Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Milla Posti ja Raija Mansikkasalo täyttävät hyllyjä Viirikankaan K-Marketissa.

Moni karttaa opintolainan ottamista – “Nyt tuntuu tosi tyhjältä, kun on vain työt jäljellä”, sanoo vastavalmistunut Milla Posti

Milla Posti on yksi yli 36 000 ammattiin valmistuneesta tänä keväänä. Yli puolet ammattikouluopiskelijoista tekee Kelan tietojen mukaan samoin kuin Posti, eli välttelee opintolainan ottamista.

neljä anonyymiä opiskelijaa seisovat ulkona ringissä

Ministeriö lyhentäisi amis-opiskelua – opiskelijoiden mielestä nykyiset 45 minuutin koulupäivät houkuttelevat lintsaamaan

Lyhyempiä koulupäiviä on toivottu yhdistettäväksi. Myös koulutyön jakamista tasaisemmin toivotaan. Koulua käydään paljon myös lukujärjestyksen ulkopuolella.

Vasemmalta: Eerika Rosendahl, Tuua Laitinen ja  Eveliina Kauppi katsovat kameraan Sedun Kurikan kampuksella.

Kurikan kampuksella soi musiikki, tanssitaan ja kisataan runojen kirjoittamisessa, mutta kaikkein tärkeintä SAKUstarsissa on itsensä voittaminen

Yli 400 ammattiopiskelijaa kokoontuu kolmeksi päiväksi Kurikan kampukselle SAKUStars-kulttuuritapahtumaan.

Kannettavan tietokoneen kannessa paljon tarroja. Opiskelija näytön takana.

Amislaiset yhä tyytymättömämpiä opetukseen – työkalut rikki, käsky kansalaisopistoon ja opettajat saavat törttöillä, kritisoidaan somessa

Ammatillisen koulutuksen taso sai rutkasti kritiikkiä Instagramissa sen jälkeen, kun Yle uutisoi asiasta. Syy löytyy monen mielestä vuoden 2018 reformista, joka painotti itseohjautuvuutta.

Muotisuunnittelija Senni Mellin ja lasit.

Perjantai 3.6.2022 (tv)

Ukraina. Ammattikoulut. Kotimainen muoti. Sää.

Äänekoskelainen Jaana Mäntynen vaihtoi alaa ja opiskelee Äänekosken ammattikoulussa.

Lapsen tokaisu oli tikarinisku Jaana Mäntysen sydämeen – kolmivuorotyön jättänyt lähihoitaja on yksi kymmenistä tuhansista alanvaihtajista

Valtaosa ammattikoulujen opiskelijoista on aikuisia. Työelämässä on käynnissä rajuin muutos sitten teollistumisen, ja se lisää entisestään aikuisten koulutuksen tarvetta.

Riveria ammattioppilaitoksen hius- ja kauneusalan opiskelijat Saana Lavikainen ja Roosa Salmelainen harjoittelevat kampaamoasiakkaan hiustenpesua.

Oppivelvollisuus laajeni ja tilastoissa uudistus näyttää hyvältä – lukujen takana oppilaitosten henkilökunta venyy osaamisensa äärirajoille

Ammattioppilaitoksen henkilöstön mukaan uudistus toi rutkasti lisätöitä, mutta ei lisää resursseja. Opiskelijan mielestä opiskelu on tehty helpoksi kaikille henkilökohtaisten joustojen ansiosta.

Kymeenlaakson vaaliteltta

Miksi niin moni nuori voi huonosti ja mistä siihen apu? Tule kello 12 Ylen vaalichatiin kysymään ja haastamaan ehdokkaita

Yle järjestää jokaiselle hyvinvointialueelle oman vaalichatin, joka yhdistää äänestäjät, asiantuntijat ja ehdokkaat. Tänään torstaina kello 12 keskustelun teemana on nuorten hyvinvointi.

Sedun väistötilojen pääovi, entinen Citymarketin kauppa Joupissa Seinäjoella.

Sedu etsii väistötiloja väistötiloille – entisen Citymarketin meluisuus on ollut yllätys, kun oppilaat palasivat lähiopetukseen

Suupohjantien väistötilat valmistuivat juuri koronasuluiksi. Niiden ongelma on selvinnyt vasta nyt. Uutta kampusta odotellessa väistötiloja pitää korjata – tai siirtyä niistä muualle.

Henri Sääskilahti nostelee käsipainoja kuntosalilla.

Henri Sääskilahti, 16, haluaa formula ykkösiin ja opiskelee kaksoistutkintoa urheiluammattikoulussa – urheilulukioita auttaa laki, amiksia ei

Suomen Olympiakomitea on huolissaan huippu-urheilijoiden koulutuksesta. Urheilulukioiden toimintaa säätelee laki ja valtion raha, urheiluamikset ovat olleet hankkeen varassa yli 30 vuotta.

Kouvolan seudun ammattiopiston sähkö- ja automaatioalan opiskelijat Jessica Salo ja Amanda Lukander.

Opiskelijat palasivat etäopetuksesta ammattikoulun penkille – poissaolot vähenivät heti: "Mieluummin tulen koululle kuin jään kotiin"

Lähiopetukseen siirtyminen on vähentänyt opiskelijoiden poissaoloja osassa ammattiopistoja. Esimerkiksi Kouvolan seudun ammattiopiston opiskelijoiden mielestä lähiopetus on lisännyt opiskelumotivaatiota.

Två kondomer och en tablettkarta med p-piller.

Ilmainen ehkäisy on saanut hyvän vastaanoton lukioilla ja ammattikouluissa Kymenlaaksossa – tytöt ovat poikia kiinnostuneempia ehkäisystä

Kymsote aloitti tässä kuussa ilmaisten ehkäisyvälineiden jakamisen alle 25-vuotiaille Kymenlaaksossa. Vastaanotto on ollut hyvä. Tytöt ovat olleet kiinnostuneempia ehkäisyvälineistä kuin pojat.

Henna Randell ja Niilo Rinta-tassi

Ammattikouluissa ja lukioissa sovellettiin, sopeuduttiin ja lopulta selvittiin – Yle seurasi neljän nuoren erikoista kouluvuotta

Kulunut lukuvuosi sisälsi peruutuksia ja pettymyksiä, mutta ei lannistanut opiskelijoita. Tällainen oli Henna Randellin, Niilo Rinta-Tassin, Fiia Isoahon ja Minni Pitkämön koronavuosi Kurikan kampuksella Etelä-Pohjanmaalla.

Fatma Goma valmisti biodieseliä, Shams Al-Rifaie seurasi sivusta.

Ammattikouluissa pelätään nyt, että opiskelijoiden valmistuminen viivästyy – Laboranttiopiskelija ei päässyt laboratorioon neljään kuukauteen

Koulukuraattorin tyly tuomio: etäopetus tulee jättämään jälkensä amislaisiin, erityisopettajat ovat kuormittuneita.

Naisopiskelijalla on musta kasvomaski.

Tavastian toisen asteen opiskelijat siirtyvät ensi viikolla hybridiopetukseen Hattulassa ja Hämeenlinnassa

Tavastiassa on käytössä täysimääräinen maskisuositus sekä opiskelijoilla että henkilökunnalla.

Opiskelija kirjoittaa vihkoon

Johannan tarkkaavuushäiriö todettiin vasta 18-vuotiaana, samoin käy monelle muulle: "Mietin, että olenko tyhmä, kun muiden opiskelutahti tuntui rankalta"

Toisella asteella opiskelee lähes täysi-ikäisiä nuoria, joiden oppimisvaikeuksia ei ole kunnolla tutkittu.

Oppilas korjaa auton jarruja.

Taitaja2021 -kisa järjestetään korona-aikanakin – Oulun suurtapahtuma peruttiin ja kilpailu laajeni Lappiin sekä Etelä-Suomeen

Yleisölle tapahtuma on virtuaalinen. Jos opiskelijoiden matkustaminen estyisi koronarajoitusten vuoksi, on vielä varasuunnitelma.

Katriina Raine pitää ilmaisutaidon tuntia etänä.

Ylen kysely: Etäopetus tekee opettajasta chat-juontajan, jolle kukaan ei vastaa – kameran aukaiseminen pelottaa oppilaita

Koulujen digiloikka on jäänyt osittain sanahelinäksi, koska opetuksesta voi puuttua vuorovaikutus jopa kokonaan.

Punkalaitumen yhteiskoulun 9.-luokkalaiset Topias Kaapu, Siiri Ylösmäki ja Vilma Rautava.

Maksuttomat koulukyydit tulevat yhä useamman nuoren saataville, silti tuttu asia ratkaisee hakupäätöksen: “Mieleinen ala on tärkein”

Elokuusta alkaen yli seitsemän kilometrin matkat lukioihin ja ammattikouluihin kuljetaan maksutta.

Kaurialan lukio

Toisen asteen oppilaat siirtyvät hybridiopetukseen Kanta-Hämeessä pandemiaryhmän suosituksesta

Hattulassa ja Hämeenlinnassa opiskelijat aloittavat hybridiopetuksen maanantaina. Hyriassa aloitus on maaliskuun alussa.

Riverian logo

Poikkeuksellisen moni ammattikoululainen keskeytti opintonsa Pohjois-Karjalassa – Pohjois-Savossa keskeytyksiä on muuta maata vähemmän

Korona-aika on uuvuttanut monet toisen asteen opiskelijat, mikä näkyy kasvaneina keskeyttämisprosentteina.

Porthania-rakennus Helsingin yliopiston keskustakampuksella.

Ministeriön vertailu: Suomen talouskasvu jäämässä puoleen naapureista – suurempi maahanmuutto selittää Ruotsin ja Norjan etumatkaa

Suomen talous kasvaa 10 prosenttia, Norjan ja Ruotsin 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, sanoo valtiovarainministeriön raportti.

Parturi-kampaaja -opiskelija harjoittelee

Tredu valmistautuu maksuttomaan opiskeluun – hankintalistalla kokkiveitsiä, turvajalkineita ja tietokoneita

Ensi syksystä alkaen oppivelvollisen opiskelijan ei tarvitse ostaa itse opiskeluun tarvittavia välineitä.

Koeputkia  Messukeskuksen drive-in-koronavirustestausasemalla.

Kanta-Hämeessä koronan leviämisvaihe on jo hyvin lähellä – aikuisten ryhmäharrastusten joulutauot aloitetaan aikaistetusti

Kanta-Hämeen koronanäytteistä jo 1,9 prosenttia on positiivisia. Koronan leviämisvaiheen yksi kriteeri on, kun otetuista koronanäytteistä positiivisia on yli 2 prosenttia.

Kia Vinqvist pelaa biljardia.

Tällaista on opiskelija-asuntolassa nyt: sairaana kotiin, maskit päähän, ei kavereita kylään – "Aina voi tavata ulkona", kuittaa Mikael Huttunen, 16

Harjun asuntolassa Jyväskylässä on toistaiseksi vältytty koronatartunnoilta, vaikka Keski-Suomen tautitilanne on synkkä.

Paula Takio

Paula Takion kolumni:  Etäopetus on oma taiteenlajinsa 

Etäopetus vaatii paljon sekä opettajalta että opiskelijalta, kirjoittaa Paula Takio.

Puuroa opiskelijan lautasella.

Ammattikoulun opiskelijat saavat ilmaista aamupuuroa – tarjotaan kaikilla kampuksilla Kotkassa ja Haminassa

Puuroa tarjotaan aluksi maaliskuun ajan. Jatkosta päätetään sen perusteella, kuinka suosituksi puurotarjoilu osoittautuu.

Tupakantumppi lojuu maassa sadevesiviemärin vieressä

Ammattikoululaisten päihteiden käyttöä halutaan suitsia – nuoret otetaan Turussa mukaan keinojen keksimiseen

Turun AMK:n vetämän projektin tuloksista toivotaan syntyvän pysyviä toimintamalleja terveyden edistämiseen.

Nuori laskee matematiikan tehtäviä.

Erityisopetuksen tarve on noussut Kainuun ammattiopistossa – "Ei siitä kummempaa numeroa tarvitse tehdä"

Kainuun ammattiopistolla on panostettu erityisopetukseen jo 2000-luvun alusta saakka

Avattu tupakka-aski.

Nuorten päivittäinen tupakointi vähentynyt merkittävästi kymmenessä vuodessa

Viime vuonna raskauden aikana tupakoi 11 prosenttia kaikista synnyttäjistä.

Lapin pelastuslaitoksen paloauto

Rovaniemen Jokiväylän kampus ilman sähköjä – kellarissa kaksi metriä vettä

Ammattikoulun opiskelijoiden koulupäivä päätetään etuajassa.

Koulumatka

Matka lähimpään lukioon voi kestää tunteja, amiksen takia täytyy muuttaa – kuka maksaa oppivelvollisuuden pidentämisen kulut maalla asuville?

Koulukirjat eivät ole ainoa kulu, jonka valtiolle voi tulla, jos toisen asteen opiskelu halutaan opiskelijalle ilmaiseksi.

Lähtöteline Saimaa Stadiumilla

Lukio- ja ammattiopiskelijoita innostetaan liikkumaan – myös Pirkanmaan oppilaitokset saivat valtion rahaa

Esimerkiksi Oriveden kaupunki ja Tampereen Kalevan lukio saivat tukea liikuntaohjelmiinsa.

Scandic hotelli Joensuussa.

Hotellit pullistelevat Taitaja–viikolla Joensuussa

Ammattitaidon SM-kilpailu tuo Joensuuhun ensi viikolla suuren joukon nuoria kilpailijoita ja muita tapahtumaan osallistuvia.

Naisen kädessä kyltti jossa lukee #MeToo

MOT: Erot seksuaalisen häirinnän kokemisessa ammattikouluissa suuria – äijäkulttuuri ja maahanmuuttajat selittävinä tekijöinä

THL:n kyselyn mukaan seksuaalista häirintää esiintyy ammattikouluissa enemmän kuin lukiossa, mutta vähemmän kuin yläkoulussa.

Meyerin telakka Turussa.

Perjantai 28.9.2018 (radio)

Monet työntekijät ovat lakossa ensi keskiviikkona. Ammattikoulujen opiskelijat ovat vähemmän tyytyväisiä opetukseen kuin ennen. Lahdessa oli iso tulipalo. Monet yläkoulun oppilaat eivät syö kouluruokaa joka päivä. Viikonloppuna sää vaihtelee.

Opiskelija hitsaa.

Kysely: Ammattin opiskelevien tyytyväisyys opetukseen laskussa – joka viides harkitsee opintojen lopettamista

Amis 2018-kyselyn perusteella ammattiin opiskelevat ovat motivoituneita ja ylpeitä alastaan.

Sanna Kumpu

Ammattioppilaitokset säästävät, kouluun ei aina tarvitse tulla joka päivä – opettaja: “Osa oppilaista hengaa kaupungilla”

Ammattiopetuksen säästöt ovat vähentäneet opetusta melkein päivän viikossa tällä vuosikymmenellä. Opettaja Sanna Kumpu pelkää yhä useamman nuoren tippuvan työelämästä säästöjen takia.

Topi Ojakoski

"Mitä enemmän hajua, sen parempi" – nuoren miehen autossa on 300 Wunderbaumia

Wunderbaum-hajusteiden myynti kasvaa, vaikka kolmasosa suomalaisista on herkkiä voimakkaille hajuille.

Ijäksen perheen lähihoitajakolmikko Janita, Ritva ja Linda.

Kuin kolme marjaa – äiti ja tyttäret valmistuvat samaan ammattiin yhtä aikaa

Koulunsa päättäviä juhlitaan tänä viikonloppuna. Opetushallituksen arvion mukaan ammatillisen tutkinnon päättötodistuksen saa tänä vuonna kaikkiaan 76 200 opiskelijaa. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

Anna Saarelainen opettaa pariakrobatiatemppua Tuomas Nuutiselle ja Eemeli Laaksoselle.

Tuomas Nuutinen on tuleva lähihoitaja, mutta nyt hän opettelee sirkustemppuja – Hoiva-ala etsii uusia keinoja kohdata vaikkapa vanhuksia ja vammaisia

Sirkuksessa mikään ei estä osallistumista, kouluttaja sanoo. Kulttuurista ja taiteesta on tulossa pysyvä osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

A-studio: Pitäisikö lukio- ja ammattikoulutuksesta tehdä täysin maksutonta?

Pitäisikö toisen asteen koulutuksesta tehdä maksutonta? "On väärin, jos taloudelliset syyt koituvat esteeksi"

Opetusmateriaalit voivat maksaa lukiolaiselle jopa tuhansia euroja, ammattikoululaisellekin satasia.

ammattiopisto Lappia

Länsi-Lapissa ammattiin opiskelevien opettajajohtoista opetusta on lisätty – työelämän palautetta on kuunneltu

Länsi-Lapissa myönnetään, että säästöjen vuoksi tehty lähiopetuksen vähentäminen ei ole ollut oikea ratkaisu.

Parturi- ja kampaamo-opiskelijat.

Aito työympäristö ja asiakaskalenteri heti haltuun – kemiläinen kampaamoyrittäjä avasi ovensa opiskelijoille

Ammattikoulutuksen uudistaminen on saanut yritykset reagoimaan. Koulutus painottaa yhä voimakkaammin työpaikoilla oppimista ja esimerkiksi Kemissä on avattu juuri uusi koulutuskampaamo.

sairaanhoitaja desinfioi käsiään

Puolet ammattiin opiskelevista nuorista naisista on väsyneitä – "Ehkä tässä ympäristössä luomme enemmän paineita tytöille"

Joka neljäs ammattiin opiskeleva nuori kokee terveydentilansa huonoksi. Erot mies- ja naisopiskelijoiden välillä ovat suuria.

Salibandyn pelaajia.

Urheilullisesti lahjakkaat nuoret pääsevät treenaamaan aamulla ennen koulujen alkua – Kemissä urheiluakatemiassa jo 100 nuorta

Jotta sata nuorta voi harjoitella omaa lajiaan ennen koulun alkua ja koulupäivän jälkeen, on se vaatinut muun muassa lukujärjestysten yhtenäistämistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle