Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pohjois-Karjalan lettosuot tutkitaan kesän aikana

Inventointyö luo pohjaa koko maassa tehtävälle suotutkimukselle.

Juuan Haukisuolle merkittävä uusi luonnonsuojelualue

Haukisuolta löytyy muun muassa harvakseltaan esiintyviä sammallajeja.

Pekka Juntin kolumni: Suomessa lojuu Uudenmaan kokoinen ympäristötuhoalue, eikä kukaan tee mitään

Suomi on metsäojittamisen suurvalta. Ja touhua jatketaan, vaikka vahingot tunnetaan, kirjoittaa Pekka Juntti.

Toimittaja suksii suolle perhoshaaveineen – seuraa kahden yön suoseikkailua täällä!

Yle Hämeenlinnan toimittaja Timo Leponiemi päätti perehtyä suomalaiseen suoluontoon perusteellisesti. Mies viettää Hyvinkään Ritassaarensuolla aikaa maanantaista keskiviikkoon.

Natura toi biologille tappouhkauksia, mutta pelasti arvokasta luontoa

Natura 2000 -ohjelman toteuttaminen oli aikanaan kovan väännön takana. Prosessissa mukana ollut biologi sai kovimman kuohunnan aikana tappouhkauksia, mutta nyt sota on hänen mielestään käyty. On hoidon aika.

"Vapaaehtoisuus ei takaa arvokkaimpien soiden suojelua"

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen päätös keskeyttää vuosia valmisteltu soidesuojelun täydennysohjelma ihmetyttää keskisuomalaisia luonnonsuojelijoita. Maakunnassa on kartoitettu kahden kesän aikana tuhansia hehtaareja suota, mutta nyt työ uhkaa valua hukkaan.

Tervolassa soiden entisöinti loppusuoralla

Metsähallitus on saamassa päätökseen suururakan soiden ennallistamiseksi Natura-alueella Tervolassa. Aikoinaan talousmetsäksi ojitetut suot ovat usein olleet vajaatuottoisia, minkä vuoksi niitä on haluttu palauttaa luonnontilaan.

Luonnonmukaisia soita on enää harvassa: "Ekosysteemi on käytännössä tuhottu"

Esimerkiksi Pohjois-Savossa 75–85 prosenttia soista on jo ojitettu. Ely-keskukset etsivät nyt jäljellä olevia luonnonmukaisia soita suojeluohjelmaan. Erityisesti koskemattomia lähde- ja lettosoita on vaikea löytää.

Suomessa etsitään uusia suoalueita suojeltavaksi

Kun aiemmin on suojeltu laajoja lintusoita, nyt haetaan monipuolisuutta suojelemalla myös korpia, lettoja ja rantaluhtia.

Uudeltamaalta etsitään soita suojeluun

Suojeltaviksi etsitään etenkin korpia, lettoja ja rantaluhtia. Kesäkuussa alkaneen suokartoituksen on määrä valmistua elokuussa.

18 vuoden työ valmistuu: Ainutlaatuinen selvitys Suomen luonnosta

Suomessa on pian kartoitettu kaikki luonnonsuojelualueet. Metsähallitus on selvittänyt maastossa luonnonsuojelualueiden luontotyyppejä jo 18 vuotta, ja työ saataneen valmiiksi tämän vuoden aikana. Lähes neljän miljoonan hehtaarin kartoitus on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisen laaja urakka.

Soissa riittää suojeltavia

Keski-Suomessa kartoitetaan alkavana kesänä 60 suota. Maastokartoitusten tavoitteena on löytää arvokkaat suoalueet, jotta ne voitaisiin suojella tuleville polville. Nykyisestä suojeluohjelmasta puuttuu etenkin korpia, lettoja ja lähde- ja puronvarsisoita.

Harvinaisia soita mukaan suojeluohjelmaan

Kymenlaaksossa on muuta maata vähemmän suota, mutta maakunnassa on edelleen kymmeniä arvokkaita soita, jotka pitäsi suojella. ELY-keskus kartoittaa parhaillaan uusia kohteita suojeluohjelmaan.

