Uusimmat artikkelit
Metsät pursuavat puolukkaa – tässä muutama vinkki, jos haluat tehdä niistä muuta kuin hilloa
No bake cake, marjaremmit ja puolukkalassi ovat syksyisiä herkkuja.
Itse tehtyyn marjamarmeladiin tarvitaan vaaka ja lämpömittari – vaivanpalkaksi saa juhlavia makeisia
Kokeile puolukkaa, tyrniä tai lakkaa ja niiden yhdistelmiä.
Ulkomaisia marjanpoimijoita koskeva poliisitutkinta sai 4H-järjestön laittamaan marjankeräyksen tauolle: ”Emme halua, että meitä yhdistetään siihen”
4H:n Satosankarit-toiminta on työllistänyt runsaasti nuoria. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla ei kaupallisia ostopisteitä nyt tiettävästi ole, eikä puolukkaa kannata kauaksi kuskata.
Marjalain toteuttamisessa oli vakavia puutteita viime vuonna – yksikään tarkastus ei sujunut moitteetta
Aluehallintoviraston tarkastuksissa suurimmat puutteet olivat marjastajien oikeuksista jaetussa tiedossa ja viranomaisten yhteystietojen puutteessa. Avi hoitaa nyt tiedon jakoa itse.
Thaimaalaisia marjanpoimijoita on saapunut Itä-Suomeen, vaikka maahantulossa oli pitkään epävarmuutta
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden maahantulon käytäntöjä on muutettu alalla ilmi tulleiden ihmiskauppaepäilyjen takia. Itä-Suomeen on palkattu pari sataa thaimaalaista.
Analyysi: Marjalaissa muhii monta soppaa – suurin valta lain tulkinnassa on Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolla
Ihmiskauppaepäilyt eivät olleet este: rikoksista epäillyt marjayritykset saivat luvan kutsua thaipoimijoita tänäkin vuonna, kirjoittaa toimittaja Armi Auvinen.
Puolukka on aika varma marja – tänäkin kesänä sato näyttää vähintään kohtalaiselta
Marjojen tulo riippuu paljon säistä, oikeastaan koko vuodenkierron ajalta. Puolukka on kuitenkin marjojen varmimmasta päästä ja huono sato on pikemminkin poikkeus.
Mustikka ja hilla kärsineet hallavaurioista Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla – puolukkasadosta sen sijaan ennakoidaan tavanomaista parempaa
Mustikka pölyttyi tänä vuonna tavanomaista heikommin, mutta puolukan pölytys vaikuttaa sen sijaan onnistuneen melko hyvin.
Puolukkaa voidaan saada paikoin runsaasti, sen sijaan mustikka- ja lakkasato on korkeintaan keskinkertainen
Puolukan pölytys onnistui hyvin ja havaintojen perusteella raakileita on runsaasti. Mustikan ja lakan satonäkymiä heikensivät puolestaan huono pölytys ja hallavauriot.
Hallayöt ovat haitanneet mustikan kukintaa Etelä-Savossa
Mustikan pölytysennuste on Etelä-Savossa keskimääräinen tai keskimääräistä heikompi.
Kuivuus ja halla kiusaavat mustikkaa, mutta Kainuussa ei kovin paljoa
Kylmä alkukesä siirsi metsämarjojen kukintaa hieman eteenpäin. Kukinta oli puolukalla ja mustikalla tavanomainen, mutta lakalla runsas.
Mustikka kaipaa nyt kipeästi vettä – puolukka pärjää kuivuudessa
Mustikan ja puolukan kukkia on pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden tavanomainen määrä, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Luke ennustaa Pirkanmaalle kohtalaista mustikkasatoa, paikallinen vaihtelu voi olla suurta
Marjakasvien kukinta on viileän alkukesän takia hieman jäljessä viimevuotisesta.
Halla ja kuivuus mustikkasadon uhkana tänä kesänä – Keski-Suomessa satonäkymät vielä valoisammat
Keski-Suomen mustikankukat säästyivät pahimmalta hallalta, mutta raakileet kaipaisivat nyt kipeästi sadetta.
Poliisitutkintojen ja rikosepäilyjen seuraus: yksikään thaimaalainen ei ole jättänyt viisumianomusta marjanpoimintaa varten
Ulkoministeriön mukaan viisumihakemuksissa on ollut puutteita, jonka vuoksi niitä ei ole voitu jättää. Luonnontuotealan toimialajärjestö pitää tilannetta hälyttävänä.
Haluatko syödä enemmän edullista kotimaista perunaa? Tee kroppkakor-pyöryköitä, perunaruokien aatelia, ja tarjoa ne kolmella eri täytteellä
Kroppkakor-perunapyörykät ovat Ruotsin lahja kotiruoalle.
Kun haluat tehdä oikein tulista ruokaa – virvoittava lassi puolukoista lieventää chilin poltetta suussa
Lassi muistuttaa smoothieta ja sopii myös välipalaksi.
Mainion marjasyksyn outo käänne – monet tutut puolukkakankaat ammottavat tyhjyyttään
Mainion lakka-, mustikka- ja puolukkasadon keskelle on laskeutunut yllättävä ilmiö. Elokuun kuivuus ilmeisesti romutti satotoiveet etenkin Kaakkois-Suomesta

Puolukasta voi saada taas tienestejä – 4H:n marja-asemista valtaosa löytyy pohjalaismaakunnista
Kaudesta odotaan vilkasta, sillä puolukkasadosta on luvassa keskimääräistä parempi.
Perjantai 2.9.2022 (radio)
Budjettiehdotus. Ukrainan tukeminen. Kokaiinin käyttö. Puolukkasato. Sääennuste.
Lapissa mainio sato kaikilla marjoilla – kolmas perättäinen hyvä hillavuosi saa jopa tutkijan hämmästelemään
Tämä vuoden marjasato on Lapissa erittäin hyvä: mustikkaa oli paljon ja puolukkaakin tulee hyvin. Mitä hillasatoon tulee, se ihmetyttää jopa tutkijaa.
Puolukkasato on tänä syksynä keskimääräistä runsaampi – "Marjat alkavat olla pikkuhiljaa valmiita poimittavaksi"
Lämpimän loppukesän vuoksi puolukat kypsyvät samassa tahdissa ympäri Suomen.

21-vuotias Lotta Vehka-aho innostui marjastuksesta ja poimii mustikat puuroonsa itse – tutkijat kertovat, miksei hintojen nousu näy silti marjastus- ja sienestysbuumina
Marjastus kiinnostaa isoa osaa suomalaisista nuorista ja nuorista aikuisista. Määrä on pysynyt samalla tasolla parikymmentä vuotta.
Kainuussa on tehty jo ensimmäiset havainnot kypsistä puolukoista – sadosta on tulossa tavanomaista parempi
Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukan kukista 66 prosenttia pölyttyi raaoiksi marjoiksi, mikä on jonkin verran keskimääräistä pölytystulosta parempi.
Puolukan sadosta on tulossa tavanomaista parempi – Etelä-Lapissa runsaasti raakileita
Luonnonvarakeskuksen mukaan puolukan pölytys on onnistunut tavanomaista paremmin, mikä ennakoi ennakoi kelpo satoa, mutta ei yhtä hyvää kuin mustikalla.
Puolukastakin tulossa hyvä sato Satakunnassa
Sadossa voi kuitenkin olla paljon alueellista vaihtelua.
Hunajasta on saatu keskimääräinen sato Pohjois-Pohjanmaalla tänä kesänä
Kuluneen kesän hunajasadosta tuli Pohjois-Pohjanmaalla keskinkertainen, mutta alueelliset erot voivat olla suuria.
Marjanostopisteitä on Kainuussa enää muutamia – marjayrittäjä: "Pidämme auki ne, missä marjaa tulee parhaiten"
Yksityinen marjanmyyjä saa esimerkiksi puhdistamattomat mustikkansa kaupaksi kaupallisten marjanostajille, mutta ostopisteitä ei enää ole ihan joka kunnassa.
Sateet pelastivat mustikkasadon: lämpimiltä paikoilta voi marjaa jo löytyä Kainuussa
Myös puolukan satonäkymät ovat hyvät.
Sateet pelastivat mustikkasadon, josta on tänä vuonna tulossa runsas
Mustikan kukinta onnistui tänä kesänä erinomaisesti. Jopa 80 prosenttia kukista kehittyi raakileiksi.
Mustikkaa kannattaa jo haeskella pohjoisenkin lämpimiltä kasvupaikoilta
Mustikan, puolukan ja hillan satokaudesta on tulossa hyvä Pohjois-Suomessa. Mustikan pääsatokausi on jo alkanut keskisessä Suomessa, mutta pohjoisempanakin marja on jo paikoin kypsynyt poimittavaksi.
Keski-Suomen mustikkasadosta tulossa hyvä
Myös lakan kukinta oli onnistunut ja raakileita on paljon.
Ennusmerkit lupaavat Pohjois-Suomeen jo kolmatta hyvää hillakesää peräkkäin
Alkukesällä hilla eli lakka kukki runsaana koko Pohjois-Suomessa. Myös pölytys vaikuttaa onnistuneen ainakin Pohjois-Suomen eteläisillä satoalueilla. Myös mustikkasadosta ennustetaan hyvää.
Mustikan sato näyttää hyvältä, raakileet kaipaavat lämmön lisäksi vettä
Alkukesän näkymät luonnonmarjojen satovuodelle ovat varsin suotuisat, tilanne tarkentuu lähiviikkoina.
Metsämarjojen sato näyttää lupaavalta – mustikka kaipaisi nyt lämmön lisäksi sadetta
Mustikan kukinta on Luken mukaan ollut tavanomaisella tasolla, mutta onnistunut pölytys on tuottanut runsaasti raakileita. Lakka kukkii havaintojen mukaan runsaasti.
Hillasato näyttää nyt hyvältä, mutta kuivuus voi vielä pilata mustikkasadon
Metsämarjojen satovuosi näyttää Luonnonvarakeskuksen havaintojen perusteella suotuisalta. Tilanne tarkentuu lähiviikkoina.
Joko mustikka kukkii Kainuussa? Seurasimme marjapartion työtä Vuokatissa
Marjasadon ennustamista varten Kainuussa kulkee marjapartio, joka tarkastelee maastosta mustikan, puolukan ja suomuuraimen mahdollista kukintaa ja kasvuympäristöä.
Helppohoitoinen marjapuutarha on täydellinen pohjoismaiseen ilmastoomme
Marjalehto on helppohoitoinen hedelmätarha pohjoismaiseen il
Miltä maistuisi pakastekuivattu vispipuuro? Ammattiopistossa pohditaan uusia keinoja tuotteiden jatkojalostamiseksi
Etelä-Savon ammattiopisto Esedussa selvitetään millaisia mahdollisuuksia elinkeinotoimintaan saadaan luonnontuotteita jatkojalostamalla ja kuivaamalla.
Mietteitä, ohjeita ja toivomuksia
Elämänlaatumme on viileäkaappien osalta laskenut 60-luvusta.
Pohjois-Karjalan maakuntaleivoksen päätähti on puolukka
Ruiskääretorttupohjaan ideoitu puolukkaleivos on voittanut maakunnan nimikkoleivoskilpailun.
Neilikalla ja sitruunalla maustettu puolukkajuoma – astetta juhlavampi arjen ruokajuoma
Ruotsalainen lounasklassikko uudella otteella.
Tämän vuoden joulukorttiin Lee tekee puolukkakoristeita puuhelmistä
Strömsö-joulukortin voi askarrella yhdessä perheen kanssa.
Kunnanvaltuutettu kaatoi thaipoimijoiden puolukkasaaliin ojaan – yrittäjä aikoo vaatia korvauksia: "Todella törkeällä tavalla toimittu väärin"
Paikalle osunut Pirkka Juntunen kuvasi tilanteen ja ilmoitti siitä poliisille. Poliisi tutkii, onko rikosta tapahtunut.
Osa thaipoimijoista keräsi 15 vuoden tulot reilussa parissa kuukaudessa: marjakauden nettopalkka enimmillään 12 000 euroa
Thaipoimijoiden koronatartunnat herättivät elokuussa huolta, mutta kesän saldo oli ainakin poimijoiden näkökulmasta hyvä: vain aniharva jäi takuupalkan varaan ja parhaat onnistuivat keräämään marjakauden aikana kotimaassaan vuosikausien tuloja vastaavat ansiot.
Lapset keräsivät koko päivän puolukoita päästäkseen leirikouluun: "Voi olla hyvällä mielellä, kun on ansainnut sen"
50 oppilaan Miehikkälän Kirkonkylän koulun oppilaat keräävät joka syksy puolukkaa ja rahoittavat sillä osan leirikoulustaan.

Puolukkasato on ollut tänä vuonna runsas: Meeri Kehusmaa haluaa lahjoittaa poimimiaan puolukoita vanhuksille
Monissa suurkeittiöissä pakastintilan vähyys rajoittaa mahdollisuuksia ottaa vastaan marjoja.
Puolukkasadosta on tulossa Kainuussa paikoin jopa runsas
Kainuussa on päästy jo poimimaan hillopuolukoita, mutta makeamman puolukan kypsymistä pitää odottaa vielä viikosta kahteen. Sato vaihtelee alueellisesti ja paikallisesti.
Metsät ovat nyt puolukoita punaisenaan – vesisade pelasti osan mustikkasadosta
Puolukkasadosta on tulossa hyvä, mutta kuivuus on aiheuttanut paljon paikallista vaihtelua. Hillomarjoja pääsee jo poimimaan, mutta makeamman mehupuolukan kypsymistä pitää odottaa vielä viikko, pari.

Puolukkasato näyttää viime vuotista paremmalta – 4H-yhdistyksen laatikot täyttyivät Ilmajoella jo ennen kuin puolukan osto ehti alkaakaan
4H-yhdistys ostaa tänä vuonna puolukkaa erityisesti pohjalaismaakunnissa. Marjoja voi tuoda yhdistysten ostopisteille siihen asti, että kiintiö täyttyy. Tänä vuonna ostetaan myös pihlajanmarjoja.