Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomessa noin joka 10. lapsi tulee vähävaraisesta perheestä – 5 tarinaa lapsiperheköyhyydestä

Puoli seitsemän -ohjelma tapasi osana Hyvä Joulumieli -viikkoa henkilöitä, joilla on kokemusta siitä, miten oikeaan aikaan saatu apu voi muuttaa elämän suunnan.

Näyttelijä Antti Luusuaniemi muistuttaa tärkeästä asiasta erityisesti korona-aikana: "Kun näet jonkun rappukäytävässä, kysy mitä kuuluu"

Muun muassa Luottomiehestä ja Syke-sarjasta tuttu näyttelijä on nykyisin myös Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö

Ylen aamu tänään: Boeing 737 MAX on saamassa taas lentoluvan – uskaltavatko matkustajat nousta koneeseen? Katso lähetys tästä

Koronan toinen aalto koettelee Italiaa rankasti. Pitäisikö eturauhassyöpiäkin seuloa? Tuottajavelho Jori Sjöroos julkaisee sooloalbumin.

Kinnulan Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistys lopettaa toimintansa – kyläläiset harmitelleet päätöstä

Paikallisyhdistykset toimivat vapaaehtoisten voimin, ja Kinnulassa vapaaehtoisia ei ollut riittävästi paikallisyhdistyksen toimintaan.

Jouluaatto, tiistai 24.12.2019 (radio)

Turussa julistettiin joulurauha. Hyvä Joulumieli -keräys on vienyt apua lapsiperheille. Oulun yliopistossa tutkitaan poroja. Joulupäivänä saadaan lumisateita Keski-Suomessa.

Charity drive delivers Christmas food vouchers for 28,000 families

The Red Cross says it handed out the 70 euro food coupons to those in need.

Punainen Risti: vähävaraisuus näkyy perheiden ruokapöydissä niin jouluna kuin arkena – 28 000 perhettä sai joululahjaksi ruokalahjakortit

SPR:n ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton perinteisen Hyvä Joulumieli -keräyksen ruokalahjakortit jaettiin koteihin.

Yksityiset ja yritykset lahjoittivat ennätysmäärän rahaa vähävaraisille Kokkolassa

Kokkolan suomenkieliselle seurakunnan diankoniatyö sai taloudellista tukea enemmän kuin koskaan aiemmin.

Ylen aamu tänään: Miten köyhyys näkyy lapsen elämässä – Hyvä joulumieli -keräys alkaa. Avajaisissa esiintyy Saara Aalto. Katso lähetys tästä

Jälkinäytös pohtii sitä, onko nykytaide niin vaikeaselkoista, että se karkottaa katsojat. Piipahdamme myös Slushissa.

Yhteiskunnalliset sisältöhankkeet

Tutustu yhteiskunnallisiin sisältöhankkeisiimme.

Maanantai 24.12.2018 (radio)

Joulurauha. Jouluaaton perinteet. Joulukauppa. Hyvä Joulumieli-keräys. Alko auki jouluaattona.

Hyvä joulumieli -keräyksellä lahjakortit 28 000 vähävaraiselle perheelle

Lahjakortteja saatiin hankittua hieman pienempi määrä kuin kahtena edellisvuonna.

Katso suorana Ylen aamu-tv:n Hyvä Joulumieli -keräyksen avajaiset – esiintyjänä Waltteri Torikka

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys alkaa tänään. Ylen aamu-tv tekee lähetystään keräyksen avajaisista Helsingin rautatieasemalta klo 6.25-8.50 välisenä aikana.

Sunnuntai 24.12.2017 (radio)

Turku julisti joulurauhan. Liikenne hiljenee ja monet kaupat sulkeutuvat jouluksi. Monessa joulupöydässä on myös kaupan valmisruokaa. Hyvä joulumieli -keräys auttoi köyhiä lapsiperheitä.

Hyvä joulumieli -keräyksestä saatiin jaettua ruokalahjakortit 30 000 vähävaraiselle perheelle

Perinteinen Hyvä Joulumieli -keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi järjestettiin 21. kerran.

Anne, 24, on vähävarainen, ja joulun onnistuminen on toisten hyvän tahdon varassa - "Mieluummin ostaisin kuin pyytäisin muilta"

Suomessa 100 000 lasta elää MLL:n mukaan vähävaraisissa perheissä. Kempeleläiselle yksinhuoltajalle ruoka-apu on äärettömän tärkeää niin arjessa kuin juhlassakin.

Torstai 23.11.2017 (radio)

Kaupat uskovat, että suomalaiset ostavat tänä jouluna paljon etenkin netistä. Hyvä Joulumieli -keräys on alkanut. Korealaiset tekevät dokumenttielokuvaa siitä, miten Suomessa autetaan lapsiperheitä. Viranomaiset haluavat, että koululaiset juovat rasvatonta maitoa.

Torstai 23.11.2017 (tv)

Hyvä Joulumieli -keräys on alkanut. Uudenlainen tekniikka muuttaa terveydenhoitoa. Viranomaiset haluavat, että koululaiset juovat rasvatonta maitoa. Thunder Bayn Suomi-koulun terveiset. Voimakas lumisadealue liikkuu Suomen yli.

Hyvä Joulumieli -keräys kokosi ennätyspotin – 30 000 vähävaraista perhettä sai avustusta ruokaostoksiin

Keräyksellä saatiin kasaan 2,1 miljoonaa euroa, jolla saadaan ruokalahjakortti 30 000 vähävaraiselle lapsiperheelle.

Hyvä joulumieli -keräyksen isä: Tätä ei pitäisi tarvita enää

Vähävaraisia lapsiperheitä auttava Hyvä Joulumieli -keräys alkoi tänään 20. kerran. Idean isä Arto Nyberg toivoo, ettei keräystä enää tarvittaisi.

Tietoa, sivistystä, oivalluksia, elämyksiä 2017

Yhteiskuntavastuu Ylen sisällöissä

Hyvä Joulumieli –keräys kokosi ennätyspotin – 22 000 perhettä sai antimet joulupöytään

Keräykseen lahjoitettiin jouluaattoon mennessä päälle 1,7 miljoonaa euroa. Tuotoilla kustannettiin ruokalahjakortteja vähävaraisille tai muuten vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsiperheille.

Hyvä joulumieli -keräys lähellä tavoitetta – Kasassa jo yli 1,4 miljoonaa

Jouluaattoon jatkuvan keräyksen tarkoituksena on kerätä rahaa ruokalahjakortteihin, jotka luovutetaan vähävaraisille tai vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsiperheille.

Näkökulma: En anna rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta professorin mukaan minun pitäisi

Emeritusprofessori Risto Harisalon mukaan hyväntekeväisyydelle jää aina tilaa, vaikka yhteiskunta toimisikin parhaalla mahdollisella tavalla. Toimittaja Ville Vaarneen mielestä hyväntekeväisyys on huono tie.

Hyvä joulumieli -keräys saanut kasaan jo yli miljoona euroa

Avustusjärjestöjen tavoitteena on lahjoittaa yli 22 000 ruokalahjakorttia vähävaraisille perheille. Ihmisten auttamishalukkuus on kasvussa, arvelee SPR:n koordinaattori.

"Suomalaiset kyllä auttavat ja avaavat kukkaronsa silloin kun tarvetta on"

Joulu lähestyy ja kymmenet joulukeräykset ovat käynnistyneet. Maailmalta tulleet koskettavat kuvat ovat saaneet suomalaiset liikkeelle. Pakolaisten hätä on tullut lähelle, mutta myös kotimaan köyhyys koskettaa.

Hyvää Joulumieltä kerätty yli 1,4 miljoonan euron edestä

Etenkin yksinhuoltajilla sekä monilapsisilla perheillä on todella tiukkaa, Punaisesta Rististä kerrotaan.

Kirpputorien joulumyynti käy kiivaana – joulu tuo paineita vähävaraisille perheille

Kirpputorilöytö annetaan mieluummin läheiselle ystävälle kuin puolitutulle, sillä kierrätetyn lahjan pelätään loukkaavan lahjan saajaa.

Joulukeräyksiin ropisee rahaa – nyt halutaan auttaa kotimaan köyhiä

Suomen Punaisen Ristin ja Pelastusarmeijan joulukeräyksiin annetaan eniten rahaa huonoina aikoina, kuten nyt. Ihmiset haluavat lahjoittaa rahaa erityisesti kotimaassa apua tarvitseville.

Hyvä Joulumieli tulee 1700 kotiin Lapissa

Perinteinen Hyvä Joulumieli -keräys tuo jouluiloa pienituloisille lapsiperheille, mutta apu ei riitä kaikille sitä tarvitseville.

Joulukeräykset ilahduttavat pienituloisten lapsia

Satoja kymenlaaksolaisia pienituloisia lapsiperheitä voidaan auttaa joulun ruokaostoksissa Hyvä Joulumieli -keräyksen lahjakorteilla. Lisäksi Joulupuukeräykseen on Kouvolassa tullut ennätyksellisen paljon paketteja lapsille jaettavaksi.

Hyvä Joulumieli -keräys käyntiin – ilahduta lasta jouluna

Vaikea taloustilanne ja yritysten irtisanomiset heijastuvat myös lapsiperheiden arkeen ja tulevaisuuteen. Köyhissä perheissä elää tällä hetkellä noin 102 000 lasta.

Jonne Aaron: Pukille laulaminen jännitti

Aamu-tv:n Hyvä joulumieli-keräyksen avauksessa esiintynyt Jonne Aaron muistelee lapsuutensa jouluja lämmöllä. Yksinäistä joulua hän ei toivo kenellekään.

Mitä kuuluu suomalaiselle lapsiperheelle?

Hyvä joulumieli -keräys järjestetään tänä vuonna 18. kertaa. Keräysvaroilla vähävaraiset lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.

Hyvä Joulumieli -keräys auttoi 20 000 lapsiperhettä

Hyvä Joulumieli -keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden tueksi on tuottanut jouluaattoon mennessä runsaat 1,2 miljoonaa euroa. Keräykseen voi osallistua vuodenvaihteeseen saakka.

Jouluapu tuo ruoan aattona pöytään

Operaatio Jouluapu jakaa Jyväskylässä ruokakasseja jouluaattona. Viime vuonna kasseja jaettiin lähes tuhat.

Miten paljon saa jouluruokaa 70 eurolla?

Hyvä Joulumieli -keräyksellä hankitaan varoja vähävaraisten perheiden joulunvieton avuksi. Perheille jaetaan 70 euron suuruisia ruokalahjakortteja. Mitä tuolla summalla saa ja miten voi säästää kuluissa? Vinkkejä oli antamassa kotitalousneuvoja Inkeri Liinaharja Uudenmaan Martoista.

Hyvä Joulumieli -keräys auttaa taas lapsiperheitä

Joulumieliartistina keräyksen avajaisissa esiintyi muusikko Laura Närhi. Keräyksen tavoitteena on hankkia ruokalahjakortteja vähävaraisille perheille.

Hyvä Joulumieli -keräys alkaa - ilahduta lasta jouluna

Keräyksen lahjakortin aiempana jouluna saanut yksinhuoltajaäiti pitää rahallisen avun lisäksi tärkeänä sitä tunnetta, että hänestä ja hänen pienestä tytöstään välitetään.

Suomalaiset haluavat auttaa suomalaisia

SPR:n mukaan kuukausilahjoittajat ovat alkaneet osoittaa lahjoituksiaan aikaisempaa enemmän kotimaahan. Lama sen sijaan ei hetkauta tavallisia suomalaisia mutta saa yritykset kiristämään kukkaroidensa nyörejä.

Lahjoititko hyväntekeväisyyteen tai autoitko naapuria jouluna?

Joulunaika on innostanut suomalaisia hyviin tekoihin. Esimerkiksi Hyvä Joulumieli keräys vähävaraisten auttamiseksi tuotti tänä vuonna ennätyssumman ja Ylellä uutisoitu Facebook-ryhmän tempaus on vain yksi esimerkki tuttava-avusta. Innostiko joulu sinua tekemään hyvää? Teitkö naapurin mummon lumityöt tai annoitko rahaa hyväntekeväisyyteen? Millaisia pieniä tai vähän suurempia hyviä tekoja tiedät tapahtuneen joulunaikaan?

Hyvä Joulumieli -keräyksestä ennätyssumma vähävaraisille

Keräyksen järjestäjät vastaavat keräyskuluista, joten tuotto käytetään kokonaisuudessaan lahjakortteihin.

Nämä jouluruuat saat 70 eurolla

Etelä-Karjalan Marttojen erikoisneuvoja kokosi komean joulupöydän nelihenkiselle perheelle. Rahaa oli käytettävissä 70 euroa. Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräys lahjoittaa tänäkin vuonna 70 euron arvoisia lahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille.

Rahankeräykset kuuluvat jouluun

Joulukuu on erilaisten rahankeräysten kulta-aikaa. Ihmisiltä pyydetään lahjoituksia niin kadulla, nettikampanjoilla kuin lehti-ilmoituksillakin. Joulukeräysten teemoina ovat usein hädänalaiset lapset kotimaassa tai ulkomailla.

Martan ohjeet 70 euron joulupöytään

Hyvä joulumieli -keräyksen tuotolla hankitaan lahjakortteja vähävaraisten lapsiperheiden jouluruokahankintoihin. Keräyksellä hankitaan 70 euron lahjakortteja 18000 lapsiperheelle.

Lapsiperheet tarvitsevat apua

Suomessa elää edelleen vahvana pärjäämisen kulttuuri. Vähävaraiset lapsiperheet tuntevat syyllisyyttä ja häpeää siitä, että käyttävät yhteiskunnan tukia.

Mikä saa Juha Tapion joulumielelle?

Hyvä joulumieli -keräys käynnistyi jo 16. kertaa. Aamun virkkuja kerääjiä sekä työmatkalaisia tahditti Helsingin rautatieasemalla Juha Tapio yhtyeineen.

"Köyhät lapset tuntevat toiveistaan syyllisyyttä"

Köyhiä lapsiperheitä on Suomessa entistä enemmän. Peräti joka kahdeksas lapsi elää vähävaraisessa perheessä. Perjantaina avattu Hyvä Joulumieli -keräys auttaa jo 16. kertaa kotimaan vähävaraisia perheitä.

Hyvä Joulumieli -keräys tukee lapsiperheitä

Hyvä Joulumieli –keräys on järjestetty joka vuosi vuodesta 1997 lähtien, eli jouluruokaan tarkoitettuja lahjakortteja on jaettu jo yli 120 000 perheelle.

Nenät päähän ja telkku auki

Hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä huipentuu tänään perjantaina, kun TV2 esittää lähes viisituntisen Nenäpäivä-shown. Hyväntekeväisyyshulluttelun lisäksi Ylen kanavilta voi seurata marraskuussa myös köyhyyteen liittyviä dokumentteja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle