaa. Tarpeeksi ajoissa tehdyt lomasuunnitelmat helpottavat sijaisen saamista.

Keuruusta tulossa maatalouslomituksen mahtitekijä
Karstulan ja Hankasalmen kunnat luopuvat lomituksen hoitamisesta ensi vuoden alusta. Keuruu aikoo ottaa hoitaakseen entisten päälle myös niiden lomituksen.

Tervolassa käynnistymässä lomituspalveluiden yt-neuvottelut
Tänä vuonna lomituspäivien arvioidaan vähentyvän 2500 päivää. Kevään aikana edessä on yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistyminen.

Lomittajat käärmeissään työtuntien vähentymisestä – osa tekee ylitöitä ilmaiseksi
Uusi lomituspalvelulaki on tuonut epäselviä tilanteita tiloille ja lomittajille. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton Maija Kakriaisen mukaan eläimet kärsivät, kun lomittaja ei ehdi tehdä kaikkia tarvittavia töitä eivätkö viljelijät uskalla jättää tilaansa loman ajaksi. Lomituspalveluyksikkö ja Mela näkevät asian toisella tavalla.

Maatalouslomittajan terveiset päättäjille monttuisilta sorateiltä: "Täälläkin asuu ihmisiä, ja meilläkin on oikeus kunnollisiin teihin"
Nora Suojanen ajaa työnsä takia Itä-Suomen sorateitä päivittäin. Teiden kunto tuskastuttaa.

Hankasalmi aikoo lomauttaa kaikki
Hankasalmen kunnanhallitus aikoo lomauttaa koko kunnan henkilöstön kahden viikon ajaksi.

Tervola aloittaa maatalouslomitusta koskevat yt-neuvottelut – lomitustoiminta vaarassa siirtyä muualle
Jos Tervola päätyy irtisanomaan toimeksiantosopimuksen Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kanssa, se merkitsee, että Tervola ei enää hoitaisi lomitustoimintaa vuonna 2017.

Millä he elävät: Kaukana kaikesta Kuhmossa
Tanja Toivosen ja Tuomo Sorjosen perhe asuu Kuhmon Saunajärven perimmäisissä talossa lasten ja useiden eläinten kanssa. Perhe on asunut viisi vuotta talvisodan taistelumaastojen keskellä kaukana Kuhmon keskustasta. Tanja, 27, on vakituinen maatalouslomittaja Kuhmon kaupungilla. Tuomo, 37, on hitsaaja ja tehnyt erilaisia pätkätöitä.

Maatilojen ahdinko nielaisi lomituksen säästötarpeista 15 miljoonaa euroa – leikkaukset toteutumassa suunniteltua pienempinä
Lomituksen kustannuksiin on käytettävissä ensi vuoden budjetissa 20 miljoonaa euroa kuluvaa vuotta vähemmän, mutta maatalouden raju rakennemuutos syö summasta valtaosan. Hallitus antoi esityksensä lomituspalveluiden muutoksista eduskunnalle torstaina.

Maatalouslomittajien yt-neuvottelut käyntiin, tavoitteesta ei tarkkaa tietoa
Pohjoisen Keski-Suomen maatalouslomittajien yt-neuvottelut käynnistyvät ristiriitaisessa tilanteessa. Neuvotteluissa varaudutaan lomituspalvelujen karsimiseen, mutta leikkauksen suuruudesta ei ole vielä tietoa.

Kansanedustaja uumoilee helpotuksia maatalouslomituksen säästöihin
Kiuruvetinen Hannakaisa Heikkinen (kesk.) sanoi Ylen Savo-Karjalan kansanedustajatentissä, että hallituksen kaavailema lakimuutos ei ehkä toteudukaan niin ankarana kuin on suunniteltu. Hallituksen lakiluonnoksessa on suunniteltu muun muassa, että oikeutta lomituspalveluihin rajataan pienimmiltä tiloilta.

Kylä, joka ei suostunut kuolemaan – Palvelujen lähtö herätti asukkaissa suomalaisen sisun
Piskuinen pohjoispohjalaiskylä Alpua on joutunut kasvamaan sitkeäksi Perämeren viimassa. Kun kylästä lakkautettiin sen ainoa koulu muutama vuosi sitten, olisi kyläläisillä ollut kaikki syy heittää hanskat tiskiin. Toisin kuitenkin kävi.

Maatalouslomituksiin kaavailluissa muutoksissa kytee katastrofin ainekset
Maatalouslomituksiin suunnitellut muutokset uhkaavat viedä Keski-Suomesta työpaikan kymmeniltä ja jättää liki 300 tilaa vaille lomituspalveluja.

Traktorit vetivät vuoden maatalouslomittajan alalle
Vuoden Maatalouslomittaja 2015 -kilpailun on voittanut jämsäläinen Jarno Brandt. Suomen paras maatalouslomittaja työskentelee lomittajana Keuruun paikallisyksikössä.