Uusimmat artikkelit
Voiko viimekesäistä aurinkovoidetta vielä käyttää? Katso, mitä UV-säteily tekee iholle
Aurinkovoiteissa käytetään sekä kemiallisia että fysikaalisia filttereitä. Kuumat olosuhteet voivat pilata voiteen, mutta filtteri itsessään säilyy pitkään.
Melanooma yleistyy nyt vauhdilla länsimaissa – keräsimme kuusi faktaa auringosta ja siltä suojautumisesta
Iho kannattaa suojata auringolta maaliskuun lopusta aina syyskuun puoliväliin asti, mutta keskikesälläkin auringossa on turvallista oleskella klo 17 jälkeen. Mitä muuta auringosta pitäisi tietää?
"Illalla ei tarvitse suojautua, vaikka aurinko paahtaa" – tutkija kertoo, miten aurinkorasvaa käytetään usein väärin
Helteet hellittävät jo osassa maata, mutta auringolta suojautuminen on silti hyvästä. Tässä jutussa asiantuntija selittää, miten aurinkorasvaa tulisi käyttää Suomessa.

Uimarannoilla lotrataan nyt aurinkorasvalla, lapsille puetaan myös uv-suojavaatteet
Ilmatieteen laitos varoittaa, että ultraviolettisäteily on nyt voimakasta eteläisessä Suomessa.
Helleraja paukkuu Kainuussa tällä viikolla
Viikonloppuna saattaa helle hellittää.

Aurinkoihottuma saattaa hävitä 30–50 vuoden ikäisenä – 5 kysymystä kiusallisesta vaivasta
Joka viides kärsii kiusallisesta ihottumasta, jonka auringon valo saa aikaan.
Dos and don'ts for enjoying the summer sun
Some of the misconceptions about spending time in the sun can put your health at serious risk.

Ihosyöpien määrä kasvaa ja ainoa syy on aurinko – silti moni ei suojaa itseään säteilyltä lainkaan
UV-säteily jättää jälkensä ihoon joka kerta.
Hellerajat paukkuivat Kainuussa
Kuumimmin aurinko porotti Kajaanissa – kesän lämpoennätys on 27,4 astetta.

Meteorologists warn of high UV rays Friday
High levels of ultraviolet radiation are expected in southern Finland, the Finnish Meteorological Institute (FMI) says.

Finnish summer: Short and sweet
July is peak vacation time in Finland. Here are 10 fast facts for the beach (bundle up) – and suggestions for further summery reading.

Hellehatut ja aurinkovoiteet esiin – Suomeen tulossa lämmin juhannus
Meteorologi Anniina Valtonen vakuuttaa, että tänä juhannuksena ei ainakaan sada lunta.

Get out the sunscreen - Finland to warm up this weekend
Temperatures could hit 25 degrees Celsius in parts of Finland, says an Yle meteorologist.

Säteilyturvakeskus: UV-säteily ei huoleta nuorisoa tai vanhoja miehiä
Suomessa voi silti altistua haitalliselle UV-säteilylle suurimman osan vuodesta, vaikka aurinko voi pysytellä monta kuukautta piilossa tai vain pilkahtaa toisinaan pilven raosta.

Professor in Finland researching plants that clean up seas, lakes
As purification methods are developed, an expert says keeping waterways clean also means cutting the amount of sunblock - and urine - that goes into the water.

Aurinkorasvalla läträävät uimarit saavat kaupunkivesien tutkijalta nuhteita – "Syy vesien likaantumiseen on meidän kaikkien"
Lahtelaislaboratoriossa kehitetään keinoja kaupunkivesien puhdistamiseksi, mutta samalla pitäisi vähentää vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta. Alkajaisiksi ihmiset voisivat lopettaa uimavesiin pissimisen, toteaa sinileviin erikoistunut professori.

Kaljulle aurinkorasvaa, trimmaus pitkäkarvaiselle – näin lemmikin ominaisuudet vaikuttavat helteenkestävyyteen
Karvan paksuus, kuonon pituus ja mahdolliset perussairaudet vaikuttavat siihen, miten koira tai kissa pärjää kuumassa säässä.

Saksalaistesti: Markettien halvat aurinkovoiteet parempia kuin kalliit – Rantalomailijan oikea annos on kolme ruokalusikallista
Korkean suojakertoimen aurinkovoidetta ei tarvitse ostaa kalliilla apteekista, sillä Saksan riippumattoman tuotetestaussäätiön mukaan paremman tuotteen saa Lidlistä.

Kaikissa päiväkodeissa ei suostuta rasvaamaan lapsia aurinkovoiteella – keskustele
Vaasassa lapsia ei rasvata hoitopaikassa, vaan ensisijainen suojakeino on vaatetus. Säteilyasiantuntija ei lämpene rasvauskiellolle

Ennätyshelteet saavat ihmiset ulos nauttimaan lämmöstä, mutta liika paiste on pahasta – viisi vinkkiä auringolta suojautumiseen
Viimeistään nyt on aika heittää vanhat aurinkovoiteet kaapista roskikseen ja ostaa uutta tilalle. Voidetta pitää lotrata runsaasti, ja kertoimiakin kannattaa olla yli 50. Suurin osa suomalaisista kuuluu ihotyyppiin, joka ruskettuu vähän, mutta palaa silti helposti.

Havaiji rajoittaa aurinkorasvojen myyntiä – vaurioittavat koralliriuttoja
Havaijisaaret houkuttelevat vuosittain noin kahdeksan miljoonaan turistia.

Meikkivoide voi suojata ihoa talven tuhoilta – aurinkoa vastaan pärjää vain vaatteilla tai suojavoiteella
Kuiva talvi-ilma on iholle julma. Kosmetologin mukaan meikkaamisesta voi olla hyötyä taistelussa talvea vastaan.

Pharmacist warns against long-term use of sunscreen on infants
Chemicals present in sunscreen could be harmful to growth and development in children under the age of three, according to a Finnish pharmacist. Pilvi Auvinen, a pharmacologist from southeast Finland, told Yle that even sunscreens recommended for young children could be harmful if used regularly for long periods of time.

Näin suojaat lapsesi auringolta – aurinkovoiteet ovat viimeinen, mutta turvallinen keino
Lapsi tulisi ensisijaisesti suojata auringolta vaatteilla.
Mitä rusketus on? Miksi iho palaa? Testaa tietosi ruskettumisesta.
Testaa tietosi ihon palamisesta ja ruskettumisesta.

Temperatures plummet as Arctic air sweeps over Finland
This time last year Finland basked in sunshine and temperatures between 20 and 25 degrees.

Nyt ei naurata: Vertaa vuoden takaista ja ensi viikon sääennustetta
Jäämereltä alkaa puskea kylmää ilmaa Suomeen.
Yhteinen laivareissu - eli sukellusvenheellä maaliman ympäri
Suomalaisten sukellusvenemaailmanympärimatka...

Flow Festival varautuu vaihtelevaan säähän – sadeviitat kaivettiin hätiin
Flow Festivalin lavarakenteiden pitäisi kestää sadetta ja tuulta. Yleisön kestokykyä ei pystytä etukäteen ennustamaan, jos sää äityy pahaksi. Tuoreimmat sääennusteet povaavat, että sateet häiritsisivät festivaaliyleisöä etenkin lauantaina.

Eskon iho ei kestä aurinkoa: "Joku olisi varmaan ajatellut, että tuo on ryypännyt ja rellestänyt"
Suomessa on pari sataa ihmistä, jotka välttelevät aurinkoista kesäsäätä. Valoihottumasta kärsivä joutuu välttelemään auringonvaloa joka paikassa – kotona ja ulkona liikkuessaan.

Aurinkovoidekin voi ärsyttää ihoa – nämä aineet allergisoivat yleisimmin
Hajusteet, säilöntäaineet, aurinkosuoja-aineet ja alkoholi voivat aiheuttaa aurinkotuotteissa ihoärsytystä tai allergiaa. Herkkäihoisen kannattaa tutkia voidepurkin ainesosalistaa.
Aurinko paistaa ja terassikelit houkuttavat – muista nämä seitsemän asiaa, ettei iho pala!
Miten auringolta kannattaa suojautua?

Hellerajaa hätyytellään etelässä vielä tiistaina – sen jälkeen edessä paluu normaaliin
Hellerajan alle jäätiin tänään maanantaina jälleen niukasti. Kesäiset lämpötilat ovat jatkuneet harvinaisen pitkään, mutta keskiviikkona myös etelässä viilenee.
Albiino välttelee aurinkoa, lunta ja häikäisyä
Edla Bambergin albinismi diagnosoitiin puolivuotiaana

Stanley Cupin voittanut NHL-valmentaja lähetti Salolle terveiset - "Käytä auringossa suojakerrointa 50"
Sami Salo sai arvovaltaiselta taholta terveiset NHL-uran päättymisen kunniaksi.

Uimalelut, tuulettimet, aurinkovoiteet – kesätavaran kauppa kärsii koleudesta
Monena aikaisempana kesänä pöytä- ja lattiatuulettimet loppuivat esimerkiksi Joensuussa kesken kuumimman kauden. Toisin on tänä vuonna. Tuulettimet päätyvät takaisin kauppojen varastoihin. Koleudesta ovat kärsineet myös mm. lasten uima-altaiden ja puutarhakalusteiden kauppa.

Päijänteen viilipyttypinta siirsi purjehduksen lähdöt myöhemmäksi
Päijännepurjehdus starttasi Padasjoella hieman aiottua myöhemmin tyynen sään vuoksi. Osallistujiakin oli vähemmän kuin vuosi sitten.

Soutajan must-lista: Riittävästi nestettä, kevyt pelastusliivi ja aurinkorasva
Mommilanjärven soutelu ry:n uusi puheenjohtaja Jukka Juhola soutaa mieluiten seurassa, eli isolla veneellä. Ja nimenomaan puuveneellä. Kunnon reissuun kannattaa varautua hiilihydraattitankkauksella, sopivasti juomalla ja suojaamalla itsensä auringon poltteelta. No, viimeksi mainittu ei ole niin nyt kiusannut.

Suomalaisottelija MM-kullastaan: "Äärettömän komeata"
Tuore maailmanmestari Minna Grusander aikoo juhlia MM-kultaansa hotellin uima-altaalla auringosta nauttien. Kesäloman jälkeen ovat edessä ammattilaisottelut.

Fanit käyvät kuumana Summer Upissa – katso suorana kello 16:30
Katso suoraa lähetystä helteiseltä Summer Up -festivaalilta Lahdesta perjantaina 16:30-16:45. Aurinkoisessa Mukkulan kartanon puistossa on tunnelma korkealla jo perjantai-iltapäivänä. Haastattelussa uusi reggaetähti Aurora.

Onkikala ei helteessä hyydy – "Hyviä saaliita on saatu keskellä päivääkin"
Pohjalaisvedet ovat sen verran tummia, että kirkaskaan auringonpaiste ei yllä säikyttämään onkikaloja. Järvikala ei myöskään hyydy helteessä, sanoo Marko Paloniemi Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksesta.

Rasvaa iholle pilviseenkin paistatteluun – härski voide roskikseen
Pahimpia mokia aurinkovoiteen käytössä on jättää paljaita kohtia rasvaamatta. Lue nyrkkisäännöt suojautumiseen, ja nauti lämmöstä!

Wednesday's papers: Pondering Putin's prescriptions and forget the sunblock, you won't need it
"Stay out of NATO." Wednesday morning’s front pages lead with a stern message to Finland from its giant eastern neighbour. The dailies devote a considerable amount of real estate to deconstructing the text and subtext of the message from Russian President Vladimir Putin following a meeting with Finnish President Sauli Niinistö in Moscow on Tuesday.

Melanoomasta parantunut käyttää aurinkorasvaa maaliskuusta syyskuulle – paistoi tai ei
Melanoomasta voi parantua, etenkin jos sen huomaa ajoissa. Näin rohkaisee melanooman sairastanut Kaarina Sandelin. Nykyään hän itse suojaa ihonsa huolella ja tarkkailee ihomuutoksiaan. Samaan hän kehottaa muitakin.

"Lakatkaa verottamasta kuukautisiani!" – nettivetoomus tehoamassa Australiassa
Arvolisäverosta on vapautettu muun muassa kondomit ja aurinkovoiteet, koska lainlaatija piti niitä välttämättömyyksinä. Kuukautissuojat ovat olleet luksustuotteiden joukossa.

Ohutkarvainen kissa kärähtää herkästi – myös eläimet tarvitsevat suojaa auringolta
Ihmisten lisäksi myös eläimet saattavat palaa auringossa. Vaarassa ovat ohutkarvaiset lemmikit ja auringossa köllöttelevät kotieläimet.

Kotkamills investoi 100 miljoonaa euroa – aikakauslehtipaperikoneesta tulee kartonkikone
Kotkamills kertoo allekirjoittaneensa sopimukset kotimaisten toimittajien kanssa aikakauslehtipaperikoneen uusimiseksi ensi vuonna. Ympäristöystävällisyys on valttia pakkausmateriaalia valittaessa ja yhtiö on hakenut patenttia uudenlaisen suojakerroinkartongin valmistusprosessille.

Suomalainen tietää auringonoton riskit, mutta grillaa itseään silti
Ihosyöpä ja ihon vanheneminen UV-säteilystä ovat suomalaisilla erittäin hyvin tiedossa, selviää STUK:n kyselystä. Suomalainen ottaakin tietoisen riskin, sillä meillä aurinkoa suorastaan palvotaan. Aurinkorasvoja suomalainen sen sijaan käyttää. Usein silloin, kun on jo kärähtänyt.

Nieminen poltti nahkansa nuoruusvuosina - kentällä 50 suojakerroin
Jarkko Nieminen osaa jo varautua Melbournen kuumuuteen. Oppia piti kuitenkin hankkia kantapään kautta.

Advertising watchdog: "Panther" liquorice ad not racist
An advert featuring a swarthy would-be lothario trying to flirt in heavily accented Finnish has been ruled as humorous, rather than racist. Finland's advertising watchdog handled the case after receiving one complaint about the commercial.