Uusimmat artikkelit
Oulun jätekeskuksessa syttyi perjantaiaamuna tulipalo – päivystävä palomestari: ”Polttokelpoisen energiajätteen joukossa voi olla mitä vaan”
Palo tapahtui Syklo Oy:n jätekeskuksen tiloissa, kun jätekasa syttyi palamaan. Tulipalosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille.
Jätteenpoltosta syntyvä hiilidioksidi hyötykäyttöön: Fortum aikoo valmistaa siitä korkealaatuista muovia
Fortum Recycling & Waste investoi hiilidioksidipohjaisten muovien tuotantoon. Ensimmäiset muovinäytteet saataneen jo ensi kesänä.
Jätteiden lajittelu sujuu eteläpohjalaisilta - biojätteen osuus poltettavasta on jatkanut laskuaan
Parannettavaakin löytyy. Biojätteen määrää poltettavasta on mahdollista yhä vähentää, lisäksi tekstiilien toivotaan jatkossa päätyvän jätevoimalan sijaan poistotekstiilikeräyksiin.
Mitä käy tuhkalle ja jätteelle, jos Kaipola Recyclingin konkurssi etenee? Vielä vastuu on yrityksellä, mutta asia saattaa muuttua
Yksi vaihtoehto on, että alueen puhdistamiseen käytetään ely-keskukselle toimitettua vakuutta. Tällä hetkellä on kuitenkin hankala arvioida, kenen vastuulle siivoaminen mahdollisesti tipahtaa.
Kiertotalousyhtiön ongelmat jatkuvat Jämsässä – tuhansia tonneja jätettä ja tuhkaa yhä luvattomasti varastoituna ulos
Muovinkierrätysyhtiö Kaipola Recycling oli torstaina viranomaisen tarkastuksen kohteena. Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan useita jätekasoja on yhä varastoituna yrityksen pihamaalla.
Lounavoima haluaa polttaa Salon Korvenmäessä lisää jätettä lämmöntuotannon turvaamiseksi
Tavoitteena on lisätä jätemäärän käsittelyä 15 000 tonnilla vuodessa. Nykyinen maksimimäärä on 120 000 tonnia.
Lupia rikkonut kiertotalousyritys ei saanut uutta koetoimintalupaa Jämsässä – ”Ei sensaation aineksia”, sanoo toimitusjohtaja
Kiertotalousyhtiö Kaipola Recycling haki lupaa uuteen koetoimintaan, mutta sai viranomaiselta hylkäävän päätöksen. Yhtiön ympäristölupahakemus on yhä käsittelyssä.
Työntekijät hieraisivat silmiään, kun jätteenpolttolaitoksen ritilälle alkoi kilahdella tekoniveliä
Tarastenjärven hyötyvoimalan erikoisuus on lääketieteellisen jätteen linja. Siksi tuhkan joukosta seulotaan myös keinoniveliä. Uunista putkahtaa paljon myös arkisia esineitä, jotka eivät sinne kuulu.
Westenergy ei polta ulkomailta tuotua jätettä – tällä hetkellä osa omasta poltettavasta jätteestä säilötään talvea varten
EU on huomauttanut Suomen heikosta kierrätyksen tasosta. Etenkin muovin sekä biojätteen osalta on parantamisen varaa. Samaan aikaan Suomeen maahantuodaan muualta jätettä poltettavaksi.
Luulitko, että Suomi on kierrätyksen mallimaa? Ei ole, katsoo EU ja antoi Suomelle varoituksen
Suomi sai noottia yhdyskuntajätteen ja muovin kierrätyksen laahaamisesta. Liian suuri osa jätteestä poltetaan energiaksi ja liian vähän kierrätetään uudeksi materiaaliksi. Vain yhdeksän EU-maata näyttää pääsevän koviin tavoitteisiin.
Vääntö muoviöljyn koetuotannosta Kaipolan tehdasalueella jatkuu – viranomainen harkitsee nyt valitusta hallinto-oikeuteen
Aluehallintovirasto päätti aiemmin, että Kaipola Circular saa aloittaa koeluontoisen muoviöljyn valmistuksen. Jämsän rakennus- ja ympäristövalvonnasta vastaavassa valvontajaostossa päätös on herättänyt kysymyksiä.
Suomessa ei synny enää tarpeeksi jätettä, ja siksi meille raahataan nyt tonneittain italialaisten roskia poltettavaksi
Viime vuosina Suomesta on raahattu yhteensä satoja tonneja roskia ulkomaille, koska kotimaan jätteenpolttolaitokset eivät ole ehtineet käsitellä kaikkea. Nyt jäterallissa on tapahtunut käänne.
Nyt puhuu omavaltaisen jätteenpolttajan pienosakas: ”En halua osallistua tällaiseen Kaipolassa, lentotuhkan säilytys huolestuttaa”
Kaipola Recycling Jämsässä on toiminut monin tavoin vastoin lupaehtojaan. Ympäristövalvonta paimentaa sitä yhä perinteisellä maltilla, vaikka ympäristöministeriö patistaa alaa herkempään puuttumiseen.
”Me kalastamme siellä, joten kyllä se arveluttaa” – Jämsän asukkaat ottivat kantaa Kaipolan kiertotalousyrityksen suunnitelmiin
Kiertotaloushankkeen ympäristövaikutukset kiinnostivat Jämsässä järjestetyssä yleisötilaisuudessa lähes satapäistä yleisöä. Moni esitti huolensa päästöjen vaikutuksesta ihmisiin ja ympäristöön.
Suljettuun Kaipolan tehtaaseen muutti kierrätysfirma, jonka piti tuoda alueelle töitä – polttikin jätettä luvatta ja sai lupavirastot riitoihin
Kaipola Recycling Oy vikuroi kaksi kuukautta ennen kuin totteli lupavalvojaa ja keskeytti jätteen polton. Lupavalvoja ja luvan antaja ratkovat tulkintaeroja yhtiön tilanteesta oikeudessa.
Jämsässä Kaipolan kiisteltykin kiertotalouslaitos etenee – yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään ensi viikon torstaina
Kaipola Recycling Oy suunnittelee tuottavansa Kaipolassa muoviöljyä ja biokaasua.
Vantaalle rakennetaan laitos, jossa poltetaan kotien vaarallisia jätteitä
Valmistuessaan uusi jätteenpolttolaitos tuottaa lämpöä vaaralliseksi luokitelluista aineista kuten lääkkeistä ja maaleista.
Jätteen koepoltto sai jatkoluvan Jämsässä – laitokseen asennetaan äänenvaimennin ja savukaasupesuri
Lähialueen asukkaat ovat olleet näreissään muun muassa laitoksen aiheuttamasta melusta ja roskien leviämisestä.
Ely-keskus on uudestaan kehottanut Jämsässä toimivaa Kaipola Recyclingiä lopettamaan jätteenpoltto laitoksessa
Kaipola Recycling on kiertotalousyritys, joka tuottaa sähköä, lämpöä ja höyryä voimalaitoksen kattilassa polttamalla kierrätysmuovia, kierrätyskuitua ja jätepuuta.
Vantaa tekee lämpöä tavalla, joka tuo rahaa kahdesta suunnasta – uudesta jätelämpölaitoksesta huolimatta hiili ja turve tekevät paluun
Vantaan jätteenpolttolaitoksen laajennus valmistui otolliseen aikaan. Siitä huolimatta talvella tarvitaan kivihiililaitosta, jonka yhtiö ehti jo melkein purkaa.
Jäte on jotain jätettyä, jota emme haluaa enää
Jätteitä on kaikkialla.
Energiajätteen kerääminen loppuu lähivuosina – pakkausmuovi ja kartonki lajitellaan erilleen
Monessa kotitaloudessa Lahden seudulla on totuttu lajittelemaan pakkausjätteitä energiajätteeseen. Muutos tulee asteittain.

Pelastuslaitos sammuttanut tällä viikolla lukuisia maastopaloja Varsinais-Suomessa – osa paloista lähtenyt roskien poltosta
Varsinais-Suomessa on voimassa metsäpalovaroitus, joka tarkoittaa että avotulen teko on kielletty.
Vaasan seudun jätelautakunta hyväksyi uudet jätehuoltomääräykset
Tavoitteena on, että tulevaisuudessa yhä enemmän materiaalia kierrätetään – nykyään noin 65 prosenttia jätteestä poltetaan. Vaasan seudun jätelautakunta hyväksyi uudet jätehuoltomääräykset eilen pitämässään kokouksessa.
Leppävirran Riikinnevalle on mahdollista rakentaa iso biokaasun tuotantolaitos
Toteutuessaan biokaasulaitos voisi tuottaa vuodessa biokaasua määrän, joka vastaa viittä miljoonaa litraa dieseliä.
Biokuljetukset kilpailutetaan jatkossa Vaasan seudulla
Mikäli kunta olisi kilpailuttanut poltettavan jätteen kuljetukset, sama auto olisi voinut tyhjentää molemmat astiat samalla.
Salon uusi ekovoimala paahtaa nyt täysillä – kaukolämmön hinta on laskenut ja verkko laajenee
Pari viikkoa sitten vihitty Salon ekovoimala muuttaa jätteen energiaksi ja kattaa 90 prosenttia kaupungin tarpeesta. Edullinen energiantuotanto on laskenut myös kaukolämmön hintaa.
Varkauden aluelämpö suunnittelee lämpövarastoa kallioon
Yhtiö selvittää, kannattaisiko Riikinvoiman jätteenpolttolaitoksen tuottamaa energiaa varastoida kallioon.
Oulun Energia on puolittanut turpeen käytön parissa vuodessa, mutta korvaavia vaihtoehtoja tarvitaan edelleen
Muutama vuosi sitten Oulun Energian tuotannosta noin 60 prosenttia perustui turpeeseen. Ensi vuonna yhtiö arvioi osuuden olevan noin 25 prosenttia. Korvaavaa lämpöä saadaan puuraaka-aineesta ja polttokelpoisesta jätteestä.
Jätteenpoltosta syntyvä kuona käsitellään Forssan Kiimassuolla hyötykäyttöön – kuonakuljetukset käynnistyneet
Kuonaa on Kiimassuolle jo tuotu Salosta, johon vastikään perustettiin uusi voimalaitos. Kuonaa syntyy kotitalouksien jätteiden polttamisesta.
Neljännes biojätteestä päätyy poltettavaksi
Vuonna 2030 kaikesta jätteestä pitäisi pystyä kierrättämään 65 prosenttia. Tällä hetkellä luku on 35 prosenttia.
Ecofinity ei aloita Forssassa jätteenpolton koetoimintaansa
Ecofinity Oy ei maksanut vakuuksiaan Forssan kaupungille. Jäteyrityksen ja kaupungin välistä vuokrasopimusta ei näin myöskään solmittu. Kaupunki oli varannut Ecofinityn koetoimintaa varten tontin Ratasmäen teollisuusalueelta.
Maastopalot roihusivat Pedersöressä ja Mustasaaressa
Molemmat palot sammutettiin nopeasti. Toisen maastopaloista uskotaan alkaneen ihmisen toimesta.
Tampereen Naistenlahti saa pian polttaa myös rakennus- ja purkujätettä energiaksi
Uusi lämpökattila valmistuu vuonna 2022. Kotitalouksien seka- tai biojätettä ei polteta.
Foliopalloista tuli opiskelijoiden vappuvaruste, mutta heillä on vaativa maku: "Aikuisten pettymys on suurempi, mikäli tiettyä palloa ei saa"
Tämän vuoden hittipalloja ovat Baby Yoda, pinkki kakka sekä metrin korkuinen, iso yksisarvinen. Vappunakin syntyy jätettä, jonka lajitteluun pitäisi muistaa kiinnittää huomiota.
Luumäellä aletaan muuttaa jätettä sähköenergiaksi – ympäristöystävälliseen energiaan keskittynyt yritys sai vuoden mittaisen koeluvan
Luumäellä alkaa vuoden mittainen koetoiminta, jossa valmiiksi lajiteltua, polttokelpoista jätettä muutetaan sähköenergiaksi. Jos hanke onnistuu, se saattaa jatkua.
Oulun katukuvaan tuodaan lisää roska-astioita – maahan heitetty kasvomaski ei maadu
Roska-astioita on jo asennettu muun muassa Oulun torille.
Salon Korvenmäen voimalan jätteenpoltto alkaa ensi viikolla
Voimalalla on lupa polttaa enintään 120 000 tonnia jätettä vuodessa.
Japanilainen Sumitomo SHI FW osakkaaksi vaasalaiseen jätteenpolttoyritykseen
Japanilainen Sumitomo SHI FW on ostanut vähemmistöosuuden vaasalaisesta Woima Corporationista. Yhtiön suunnittelu ja myyntityö jää Vaasaan.
Tiedätkö, mihin tuikun kuori laitetaan tai miten muovikuusi valoineen kierrätetään – joulun jätekuorma vaatii huolellista lajittelua
Tänä vuonna lajiteltavaa tulee aiempaa enemmän esimerkiksi postipaketeista ja noutoruokapakkauksista.
Rovaniemen, Pellon ja Ranuan jätemaksuihin muutoksia ensi vuonna: Osa hinnoista laskee, osa nousee
Napapiirin Residuum Oy muistuttaa, että Rovaniemellä astioiden tyhjennyshinnat koskevat ainoastaan kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen alueita.
30 vuotta sitten jätteet kipattiin kaatopaikalle peräkärrystä ilman lajittelua – nyt suomalaisten jätteestä suurin osa hyötykäytetään, mutta kierrätys ontuu yhä
Pietarsaarelainen Ekorosk Oy oli lajittelun edelläkävijöitä 30 vuotta sitten. Samaa työtä tehdään edelleen.
Roskapussi kulkee jopa 700 kilometriä ennen polttamista – seurasimme jätteen matkaa Näätämöstä Ouluun
Inarin Näätämön kyläläisten roskat poltetaan lähes 700 kilometrin päässä Oulussa, koska se on nykyisen jätelain johdosta halvin tapa.

Jäteralli ulkomaille päättyi – Turun ja Salon seudun jätteet varastoidaan ekovoimalaa varten
Paalattavan jätteen kokonaismäärä on lähes 44 miljoonaa kiloa.

Puhaksen jätemaksuihin tulossa korotuksia tammikuussa
Viiden Joensuun seudun kunnan jäteyhtiö suunnittelee korotuksia kaikkiin jätemaksuihin sekä jäteasemien vastaanottoon.
Meri-Lapissa kerätyn poltettavan jätteen hinta nousee yhdessä yössä 34 prosenttia – Oulun Laanilan uusi sopimus on reilusti aiempaa kalliimpi
Muualla Lapissa Laanilan laitoksen kanssa tehdyistä sopimuksista käytetään optiovuodet, minkä ansiosta poltettavaksi viedyn jätteen hinta nousee huomattavasti maltillisemmin.
Pohjalaiset läpäisivät hyvin kompostoritarkastukset
Biojätteen kompostointi on tärkeä osa jätehuoltoa, sillä biojäte heikentää poltettavan jätteen laatua jätevoimalassa.
Jätepalo aiheutti vaaratilanteen Oulun Energian voimalaitoksessa
Jätteenpolttolaitoksen hallissa syttynyt tulipalo saatiin hallintaan sprinklereillä, ja palokunta varmisti tilanteen.

Muhoksen kunta jakaa 140 litran biojäteastioita ilmaiseksi – myös omakotiasujat ja mökkiläiset halutaan saada kierrättämään entistä tehokkaammin
Muhoksella on perustettu biojätekimppoja, jotta myös keräys olisi mahdollisimman edullista.
Omenapuumme kärsivät usein moniliasta – tämän voimme tehdä sen ehkäisemiseksi
Monilia on sienitauti, jota voidaan ehkäistä.