Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Värikkäitä kyniä ja ukulele pöydällä Camillan edessä.

Mainioita kyniä, joita voi käyttää melkein mihin tahansa!

Camilla piirtää muulle kuin paperille.

9-vuotias Wiljam Löppönen pitää pikkusiskonsa kanssa taidenäyttelyn Savonlinnassa

Alaikäisten Löppösten sisarusten Kummitukset-taidenäyttelyssä voi tutustua kummallisuuksiin – maalaaminen on perheen yhteinen ajanviete

Savonlinnalaissisarusten näyttely koostuu piirustuksista ja maalauksista, joita he ovat tehneet kahden viime vuoden aikana.

kurkiaura lentää taivaalla

Luonnon amfiteatteriiin Söderfjärdeniin kokoontuu jälleen tuhansittain kurkia – Yle seurasi niiden lentoharjoituksia ennen pitkää matkaa Afrikkaan

Tuhannet kurjet valmistelevat matkaa etelän lämpöön. Ennen sitä ne leiriytyvät ikiaikaiselle meteoriittikraatterille Vaasaan. Matti Maskulin ja Ari Lähteenpää seuraavat muuttoa tarkkaan.

Tecknade ansikten.

Pääse alkuun taidepäiväkirjan kanssa – piirrä hetki joka päivä

Taiteellisia nokkeluuksia päiväkirjamuodossa.

Pandapiirustusta

Pandan vasemman silmämunan pitää sijaita toisen ja kolmannen ruudun välissä – luovuus ei ole arvo kiinalaisella taidekurssilla

Luomisen vapauteen tottunut ahdistuu, kun opettaja ei anna milliäkään periksi, kirjoittaa Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Kirjapino kassapöydällä.

Utajarvellä lukio tarjoaa opiskelijalleen läppärit, kirjat ja autokoulun teoriatunnit, Oulun Laanilan lukio lyijykynät – edut epätasaisia eri puolilla Suomea

Ylen lukiokyselyn mukaan yli 40 prosenttia lukioista tarjoaa opiskelijoilleen kannettavan tietokoneen tai rahaa sen ostoon.

Etualalla lyijykyniä ja taustan seinällä suuri lyijykynäpiirros

Taiteilija piirtää viiva viivalta yhdeksänmetristä työtään yleisön edessä – lyijykynät ja teroitin koetuksella, kumia tuskin tarvitaan

Kukka Pitkäsellä on tehtävä. Kun työ on tehty, on taiteilija kuluttanut nysäksi sadasta pariin sataan lyijykynää.

Savonlinnan normaalikoulun kahdeksasluokkalaiset tarkkailevat kuvataiteilija Joni Ahosta työssään.

Savonlinnan kahdeksasluokkalaiset tutustuvat taiteeseen osana suurhanketta – "Ei sitä voinut tietää, miten taiteilija luonnostelee työnsä"

Taidetestaajat-hanke vie lähes kaikki Suomen kahdeksannen luokan oppilaat käymään taidekohteissa seuraavan kolmen vuoden aikana. Savonlinnalaiset nuoret aloittivat seuraamalla kuvataiteilijan työskentelyä.

Tietotekniikkalaite.

Kyberturvallisuuden asiantuntijat eivät luota nettivaaleihin: "Mahdollista vasta Star Trek -maailmassa"

Suomi suunnittelee siirtymistä nettiäänestyksiin, mutta se tapahtuisi aikaisintaan 2020.

Täytetty ristisanatehtävä.

Sanaristikko ei sähköisty – "Kun on tyhmä ja nopea, joutuu kumittamaan"

Osa ihmisistä haluaa täyttää sanaristikon ilman hakuteoksia tai netin tarjoamaa apua, kun taas toisille tiedon etsiminen on tärkeä osa ristikoiden täyttämistä. Suurin osa ihmisistä täyttää ristikon lyijykynällä.

graafikon työasema

Bestseller-kirjojen kansiin kohdistuu kovat paineet – "Olin kauhuissani, kun sain tehtäväkseni Tervon kirjan kannet"

Kirjojen kansikuvien merkitys on kasvanut, kun kirjamyynti laskee vuodesta toiseen. Kansigrafiikan on myytävä kirja lukijalle ja herätettävä tunteita.

Yle Uutiset Häme: Näin sujui sähköisten ylioppilaskirjoitusten testi Parolan lukiossa

Ylioppilaskirjoitusten seuraava askel kokeiden sisällön kehittäminen nykyaikaan: toiveissa videota, ääntä ja uusia ratkaisuja

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset mahdollistavat nykyistä visuaalisempien ja luovempien tehtävien tarjoamisen tietoverkossa yo-kokelaille. Aikanaan paperien kuljettelu pöydiltä toisille loppuu, kuten lyijykynien pureskelukin kirjoituksissa.

Pauliina Tolvanen

Analyysi: Viljelijöitä ei pelasteta lyijykynällä ja ruutupaperilla

EU:n maataloustukien viivästyminen sai maanvijelijöiden sapen kiehumaan. Syyttävä sormi osoittaa Maaseutuvirastoon, mutta viljelijöiden ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin Mavin tietojärjestelmässä, kirjoittaa Yle Jyväskylän toimittaja Pauliina Tolvanen.

Nainen piirtää alastonmallia

"Kerran viikossa kokemaan luomisen tuskaa" – Piirustuskurssi pakottaa käden liikkeelle

Työväenopiston kurssit, joilla piirretään elävää mallia, täyttyvät alta aikayksikön. Ryhmässä piirrettäessä ollaan yhtä aikaa porukassa ja yksin.

Mikael "Hekuli" Jänisoja opettaa Joonaa tatuoijaksi.

Tatuoijan ammattiin ei ole oikotietä – parasta on päästä mestarin oppiin

Tatuoijan ammatti kiehtoo, mutta varsinaista ammatillista, oppilaitoksessa tapahtuvaa koulutusta tähän ammattiin ei ole. Moni tatuoija on saanut koulutuksensa kokeneelta tatuoijalta, oppipoika-mestari-menetelmällä.

Jääkiekkotuomari

Kommentti: SM-liigan kurinpitojärjestelmä sulattaisi supertietokoneenkin

SM-liigan kurinpitojärjestelmä on niin monimutkainen, ettei edes sääntökirja pysty sitä aukottomasti selittämään, kirjoittaa Yle Urheilun Teemu Tammilehto.

Opettaja Mari Kilpeläinen esittelee uudenlaista opetusratkaisua.

Uutta tablettisovellusta markkinoidaan kansainvälisesti – pelejä, videoita ja tehtäviä peruskoululaisille

Joensuulaisten opettajien suunnittelemaa tablettisovellusta markkinoidaan Web Summit -messuilla Irlannissa ja Slush-messuilla Helsingissä. Tavoitteena on tarjota vaihtoehto kirjoihin ja lyijykyniin kyllästyneille nykykoululaisille.

"How I wish I could calculate pi" on yksi muistisääntö piin ensimmäisiin desimaaleihin: how-sanassa on 3 kirjainta, I-sanassa 1 jne.

Matikkatäti: "Koodaaminen pois matematiikan tunneilta" – lyijykynä edelleen hyvä oppimisväline

Matematiikan oppimiseen riittävät ruutupaperi ja lyijykynä, jolloin tietokoneet ja älypuhelimet voidaan jättää kouluissa vähemmälle käytölle. Eläkkeellä oleva yliopistonlehtori, oululainen matikkatäti uskoo matematiikan osaajan tienaavan elantonsa tulevaisuudessakin.

Eri kirjaintyyppejä Vapriikin typografianäyttelyssä

Tunnetko tyypin? – Kirjainten merkillinen maailma esittäytyy Vapriikissa

Tunnistatko yrityslogon, josta on esillä vain yksi kirjain? Onko yhdentekevää, millaisella fontilla vaikkapa kirja on painettu? Vapriikin näyttelyssä kurkistetaan kirjainten taakse, tutustutaan kirjaintyyppien historiaan ja ihmetellään typografian nykytyylejä.

Vladimir Mendelssohn Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla.

Kamarimusiikkimies Mendelssohn on menettänyt sydämensä Kuhmolle

Mendelssohnin kuulun musiikkisuvun jäsen, Vladimir Mendelssohn, juhlii kymmenettä vuottaan Kuhmon Kamarimusiikki -juhlien taiteellisena johtajana. Vaikka mies on maailmalla kysytty muusikko ja pedagogi, hän sanoo sielunsa olevan Kuhmossa. Rakkautta ei vähennä edes johtajuuteen kuuluva valtava työmäärä.

Asiakas maksamassa baarin kassalla.

Ei terveyshuoltoa, työvuorolistat laadittu lyijykynällä – tarkastajat tekivät valvontaiskun baareihin Porvoossa ja Kymenlaaksossa

Aluehallintovirasto teki huhtikuun puolivälissä valvontaiskun, jossa tarkastettiin yhteensä 41 ravintola-alan työpaikkaa Porvoossa ja Etelä-Kymenlaaksossa. Työsuojelutarkastajat antoivat työnantajille yhteensä 23 kehotusta ja 65 toimintaohjetta.

Opettaja Mari Kilpeläinen esittelee uudenlaista opetusratkaisua.

Uudet tablettisovellukset mullistavat peruskouluopetusta – pelejä, videoita, tehtäviä ja yhteisöllisyyttä

Joensuulaisopettajat ovat kehittäneet tabletille sovelluksen, jonka tarkoituksena on saada lapset innostumaan oppimisesta. Tekniikan kanssa tuskaileville ja sählääville opettajille on tarjolla helppokäyttöisyyttä.

Symbolien salat -sarjan esimmäisessä osassa professori Reijo Heikkinen ja toimittaja Harri Nousiainen tutustuttavat meidät Oulun symboleihin.

Miksi lyijykynä on keltainen?

Entä miksi apteekin logossa kiemurtelee usein käärme? Muinaiset tieteen symbolit ovat huomaamatta läsnä arjessamme.

Sini-Georgia Tsiros ja Mirja Mäki, Kuusamo

Laiska ja lahjakas ei kehity – Sinnikäs oppii piirtämään

Piirtämisen opettamisessa välineet eivät muutu, menetelmät muuttuvat. Moni oppilas kokee vesivärien käytön hankalaksi.

Kuvassa nainen ja taustalla videotaidetta.

Pimeys herättää taiteen henkiin – kalat uiskentelevat vaikka aitan seinällä

Talven pimeys voi tarjota ihanteellisen näyttämön taiteilijalle. Sitä hyödyntää muun muassa Kokkolan taiteilijaresidenssissä tällä hetkellä asuva kuvataiteilija Anni Tiainen. Hän tekee esimerkiksi videoita, joita hän heijastaa pimeässä erilaisille pinnoille.

Merenkulun opetus on modernisoitunut ja opettaja hyödyntää tietokonetta ja dokumenttikameraa. Alinna kuvassa on laivan ohjausjärjestelmä.

Lastiruumasta luokkahuone – Oulu-laivasta koululaiva

Oulu-laivassa järjestetään nyt myös merenkulun koulutusta. Elektroniset järjestelmät ovat kehittyneet, mutta kartta, astelevy, viivoitin, lyijykynä ja pyyhekumi ovat yhä tarpeen perusteiden oppimisessa.

Penttilänrannan taidekoordinaattori, lääintaiteilija, Hannu Aaltonen

Penttilänrannan taidehanke myötätuulessa – maakunnassa otetaan mallia

Penttilänrannan prosenttiperiaatteella toimiva taidehanke on poikinut maakuntaan lisää samalla periaatteella toteutettavia rakennusprojekteja. Kontiolahti ja Nurmes seuraavat Penttilänrannan mallia.

koululainen opettelee kymmensormijärjestelmää

Kymmenen sormea näppäimistöllä – vanha taito on entistä tärkeämpi

Jopa ekaluokkalaisille opetetaan kouluissa kymmensormijärjestelmää. Yhä pienemmät oppilaat käyttävät tietokonetta osana koulutyötä.

Näkökulma: Pintaliito mediassa ja politiikassa ei innosta taksitolpalla

Taksissa yleensä puhutaan, jos asiakas sitä haluaa. Puheliaat taksiasiakkaat kerryttävät kyyditsijöilleen vankkaa näkemystä maailmanmenosta. Päivi Kuisma kertoo tutkivan taksimatkan annista.

Irtolyijyjä paperilla

Liian ohut irtolyijy johti tarjouksen hylkäämiseen - hankintatoimi vetoaa lakiin

Viime päivinä on varsinkin sosiaalisessa mediassa levinnyt juttua siitä, miten Joensuun seudun hankintatoimen vaatimukset ovat liian pikkutarkkoja. Esimerkiksi mittava tarjous on hylätty irtolyijyn väärän paksuuden vuoksi. Hankintapäällikkö vetoaa menettelyssä hankintalain vaatimuksiin.

Jyrki Utriainen.

Koulut alkaa - kaikissa meissä asuu pikku seiskaluokkalainen

"Vieläkö muistat, kun olit seiskalla? Kun saatoit ihan vapautuneesti sanoa tai tehdä, mitä mieleen juolahtaa? Tai kun joku antoi ohjeita, teit juuri päinvastoin? Väittelit äänekkäästi ja intit hanakasti asiasta, josta huomasit itsekin olevasi väärässä?" Tätä kyselee Yle Pohjois-Karjalan päällikkö Jyrki Utriainen - entinen ja nykyinen seiska.

Tuomo Seppo ripustaa taulua näyttelyä varten seinälle.

Yksi merkittävimmistä taiteen yksityiskokoelmista on kerätty rakkaudella

Kajaanin taidemuseon kesänäyttely esittelee osan intohimoisena taiteenkerääjänä tunnetun Tuomo Sepon laajasta taidekokoelmasta. Sepon kokoelma käsittää lähes 1700 teosta ja kasvaa edelleen, vaikka vauhti onkin jo hiljentynyt.

Mies ja lasimaljakko vitriinissä.

Venetsialaiset lasimestarit valjastetaan herättämään henkiin nuorten suomalaistaiteilijoiden ideat

Suomalaisten nuorten lasitaide nostaa päätään Euroopassa. Peräti kahdeksan suomalaista sai teoksena kansainvälisen lasitaidekilpailun näyttelyyn, joka on parhaillaan esillä Suomen lasimuseossa. Osa piirustusvaiheessa olevista kilpailutöistä voi päätyä maailmankuulujen Italian Venetsiassa asuvien muranolaisten lasinmestareiden käsiin.

Tekstiiliompelua Kouvolassa opiskeleva Elina Vättö suunnittelee työvaatteita japanilaisen Kitashiobara -nimisen kunnan työntekijöille

Suomalaisopiskelija suunnittelee japanilaisen kunnan työntekijöille univormut

Elina Vätön haave Japanin-matkasta toteutui viimein jouluna. Uusien kontaktien kautta hän pääsi myös suunnittelemaan työasuja japanilaisille toimistotyöntekijöille. Mekkojen tekijänä hän pitää itseään nopeana, jopa liian nopeana.

Nenäkeilausta

Nenäkeilaus tekee hyvää

Nenäpäivän tulokseen lisättävä summa jatkaa kasvuaan Kemin keilahallilla, sillä hyväntekeväisyyskeilauksesta ovat innostuneet niin ensikertalaiset kuin 60-luvulla viimeksi keilaamista harrastaneet.

Kukkakauppias esittelee kummituspuuta

Kotiin halutaan nyt oma kummitus

Lyijykynää ohuempi, vänkyräinen runko kurottaa sinkkiruukusta. Harvoissa, hennoissa oksissa kasvaa kourallinen säälittävän pieniä vihertävänharmaita lehtiä. Kukkakaupan tiskillä jököttävä kasvi ei näytä oikein miltään, silti se halutaan kotia koristamaan. Rumilus onkin kaunistus, ja kummituspuu tai -pensas trendikäs sisustuselementti.

Mies eli 15 vuotta kymmensenttinen lyijykynä päässään

Lääkärit saivat kynän poistettua poskiontelon tienoilta. 24-vuotias mies muistaa kaatuneensa pahasti lapsuudessaan.

Englannin kanaalista nostetaan "lentävää lyijykynää" - maailmansodan aikaista saksalaispommittajaa

Nostotyöt ovat vaativat, eikä onnistumisesta ole takeita. Kyseessä on kuitenkin ainoa tunnettu Dornier Do 17 -pommittajan runko.

Turkka Mali ja Matti Kaasalainen Forssan Rantasipin ovella

Tupaten täydestä bilepilttuusta autiotaloksi - R.I.P. Forssan Rantasipi

Legendaarinen bailupaikka Forssassa on suljettu. Restel pisti ovet säppiin ainakin toistaiseksi hotellista, joka taannoin oli varsin tunnettu menomesta Etelä-Suomessa.

Kuvassa lähikuva kirjoittavasta kädestä ja tekstistä

Kuulakärkikynä siirtyy historiaan ylioppilaskirjoituksissa

Kevään ylioppilaskirjoituksiin on luvassa muutoksia. Aikaisemmin paljon aikaa vienyt puhtaaksikirjoitus kuulakärkikynällä jää historiaan ja ylioppilaslautakunnalle riittää äidinkielen kokeessa lyijykynällä tehty versio.

vesihana Pakkaskeleillä vesi- ja viemäriputkien hyvä eristys takaa, ettei yllätyksiä pääse syntymään.

Rekiveden reikä löytyi

Sotkamossa on vihdoin saatu paikallistettua ja eristettyä Osuuskunta Rekiveden vesijohtovuoto. Korjaustöihin päästään viimeistään keskiviikkona.

Vanha ensiapulaukku auton takakontissa.

Vuosikymmeniä vanha ensiapulaukku avattiin

Avasimme 30 vuotta vanhan ensiapulaukun ensimmäistä kertaa. Osa tarvikkeista vaatisi päivitystä, mutta muuten laukusta olisi yhä apua.

Pieni jyrsijä kurkkii lehtien takaa.

Hiiri pujahtaa lämpimään vaikka kynän paksuisesta reiästä

Kylmä ilma ajaa hiiret etsimään suojaa sisätiloista. Ripinä ja rapina välikatossa voi tietää muun muassa hiirilauman kokoisia aukkoja talon lämmöneristyksessä.

Arto Tuominen vuonna 1972.

”Ja täällä tulosstudio…”

Kuntavaalien tulokset on perinteisesti välittänyt Ylen tulosstudio. Kehitys kehittyy, mutta vaalistudion perusilme on pysynyt samana. Vain ihmiset ovat vanhentuneet. Elävän arkiston keräämistä otteista voit katsoa, miten tutut politiikantoimittajat ja –tutkijat ovat tehtävänsä suorittaneet viimeisten 40 vuoden aikana.

Lapsi käyttää tablettitietokonetta.

Kirjoittavatko suomalaiset enemmän kuin koskaan?

Tekstiviestit, sähköpostit ja Facebook ovat pistäneet lyijykynät viralta, mutta verkossa kirjoituskulttuuri voi hyvin. Miten kieli on muuttunut? Tarkoittavatko uudet välineet suomen kielen rappiota vai kukoistusta?

Henkilö kirjoittaa tietokoneella, lähikuva käsistä näppäimistöllä.

Käsillä tekeminen virkistää aivoja

Ihmisen elämä on niin köyhää sähköisellä 2000-luvulla, että aivot suorastaan huutavat käsille tekemistä. Esimerkiksi käsin kirjoittamista kannattaa Tuija Veirton mielestä harrastaa ja vaalia.

Anne Parikka vanhan työpaikkansa Hämeen linnan pihassa

”Tähän tautiin en kuole, minulla kun ovat hommat kesken”

Kun juttelee hämeenlinnalaisen Anne Parikan kanssa, olo on hämmentynyt. Hän kertoo kehostaan löytyneistä syöpäpesäkkeistä ja lääkärin ennusteista, ja sen hän tekee hymyillen ja hyväntuulisen oloisena. Vaikka välillä ääni värähtääkin. Syöpä ei lannista lujaa uskoa eikä positiivista elämänasennetta.

Katriina Aho taulu kädessä.

Aineen taidemuseon ystävien stipendi Katriina Aholle

Aineen taidemuseon ystävät ry kannustaa nuoria kuvataideopiskelussa. Yhdistys lahjoitti tiistaina stipendin kuvataideopinnoissa ansioituneelle Tornion yhteislyseon lukion oppilaalle, abiturientti Katriina Aholle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle