Uusimmat artikkelit
Siirtolaismäärät ovat nelinkertaistuneet Välimerellä – Ylen videoraportti Lampedusasta
Italiassa hallitus on julistanut maahanmuuttoon liittyvän poikkeustilan nopeasti kasvaneiden siirtolaismäärien johdosta. Viime päivien aikana Italiaan on saapunut Välimeren yli jo tuhansia ihmisiä.
Yli 50 ihmistä on kateissa Libyasta Eurooppaan pyrkineen veneen upottua
Merestä pelastettiin 33 ihmistä. Onnettomuudesta pelastuneet ovat tiettävästi bangladeshilaisia.

Siirtolaisia kuljettanut vene upposi Välimerellä – 24 pelätään kuolleen
Vene oli matkalla Libyasta Eurooppaan.
Kaksi lasta ja yksi nainen kuoli, kun siirtolaisvene kaatui Kreikan vesillä
Rannikkovartiosto onnistui pelastamaan 53 ihmistä.
Siirtolaisia kuljettanut vene upposi Tunisian edustalla – 52 ihmistä hukkui, yksi on kateissa
Yhtään veneessä matkustanutta ei ole löytynyt elävänä.

Turkin Erdoğan vaatii Eurooppaa ottamaan osan siirtolaistaakasta – Lesbokselle tullut meritse tuhat ihmistä, yksi lapsi kuollut veneen kaaduttua
Kreikka vaatii EU:lta apua rajavartiointiin ja sanoo lykkäävänsä turvapaikkahakemusten vastaanottamista ainakin kuukaudeksi.

Lähes 60 siirtolaista hukkui onnettomuudessa Mauritanian rannikolla
Aluksella oli ainakin 150 ihmistä, joiden joukossa oli myös naisia ja lapsia.

Seitsemän hukkui pakolaisveneen kaaduttua Egeanmerellä –kreikkalaistietojen mukaan kuolleet turkkilaisia
Tuhannet Turkin kansalaiset ovat viime vuosina paenneet maasta.

Siirtolaislaiva kaatui Tunisian edustalla – 70–80 ihmistä kateissa
Kolmen kerrotaan selvinneen hengissä.

Kymmeniä ihmisiä hukkui Välimereen Tunisian edustalla
Uponneessa veneessä oli ihmisiä ainakin Bangladeshista ja Marokosta.

Jo yli 200 Eurooppaan pyrkinyttä on hukkunut Välimereen tänä vuonna – sunnuntaina Lesboksen rantaan ajautui lapsen ruumis
Torstaina kaksi lasta ja yksi aikuinen hukkui Samoksen saaren lähellä.

19 hukkui ja kymmeniä kateissa Välimerellä
Yli sata ihmistä saatiin pelastettua Pohjois-Kyproksen lähellä.

Siirtolaisten vene kaatui Libyan rannikon lähellä – Noin sadan ihmisen pelätään kuolleen
Uppoavasta veneestä saatiin pelastettua 16 ihmistä.

Ainakin 25 siirtolaista hukkui Libyan rannikolla
Siirtolaisia kuljettaneessa kumiveneessä oli arviolta 150 ihmistä.

Yli 200 pakolaista ehkä hukkunut Välimerellä
Ruumiita on löydetty toistaiseksi viisi.

Välimeren musta vuosi – 14 hukkui joka päivä
Välimerellä on vuonna 2016 hukkunut yli 5 000 pakolaista, jotka ovat yrittäneet Afrikan puolelta Eurooppaan. Luvuista ilmoittivat YK:n pakolaisjärjestö ja Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM.

Egyptiläinen parlamentaarikko vaati neitsyystestejä yliopistoihin
Aiemmin tässä kuussa parlamentaarikko vaati naisten sukuelinten silpomista.

Välimerellä yli 80 ihmistä kateissa siirtolaisveneen upottua
Noin 20 ihmistä saatiin pelastettua. Heidän mukaansa matkustajat olivat tulleet Länsi-Afrikan maista.

Pakolaisia hukkui Egeanmerellä
Ainakin kymmenen pakolaista, joiden joukossa oli viisi lasta, hukkui varhain keskiviikkoaamuna Egeanmerellä lähellä Kreikalle kuuluvaa Farmakonissin saarta.

Euroopan pienimmän maan ongelmasta tuli koko unionin ongelma
Siirtolaisten ja pakolaisten pyrkimistä Eurooppaan taivastellaan Brysselissä ainakin kolmatta vuotta. Aihe on tuottanut liuskoittain EU-puhetta, josta keräsimme parhaat palat "solidaarisuudesta" "vapaaehtoiseen pakkoon".

Suomalaiset pelastivat siirtolaisia merihädästä Kreikassa
Ainakin kahdeksan Eurooppaan pyrkinyttä siirtolaista kuoli onnettomuudessa. Kuolleista neljä oli lapsia.

Kreikkaan pyrkiviä pakolaisveneitä uppoaa jatkuvasti – suurin osa hukkuneista on lapsia
Yhä useampi pyrkii Eurooppaan Lesboksen saaren kautta. Lähenevä talvi ja EU-maiden sulkeutuvat rajat lisäävät painetta. Lesboksella olevat vapaaehtoiset kertovat kaaoksesta ja kritisoivat Frontexia ja Kreikan rannikkovartiostoa osaamattomiksi.
Siirtolaisvene upposi Malesian edustalla – ainakin 13 kuollut
Myrskyisellä Malakansalmella uponneessa puuveneessä saattoi olla jopa sata ihmistä.
Lähes sadan ihmisen ruumiit nostettu merestä Libyan edustalla
Kuluvan vuoden aikana yli 300 000 siirtolaista on ylittänyt Välimeren päästäkseen Eurooppaan.

Satojen pelätään kuolleen siirtolaisveneiden kaaduttua Välimerellä
Libyan rannikolla kaatui torstaina kaksi venettä, jotka kuljettivat jopa 450 siirtolaista.
Välimeren ihmissalakuljettajalle 18 vuoden tuomio
Italialainen oikeus on tuominnut tunisialaisen ihmissalakuljettajan 18 vuodeksi vankeuteen. Tuomittu selvisi yhdestä pahimmista Välimeren siirtolaislaivoja kohdanneista turmista lokakuussa 2013.

EU valmistautuu upottamaan pakolaislaivoja Libyan satamiin
Eurooppa yrittää estää ihmissalakuljettajia kuljettamasta ihmisiä Välimeren yli Eurooppaan. Laivojen upottaminen ei kuitenkaan ole helppo hanke.

Italia: Välimeren laivaturman syinä kapteenin virhe ja liian suuri matkustajamäärä
Sunnuntaina kaatunut siirtolaisia kuljettanut alus törmäsi säiliölaivaan, mutta säiliölaivan miehistöä ei pidetä syyllisenä. (VIDEO)

Välimeren turmalaivan kapteeni ja miehistön jäsen pidätetty
Pidätettyjä miehiä epäillään ihmiskaupasta, kertoo uutistoimisto Reuters. Jopa 900 ihmisen pelätään hukkuneen, kun siirtolaisia kuljettanut laiva kaatui Välimerellä sunnuntaina.

Renzi: Italiaa ei saa jättää yksin pelastamaan Välimeren siirtolaisia
Pääministeri Matteo Renzi haluaa, että EU-maiden johtajat kokoontuvat keskustelemaan Välimeren siirtolaiskriisistä. Välimerellä uppoaa toistuvasti veneitä, jotka kuljettavat Eurooppaan siirtolaisiksi pyrkiviä.

EU-ministerit puivat Välimeren laivaturmaa, Ranska vaatii lisää valvontaa
Ranskan presidentin François Hollanden mukaan unionin on toimittava, jotta toistuvat tuhoisat siirtolaisveneiden onnettomuudet Välimerellä estettäisiin.

Jopa 700 ihmistä hukkui, kun siirtolaislaiva kaatui
Italian pääministeri kutsui Välimeren tapahtumia "järjestelmälliseksi teurastukseksi". Siirtolaisia Afrikasta Eurooppaan kuljettanut laiva kaatui yöllä Libyan vesien ulkopuolella.

Eurooppaan Välimeren yli pyrkivien määrä kasvoi yli 40 prosenttia – vuorokauden aikana pelastettiin tuhat
Ainakin kymmenen ihmistä hukkui siirtolaisia kuljettaneen veneen kaaduttua.
Libyan rannikolla vakava laivaturma – kymmeniä kuolleita
Siirtolaisia kuljettaneen laivan uppoamispaikka sijaitsee Tripolista itään.

Yli 20 ihmistä hukkui veneturmassa Kreikassa
Kaksi laittomasti Kreikkaan pyrkiviä siirtolaisia kuljettanutta venettä upposi varhain maanantaina Samoksen saaren lähellä.
Yli 20 kateissa kahden veneen upottua Kreikan lähellä
Ainakin kolme ihmistä on kuollut. Merestä on pelastettu 36 ihmistä ja pelastustyöt alueella jatkuvat.
Kuusi pakolaista kuoli veneturmassa Italiassa
Yli sata ihmistä saatiin pelastettua täpötäyden kalastajaveneen haaksirikkouduttua Sisilian lähellä.
Siirtolaisvene upposi Intian valtamerellä - ainakin neljä kuoli ja 150 joutui veden varaan
Australiaan on saapunut tänä vuonna yli 13 000 turvapaikanhakijaa. Australialle kuuluva Joulusaari on suosittu päämäärä Indonesian satamista matkansa aloittaville turvapaikanhakijoille.
Australiaan matkalla ollut pakolaisvene upposi - kymmenien pelätään hukkuneen
Helikopterietsinnät ovat jatkuneet päiviä, eikä eläviä matkalaisia ole toistaiseksi löytynyt.
Uusi veneturma läntisessä Afrikassa
Ainakin 30 on kuollut veneen upottua Gabonin vesillä. Kyydissä oli ilmeisesti laittomia siirtolaisia.
Tuhoisa veneonnettomuus Somalian edustalla
55 ihmistä on hukkunut tai kateissa liian täynnä olleen veneen kaaduttua Somalian edustalla.

Kymmeniä pakolaisia kuoli veneen upottua Turkin vesillä
Onnettomuus sattui aamulla Izmirin maakunnan rannikolla. Kuolleista yli puolet oli lapsia.
45 vedessä kellunutta siirtolaista pelastettiin Tyynellämerellä
Laivaonnettomuudesta elossa selvinneet löydettiin sen jälkeen, kun Indonesia oli lopettanut pelastustyöt. Tänä vuonna jo 300 siirtolaista on kuollut pyrkiessään Australiaan.

Toistasataa hukkui pakolaisveneen kaaduttua Välimerellä
Italian rannikkovartiosto kamppailee löytääkseen aamulla keskiviikkona uponneesta pakolaisveneestä veden varaan joutuneita ihmisiä. Noin parisataa ihmistä oli yrittänyt päästä Italiaan veneellä Libyasta. Rannikkovartiosto on pelastanut noin 50 ihmistä, mutta muiden pelätään hukkuneen.
Sadat laittomat siirtolaiset rantautuivat Italiaan
Etelä-Italiaan on saapunut uusia laittomia siirtolaisia. Sisiliaan on rantautunut yli 400 laitonta maahanmuuttajaa, joita maan poliisi on kuljettanut vastaanottokeskukseen.
Yli 120 afrikkalaissiirtolaista kateissa Välimerellä
Yli 120 ihmistä on kateissa afrikkalaisia siirtolaisia kuljettaneen veneen upottua Välimerellä Libyan edustalla.
Kymmenen afrikkalaissiirtolaista hukkui Kanarialla
Kanarian saarilla ainakin kymmenen afrikkalaissiirtolaista on hukkunut Gran Canarian saaren rantavesiin. Onnettomuus tapahtui aamulla Aguimesin taajaman lähellä.
Väliaikaishallitus aikoo julistaa Somaliaan poikkeustilan
Somaliaan julistetaan poikkeustila lauantaista lähtien, sanoo maan pääministeri. Väliaikaishallitusta johtavan pääministerin Ali Mohamed Gedin mukaan parlamentti julistaa poikkeustilan kolmeksi kuukaudeksi.