Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hillitystä terapeutista tulee iltaisin räväkkä karnevaalilaulaja, joka sättii hallitusta – Uruguayssa karnevaaliin kuuluu poliittista kapinaa

Suositussa karnevaalikappaleessa tulevaa hallitusta uhataan protesteilla, mikäli se rajoittaa kansalaisten oikeuksia.

Myös lemmikit pääsivät juhlimaan – Katso video koirien omasta Rion karnevaalista

Koirien blocão-karnevaalia on järjestetty jo 20 vuoden ajan.

Riossa karnevaalikatsomo hurraa, kun Sami lyö rumpua – suomalainen päätyi huippusambakoulun rytmiryhmään

Sami Kontola soittaa maailman tunnetuimmilla karnevaaleilla jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Hän haluaisi, että suomalaisetkin oivaltavat samban yhteisöllisyyden.

Rion karnevaalit alkoivat zikaviruksen varjossa

Villeistä tansseistaan tunnetut karnevaalit järjestetään Brasiliassa samaan aikaan, kun raskaana olevia naisia kehotetaan välttämään tuntemattomien suutelua zikaviruksen leviämisen välttämiseksi.

Kultamitali sille, jolla on hassuin hattu

Harmaan kansan harmaat juhlat vai onko sittenkin niin, että osataan sitä meilläkin tunnustaa juhlaväriä? Toimittaja Tanja Perkkiö arvostaa hassuja festarihattuja.

Rion karnevaaleja sambataan taas kaduilla

Brasiliassa polkaistiin jälleen käyntiin Rio de Janeiron perinteiset karnevaalit. Viisi päivää kestävä samba- ja paraatijuhla edeltää keskiviikkona alkavaa ja pääsiäiseen päättyvää paastoa.

Brasiliassa juhlitaan Rion karnevaaleja

Brasiliassa Riossa vietetään parhaillaan vuotuisia riehakkaita sambakarnevaaleja. Juhlallisuudet huipentuvat tänä yönä. Seitsemän kaupungin parasta sambakoulua kilpailevat keskenään parhaan ja näyttävimmän paraatin järjestämisestä. Esityksiä on alettu valmistella jo kuukausia etukäteen.

Brasilian poliisilakot osoittavat laantumisen merkkejä

Brasiliassa Bahian osavaltion poliisit ovat päättäneet lopettaa lakkonsa. Osavaltion poliisit ehtivät lakkoilla parempien palkkojen puolesta yli 1,5 viikkoa - tuona aikana muun muassa murhien määrän raportoitiin lisääntyneen selvästi.

Poliisien lakkoilu leviää Brasiliassa

Brasiliassa Rio de Janeiron osavaltion poliisit ovat päättäneet aloittaa lakon vauhdittaakseen palkkaneuvotteluja. Lakon pelätään pitkittyessään uhkaavan turvallisuutta Rion karnevaaleilla, jotka alkavat viikon päästä. Poliisit ovat jo lakossa Bahian osavaltiossa, ja lakon aikana muun muassa murhien määrä on kaksinkertaistunut.

Rio on värikylläinen animaatio

Ohjaus: Carlos Saldanha Alkuperämaaa: Yhdysvallat 2011 Suomalaiset äänet: Antti Lang, Kiti Kokkonen, Raili Raitala, Jasper Pääkkönen, Elastinen, Iso H S

Hämeenkatu soi taas sambaa

Sambakoulu Roseiran perinteinen kulkue täyttää Hämeenkadun taas lauantaina. Iltapäiväkolmelta starttaava kulkue vaatii tanssijoiden pohje- ja poskilihaksilta paljon.

Rion karnevaalia tanssitaan 40 asteen helteessä

Rion karnevaali huipentuu sunnuntaina ja maanantaina, kun tanssikoulujen upeat kulkueet vyöryvät halki kaupungin samba-valtakadun, "sambodromon".

Rion karnevaalit tanssittiin käyntiin

Rio de Janeiron kadut ovat täyttyneet nelipäiväisten karnevaalien juhlijoista. Vähäpukeiset, hikiset ihmiset tanssahtelivat kaduilla jo karnevaalien ensimmäisenä iltana. Kaupunkiin odotetaan jopa miljoonaa juhlijaa.

Riolaiset sambasivat voiton kotiin

Yksi Rio de Janeiron perinteikkäimmistä sambakouluista on valittu Rion sambakarnevaalien pääparaatin voittajaksi. Voitto tuli Salgueiro-sambakoululle ensimmäisen kerran 16 vuoteen.

Varkaat tahraavat Rion karnevaalien mainetta

Meneillään olevien Rion sambakarnevaalien maine on saanut kolhun ryöstelyjen aallosta. Usein asein varustautuneiden jengien uhriksi on joutunut jo satakunta karnevaalivierasta. Ryöstelyt ovat herättäneet epäilyjä siitä, onko Brasilian toiseksi suurin kaupunki riittävän turvallinen, jotta se voisi isännöidä vuoden 2016 olympiakisoja.

Rion sambakarnevaalit huipentuivat värikkäisiin paraateihin

Maailman kuuluisimmat karnevaalit Brasilian Rio de Janeirossa ovat huipentuneet viimeisiin suuriin paraateihin kaupungin pohjoisosassa.

Rion karnevaalit alkoivat

Rio de Janeiron perinteiset karnevaalit alkoivat perjantaina. Arviolta 700 000 brasilialaista ja ulkomaista turistia osallistuu viisi päivää kestävään samba-juhlintaan. Sunnuntai- ja maanantai-iltana huipentuvaa karnevaalia valvoo yli 9 500 poliisia.

Rion karnevaalivalmistelut käyvät kiihkeinä (katso video)

Brasilian Rio de Janeiron vuotuisten sambakarnevaalien valmistelut ovat nyt kiivaimmillaan, kun karnevaalien alkuun on aikaa enää pari viikkoa.