Vibrant swamp life in Lapland

The first peatland conservation land survey has now been completed. The widest and most diverse bog life was found in Lapland, the land of many fens.

Lapissa monimuotoisia suokokonaisuuksia

Soidensuojelun täydennysohjelman valmisteluun liittyviä maastokartoituksia tehtiin kuluneena kesänä Lapin lisäksi kahdeksassa muussa maakunnassa.

Aluehallintovirasto torppasi Kuopion Energian turveaikeet Juuassa

Avi ei antanut yhtiölle lupaa turvetuotantoon Pahankalansuon ja Palokankaansuon alueella. Lupa heltisi kuitenkin biopolttoaineiden varastointiin alueella.

Suomen eri suotyypit

Suomen eri suotyypit

Oulu ennallistaa omistamiensa suojelualueiden soita

Toipuminen kohti luonnontilaa mahdollistetaan tukkimalla ojat ja poistamalla ojituksen myötä syntynyttä puustoa.

Luonnonsuojelijat ärtyivät Juuan turvesuohankkeista

Luonnonsuojelijat arvostelevat tiukasti Kuopion Energiaa turvesuohankkeista Juuassa. Kuopion kaupungin omistama energiayhtiö suunnittelee aloittavansa turpeenoton suoalueella, jolla esiintyy uhanalaisia suotyyppejä ja kasvilajeja. Kyse on metsähallituksen maasta, joka on vuokrattu yhtiölle.

Sopulit popsivat uhanalaisen kasvin Kevolla

Metsähallituksen mukaan Kevon luonnonpuistossa oli pahtakelttoja pari vuotta sitten vielä 46 yksilöä, mutta tänä vuonna ei yhtään. Äkillisen katoamisen syynä saattaa olla sopulien runsaus.

Metsähallitus ennallistaa soita Lapissa

Metsähallitus on aloittanut ojitettujen soiden ennallistamistyöt Lapissa. Ensimmäisenä soilta poistetaan puustoa Rovaniemen Lintuaavalla sekä Vinsanmaan letolla Tervolan ja Tornion kuntien rajalla.

Kainuussa muuta maata ojitetummat suot

Kainuussa on ojitettuja soita muuta maata enemmän. Kolmannes Kainuusta on suota, ja siitä yli 70 prosenttia on ojitettu.

Nettisuohon ei uppoa

Aapa, korpi, letto, luhta, neva, räme ja palsasuo. Jos ei kuulosta tutulta, kannattaa suksia Jyväskylän avoimessa yliopistossa luodulle nettisuolle.

Kainuun lehdot kasvamassa umpeen

Kainuun arvokkaat lehdot uhkaavat kasvaa umpeen. Kainuun vaaramaisemissa on paljon lehtometsiä, joissa kasvaa uhanalaisia kasveja kuten tikankontti.

Kiista soiden käytöstä käy kuumana

VAPO hakee koko maan laajuudelta uusia turpeentuotantoalueita. Monet vuosikymmeniä hyödynnetyt turvesuot ovat tulleet käyttöikänsä päähän.

Suoluonto syynissä Keski-Suomessa

Keski-Suomen soilla tehdään paraikaa kasvillisuus- ja linnustoselvityksiä. Useimpien kartoitettujen kohteiden suoluonto on muuttunut ja lajistotkin siten tavanomaisia metsälajeja.

Turvesuo saa uuden elämän lintukosteikkona

Kangasniemellä entinen turvetuotantoalue muutetaan kosteikoksi. Kyseessä on Etelä-Savon metsäkeskuksen sekä riistanhoitopiirin pilottihanke, joka muuttaa turvesuon laajaksi riista-alueeksi.

Kansainväliset suotutkijat kiertävät Suomea

Kansainvälinen suotutkijoiden joukko perehtyy Suomen soihin heinäkuussa. Vajaassa kahdessa viikossa ryhmän on tarkoitus kiertää Suomen hienoimmat suot Lapista etelärannikolle saakka.