Uusimmat artikkelit
Kuvat kertovat, kuinka Kiinan ankara koronakuri hiljensi Pekingin
Kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley kuvasi autioitunutta kotikaupunkiaan, jossa koronamääräykset tai -karanteeni rajoittavat miljoonien elämää. Maailman terveysjärjestön mukaan virus on muuttunut jo sellaiseksi, että Kiinan nykytoimet eivät puolla paikkaansa.

Salamannopea myyjä käärii irtohedelmät muovipussiin pyytämättä – Pekingissä muoviton maaliskuu vaatii kärpän nopeutta ja taisteluvalmiutta
Kiinassa muoviton elämä veisi kaiken ajan ja vaatisi rautaiset hermot. Mutta se ei estä pyrkimästä parempaan.

Entä jos jokainen tekosi tallentuisi kameralle ja sinut pisteytettäisiin kansalaisena? Kiinassa se on pian totta
Kasvojentunnistus tekee elämästä kätevää, ja tarjoaa samalla ennennäkemättömän tavan valvoa kansaa.

"Mun mökki täynnä horoja, ne heiluttaa pebaa" – Nämä sanat olivat liikaa Kiinan johdolle, ja yhtäkkiä rap katosi televisiosta
Kiinassa suuri yleisö ei vielä viime kesänä tiennyt rapista mitään. Tosi-tv-ohjelma teki räppäreistä supertähtiä, mutta sitten kaikki muuttui.

Kiinalaisnaiset napsivat saliselfieitä mutteivät koske painoihin – Hikoillessani pekingiläiselllä kuntosalilla olen katseet keräävä kummajainen
Painoja nostava nainen on kiinalaissalilla nähtävyys, jolle miehet voivat avoimesti hymähdellä.

Pekingin taivas kirkastui, ja siksi lähikylissä palellaan öisin – Kiinan johto taistelee saasteita vastaan hiilenpolttokiellolla
Kiina otti alkutalvesta erävoiton ilmansaasteista. Harmauteen tottuneessa kylässä uusi kaasulämmitys jakaa tunteita.

Suomi mainittu: Kiinan tv:ssä kurkistettiin lumiselle Kampin torille ja esiteltiin Ähtärin pandatalon kuvia
Suomen media on seonnut pandoista, mutta kiinalaisviestimissä asiaan suhtaudutaan tyynemmin – tosin ilman kyseenalaistusta.

Suomi odottaa Kiinan pehmeää pakettia – Vuokrapandat pakattiin lentolaatikkoon ylistävien sanojen ja talouskasvutoiveiden saattelemana
Kiinalle pandojen vuokraus on taloudellisesti kannattavaa imagon pehmittämistä. Ähtärin eläinpuiston johdon mukaan pandabisneksessä on vain voittajia.

Soul hurahti tekoluontoon: Kokemuksia etsitään grilliravintolan halkopinon ääreltä ja kellarista, jossa pääsee kalaan
Soulin urbaanista keskustasta löytyy pakopaikkoja niille, jotka kaipaavat luontoon mutta eivät ehdi metsään tai veden ääreen.

Kaupunkilaisuutta kiinalaisilla erityispiirteillä: Kiinan suurkaupungeissa voi larpata tulevaisuutta kunnes etsii postiaan kadulta
Kiinan kehitys on nopeaa, mutta se on jättänyt matkalle kuoppia, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Toimittajalta: Miten käy vapaan tiedonvälityksen, kun pandat tulevat?
Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen toivoo, ettei Ähtärin eläintarhan ja MTV Uutisten mediakumppanuus tarkoita pelkkää pörröjournalismia.

Analyysi: Ihastunut Trump sai diilinsä – mutta se ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia
Yhdysvaltain presidentti sanoo voivansa yhdessä Kiinan kanssa ratkaista ainakin suurimman osan maailman ongelmista. Kertomatta jäi miten, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

Vuosikymmenten tärkein kohtaaminen vai kaverusten ihanat treffit? Trumpin Kiinan-matkalla odotukset ovat korkealla
Presidentit Donald Trump ja Xi Jinping kohtaavat nyt toisen kerran. Pelissä on ainakin Pohjois-Korea, kauppa ja kaksi isoa egoa, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen.

"Kuinka ihanaa olisi ilman internetiä" – Kiina hermoilee puoluekokouksen alla ja sulkee netin porsaanreikiä
Kiina on blokannut viestipalvelu Whatsappin ja valvoo silmä kovana omaa sosiaalista mediaansa.

Suomalainen lumihullu haluaa varastoida Kiinan olympialumet – itse hän laskee mäkeä vaikka jätekasassa
Mikko Martikainen niitti mainetta jo Sotšin olympialaisten lumikuiskaajana. Nyt hän on rakentanut lumikasan Kiinaan.

Pekingin pienipalkkaiset siirtotyöläiset unelmoivat lastenhoitajan palkasta ja hyssyttelevät vauvanukkeja kaukana omista lapsistaan
Kiinassa lastenhoitajien kysynnän uskotaan kasvavan, vaikka odotettu vauvabuumi jäi toivottua vaisummaksi.

Analyysi: Kiina ei tahdo katkaista Pohjois-Korean elämänlankaa – ainakaan vielä
On helppo kuvitella, että Kiinan presidenttiä juuri nyt sekä ärsyttää että turhauttaa, Aasian-kirjeenvaihtajamme Jenny Matikainen arvioi.

Yle Etelä-Koreassa: Tuhannet tuijottavat netissä holtitonta mässäilyä – ja maksavat siitä
Miltä kuulostaisi tienata sata tonnia vuodessa siitä hyvästä, että striimaa ruokailunsa netissä kaiken kansan pällisteltäväksi? Heo Mino on löytänyt kulinaristinörtin unelma-ammatin.

Iskee silmää eikä valita ylitöistä – Korvaako robotti tarjoilijan Hongkongissa?
Robottitarjoilija ei kokkaa, mutta harrastaa silmäpeliä ja kiikuttaa ruuat oikean pöydän ääreen.

Kiinan kaatopaikat täynnä – Pekingin jätteestä jo puolet poltetaan energiaksi
Jätteenpolttoa pidetään Kiinassa suurena harppauksena, mutta sen tehokkuus jää kauas Suomen tasosta.

EU ja Kiina yrittävät lopettaa norsunluukaupan – Tältä näyttää syöksyhampaiden varasto Hongkongissa
Meille sanotaan, että tapamme norsut. Se on kohtuutonta ja naurettavaa, valittaa mies, joka omistaa kymmenen miljoonan euron arvosta norsun ja mammutin syöksyhampaita.

Mihin Pohjois-Korea sijoittaa itsensä maailmankartalla ja paljonko siellä tienataan? Kirjeenvaihtajamme vastaus 20 kysymykseen
Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen vastasi pestinsä päätteeksi kysymyksiin laajaa huomiota herättäneestä juttumatkastaan Pohjois-Koreassa.

Yle Etelä-Koreassa: Näin Pohjois-Korean loikkareista tehdään tv-tähtiä
Ohjelmassa muistellaan elämän omituisuuksia rajan takana ja tällä kertaa myös maisteltiin salmiakkikossua.

Mitä haluaisit tietää Pohjois-Koreasta? Kirjeenvaihtajamme vastaa sinulle livenä klo 11.30 lähtien
Kohta on alkamassa lounastunti pohjoiskorealaisittain. Voit kysyä Ylen kirjeenvaihtajalta Mika Mäkeläiseltä Pohjois-Koreasta verkon livelähetyksessä.

Lounastunti pohjoiskorealaisittain – Kysy kirjeenvaihtajaltamme Pohjois-Koreasta livelähetyksessä
Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen vastaa kysymyksiisi Pohjois-Koreasta huomenna keskiviikkona lounasaikaan. Voit myös lähettää meille kysymyksiä etukäteen.

Yle Pohjois-Koreassa: Miten ihmiset selviytyvät alle euron kuukausipalkalla?
Valtion viralliset palkat ovat ropoja taskunpohjalla, mutta naisten pyörittämä markkinabisnes pitää perheet leivässä. Juttu on julkaistu vuonna 2017.

Analyysi: Kiina tarjoaa Trumpille twiittikelpoisen diilin, muttei tee todellisia myönnytyksiä
Kiinan presidentti Xi Jinping on tehnyt kotiläksynsä paremmin kuin Donald Trump, ennakoi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Analyysi: Suomi pääsi Kiinan syleilyyn – Pandamaat eivät mesoa ihmisoikeuksista
Suomen ilmasto, myös poliittinen, on ihanteellinen pandoille, arvioi Ylen ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen. Juttu on julkaistu huhtikuussa 2017.

Yle sai käsiinsä kiinalaismedian salaiset käskyt Xi Jinpingin Suomen-vierailusta – "Julkaiskaa tämä sellaisenaan"
Kiinalaiset toimittajat tuntevat medialle annetut määräykset orwellilaisittain "totuusministeriön käskyinä".

Analyysi: Suomen ja Kiinan ystävyys on kuin tuulahdus Neuvostoliiton ajoilta
Kiinan presidentti Xi Jinping voi saapua tänään Suomeen vailla pelkoa siitä, että isäntämaa viisastelee ihmisoikeuksista, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Maailma kyllästyi Syyrian sotapakolaisiin – Bangkokiin jumittunut perhe haaveilee Suomesta
Thaimaa ei pidä pakolaisista eivätkä pakolaiset Thaimaasta, mutta harva saa lentolipun ulos umpikujasta.

Analyysi: Kiina istutti Hongkongin johtoon uskollisen käskyläisen
Kiinan vaikutusvalta Hongkongissa kasvaa, ja samalla yhä harvempi hongkongilainen pitää itseään kiinalaisena, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Suomalaisyrittäjien ongelma Thaimaassa: pitääkö maksaa lahjuksia?
"Monet luulevat, että täällä tulee rahaa ovista ja ikkunoista ja että ravintoloitsijat vain makaavat riippukeinussa juomassa mai taita", sanoo suomalainen ravintolanpitäjä.

Seksiturismi vain osa Thaimaan prostituutiota – Perinteellä on syvät kotimaiset juuret
Jo 13-vuotiaat pojat opettelevat seksiä prostituoitujen kanssa, mitä pidetään vain maan tapana.

Haluaako Kiinan presidentti elinikäiseksi johtajaksi? "Hänen asemansa olisi vaarallinen, jos jäisi eläkkeelle"
Pekingissä koolla oleva kansankongressi on "suuri poliittinen show", johon osallistuu lähes 3 000 kansanedustajaa.

Analyysi: Pohjois-Korea poltti siltansa – mitä tekee Trump?
Kiina on vihainen Pohjois-Korealle, mutta käy uhmakkaasti eteläkorealaisten yritysten kimppuun, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Kiina panostaa pohjoiseen ulottuvuuteen – Soinille sateli Pekingissä kysymyksiä Arktiksen asioista
Ei kiellettyjä puheenaiheita: Sananvapaus ja oikeusvaltio tuottavat hyvinvointia, muistutti ulkoministeri Soini kiinalaiselle virkaveljelleen.

Thaimaassa suomalaisia päätyy pennittömäksi joka viikko – Rahaton Jari nukkuu aurinkotuolissa
Paratiisin varjoihin unohtuneita eivät usein tavoita Suomen eivätkä Thaimaan viranomaiset. Juttu on julkaistu vuonna 2017.

Analyysi: Kiina varautuu konfliktiin USA:n kanssa
Kiinalainen puoluelehti varoittaa jonkinlaisesta selkkauksesta, mutta todellinen kipupiste on maiden välinen kauppa, arvioi kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Ruotsalaisten kanssa vitsailun mahdottomuus ja 5 muuta kirjeenvaihtajatarinaa
Ylellä on maailmalla seitsemän kirjeenvaihtajaa. He kertoivat työstään suorassa verkkolähetyksessä tänään. Lue tästä heille sattuneita kommelluksia.

Kolmen rotkon pato muutti miljoonien elämän – Korvaukset yhä arka asia
Noudatimme hallituksen politiikkaa, uhrasimme itsemme suuren ihmismäärän edun vuoksi, kyläläinen kertoo Ylelle. Sitten tulevat poliisit.

Kiinan jättipato on viimein täysin valmis – Maailman suurin laivahissi otettiin käyttöön
Massiivisesta hankkeestaan ylpeä Kiina halusi marraskuussa esitellä luomustaan 15 ulkomaiselle medialle. Myös Yle pääsi paikalle.

Kiinassa pelko ajaa puhtaaseen ruokaan – mutta vain rikkailla on varaa luomuun
Luomuruoka voi maksaa Kiinassa 4–10 kertaa tavallista enemmän. Silti se käy kaupaksi.

Video: Pandan poikaset opettelevat ryömimään
Eläintarhoissa pandat ovat varma vetonaula, mutta Kiinalle ne ovat myös diplomatiaa.

Pipo päässä Pekingin toimistossa
Kun lämmityskausi alkaa, sisätilojen pipokausi päättyy, kertoo Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Se oikea pukin paja löytyy Kiinasta – suomalainenkin joulu valmistuu Yiwussa
Kun nopeasorminen tehdastonttu kasaa 444 joulupukin lakkia, hän tienaa yhden euron.

Analyysi: Kiina voi hurrata vapaakauppasopimuksen kaatumiselle, mutta itkua saattaa olla luvassa
Kiina ei kaipaa USA-vetoista sopimusta, mutta vapaakaupan vastainen ilmapiiri on myrkkyä Kiinalle, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Analyysi: Kiina iloitsee salaa Trumpin jytkystä, mutta ongelmia on luvassa
Kiinan propagandisteille on helppo esittää Yhdysvaltain vaalisirkus vaarallisena esimerkkinä siitä, mihin demokratia voi johtaa, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Terästeollisuuden vuoristorata myllertää kiinalaista miljoonakaupunkia
Maailman teräksestä jo puolet tehdään Kiinassa. Yksin Tangshanin kaupungissa tehdään terästä 15 kertaa enemmän kuin koko Suomessa.

"Ollaanpas nyt hillitysti" – Soini pyytää suomalaisilta kunnioitusta Bangkokissa
Thaimaalaiset pukeutuvat nyt mustiin, mutta suruajan jälkeen puna- ja keltapaitojen poliittiset kiistat voivat levitä kaduille.