Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kirjeenvaihtajalta: Solidaarisuus on Euroopan heikoin valuutta

Euromaiden valtiovarainministerit eivät päässeet sopuun euroalueen kriisirahaston EVM:n käytöstä koronaviruksen taloudellisten haittojen torjunnassa. 

Euromaat sopivat ensimmäisistä tukitoimista koronaviruksen murjomalle taloudelle

Euromaat tekevät kaiken tarvittavan euroalueen talouden turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamien talousongelmien edessä, sanoi Euroryhmän puheenjohtaja Mário Centeno yli viisituntiseksi venyneen euromaiden valtiovarainministerien videokokouksen päätteeksi.

Kreikka on jättänyt virallisen hakemuksen Euroopan kriisirahastoon

Euroopan vakausmekanismi EVM on vastaanottanut Kreikan virallisen hakemuksen.

Orpo: Ministeriöllä kolme keinoa ruokasektorin auttamiseksi

Ministeriö pönkittäisi Suomen ruokasektoria lykkäämällä maataloustukien leikkauksia, lisäämällä markkinoinnin määrärahoja ja anomalla EU:lta apua ilmeisessä markkinahäiriötilanteessa. Aasiasta pitää etsiä uusia vientimaita, sanoo Petteri Orpo.

Kreikka saa uuden lainaerän

Kreikka saa kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen seuraavan tukipakettiinsa kuuluvan lainaerän.

Katainen: Kreikka-velkojen leikkausta voidaan harkita

Kataisen mukaan leikkausta harkitaan jos sellainen tilanne tulee eteen. Kataisen mukaan Kreikalle on kuitenkin ensin annettava mahdollisuus selviytyä veloistaan alentamalla korkoa ja pidentämällä laina-aikaa.

EKP:n pääjohtajalta intettiin kantaa Espanjan tilanteeseen

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi toisti tiedotustilaisuudessa useaan kertaan, ettei EKP:n tehtävä ole päättää, mitä euromaat tekevät - se on hallitusten tehtävä.

El País: EU-komissiolta synkkä ennuste Espanjan talouskasvusta

EU-komissio odottaa Espanjan talouden kutistuvan ensi vuonna 1,5 prosenttia eli enemmän kuin Espanja itse arvioi. Pääministeri Rajoy jaksaa yhä vakuuttaa, ettei Espanja tarvitsee apua taloutensa saamiseksi raiteilleen.

Espanjan korko teki paluun riskirajalle

Espanjan lainanhoitokulut ovat kovat. Tässä kuussa maan pitäisi maksaa takaisin noin 30 miljardin euron velat

Espanjan pääministeri: Haemme tukipakettia, jos korot eivät laske

Espanjan haluttomuus hakea tukipakettia voi työntää koko euroalueen yhä pahempiin ongelmiin. Espanjan keskuspankin mukaan talous kutistuu "merkittävää vauhtia".

Espanja lupaa: Eläkkeitä nostetaan kriisistä huolimatta

Tiistaina eläkkeiden nostamisen toi esiin varapääministeri Soraya Saenz de Santamaria. Espanjan hallitus julkistaa ensi vuoden budjetin torstaina.

Espanja pääsi huutokaupassa alle riskirajan

10-vuotisen lainan huutokaupassa Espanjan korko laski 5,666 prosenttiin aiemman huutokaupan 6,647 prosentista. Ongelmissa olevien euromaiden lainakorot ovat olleet laskussa EKP:n lainaostoilmoituksen jälkeen.

Katainen epäileväinen: EKP:n velkakirjaostot eivät ehkä tehoa

Yhden maan teoilla ei välttämättä ole vaikutusta, koska markkinoilla pelätään domino-vaikutusta.

Espanja myi lainaa epävarmuuden varjossa

Espanja huutokauppasi sijoittajille 12 ja 18 kuukauden päästä erääntyvää lainaa. Lainaa meni kaupaksi noin 4,5 miljardia euroa.

Sampo Pankin Kuoppamäki: EKP:n rajattomalla piikillä on Suomelle myös kielteisiä vaikutuksia

Espanjan on haettava tukipakettia Euroopan kriisirahastosta, jotta EKP:n joukkovelkakirjojen ostopäätöstä voitaisiin kunnolla hyödyntää, sanoo Pasi Kuoppamäki.

Espanjan taloudella meni luultua huonommin

Espanja ei oikein edes ehtinyt toipua edellisestä taloustaantumasta, kun uusi tuli jo päälle.

Holm: Suomalaiset kustantamaan Espanjan pankkitukea

Pellervon taloustutkimuksen PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm pitää Brysselissä tehtyä päätöstä pysyvän kriisirahaston suorasta pankkituesta hankalana.

Italia ja Espanja EU-kasvusopimuksen tiellä

Kaiken piti olla jo selvää, mutta EU-kasvusopimuksesta ei ole päästy vielä sopuun.

Asiantuntija: Suomen Espanja-vastuita mahdoton arvioida

Tarkempia päätöksiä Espanjan pankkien tukemisesta tehdään lähiviikkoina. Suomen kannalta voisi olla parempi, jos rahoituspakettiin saataisiin käyttöön Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM.

EU-komissio harkitsee vakavasti suoraa pankkitukea

Talouskomissaari Olli Rehn uskoo, että velkakriisiä juuritaan sillä, että Euroopan kriisirahaston tuki ohjataan suoraan horjuvalle pankille, ei valtiolle.

Pelastuspaketti päätyi käräjille Virossa

Viron oikeuskanslerin mielestä pysyvään kriisirahastoon osallistuminen on ristiriidassa perustuslain kanssa.

Katainen ja Cameron sovittelivat eriäviä talouslinjojaan

Euron ulkopuolella pysytellyt Britannia ei halua osallistua Euroopan kriisirahastoihin. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja Britannian pääministeri David Cameron keskustelivat perjantaina talouskriisin ratkaisukeinoista Lontoossa.

IMF:n Lagarde kiitteli kriisirahaston kasvattamispäätöstä

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde pitää euroalueen kriisirahaston kasvattamista tervetulleena päätöksenä. Euroalueen valtiovarainministerit päättivät tänään kasvattaa kriisirahastoa noin 800 miljardiin euroon.

Eduskunta siunasi kriisirahaston kasvattamisen

Eduskunnan suuri valiokunta on antanut hallitukselle valtuudet neuvotella euromaiden kriisirahastojen kasvattamisesta. Hallitus sai valtuudet hallituspuolueiden kansanedustajien äänin.

Perussuomalaisilta välikysymys Suomen vastuista

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti välikysymyksen tekemisestä ryhmäkokouksessaan torstaina. Välikysymys on jo neljäs hallitukselle tänä keväänä.

Muutos kriisirahastoissa voi jopa pienentää Suomen enimmäisvastuita

Valtiovarainministerit kokoontuvat perjantaina sopimaan Euroopan kriisirahastoista. Suomen enimmäisvastuut saattavat jopa pienentyä, jos väliaikainen kriisirahasto suljetaan ja siirrytään pysyvään kriisirahastoon.

Perussuomalaiset harkitsevat välikysymystä

Perussuomalaiset ilmoittavat harkitsevansa välikysymystä Suomen vastuiden kasvattamisesta Euroopan kriisirahastoissa. Puolueen eduskuntaryhmän työvaliokunta aikoo esittää välikymyksen tekemistä ryhmäkokoukselle.

OECD: Velkakriisi jatkuu Euroopassa

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD varoittaa euroaluetta pankkien heikkoudesta ja sanoo, ettei kaksi vuotta kestänyt velkakriisi suinkaan ole ohi.

Merkel myöntymässä palomuurin lujitukseen

Saksa on taipumassa Euroopan kriisirahaston kasvattamisen kannalle, uutistoimisto AP:n mukaan 700 miljardiin euroon. Tähän asti Saksa on painostuksesta huolimatta vastustanut euroalueen palomuurin pönkittämistä ja halunnut pitää lainanantokapasiteetin 500 miljardissa eurossa.

Rehn: Kriisirahastoon löytyy kompromissi

Talouskomissaari Olli Rehn uskoo, että Euroopan kriisirahaston koosta löydetään ensi viikolla kompromissiratkaisu. Euroopan talouskriisien torjuntaan tarkoitetun jättirahaston kohtaloa puidaan Saariselän talousvaikuttajien tapaamisessa.

Rehn: Kreikan lainajärjestelyt poikkeustapaus

EU:n komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin mukaan yksityisen sektorin osallistuminen Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyihin on poikkeustapaus, joka ei tule toistumaan muiden kriisimaiden kohdalla.

Perustuslakivaliokunta käsittelee kriisirahastoa loppuviikolla

Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittelee Euroopan kriisirahastosta syntynyttä sopua loppuviikolla. Torstaina valiokunta kuulee asiantuntijoita ja perjantaina se antaa asiasta lausunnon. Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee asiaa ensi viikon maanantaina.

Euroopan kriisirahastosta sopu

Euroalueen valtiovarainministerit ovat päässeet sopuun Euroopan vakausmekanismista eli pysyvästä kriisirahastosta. Suomen esityksestä joulukuista päätöstä tarkennettiin niin, että rahasto voi tehdä hätätilassa ainoastaan lainapäätöksiä määräenemmistöpäätöksellä.

Sasi syrjäytti Kopran perustuslakivaliokunnassa

Kimmo Sasi halusi jättää eriävän mielipiteensä perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Jotta varajäsenenä toimiva Sasi pääsi kokoukseen, oli varsinaisen jäsenen Jukka Kopran lähdettävä. Kopran mukaan tapaus on kolaus eduskuntaryhmän maineelle.

Sasi ja Koskinen riitelevät perustuslakivaliokunnan lausunnosta

Kokoomuksen Kimmo Sasi syyttää perustuslakivaliokuntaa politikoinnista. Perustuslakivaliokunta totesi tänään torstaina, että Saksan ja Ranskan ehdottamat muutokset Euroopan kriisirahastoon olisivat ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Sasin mukaan valiokunnan lausunnosta jätettiin viime hetkellä pois pohdinnat siitä, miten ristiriita poistuisi.

Euroopan joukkovelkakirjat kelpasivat huonosti Japanille

Japani on ostanut aiempaa vähemmän euroalueen kriisirahaston maanantaina liikkeelle laskemia joukkovelkakirjoja. Japani osti kymmenen prosenttia joukkovelkakirjoista, puolet vähemmän kuin edellisellä kerralla, kertoivat viranomaiset tiistaina.

Kiinan valuuttavarat kiinnostavat Eurooppaa

Euroopan velkakriisi nopeuttaa Kiinan aseman vahvistumista maailmantaloudessa. Vastineeksi antamalleen rahoitukselle Kiina vaatii itselleen markkinatalousmaan asemaa. Käytännössä se tarkoittaa kiinalaisyritysten helpompaa pääsyä Euroopan markkinoille.

Euroopan kriisirahaston johtaja tapaa sijoittajia Kiinassa

Euroopan väliaikaisen kriisirahaston pääjohtaja matkustaa Kiinaan ja Japaniin. Johtaja Klaus Regling keskustelee perjantaina kiinalaissijoittajien kanssa väliaikaisen kriisirahaston liikkeelle laskemien velkapapereiden ostamisesta.

Itävallalta tuki Euroopan kriisirahaston kasvattamiselle

Itävallan parlamentti on hyväksynyt euromaiden väliaikaisen kriisirahaston kasvattamisen. Äänestys syntyi äänin 117-50. Tukea vastaan äänestivät oikean laidan Vapauspuolue ja Itävallan tulevaisuuspuolue.

Osakekurssit vahvistuivat hienoisesti Euroopassa

Osakkeiden hinnat Euroopan suurissa pärsseissä kallistuivat hieman torstaina. Kurssinousua vauhditti Saksan liittopäivien yllättävän selvä päätös Euroopan kriisirahaston vahvistamisesta. Myös Yhdysvalloissa kurssit nousivat.

Saksan liittopäivien suuri enemmistö hyväksyi Euroopan kriisirahaston

Saksan liittopäivät on hyväksynyt euromaiden väliaikaisen kriisirahaston vahvistamisen. Etukäteen arveltiin, että äänestyksestä tulisi liittokansleri Angela Merkelin kanslerikauden isoin koetinkivi, mutta päätös syntyikin selvin luvuin: 523 puolesta, 85 vastaan.

Ylitakaus voi tehdä Suomesta muidenkin takausten maksumiehen

Euron kriisirahastoon kuuluu ylitakaus. Se merkitsee sitä, että parhaan luottoluokituksen maat voivat joutua vastaamaan muidenkin osuuksista, jos takauksia lankeaa maksettaviksi.

Sasi ryöpyttää Urpilaista Kreikan vakuuksien hoidosta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) moittii valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) toimintaa Kreikka-vakuuksista käydyissä neuvotteluissa. Sasin mielestä asia tuotiin julkisuuteen liian aikaisin ja ilman riittävää keskustelua muiden euromaiden kanssa.

Valiokunta: Euron vakausvälineissä ei perustuslaillista ongelmaa

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan keskiviikkona valmistuneen kannanoton mukaan euron kriisirahastojen eli väliaikaisen tai pysyvän vakausvälineen sopimusmuutoksissa ei ole perustuslaillisia ongelmia. Perussuomalaiset jättää vielä eriävän mielipiteen kannanottoon torstaiaamuna.

Kreikan lainavakuuksissa Suomelle edetty

Neuvottelut Suomen Kreikalta vaatimista lainavakuuksista ovat edenneet. YLE Uutisten tietojen mukaan Suomen vakuusvaatimus ehtona Kreikan saamalle lisälainalle on edennyt virkamiesneuvotteluissa.

Vakausrahastoon penätään lisää rahaa

EU-komissio olisi valmis euroalueen vakausrahastojen kasvattamiseen. Komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson mukaan tällä voitaisiin mahdollisesti välttää velkakriisin leviäminen euroalueen suurin maihin, kuten Italiaan ja Espanjaan. Päätökset rahastojen muuttamisesta on tehtävä Barroson mukaan nopeasti.

Uhkaako Italiaa talouskriisi?

Pelot euroaluetta ravistelevan velkakriisin leviämisestä Italiaan ovat viime päivinä kasvaneet. Markkinoiden epävarmuutta ovat lisänneet epäilyt siitä, että pääministeri Silvio Berlusconi aikoisi syrjäyttää valtiovarainministeri Giulio Tremontin.

Reuters: Suomi vaatii kiivaasti vakuuksia Kreikalta

Uutistoimisto Reutersin haltuunsa saaman diplomaattiasiakirjan mukaan Suomi vaatii Kreikalta tiukasti vakuuksia. Vakuudet olisivat Kreikan toisen lainapaketin ehtona. Nimettömänä pysyttelevien viranomaisten mukaan ehdon kaatuminen saattaisi jopa horjuttaa Suomen hallitusta, kirjoittaa Reuters.

EKP:n neuvoston jäsen kasvattaisi euroalueen kriisirahaston kaksinkertaiseksi

Euroalueen kriisirahaston koko pitäisi kaksinkertaistaa, jos yksityisten sijoittajien halutaan osallistuvan Kreikan uuteen apupakettiin, arvioi Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen.

Näin Urpilainen todella sanoi eurosopimuksesta

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen lausunto SDP:n ja kokoomuksen sopimuksesta EU:n talouskriisin hoitoon on nostattanut kohua ja herättänyt hämmennystä jopa Urpilaisen omissa joukoissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle