Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Trumpille lähetetty myrkkypaketti pysäytettiin Valkoisen talon postinjakelussa

Wall Street Journalin mukaan myrkkypaketin uskotaan olevan lähtöisin Kanadasta.

Hiilidioksidipullot saivat aikaa hälytyksen Mikkelin Graaniin

Hälytyksen tarkempi syy ei selvinnyt.

Beirutin sataman läheltä löytyi uusi lasti räjähdysvaarallista ammoniumnitraattia

Elokuussa samalla alueella sattunut räjähdys aiheutti valtavat tuhot kaupungissa.

Tutkimusjohtaja Hanna Smith: Tavoitteena oli ehkä saada Navalnyi ulos Venäjältä, muttei surmata häntä

"Navalnyin myrkytys on osa sitä historiallista jatkumoa, jonka lähtökohtana on Venäjän turvallisuuskoneisto."

Haavisto tuomitsee Navalnyin myrkytyksen: Kyse on kemiallisen aseen käytöstä, tekijät on saatava vastuuseen

Ulkoministeri pitää jo sitä erittäin vakavana, että Novitšokin kaltaista vaarallista ainetta on liikkeellä.

Tällainen on Novitšok-hermomyrkky – Navalnyista löytynyt myrkky tuttu Skripalien myrkytystapauksesta

Aikoinaan Neuvostoliitossa kehitetty hermomyrkky voi pahimmillaan tappaa ihmisen muutamassa minuutissa.

Alkuvuoden myrkytystapauksiin ei liittynytkään rikosta ja vaarallisia huumeita – tapahtumien samanaikaisuutta selittää vain sattuma

Poliisi varoitti helmikuussa pohjalaisia alueella mahdollisesti liikkuvista, vaarallisista huumeista.

Lattialle pudonnut lämpömittari aiheutti keskisuuren hälytyksen ja Santahaminaan lähti useita pelastusyksiköitä – uhkien arviointi ei ole aina helppoa

Inhimillinen tekijä on aina läsnä hätäpuheluissa. Välillä ihminen yliarvioi tilanteen vakavuuden, välillä aliarvioi.

Säiliöstä valunut pakkasneste liukasti kadun Tampereella

Pelastuslaitos sai iltapäivällä hälytyksen vaarallisen aineen onnettomuudesta Sumeliuksenkadulle.

Käsidesiin liittyvät soitot Myrkytystietokeskukseen ovat lisääntyneet koronan seurauksena – "Lapselle jo yksi reipas kulaus voi aiheuttaa humalan"

Käsidesi saattaa aiheuttaa nieltynä pahoinvointia ja vatsanväänteitä. Aikuisilla oireet ovat yleensä lieviä.

Satakunnassa Eurajoella paloi metalliromukasa – palosta levisi ilmaan myrkyllistä savua

Romukasa paloi lähes kauttaaltaan. Pelastuslaitos sai palon rajattua.

Ammoniakkijunan apuveturi syttyi palamaan Nilsiässä

Junassa oli noin 50 ammoniakkivaunua.

Liperistä löytyi suuri määrä sotilasräjähteitä koulun rakennustyömaalta

Poliisi ja Puolustusvoimat arvioi kyseessä olevan sodanaikainen räjähdekätkö. Räjähteet olivat toimintakuntoisia.

Porin Tahkoluodon satamassa vaarallisen aineen onnettomuus

Kukaan ei pelastuslaitoksen mukaan loukkaantunut, kun kuution verran natriumkloraattia valui maahan satama-alueella.

Massiiviset erikoiskuljetukset Sotkamoon jatkuvat – tulossa jopa 250-tonnisia kuljetuksia

Ammoniakkisäiliöiden kuljettaminen tulee olemaan jälleen suuri ponnistus

MTV uutiset: Joensuun kuolemat eivät johtuneet vaarallisesta huumeesta

Joensuussa menehtyi saman viikonlopun aikana kaksi nuorta miestä, mikä sai viranomaisen epäilemään syyksi vaarallista huumetta.

Monelle yritykselle tulossa iso urakka – tavarat jääkaapeista moottorisahoihin on syynättävä mutteri kerrallaan ja ilmoitettava myrkyt rekisteriin

Maahantuojille ja valmistajille tulee velvollisuus ilmoittaa tuotteidensa vaaralliset aineet Euroopan kemikaaliviraston tekeillä olevaan rekisteriin.

Trukki puhkaisi alumiinikloridikontin rekkaterminaalissa lähellä Turun lentoasemaa – pelastuslaitos suorittaa vaarallisen aineen torjuntaa

Tilanne ei pelastuslaitoksen mukaan aiheuta vaaraa lähiympäristölle eikä liikenteelle.

Kymijoesta ei enää meinaa löytyä chironomus-toukkia – ja se on suuri ilon aihe

Chironomus-toukkien epämuodostumat kertovat veden toksisuudesta. Nyt toukkia ei tahdo löytyä, koska vesi ei ole yhtä rehevää kuin aiemmin.

Rekan epäiltiin valuttavan kemikaaleja Nelostielle, mutta vuotoa ei löytynyt

Pelastuslaitos sai maanantaina iltapäivällä Äänekoskelta hälytyksen vaarallisen aineen onnettomuudesta.

Ammoniakkivuoto tehdasalueella Porissa – pelastuslaitoksen mukaan ei loukkaantuneita

Paikalle on hälytetty lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä.

Uudella teknologialla voidaan säästää ihmishenkiä suuronnettomuuksissa – Suomessa tekniikan käyttöönottoa jarruttaa byrokratia

Teknologian avulla uhat voidaan tunnistaa jo ennakkoon. Esimerkiksi kemiallisessa terrori-iskussa ensimmäiset minuutit ovat ratkaisevia.

Safety watchdog flags toxic substances in tattoo, makeup pigments

Eight of the pigments tested contained carcinogenic substances and chemicals that could affect fertility.

Tukes löysi vaarallisia aineita tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä

Värit sisälsivät muun muassa raskasmetalleja.

Tuhat litraa rikkihappoa valui teollisuuslaitoksen lattialle Hattulassa

Ilamontie on suljettu ja pelastuslaitos on eristänyt alueen 50 metrin säteeltä.

Vuosaaren sataman vaarallisen aineen onnettomuus osoittautui vääräksi hälytykseksi

Trailer Roadilla oli ensitietojen mukaan joutunut maahan tunnistamatonta vaarallista nestettä, mutta hälytys osoittautui aiheettomaksi.

Kemikaalivuodon jälkitorjunta jatkuu edelleen Venatorilla

Pelastuslaitos haluaa jälkitorjuntatöillä varmistaa rakennuksen turvallisuuden. Uutta vuotoa ei ole havaittu.

Kemiantehtaan palo levittää sankkaa savua Pohjois-Ranskassa

Seinen rannalla sijaitsevan tehtaan palosta leviävien myrkkyjen pelätään saastuttavan joen veden.

Maavoimien koulutuksessa ryhdytään käyttämään sinappikaasua ja sariinia

Tähän asti Suomessa on suojelukoulutuksessa taisteluaineiden sijasta käytetty simulantteja.

Meri-Lapissa kerätään sähkölaitteita ja vaarallisia jätteitä

Alueen kunnissa kiertää kolmen päivän ajan keräysautoja, joihin voi viedä vaarallisia jätteitä ja sähkölaitteita.

Keuruulla epäillään myrkkysyöttejä – Poliisi: jos lapsi saa suuhunsa, heti lääkäriin

Suur-Keuruun mukaan eläinlääkäri epäilee rotanmyrkkyä.

Instragram-turisteja varoitetaan: Siperian lumoava turkoosi järvi on myrkyllinen kemikaalikaatopaikka

Voimalayhtiö muistuttaa, että "turkoosi paratiisi" on teollisuusalue, eikä suinkaan vesi- tai luonnonpuisto.

Hajuhaittoja Kaukaan tehtaan läheisyydessä – hajukaasukattila rikkoutui yöllä

Päästöt voivat kulkeutua tuulen mukana varsinkin Tirilän kaupunginosaan.

Torakat taitavat periä maan – ainakin jos uuteen tutkimukseen on uskominen

Suomessa tavataan eniten saksantorakkaa eli russakkaa ja ranskantorakkaa.

Authorities move to root out imported illegal pesticides

Finnish Customs and chemicals watchdog Tukes say they have intensified oversight of pesticides imported into Finland.

Korvasienet kurkistelevat Etelä-Savon hakkuuaukeilla – muista ryöppäys!

Korvasieni on käsittelemättömänä myrkyllinen, joten sienen käsittelyyn on perehdyttävä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle