Uusimmat artikkelit
Peniskuvia ja tsemppiviestejä – katso, millaisia viestejä suomalaiset kirjoittavat vessojen seiniin
Vessojen seinille on kirjoitettu niin pitkään, kun on ollut käymälöitä ja kirjoitustaitoa. Tyyli vaihtelee kapakoiden ja koulujen seinillä, mutta useimmiten joukosta löytyy myös rivoja kuvia.
Syyllistyikö Provinssi syrjintärikokseen evätessään kansanedustaja Mäenpään osallistumisen tapahtumaan – poikkeuksellisen tapauksen esitutkinta alkoi
Pohjanmaan poliisi tuli esivalmistelussa johtopäätökseen, että asiassa on syytä epäillä rikosta. Poliisi ja syyttäjä selvittävät, onko Juha Mäenpää joutunut eriarvoiseen asemaan kesätapahtumassa.
Yle vastaa: Kaikki eivät maksa Yle-veroa
Jere Nurminen vastaa Yle-verosta.
Yle vastaa: Viihde on osa Ylen tehtävää
Ylen vastaus Etelä-Suomen Sanomien mielipidekirjoitukseen.
Kansanedustaja Jukka Mäkysen Pride-kolumni Ilkka-Pohjalaisessa nosti raivon sosiaalisessa mediassa – JSN:ään tehty kantelu
Kolumnissa väitetään koulujen opetusta "sukupuolihömpäksi" ja viitataan Pride-tapahtumiin sanomalla, että "ihmismielen voi turruttaa hyväksymään kaikki kyseenalainen normaaliksi". Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajan mukaan Mäkysen kolumnin sisältö mahtuu sananvapauden raameihin.
Mikä on ESMMOO? YleX:n Viki ja Köpi kertovat, mistä suosittu ohjelmaosio sai alkunsa – En sano mitään mutta outoa on!
Kansalaisten mielipiteet elävöitetään radioteatteriksi.
Vaasalaisvaltuutettu kirjoitti tyttöjen paljastavasta pukeutumisesta, ei saa seurauksia: "Hän on korostanut, ettei uhri ole koskaan syyllinen"
Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Maria Tolppaselle ei koitunut seuraamuksia hänen mielipidekirjoituksistaan. Vaasan SDP:n valtuustoryhmä keskusteli asiasta eilen torstai-iltana.
"Tytöille on hyvä kertoa, miten luonto toimii" – demaripoliitikko kehottaa nuoria miettimään pukeutumista ahdistelun estämiseksi, puoluekollegat tuomitsevat
Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtajan, entisen SDP:n kansanedustajan mielipidekirjoitukset sanomalehdissä on tulkittu seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuvia tyttöjä syyllistäviksi.
Ilkka-Pohjalainen: Kansanedustaja Jukka Mäkysestä on tehty rikosilmoitus Pride-aiheisen mielipidekirjoituksen vuoksi
Kansanedustaja Jukka Mäkynen (ps.) kritisoi yleisönosastokirjoituksessaan muun muassa Pride-tapahtumien tarpeellisuutta sekä Setan toimintaa kouluissa.
JSN antoi langettavan päätöksen paikallislehdessä julkaistusta mielipidekirjoituksesta – Ylelle kolme vapauttavaa päätöstä
Paikallisen kunnanvaltuutetun mielipidekirjoituksessa oli JSN:n mukaan olennainen koronavirusta koskeva asiavirhe, joka olisi pitänyt korjata. Julkisen sanan neuvosto antoi Ylelle kolme vapauttavaa päätöstä.
Kaupunkilehti päästi "provokaationa" salaliittoteoreetikon ääneen, mutta saikin itse lunta tupaan – JSN pitää tapausta poikkeuksellisena
Myös mielipidetekstien pitää silti pohjautua faktoihin, muistuttaa Journalistiliitto.

Kemijärven kaupunginjohtaja: "Syyllistyykö verottaja yhdenvertaisuuslain rikkomiseen ja ikärasismiin?"
Kaupunginjohtaja Atte Rantanen kritisoi mielipidekirjoituksessaan perheiden erilaista verotuskohtelua.

Suomen Pankin vastuut eurojärjestelmässä ovat kymmeniä miljardeja euroja – Jos Italia eroaisi eurosta, muut voisivat joutua maksamaan
Euromaiden yhteisvastuu toteutuu jo yhteisen valuutan kautta. Lue jutusta, miksi yhden maan EU-ero voisi aiheuttaa vaikeuksia muille.
Xamkin rehtorit Itä-Savon mielipidepalstalla: maakunnan vaihtaminen vaarantaisi ammattikorkeakoulun toiminnan Savonlinnassa
Rehtorit varoittavat Itä-Savo -lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa, että Etelä-Savosta irtautuessaan Savonlinna voi vaarantaa Xamkin toiminnan Savonlinnassa.
Senaattori kannusti protestien sotilaalliseen nujertamiseen mielipidekirjoituksessa – New York Timesin vastaava toimittaja erosi
Senaattori patisti "musertavaan voimannäyttöön" lainrikkojien pysäyttämiseksi.
Laura Hallamaan kolumni: Tietäjät eivät tiedä
Oman tietämättömyyden myöntäminen on parasta, mitä ihminen voi itselleen tehdä, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa.

Puolueiden piirijärjestöt laativat Pohjois-Pohjanmaalla yhteisen yleisöosastokirjoituksen: kuntien tuettava elinkeinoelämää ja ihmisiä
Kalevan mielipidepalstalla julkaistussa kirjoituksen oli allekirjoittanut kahdeksan eri puolueen edustajaa.

Mikkeli tilaa ulkopuolisen tahon selvityksen kaupungin väitetystä rakenteellisesta korruptiosta
Pieni joukko kaupungin työntekijöitä jätti kaupunginhallitukselle vetoomuksen ulkopuolisen selvityksen teettämisestä työrauhan palauttamiseksi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpäälle syyte kunnianloukkauksesta – meneillään myös syyteharkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Vuoden takainen mielipidekirjoitus liittyi raiskausepäilyihin ja niiden selvittelyyn Etelä-Pohjanmaan Opistossa.

Yhdysvallat pyrkii suitsimaan kiinalaismedian toimintaa maassa
Kiina puolestaan ilmoittaa peruneensa yhdysvaltalaislehden toimittajien työlupia.
Analyysi: Kannattaako opiskelu? Korkeakoulututkinto tuo miehelle 600 000 euroa enemmän, naiselle 400 000 euroa
Korkeakoulutus tuo etua työelämään, mutta vain keskimäärin. Maisterien tulojen hajonta on suurempi kuin monilla muilla, kirjoittaa taloustoimittaja Heikki Valkama.

Mikkelin kaupunki julkaisi selvitykset ja torjui väitteet rakenteellisesta korruptiosta
Mikkeli torjuu kaupunkiorganisaatioon kohdistuneet väitteet rakenteellisesta korruptiosta.
Yle vastaa: Yle käsittelee uutisaiheita eri näkökulmista
Riikka Räisänen vastaa kritiikkiin Ylen tekemästä kyselystä.

Islannin ensimmäinen nainen arvostelee maailman presidenttipuolisoille varattua roolia – "älykkäät naiset pelkistetään rekvisiitaksi"
Islannin presidentin puoliso Eliza Reid ei suostu enää matkustamaan jatkuvasti edustamassa miehensä kanssa.

Mikkelin kaupunginhallitus haluaa kansanedustaja-valtuutetulta selvityksen mielipidekirjoituksestaan korruptiosta
Kansanedustaja, kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Satu Taavitsainen (sd.) kirjoitti yleisönosastolle kuntalaisten epäilevän Mikkelin kaupungin teknisen toimen toimintaa. Samassa kirjoituksessa hän pui rakenteellista korruptiota.

Mikko Kekäläisen blogi: Osaisinpa iloita kaljuuntumisesta samalla tavalla kuin lapsi hampaiden lähtemisestä
Missä vaiheessa iän tuomat muutokset eivät enää aiheuta ihmisessä riemua? Keskustele aiheesta Mikon kanssa!
Yle vastaa: Sisältöjen arviointi ja julkaisupäätökset kuuluvat vastuullisen mediatalon toimintaan
Ylen vastaus Seinäjoen arabikevät -dokumentista.
Yle vastaa: Urheilumenestys on iloinen asia suurelle osalle suomalaisista
Vastaus Ylen A-studion lähetystä koskevaan kirjoitukseen.
Yle vastaa: Yle haluaa auttaa Areenan käytössä
Yle Areenaa käytetään yli miljoonalta eri laitteelta.
Yle vastaa: Luovuus on uuden luomista
Ville Vilén kertoo Ylen luovista sisällöistä.

Turun Ruissalon kansallismaisemassa puut leikattiin torsoiksi – raju parturointi takaa Ruisrock-kävijöiden turvallisuuden
Kesällä 2017 Ruisrockin aikoihin puiden puolustajana tunnettu puutarhaneuvos Arno Kasvi todisti usean puun kaatumista ja vaati välittömiä leikkauksia.

Vahteristo: Vain kilpailutus voi säilyttää leikkaukset Raumalla
Rauman kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Samu Vahteristo ( kok. ) perää mielipidekirjoituksessaan Länsi-Suomessa nopeita liikkeitä aluesairaalan leikkaustoiminnan säilyttämiseksi.

Lapin ELY-keskus: Virkamies voi jatkaa mielipide- ja Facebook-kirjoitteluaan – selvityspyyntö ei johda jatkotoimiin
Virkamies voi jatkaa aktiivista mielipidekirjoitteluaan, mutta Lapin ELY-keskus peräänkuuluttaa tarkkaa harkintaa.

Antti Heikkinen: Kokoa tästä oma kolumnisi
Nyt en jaksa kirjoittaa kolumnia. Teetän sen teillä. Mutta jos minä ensin selitän.
Kipusisko: Miten hoidetaan vielä halvemmalla?
Kipusisko vertailee julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa.

Kansanedustaja vastasi lehden kritiikkiin – mielipidekirjoitus manipuloitiin luetuimpien joukkoon
Kansanedustaja Jani Mäkelän (ps.) kirjoitukset nostettiin paremmin esille robottilukijoiden avulla.

Finnpulp torjuu väitteet sellutehtaan päästöjen syöpäriskeistä
Tehdasyhtiö vakuuttaa, että Sorsasaloon kaavaillun tehtaan AOX-yhdisteet eivät ole vaarallisia. Tehtaan ympäristövaikutukset herättävät paljon kysymyksiä.

Potilasliitto: Huonosta kohtelusta ei uskalleta kertoa, koska pelätään, että hoito huonontuu
Terveydenhoitohenkilökuntaa vaivaa empatian puute potilaita kohtaan, sanoo Suomen potilasliiton puheenjohtaja.

Oppositio vaatii sote-uudistusta parlamentaariseen valmisteluun
Oppositiojohtajat ilmaisevat yhteisessä mielipidekirjoituksessaan huolensa lausunnolle lähteneestä sote-mallista.

Aftonbladet: Ruotsidemokraatti levittää väärää tietoa mediassa väärien henkilöllisyyksien turvin
Aftonbladetin pääkirjoitustoimittaja Lena Melin epäilee, että miehen toiminnan jäljet johtavat Venäjälle.

HUSin Lindén jyrähtää: Sairaalainvestointien lykkäyslaki on epäoikeudenmukainen
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajan Aki Lindén mukaan laki sairaalainvestointien lykkäämisestä syrjii isoja sairaanhoitopiirejä. Heinäkuun alussa voimaan tulleessa sairaalainvestointien lykkäyslaissa kaikkien sairaanhoitopiirien investointien ylärajaksi asetettiin väliaikaisesti viisi miljoonaa euroa. Lindén mukaan on luonnollista, että suuren sairaanhoitopiirin investointitarpeet ovat suuremmat kuin pienen sairaanhoitopiirin.

Kuolleen muslimisotilaan äiti: Trump ei tiedä, mitä uhraus tarkoittaa
Donald Trump on nostattanut jälleen yhden kohun kritisoimalla demokraattien puoluekokouksessa esiintyneitä kuolleen muslimisotilaan vanhempia. Trump epäili, että lavalla hiljaa olleella äidillä ei olisi ollut lupaa puhua. Äiti vastasi Washington Post -lehden mielipidepalstalla.

Tanskan kansanpuolue haluaa estää muslimien maahanmuuton
Maahanmuuttovastainen Tanskan kansanpuolue pitää muslimeja turvallisuusuhkana. Tanskan sosiaalidemokraatit ovat tuominneet kansanpuolueen näkemykset.

15 euroa kuukaudessa lisämaksua – jalkapallohallin rahoitus vanhempien kukkarosta
Suunnitelmien mukaan Joensuun kaupunki muuttaa Rantakylän luonnonnurmen tekonurmeksi kesällä 2017. Seurat perustavat halliyhtiön, joka vastaa hallin rakentamisesta ja toiminnasta. Seurojen yhteenlaskettu omarahoitusosuus on arviolta noin 100 000 euroa. JIPPO alkaa kerätä elokuun alusta junioreiltaan 15 euron ylimääristä maksua halliyhtiötä varten, mikä on herättänyt julkista keskustelua.

Koirankakkaa postilaatikossa ja uhkauksia joulukorteissa – kuntapoliitikon piina johti poliisitutkintaan
Nokian kaupunginhallitusta johtava Arja Laitinen oli saanut esimakua epäasiallisesta kohtelusta jo rivivaltuutettuna. Uhkauksia satoi postiluukusta ja hän sai asiattomia vieraita pihalleen.
Omimisen oikeus ja taiteen vapaus
Mielipiteen muodostaminen on yleensä helppoa

Jälkiehkäisy ei kuulu päivystykseen kuin poikkeustapauksissa – "Neuvonnan ohjeisiin voi luottaa"
Kuopion yliopistollisen sairaalan ylilääkärin mukaan linja on sama koko Suomen. Jälkiehkäisyssä lääkkeen voi ottaa hyvin seuraavana aamuna, sillä valmiste tehoaa vielä kolmen tai jopa viidenkin vuorokauden jälkeen.

Fidel Castro: Obama kävi Kuubassa lirkuttelemassa
Castro kommentoi Obaman Kuuban-vierailua pitkällä mielipidekirjoituksella, jossa hän sanoi muun muassa, että Kuuba pärjää omillaan eikä tarvitse mitään Yhdysvalloilta.

Lipponen ja Nordea sodassa – "Onko ruotsalaispankin röyhkeydellä enää mitään rajaa?"
Nordean pääekonomisti vastaa pankin tiedotteeseen liittyvään kritiikkiin. Lipposen olisi hänen mukaansa kannattanut lukea tiedotteesta muutakin kuin otsikko.
Kuinka myötäelää taiteellisesti oikein
Keskustelu pakolaistaiteesta on kiihtynyt