Uusimmat artikkelit
Aivomme suosivat oikopolkuja ja siksi meitä on helppo huijata, sanoo somessa kriittisen ajattelun puolesta puhuva Pauli Ohukainen – lue tutkijan vinkit huuhaan nujertamiseen
Tutkija Pauli Ohukaisen vinkit kriittiseen ajatteluun.
Hämeen ammattikorkeakoulu isännöi eurooppalaista korkeakoulutapaamista – RUN Eurooppa-verkosto tapaa nyt ensimmäisen kerran kasvokkain
Noin 80 opettajaa ja opiskelijaa tutustuu viikon aikana Hämeen ammattikorkeakoulun koulutukseen sekä muun muassa Design factory- konseptiin. Koronasulun jälkeen kaipuu tavata kasvokkain on suuri myös koulutus- ja tiedeyhteisöissä.

Analyysi: Ihminen hävitti maailman runsaslukuisimman linnun, eikä suojellut harvinaista merilehmää – millaisen perinnön jätämme, jos luontokatoa ei pysäytetä?
Sukupuuttoja on aina tapahtunut, mutta ihmisen myötävaikutuksella niiden tahti on kiihtynyt valtavasti. Aiemmat sukupuutot kertovat varoittavan esimerkin välinpitämättömyydestä.
Jyväskylän yliopisto paransi sijoitustaan kansainvälisessä vertailussa
Jyväskylän yliopisto sijoittui välille 351–400 tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevassa listauksessa, kun viime vuoden vertailussa se oli välillä 401–500. Times Higher Education -yliopistovertailussa Helsingin yliopisto oli ainoa suomalainen, joka sijoittui 200:n parhaan joukkoon.

Vuoden tärkein ilmastoraportti julki tänään
Maailmanlaajuinen ilmastoraportti julkaistaan tänään. Raportti kokoaa yhteen tähän saakka tehtyjen tutkimusten tuloksia ja tarkentaa kuvaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista tulevaisuudessa.
Kiina torjuu uudet tutkimukset koronaviruksen alkuperästä
Kiina on odotetusti tyrmännyt Yhdysvaltojen päätöksen aloittaa uudestaan selvitys koronaviruksen synnystä. Kiina pitää presidentti Bidenin turvallisuuspalveluille antamaa tutkimusmääräystä poliittisena pelinä.
LUT-yliopisto järjestää tohtoripromootion Lahdessa ensi vuoden keväänä
Tohtoripromootio on yliopiston arvokkain juhlatilaisuus.
Maailman nopeimpiin kuuluva supertietokone Lumi avaa sillan Kajaanista Aasiaan
Sopimus on vasta lähtölaukaus yhteistyölle ja mahdollisuudet ovat suuret.
Joskus kannattaa antaa periksi, vaikka on oikeassa – mutta ei aina
Oikeassa olemisella ei ole tekemistä totuuden kanssa.

Näin Suomi selviää tulevista kriiseistä: huippututkijat ehdottavat tehokkaita ilmastotekoja, medialukutaidon vahvistamista ja panostusta henkiseen hyvinvointiin
Suomalaisen Tiedeakatemian nimittämän COVID-19-asiantuntijaryhmän tavoite on tukea suomalaista yhteiskuntaa koronakriisistä ja sen vaikutuksista selviytymisessä.

Virusopin professori: Vielä ei ole aika hengähtää helpotuksesta – uudet pandemiatkaan eivät ole poissuljettuja
Koronaa ei ole kukistettu, sillä tautitilanne on edelleen paha ja rokotuskampanjat ottavat aikansa, varoittaa virusopin professori. Ihmiskunta voi kuitenkin nyt olla jo valmiimpi, jos ja kun seuraava pandemia iskee.
Oululaistutkija Mehdi Bennis nousi maailman siteeratuimpien joukkoon – ja sillä on iso merkitys, kun verrataan yliopistojen paremmuutta
Suomalaisten korkeakoulujen tutkijoita on siteeratuimpien joukossa yleensä parikymmentä. Heistä suurin osa työskentelee Helsingissä.
Tanskalaistutkimus: Kasvomaskit eivät juuri suojaa käyttäjäänsä koronatartunnalta
Tutkimuksessa ei tutkittu sitä, estävätkö kasvomaskit koronaviruksen leviämistä.

LUT-yliopisto nousi maailman 400 parhaan yliopiston joukkoon – erottuu edukseen esimerkiksi yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen määrässä
Yksi maailman arvostetuimmista yliopistovertailuista eli THE-ranking on nostanut LUT-ylipiston sijoitusta viime vuoteen verrattuna. Kiitosta saa esimerkiksi se, miten paljon LUT:n julkaisuihin viitataan kansainvälisessä tiedeyhteisössä.

Miksi kasvomaskeista tehdään selvitys vasta nyt? STM: Tarpeen niistä nousseen keskustelun takia – "Näitä selvityksiä on maailmalla jo tehty"
HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mielestä selvityksen tekemisessä ollaan jälkijunassa.
Koronan hoitoon povatun malarialääkkeen raaka-aineesta käydään nyt kilpailua maailmalla – Suomi haluaa turvata lääkeaineen riittävyyden kotimaassa
Lääkeyhtiö Orionin omistama suomalainen Fermion Oy on toinen hydroksiklorokiinin suurimmista valmistajista. Orion ei omien sanojensa mukaan pysty tällä hetkellä vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

Jani Halmeen kolumni: Suomalaisten mielipidepäästöjä on leikattava
Ihmisen elämä muuttuu heleämmäksi lyhyenkin mielipidepaaston myötä. Ei jokaiseen asiaan tarvitse muodostaa omaa mielipidettä, kirjoittaa Jani Halme.
Yliopiston työntekijää epäillään alaisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Mikkelissä
Teot ovat tapahtuneet usean vuoden aikana.

Näin brexit voi vaikuttaa Suomeen ja suomalaisiin – lue kuusi kohtaa, joissa ero näkyy
Brexit-sopimuksen kaikkia yksityiskohtia ei vielä tiedetä, mutta aiempien arvioiden mukaan ero näkyy laajasti Suomessakin.

Turun yliopisto aloitti diplomi-insinöörikoulutuksiin liittyvät rekrytoinnit – haussa 2–4 professoria
Turun yliopistolle myönnettiin koulutusvastuuden laajentamiset DI-koulutuksiin heinäkuussa.

Luonnonvarakeskuksen korjattu laskelma: Hiilinielua kasvatettava 10 prosenttia aiempaan arvioon verrattuna – Metsiä voi hakata 1–2 miljoonaa kuutiota vähemmän kuin aiemmin arvioitiin
Luvut todennäköisesti vielä muuttuvat komission tarkistuksen jälkeen.

Marssijat nostivat tieteelle hattua Helsingissä – "Tiedeyhteisön viesti hallitusneuvotteluihin on selvä"
Helsingissä tänään järjestetty tiedemarssi on osa maailmanlaajuista March for Science -tapahtumaa.

Korvamato soi muita useammin neuroottisen ihmisen päässä – "Purukumi auttaa", sanoo tutkija
Korvamato eli musiikin päässä soiminen on tahdosta riippumatonta musiikin kuvittelua tai kuulemista. Korvamatoja kokevat lähes kaikki.

Ohjaako raha liiaksi yliopistoja? Professori: "Opetusministeriö määrää, mikä on huippututkimusta"
Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpelan mielestä rehtori on nykyään tieteellisen suunnannäyttäjän sijaan marketin toimitusjohtaja.

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Maailmanlopun kello näyttää kaksi minuuttia vaille keskiyön
Ilmastonmuutos on valtaosin rikkaiden aiheuttamaa. Tämä pätee niin yksilöihin kuin valtioihin, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen.

Uusi tutkimus: Avaruuden madonreiät voi ehkä nähdä teleskoopilla
Intialaistutkija uskoo, että madonreikä voi jättää avaruuteen havaittavissa olevan jäljen, joka muistuttaa mustan aukon jättämää, mutta on tunnistettavissa omanalaisekseen.
Isaac Newton oli alkemisti ja Nikola Tesla rakasti kyyhkystä – myytti mielipuolisista tieteilijöistä onkin totta!
Monen menestyneen tieteilijän taustalta löytyykään

Turun yliopisto purkaa Yhdysvalloissa häirintään syyllistyneen professorin työsopimuksen
Tiedeyhteisön kuulemisen jälkeen Turun yliopiston rehtori pyörsi aiemman päätöksensä.

Ylen kysely: Suomalaisilla on taas varaa olla huolissaan ilmastonmuutoksesta
Vain joka kymmenes suomalaista katsoo, että ilmastonmuutos on vähäinen ongelma tai ei ongelma lainkaan.
Näkökulma: Google uskoo homeopatiaan ja se on vaarallista!
Homeopatiassa on kyse veden ravistelemisesta.

Tutkijat: Ilmastonmuutos koskettaa jo lähes kaikkea elämää maapallolla
Tutkijoiden mukaan muutokset ovat yllättävän voimakkaita, vaikka keskilämpötila on noussut vain noin yhden asteen esiteollisen ajan tasosta.

Venäjän entinen opetusministeri Ylelle: Tiedemaailmamme ei saa eristäytyä
Nykyinen opetusministeri sanoo, ettei venäläistutkijoiden tuloksia tarvitse saada ulkomaisiin julkaisuihin. Entinen opetusministeri on eri mieltä – hänen mukaansa kyse on myös Venäjän maineesta.
Juha Hurme: Typeryyden viholliset
Tiede on ihmiskunnan aivot.
Matematiikan pitää tuntua afrobeatilta!
Miksi YouTuben matikkavideoissa jankataan umpikuivaa kaavaa?
Säilykepurkkitapaus
Mikä rietas joukko piileekään säilykepurkissa..?

Poll: One-fifth of Finland's professors on corporate boards
Finland’s government has called for better cooperation between the academic community and business in order to translate great ideas into production and boost exports. A recent Yle poll found that one out of every five professors in Finland sits on a firm’s board of directors.

Kaikki eivät uskalla ilmoittaa tiedevilpistä: "Pelätään oman uran puolesta"
Tiedevilppiepäilyjen määrä Suomessa on kasvussa. Nyt tiedevilppiepäilyjen ilmoittamista halutaan sujuvoittaa sekä parantaa vilppitutkinnan osapuolten oikeusturvaa.

Fyysikot kohisevat mahdollisesta uudesta hiukkasesta Higgsin löytöpaikalla
Tiedeyhteisö odottaa Cernin hiukkaskiihdyttimestä lisää näyttöä ennen tunnistamattomasta hiukkasesta. Hiukkasesta saatiin viitteitä joulukuussa ennen kuin kiihdytin hiljentyi talvitauolle.

Pääministeri: Yliopistojen tultava niukemmalla toimeen
Yliopistojen on jatkossa tultava toimeen niukemmilla resursseilla ja jatkettava profiloitumista. Näin viestitti pääministeri Juha Sipilä puhuessaan tänään tieteentekijöiden kevätseminaarissa. Pääministerin mukaan julkisesti rahoitetusta tutkimuksesta on saatava entistä enemmän hyötyä. Tieteentekijöiden mukaan leikkausten kuristamista yliopistoista on vaikea puristaa lisää tehoa.

Tossavainen: "Tämä on savonlinnalaisille suuri pettymys"
Savonlinnan kampuksen lähiesimies Timo Tossavaiselle päätös Savonlinnan opettajankoulutuksen lopettamisesta oli suuri pettymys. Lakkautuspäätöstä Tossavainen pitää lopullisena.

Puola aikoo hakata Unescon maailmanperintölistalla olevaa metsää
Puolan ja Valko-Venäjän alueilla sijaitsevaa ainutlaatuista metsää uhkaa kirjanpainajakuoriainen. Puola haluaa pelastaa metsän ötökältä hakkuilla.

Etusivu kysyy: Tajuatko, mitä gravitaatioaallot ovat?
Tuoreet havainnot gravitaatioaalloista ovat tiedeyhteisön mukaan suurempi juttu kuin Higgsin hiukkanen.

VTT: Tiedevilppiepäilyjen osalta aloitetaan uusi selvitys
Helsingin Sanomat uutisoi tänään laajasti VTT:n tutkimusryhmässä pitkään jatkuneista tiedevilppiepäilyistä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan VTT:n johto puuttui epäilyihin viiveellä.

Tiedeyhteisön kärki vetoaa hallitukseen: Leikkaukset peruttava
Vetoomuksella on 80 allekirjoittajaa. He edustavat suomalaisen tiedeyhteisön kärkeä, kertoo Helsingin yliopisto.

Tiedeyhteisöt huolissaan virheellisen tiedon leviämisestä – "Mututiedon levittäminen voi olla myös tahatonta"
Liian vähän tutkittu tai virheellinen tieto saa etenkin mediassa nopeasti siivet, ja pian asia on suurelle yleisölle täyttä totta.

Professorit: Suomen energiapäätökset tehdään suljettujen ovien takana väärillä laskelmilla
Suomessa käytetään IEA:n kritisoituja malleja energiapolitiikassa. Energiapolitiikan laskelmat ovat salaisia, ja vaihtoehtoisia malleja ei oteta huomioon. Laskentamallien salaisuus voi johtaa väärien energiamuotojen valintaan.
Naisia halventava naljailu riisti nobelistin aseman tiedeyhteisöissä
Naiset itkevät laboratorioissa ja romanssit heidän kanssaan haittaavat tutkimustyötä. Nämä kommentit lopettivat nobelisti Tim Huntin tieteenedistämistyön.

Vihreissä löytyy vähän luottoa geenimuunneltuun ruokaan
75 prosenttia Kaakkois-Suomen vaalipiirin vihreiden kansanedustajaehdokkaista epäilee geenimuunnellun ruoan turvallisuutta. Luottoa löytyy kuitenkin enemmän kuin eduskuntavaaliehdokkailla keskimäärin.

Yliopisto-opetuksen tulee olla tiedettä – Lobotomiakin oli joskus tiedettä
Kesäyliopistojen ohjelmasta löytyy niin risutöitä kuin lifecoachingiakin. Yliopistot haluavat puolestaan pitää kiinni tieteellisyydestään.