Uusimmat artikkelit
Varoitus suomalaisten suosimista laihdutuslääkkeistä – käyttö voi johtaa vakaviin terveysongelmiin
Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkijat osoittivat, että suositut laihdutuslääkkeinä käytetyt diabeteslääkkeet aiheuttavat lisääntynyttä riskiä saada vakavia ruoansulatuskanavan ongelmia.

Anemialääkkeen havaittiin myös alentavan painoa – tutkijan mukaan on mullistavaa, että laihtuminen saadaan aikaan yhdellä suun kautta otettavalla pillerillä
Oulun yliopistossa havaittiin, että anemian hoitoon tarkoitettu lääke sekä esti hiirten lihomisen että laihdutti niitä.
Alf Rehn: Moni tunnistaa hömppähoidon - mutta lankeaa siihen silti
Rehn peräänkuuluttaa kriittisyyttä muttei kyynisyyttä.

Lihavuuden hoitoon apua uusista lääkkeistä – "Hoito on toistaiseksi liikaa arpapeliä"
Tällä hetkellä Suomessa markkinoilla oleva lihavuudenhoitolääke on tilapäisesti loppunut toimittajalta. Lääkkeet eivät ainakaan toistaiseksi ole Kela-korvattavia.

Olympiavoittaja kärysi suositusta piristeestä – käytetään laihdutuslääkkeenäkin
Jamaikalainen Nesta Carter kärysi Reutersin mukaan metyyliheksaaniamiinista, joka on dopingtestaajille kovin tuttu.

Ruotsalaiskiekkoilijalle kilpailukieltoa dopingtestin väliinjättämisestä - "Testaajat suurimpia pellejä"
Ruotsin jääkiekkoliigajoukkue Luleå HF:n maalivahti Mark Owuya on saanut vuoden kilpailukiellon dopingtestin väliinjättämisestä. Owuyan mukaan kyse on väärinkäsityksestä.

Ruotsalainen jääkiekkolupaus antanut positiivisen dopingnäytteen
Modossa pelaava Edwin Hedberg on antanut positiivisen dopingnäytteen helmikuussa. Hedbergin näyte sisälsi Expressen.sen mukaan jäämiä sibutramiinia.

Painonpudotuksen arvoitus ratkaistu? Sappihapot laihtumisen taustalla
Ruotsalais-amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lihavuusleikkaus nostaa sappihappojen määrää veressä reippaasti. Sappihapot helpottavat rasvan ja rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä ohutsuolessa

Viranomaiset: Laihdutustuotteet huijausta
Jos lupaukset kuulostavat liian hyviltä ollakseen totta, niihin ei kannata uskoa, muistuttavat kuluttajaviranomaiset.

Rovaniemen työttömyystilanne näkyy toimeentulotuissa
Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä on vähentynyt Rovaniemellä. Viime vuonna tukea sai 3 380 eri kotitaloutta, kun vuotta aiemmin määrä oli 3649. Vaikka tukea saaneiden talouksien määrä väheni, nousivat toimeentulotukimenot kuitenkin noin 700 000 euroa edellisvuodesta.

Into kohulaihdutuslääkkeisiin hiipui
Suurella kohulla markkinoille tulleet reseptivapaat laihdutuslääkkeet eivät enää kohahduta. Esimerkiksi ensimmäisen reseptivapaan laihdutuslääkkeen Allin myyntikatkos ei ole aiheuttanut kyselytulvaa apteekeissa.
Uusi laihdutuspilleri hyväksyttiin Yhdysvalloissa
Lääke- ja elintarvikeviraston hyväksymä pilleri on yhdistelmä kahdesta vanhasta lääkkeestä.
Omalääkärin vastaukset 24.4.2012
Aiheina mm. kilpirauhanen, nivelrikko ja keliakia
Sähkösavukkeen terveysvaikutuksia ei tiedetä
Arvioiden mukaan tuhannet suomalaiset ovat ainakin kokeilleet sähkösavuketta. Kukaan ei ole tutkinut, mitä vaikutuksia hengitettävällä höyryllä on.

Juoksutapahtumien suosio kasvussa
Eri puolilla Suomea järjestettävät juoksutapahtumat ovat kasvattaneet suosiotaan. Maratonit houkuttelevat paljon osallistujia, mutta myös pienempien tapahtumien osanottajamäärät ovat nouseet.
Lääkkeet vain apukeino laihdutuksessa
Laihdutus vaatii kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen.

Suomalaiset ovat maailman innokkaimpia laihduttajia
Suomessa on suhteellisesti eniten laihduttajia, selviää Valittujen Palojen teettämästä kansainvälisestä tutkimuksesta. Suomessa 83 prosenttia vastaajista kertoi yrittäneensä painonpudotusta.

Laihdutuslääke kiinnostaa kainuulaisia
Itsehoitoon tarkoitettua laihdutuslääkettä on myyty päivittäin muun muassa kajaanilaisissa apteekeissa. Kaikille lääke ei kuitenkaan sovellu.

Reseptivapaa laihdutuslääke ei aiheuttanut ryntäystä
Ensimmäinen Suomessa myyntiin tullut reseptivapaa laihdutuslääke ei ole aiheuttanut suurta ryntäystä apteekeissa. Laihdutuslääkettä on kyllä kysytty paljon mutta asiakkaat harkitsevat ostopäätöksiä tarkkaan.

Hyvinvointi on laihduttamista tärkeämpää
Ihmisen tulisi rakastaa omaa kehoaan nykyistä enemmän eikä päivittäin miettiä sen vikoja tai laihduttamista, toivoo asiantuntija. Ilman reseptiä saatavat laihdutuslääkkeet ovat herättäneet keskustelun vaakaan tuijottamisesta.

Uusi laihdutuslääke kiinnostaa Meri-Lapissa
Ensimmäistä itsehoitoon tarkoitettua laihdutuslääkettä on kysytty runsaasti. Ostopäätöstä kuitenkin harkitaan tarkkaan.

Laihdutuslääkkeiden myynti kääntynyt laskuun Suomessa
Laihdutuslääkkeiden käyttö lihavuuden hoidossa on kääntynyt laskuun, samalla kun laihdutusleikkausten määrä on noussut.
Uudella tanskalaislääkkeellä jopa 10 kiloa painosta pois?
Tanskalaistutkijat ovat kehittäneet ruokahalua vähentävän laihdutuslääkkeen, joka alustavien tutkimusten perusteella saattaa olla nykyisiä lääkkeitä tehokkaampi.
Lääkeväärennökset kiinnostavat riskeistä huolimatta
Suomalaiset ovat melko tietoisia lääkeväärennösten riskeistä terveydelle. Tästä huolimatta tullin haaviin jää lääkeväärennöksiä tänä vuonna selvästi viime vuotta enemmän. Lääkeväärennöstapausten määrä kasvaa yli 10 prosentin vuosivauhtia.
Lääkkeitä takavarikoidaan yhä enemmän
Suomessa tulli takavarikoi entistä enemmän lääkeväärennöksiä. Kesästä odotetaan takavarikointien suhteen vilkasta.
Laihdutusleikkaus: kolmekymmentä kiloa kevyempi olo
Elämää laihdutusleikkauksen jälkeen
Kolmannes roskapostista mainostaa lääkkeitä
Jopa kolmannes sähköpostina tulevista roskaposteista mainostaa lääkkeitä tai muita terveystuotteita, kertoo tuore kanadalaistutkimus. Valtaosa lääkkeitä mainostavista posteista tulee Yhdysvalloista.
Tuoteväärennöksiä yhä enemmän
Perinteiset tuoteväärennökset ovat tarjonneet luksusta pikkurahalla. Nyt suunta on kohti yhä arkisempaa käyttötavaraa.
Piraattilääkkeiden tuonti kasvanut uhkaavasti
Tulli on huolissaan väärennettyjen lääkkeiden lisääntyvästä maahantuonnista. Lääketakavarikkojen määrä on Suomessa kymmenkertaistunut kolmessa vuodessa.
Etelän tulleissa ilmi yhä enemmän huumerikoksia
Törkeitä huumausainerikoksia paljastui viime vuonna aiempaa enemmän Suomen eteläisen tullipiirin alueella. Samaan aikaan muualla maassa huumausainerikosten määrä on ollut laskussa.
Uudenlainen laihdutuslääke markknoille?
Pilleri avuksi lihavuuden hoitoon
Kela: Lihavuuden hoito tulee kalliiksi
Lihavuuden hoidosta aiheutuu Kelalle vuosittain noin 150 miljoonan euron kustannukset, Kelan erikoistutkija Paula Hakala kertoo.