Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näppäiltävä lankapuhelin.

DNA purkaa kuparikaapeliverkkonsa Itä-Suomesta

Teleoperaattori DNA lopettaa kuparikaapelin kautta välitettävien yhteyksien tarjoamisen vuosien 2023 ja 2024 aikana.

Angelin lintupuolenvaaran puhelinmasto.

Inarin Angelin puhelinyhteydet korjattu – putoavat jäät olivat siirtäneet linkkiä

Aluksi Telia arvioi korjaamisen venyvän vapun tienoille. Vika oli Inarin Tuulispään maston radiolinkissä.

Anonyymi vanhus puhumassa puhelua

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan puhelinpalvelut toimivat jälleen normaalisti

Maanantaina kaikki päivystysapunumeroon soitetut puhelut eivät päässeet läpi.

Nainen soittaa puhelimella

Eloisan puhelinpalveluissa vikaa Etelä-Savossa

Vian kerrotaan johtuvan Telian valtakunnallisesta häiriöstä.

Elisa puhelinoperaattori logo

Elisan verkkopalveluissa oli laajoja häiriöitä ympäri Suomen – tilanne on korjattu

Ongelmia oli sekä laajakaistaverkossa että mobiiliyhteyksissä.

Tällaisia liittymiä nuoret asiakkaat haluavat

Selvitimme syyt, miksi entistä useampi vaihtaa nyt kännykkäoperaattoria – etenkin nuoret tietävät, miksi vaihto voi kannattaa

Matkapuhelinnumeroiden siirrot operaattorilta toiselle ovat yleistyneet. Taustalla ovat muun muassa tiukentunut taloustilanne ja operaattoreiden kilpailu. Etenkin nuoret ovat liittymävalinnoissaan hyvin hintatietoisia.

Matkapuhelinverkon tukiasema.

Elisan ja Telian mobiiliverkoissa ongelmia Inarin alueella

Elisan ongelmissa on kyse sekä häiriöistä että huoltotöistä. Telialla vikaa vasta selvitetään.

turvaranneke vanhuksen ranteessa

Turvapuhelimet pimenivät huhtikuussa monella paikkakunnalla – mykistymisen syy jäänee mysteeriksi

Huhtikuussa ruotsalainen Tele2-puhelinoperaattori ei kommentoinut millään tavalla sitä, olisiko turvapuhelimet voinut mykistää palvelunestohyökkäys. Turvapuhelinhäiriöitä ilmeni samaan aikaan myös Ruotsissa.

Siun soten logo auton ovessa.

Turvapuhelinten yhteyksissä oli ongelmia Pohjois-Karjalassa – häiriötilanne alkaa olla ohi

Aamuyöstä lähtien noin 600 turvapuhelinta oli ilman yhteyttä. Iltapäivällä kahden jälkeen vika saatiin korjatuksi.

Oulun 5G-verkko kartalla.

5G-verkko laajenee Oulussa nykyisestään, samalla paranevat myös 4G-yhteydet

Tukiasemien päivitys tuo nykyistä nopeammat yhteydet Ouluun. 5G-verkon kapasiteetti moninkertaistuu nykyiseen verkkoon nähden.

Turvaranneke.

Oulussa turvapuhelimien verkkovika oli ohi keskiviikkona alkuillasta – häiriöitä vielä noin 30 puhelimessa: ratkotaan yksilöllisesti

Oulussa yhteyshäiriö vaikeutti alkamisajankohtanaan tiistai-iltana kaikkiaan noin 1 200 turvapuhelimen toimintaa Oulussa. Ongelmia oli myös Jyväskylässä ja Etelä-Savossa.

Turvaranneke muistisairaan potilaan ranteessa.

Eri puolilla Suomea on ollut laajoja häiriöitä turvapuhelinten toiminnassa, Oulussa edelleen noin 100 ikäihmisen hätäranneke ei toimi

Verkkohäiriöitä on ollut tiistai-illasta saakka, ja niiden alkaessa ongelma oli laajempi. Oulun hyvinvointipalveluista kerrotaan, että henkeä ja terveyttä uhkaavilta vaaratilanteilta on vältytty.

turvaranneke vanhuksen ranteessa

Turvapuhelimet pimenivät eilen illalla Jyväskylässä – "On hyvin poikkeuksellista, että yhtä aikaa kaikki kaatuu, sanoo ikääntyneiden palvelujohtaja

Häiriön aikana turvapuhelimilla ei pystynyt hälyttämään apua eikä niihin saatu yhteyttä turvapalveluista.

DNA:n lähettämä tekstiviesti SMS-viestien laskutustarkastuksesta.

Uusi palvelu helpottaa puhelinliittymän kilpailutusta – Dna:lla ja viranomaisilla on riita palvelun toteutuksesta, operaattoria uhkaa suuri sakko

Kuluttaja saa uudessa palvelussa tekstiviestillä tiedon puheliittymänsä sopimuksen päättymispäivästä, jos kyse on määräaikaisuudesta. Dna tulkitsee tietosuojakysymyksiä viranomaisia tiukemmin.

Poliisin hihamerkki

Poliisi selvitti laajan petossarjan – epäillyt tilasivat puhelimia ja palveluja varastetuilla henkilötiedoilla

Poliisi epäilee tapauksessa kahdeksaa henkilöä. Henkilöiden kerrotaan tilanneen teleoperaattoreilta anastetun identiteetin turvin kalliita puhelimia ja palveluja, joita on myyty eteenpäin.

WEB_Inari_Angeli_Karigasniemi SUOMI

Telia valitti Traficomin päätöksestä, joka velvoittaa teleyritykset rakentamaan toimivat puhelinyhteydet saamelaisalueen pohjoisosaan

Telian valitus ei vaikuta muiden teleyritysten velvollisuuteen korjata matkaviestinverkkoa tieosuudella Inarista Angelin kautta Karigasniemelle.

WEB_Inari_Angeli_Karigasniemi SUOMI

Traficom velvoittaa teleyritykset rakentamaan toimivat puhelinyhteydet saamelaisalueen pohjoisosaan Angelin ja Inarijoen alueelle

Mittausten mukaan tieosuudella Inarista Angelin kautta Karigasniemeen on laajoja katvealueita. Tämän takia liikenne- ja viestintävirasto näkee, että teleyritykset rikkovat matkaviestinverkkojen toimilupaehtoja.

Mies puhuu puhelimeen Elisa-kaupan edessä.

Teleyhtiö Elisa paransi tulostaan

Teleoperaattori arvioi parantavansa tämän vuoden myyntiä jonkin verran edellisestä vuodesta.

Giuseppe Sala, Nancy Pelosi ja Douglas Hickey

US President nominates new Finland ambassador

Joe Biden has nominated a telecom executive to be his new envoy to Finland.

Matkapuhelinverkon tukiasema.

Telian matkapuhelinverkossa oli laaja ongelma

Vika alkoi aamupäivällä noin kello 10.30 ja se saatiin Telian mukaan korjattua kello 13 aikoihin päivällä. Vika johtui Telian mukaan oireilevasta runkoverkon laitteesta.

Myyjä täyttää kaupan kylmäkaappia.

Fewer bankruptcies Q1, but more employees lost jobs

There was a sharp decline in bankruptcies during Jan-March, but closures threw a growing number of people out of work.

FURIA juhlii voittoa Arctic Invitational -tapahtumassa.

Suomalaisoperaattorilta suursatsaus e-urheiluun – mukana kansainvälisessä CS:GO-turnaussarjassa, palkintopotti 2,7 miljoonaa dollaria

Teleoperaattori Elisa jakaa tänä ja ensi vuonna CS:GO-turnauksissaan vähintään 650 000 dollarin palkintopotin.

Elisan oyj. logo

Elisan ensimmäinen vuosineljännes oli vakaa ja yllätyksetön

Elisa arvioi, että 5G-verkon dataliikenne ylittää 4G:n dataliikenteen määrän vuoteen 2023 mennessä. 

Flicka läser inlägg på Jodel.

Velka-asiat huolestuttavat nuoria – Ulosottolaitos tarjoaa tietoa ja apua Jodelissa ja Twitterissä

Ulosottolaitos on läsnä keskiviikkona Jodelissa, jossa voi kysyä itseään askarruttavista velka- ja ulosottoasioista.

Ihmisiä ostoksilla Kampin kauppakeskuksessa.

Jo nykyiset rajoitukset vähentäneet liikkumista – HUS: Tartunnoissa hienoista laskua, koronapotilaiden hoito ei vaarassa

Koronaviruspotilaiden määrän lisääntyminen sairaaloissa tarkoittaa sitä, että kiireetöntä hoitoa joudutaan lykkäämään.

Nokian pääkonttori Espoossa

Nokia aiming to cut up to 10,000 jobs by 2023

The telecoms company plans to downsize, but says job cuts will fall overseas.

Mies puhuu puhelimessa ikkunan edessä.

Lakimuutos: asiointipuhelut virastoihin ja yrityksiin halpenevat lähivuosina – lopputulos ei välttämättä ole kuluttajan etu

Tuore lakimuutos voi laskea kalliiden asiointipuhelujen hintoja, mutta vasta kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen.

Kädet näppäilemässä älypuhelinta.

Puhelinoperaattorit pihtaavat parasta liittymätarjousta asiakkailtaan, ja se ärsyttää myös Kuluttajavirastoa: Jakaa ihmiset kahteen kastiin

Vapaassa markkinataloudessa saa tarjota ja hyväksyä sopimuksia. Kilpailu- ja kuluttajavirasto haluaisi nykyistä reilumpaa tilannetta varsinkin passiivisten asiakkaiden kohdalla.

Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti puhuu yleisötilaisuudessa.

Buzzfeed ostaa verkkolehti Huffpostin – Sama mies on ollut perustamassa molempia yhtiöitä

Buzzfeedin toimitusjohtaja Jonah Peretti tulee johtamaan uutta Buzzfeedin ja Huffpostin yhdistelmää. 

Ilmakuva Huawein kampusalueesta Kiinassa.

Yle kävi Huawein päämajassa Kiinan Piilaaksossa kysymässä, miten 5G-jätti suhtautuu sitä kohtaan kasvavaan epäluuloon Euroopassa

Huawei kritisoi Ruotsin päätöstä sulkea se verkkomarkkinoilta. Yhtiön mukaan Kiinan hallituksella ei ole edes oikeutta vaatia siltä tietoja.

DNA:n logo DNA Talon ulkopuolella Helsingissä 25. huhtikuuta 2019.

DNA kasvatti liikevoittoaan, vaikka liikevaihto laski hiukan

Toimitusjohtaja Jukka Leinosen mukaan koronapandemia tekee markkinanäkymistä vaikeasti ennustettavia.

Elisa logo.

Elisa Q3 profits flat as lack of travel drains telcom's roaming fees

The firm said that the Covid crisis would slow economic growth and create uncertainty.

Elisa logo.

Elisa pelkää talouden voimakasta hidastumista koronan vuoksi

Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto ja liikevaihto pysyivät lähes ennallaan.

Bild av 5G-logo vid teknologimässan  MWC 2019 i Barcelona i februari 2019.

Elisa punoo 5G-verkkoa Lapissa – laajensi Rovaniemelle

Teleoperaattori aloitti uuden sukupolven mobiiliverkon rakentamisen Lapissa alkuvuonna Kemistä.

DNA teleoperaattorin logo.

DNA:n vika on korjattu: Puhelut eivät menneet perille

DNA:n vaihdepalvelussa on ollut yleinen häiriö, mikä vaikutti puheluiden välittämiseen. Ongelma on koskenut kaupunkien ja yritysten liittymiä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Kaupunkien puhelinvaihteissa ongelmia Porissa ja Raumalla

Puhelinoperaattori DNA selvittää ongelmaa.

Veli-Matti Mattila

Yritykset koronakriisissä: Elisa haluaa eroon kännykkäliittymien sopimuslukoista – ja näyttää olevan immuuni koronakriisille

Korona vei operaattorin roaming-tulot, mutta kasvatti verkkokauppaa ja televisiosisältöjen myyntiä.

airtel ja nokia -logot

Nokia signs major deal with Indian telecoms firm Airtel

The multi-year agreement is valued at 900 million euros.

airtel ja nokia -logot

Nokia solmi miljardiluokan sopimuksen suuren intialaisen mobiilioperaattorin kanssa

Sopimuskumppani Airtel on Intian suurimpia mobiilioperaattoreita.

Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

Yritykset koronakriisissä: Elisan Mattila patistaa Suomea avautumaan – "Varmaa on vain se, että Suomi menettää miljardin joka viikko"

Korona ei näytä teleoperaattorin tuloksentekoa uhkaavan, mutta toimitusjohtajan mukaan Elisakaan ei ole immuuni.

Samu Kemppi selaa puhelinta

Poliisi varoittaa: Teleoperaattoreina esittäytyvät puhelinhuijarit ovat aktivoituneet Etelä-Karjalassa ja erityisesti Lappeenrannassa

Kaakkois-Suomen poliisi muistuttaa, että jos teleoperaattorina tai viranomaisena esittäytyvä soittaja pyytää esimerkiksi pankkitietoja, tietokoneen salasanaa tai kuvia henkilöpapereista, niitä ei missään nimessä pidä antaa puhelimessa.

Kännykkä ja tietokone

Suomen mobiiliverkkojen liikenteessä ennätykset paukkuvat – Maanantaina katsottiin paljon suoratoistovideoita ja soiteltiin, tiistaina verkkoa käytettiin jo etätyöhön

Lisääntynyt etätyö ja koulujen sulkeminen lisäävät dataliikennettä Suomen mobiiliverkoissa. Operaattorit vakuuttavat, että kapasiteetti riittää.

maksukorttilaite pöydällä

Ongelmia korttimaksuissa eri puolilla Suomea tiistaiaamuna

Ongelma maksuliikenteessä alkoi aamukuudelta, ja vika saatiin korjattua hieman ennen kahdeksaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle