Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pelastuslaitos pumppaa vettä Oulun tuomiokirkon kryptasta vesivahingon jäljiltä.

Oulun tuomiokirkon vesivahingon korjaus kestää viikkoja - putkirikko sattui hankalassa kohdassa

Oulun tuomikirkon kellarin alla viime viikolla sattunut putkirikko johtaa isoon korjaukseen.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto lähikuvassa.

Rikkoutunut vesiputki aiheutti vesivahingon vaasalaistalossa

Vaasan Palosaarella asuinrakennus kärsi kosteusvaurioista rikkoutuneen vesiputken vuoksi.

Läheltä

Huittisten uimahallin altaat kiinni vielä kymmenen päivää

Huittisten uimahallin allastilat jouduttiin sulkemaan elokuun lopussa, kun sadevesi sai aikaan viemäritulvan. Nyt altaat on saatu koekäyttöön, joka kestää koko ensi viikon.

Etualalla paloautoja joiden takana Oulun Tuomiokirkko.

Oulun Tuomiokirkon kellarin lattialla lainehti perjantaiaamuna yli metrin verran vettä – syynä putkirikko

Päivystävän palomestarin mukaan kirkon kellarin lattialla lainehti pahimmillaan vettä yli metrin korkuisesti. Tilojen kuivatus aloitettiin välittömästi veden pois pumppaamisen jälkeen.

Myymäläpäällikkö Sami Koskinen imuroi vettä Fantasiapelit-liikkeen lattialta.

Pokémon-joulukalenterit menivät pilalle, kun vesi valtasi pelikaupan – poikkeukselliset rankkasateet iskivät Helsinkiin

Voimakkaat vesisateet aiheuttivat sadevesiviemäreiden pettämisen kauppakeskus Citycenterissä Helsingissä.

Kuvassa näkyvät sateella suojatietä ylittävät jalat, joissa on keltaiset kumisaappaat.

Katto vuotaa vettä koulun väistiloissa Turun Runosmäessä – pressu estää laajemmat vahingot

Turun kaupungin mukaan Turun Lyseon koulun Runosmäen yksikön väistötiloissa on tapahtunut vesivahinko.

Paloauto ajoliuskalla, taustalla autotallissa vettä, jossa kahlaa pelastaja.

Kauppakeskus Pasaati varautuu tuleviin rankkasateisiin lisäämällä vartiointia

Viemärit tulvivat Kotkan keskustassa viime viikolla kovien sateiden takia. Kauppakeskus Pasaatissa vaurioita tuli varasto- ja takatiloihin.

Katu tulvii ja autot ajavat vedessä.

Rankkasade teki tuhoja hybridiautolle – selvitimme, miten nykyauto pärjää, jos se kastuu

Lätäkköajossa sähköauto voi päihittää perinteisen polttomoottoriauton, koska polttomoottoreissa vesi saattaa kulkeutua imukanavien kautta moottoriin.

Tulvassa kastunut Mercedes-Benz.

Rankkasade teki tuhoja Matti Kosken hybridiautolle: ”Alustavan arvion mukaan auto on korjauskelvoton”

Viimeviikkoinen rankkasade aiheutti rajuja tulvia Kotkassa. Vesi valui kellareihin ja liiketiloihin. Vahinkoja on ryhdytty nyt kartoittamaan.

Tulviva alikulkutunneli.

Tulvavesi valtasi Oulunkylän asematunnelin Helsingissä – ”Matkustajat ottivat kengät jalasta”

Päivi Pehkonen kuvailee asematunneliin muodostunutta tulvaa pahimmaksi, mitä on nähnyt 20 vuoteen Oulunkylässä asuessaan.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen tunnus auton ovessa

Vapaapäivää viettänyt huoltomies esti mittavan vesivahingon Kuopiossa

Remontissa olevaan toimitilaan ehti valua yli tuhat litraa vettä rikkoutuneesta putkesta.

Saarijärvellä Kokkolantie poikki tulvan takia.

Tulva sulki 13-tien Saarijärvellä perjantai-iltapäivällä

Tulva on muodostunut Majalahdentien ja Saarijärventien risteysalueella eli Saarijärven keskustasta muutama kilometri pohjoisen suuntaan.

uimarannan hiekassa on syvät veden tekemät uurteet jotka vievät veteen

Kotkan ympäristökeskus kehottaa välttämään uimista – viemärivettä päässyt vesistöihin

Parin päivän takainen rankkasade aiheutti myön veden tulvimisen kauppakeskuksen parkkihalliin sekä sairaalan kellariin.

Pelastaja kahlaa vedessä autotallissa.

Kauppakeskuksen autohalliin tulvi metrin syvyydeltä vettä Kotkassa – tältä kahden miljoonan litran pois pumppaaminen näyttää

Vettä tuli Kotkassa torstain vastaisena yönä paikoin yli 20 millimetriä tunnissa. Pelastuslaitoksella oli useita pumppaustehtäviä ympäri kaupunkia.

Muuramen isokokoinen puna-hopea-harmaa vaakuna vesialtaan päällä Muuramen kirjaston isojen ikkunoiden edessä.

Nisulanmäen koulun vesivahingosta kärsineet luokat pois käytöstä ainakin vuoden loppuun asti

Koulun kellarissa sijaitseviin luokkiin pääsi vettä viemäriverkostosta kahdesti.

Punainen paloauto.

Jätevesiputkessa vuoto Kauppakeskus Myllyssä

Pelastuslaitos arvioi vuodon aiheutuneen putkessa olleesta tukoksesta, joka oli irrottanut liittimen. Vahingot jäivät verraten pieniksi.

Iso keltainen koulurakennus ulkoa kuvattuna.

Harjunrinteen koululla korjataan vesivahingon jälkiä vielä pitkään

Koulun kakkoskerroksesta opetusta ja ryhmiä siirtyy väistötiloihin. Kulkureittejä on myös jouduttu miettimään uusiksi remontin takia.

Ruskea, vähän ruosteinen ritiläkansi katukiveyksen keskellä.

Siivoa kuivat lehdet kaivonkannelta – tukos voi aiheuttaa rankkasateella tulvan, muistuttaa Lahden kaupunki

Ritiläkaivojen suuaukkojen puhtaanapito kuuluu kiinteistöille, vaikka kaivot olisivatkin kaupungin katualueilla.

Pentti Montosen mökki oli kastua rankkasateiden vuoksi.

Rankkasade tuhosi Montosten mökkipihan – Videolla tulva murentaa maata ja uhkaa vyöryä mökin alle

Eläkeläispariskunta Pentti ja Arja Montonen tekivät viime perjantaina pelastuslaitoksen kanssa tunteja töitä suojatakseen Pieksämäellä kesämökkinsä perustuksia tulvalta.

Läheltä

Tukkeutunut sadevesiviemäri sai kuntosalin tulvimaan Kokkolan keskustassa

Kova hetkellinen rankkasade tukki sadevesiviemärin ja aiheutti tulvan kuntosalin tiloissa Kokkolan keskustassa entisessä Anttilan kiinteistössä.

Läheltä

Rankat sateet kastelivat Haapajärven terveyskeskuksen kellarin ja Siikalatvan Pulkkilan koulun liikuntasalin

Voimakas sade teki molemmissa kohteissa tuhojaan hieman viiden jälkeen perjantaina alkuillasta. Haapajärven terveyskeskuksen kellarikerrokseen vettä valui kymmeniä litroja.

Kuusankosken uimahalli Kouvolassa.

Kuusankosken uimahalli ei aukeakaan kesätauolta – syynä vesivuoto

Tilanne viedään elokuun aikana liikunta- ja kulttuurilautakunnan käsiteltäväksi.

Kauppakeskus Iso Omena Espoossa.

Isossa Omenassa sattui vesivahinko: vesi levisi 300 neliömetrin alueelle

Espoon Matinkylän Apteekki on jouduttu tilapäisesti sulkemaan vesivahingon seurauksena.

Näöntarkastus silmälääkärin vastaanotolla.

HUSin Ruoholahden toimipisteen vesivahinko on niin laaja, että naistentautien poliklinikan toiminta siirtyy väistötiloihin

Kaikki Ruoholahden poliklinikan toiminnot siirretään Meilahden sairaala-alueella sijaitsevaan Puistosairaalaan.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljestä kuva, ovessa Keski-Suomen pelastuslaitoksen logo.

Eerolanrannan vesivahingon selvittely Äänekoskella jatkuu – palvelutalon asukkaita ei ole tarvinnut evakuoida

Vettä pääsi lauantaina ainakin sähköpääkeskukseen sekä hissikuilun pohjalle.

Kuvassa bussi vedestä lainehtivalla kadulla

Sade ryöppysi Helsingissä eilen niin rankkana, että vesivahinkoja voi ilmetä vieläkin

Lauantain rankkasateet aiheuttivat runsaasti vesivahinkoja Helsingissä.

Iso keltainen koulurakennus kuvattuna jalkakäytävältä.

Riihimäen Harjunrinteen koulun rikkoutuneesta vesijohdosta on valunut vettä pitkin käytäviä ja luokkahuoneita

Riihimäen Harjunrinteen koululla havaittiin torstaiaamuna 29. kesäkuuta vakava vesivahinko. Vettä oli valunut kolmeen kerrokseen.

Tulviva vesi on täyttänyt kadun, jolla näkyy kaksi autoa ja kaksi jalankulkijaa.

Tampereen keskustan kadut tulvivat rankkasateen takia – silminnäkijöiden mukaan useita autoja on jäänyt kaduille jumiin

Pelastuslaitoksella on ollut parisenkymmentä vahingontorjuntatehtävää veden valtaamilla kaduilla.

Läheltä

Kemijärvellä rankka sadekuuro: vesi tulvi kellareihin, autotalleihin ja kauppaan

Pelastuslaitos sai illalla puoli yhdeksän aikoihin useita vahingontorjuntatehtäviä.

Ponssen logistiikkakeskus Iisalmessa

Rankka sadekuuro Vieremän keskustassa – sadevesi valui Ponssen tuotantohalliin

Rankka ukkoskuuro sai sadeveden tulvimaan Ponssen tehdashallin lattialle 10 000 neliömetrin alalle.

Ilmakuva Pohjois-Karjalan keskussairaalasta ja synkistä pilvistä.

Juhannuksen rankkasateet valuivat Joensuussa keskussairaalan katolta kellarikerrokseen: vesi pääsi leikkaussaliin ja lääkevarastoon

Korjaustöiden takia sairaalan katolle oli tehty väliaikaisia sadesuojauksia, mutta ne eivät kestäneet.

Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos yhdistyivät Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokseksi 1.1.2023. Paloautojen kyljessä uudet teippaukset

Torstai-illan rankkasade työllisti Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitosta perjantain vastaisena yönä

Ylivieskan uimahallista on poistettu suuria määriä sinne tulvinutta sadevettä. Myös ajoneuvoja on jäänyt tulvaveden täyttäviin alikulkuihin.

Paloauto Siilinjärve K-Raudan edessä sateisessa säässä.

Ukkonen teki jo tuhoja Siilinjärvellä – Pohjois-Savoon on annettu varoitus rajuista ukkoskuuroista

Siilinjärvellä salama sytytti pienen maastopalon ja aiheutti lievän vesivahingon myymälässä.

Romahtaneita rakennustelineitä liikekiinteistön seinustalla.

Uhkaavan telineonnettomuuden selvittely jatkuu Jyväskylässä – osa liikekiinteistön tiloista voidaan avata, sortumisvaara ohi

Yön aikana onnettomuuspaikalla työskenteli vielä yksi vesivahinkoa torjunut pelastusyksikkö. Nyt pelastustoiminta on kohteessa loppunut.

Kesämökki metsän reunassa.

Tunkkainen mökki on hyvä tuulettaa kunnolla – huono sisäilma voi aiheuttaa ikäviä oireita, mutta on parhaassa tapauksessa helposti ratkaistavissa

Huonon sisäilman taustalla on usein puutteellinen ilmanvaihto. Pidempiaikainen altistuminen kosteus- ja homevaurioille saattaa myös kehittää esimerkiksi astman.

Ihmiset liikkuvat kumiveneillä tulvivassa kaupungissa.

Vedenpinnan keskimääräinen taso torstaiaamuna 5,6 metriä – tämä on tilanne Ukrainan tulva-alueella juuri nyt

Ainakin kolme ihmistä on hukkunut tulvissa. Tulvavesien odotetaan alkavan laskea torstain aikana.

Pelastuajoneuvon kyljessä pelastuslaitoksen logo.

Laaja vesivahinko Kuopion Hermanin kauppakeskuksen kellarissa

Vesi valtasi Hermanin kauppakeskuksen kellarin Kuopiossa. Pelastuslaitoksen arvion mukaan vahinkoja ei pitäisi juuri syntyä.

Kuvassa näkyy pahasti tulviva Suomen ja Ruotsin raja auringonpaisteessa.

Ylitorniolla on saatu teitä käyttöön, liikenne kulkee jälleen valtatiellä

Silta Ruotsin Matarenkiin on yhä pois käytöstä, mutta odotuksia on että sekin avataan liikenteelle tällä viikolla.

Kevättulva on noussut Torniossa katualueelle ja vesi on saartanut rakennuksen. Vesi on yltänyt myös Kojamo-taideteokseen.

Tornionjoen vedenkorkeus on laskenut edelleen – moni tie on silti yhä suljettu tulvan vuoksi

Tornionjoen kevättulva on ollut poikkeuksellisen suuri. Se jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin vuoden 1968 ennätystulva.

Leirintäalueen mökkejä tulvaveden vallassa.

Kysyimme tulva-asiantuntijoilta, miksi Lapin tulvat yllättivät suuruudellaan

Massiiviset kevättulvat tuntuvat yllättäneen koko Lapin. Selvitimme kolmelta tulva-asiantuntijalta, miksi tulvat yllättivät ja olisiko jotain voitu tehdä toisin.

Omakotitalo, jonka kivijalka on tulvaveden peitossa. Myös kaksipuolikeinu on puoliksi veden peittämä.

Kellari täynnä ruskeaa vettä, leirintäalue saarroksissa – katso Lapin tulvien karut seuraukset

Tulvatuhojen torjunta on pitänyt pelastuslaitoksen kiireisenä. Vedenpinta voi nousta joissakin joissa vielä päivien ajan.

Bruce Springsteen esiintyy.

Bruce Springsteen esiintyi Italian tulva-alueella kritiikistä huolimatta – tulvien uhriluku nousi jo neljääntoista

Konsertin toteutuminen vaikutti saavan laajasti kiitosta tulvien runtelemalta kansalta.

Pajakkakosken kevät tulvaa keväällä 2023.

Kainuun kevättulvat huipussaan lähipäivinä: ely-keskus muistuttaa tarkistamaan laiturit ja veneet

Kevättulvat ovat keskimääräistä korkeammalla Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella.

Puinen omakotitalo, jonka ympärillä on lumisia puita.

Edunvalvojat kiistävät syyllisyytensä 50 miljoonan litran vesivahinkotapauksessa

Punkaharjulla tyhjillään olleeseen asuntoon virtasi vuosien aikana miltei 20 uima-altaan verran vettä, jonka takia vuosia sitten pois muuttanut asukas sai yli 200 000 euron laskun.

Rivitalon suojaksi rakennettu tulvavalli Kittilässä.

Muonionjoelle ja Tornionjoelle ennustetaan suurimpia tulvia

Keskiviikoksi ja torstaiksi Lappiin on ennustettu vesisateita, mitkä voivat nostaa Kittilän tulvahuipun vahinkorajan ylitse.

ambulans

Putkirikko Espoossa aiheuttaa katkoksia vedenjakelussa tiistaiaamuun saakka

HSY on järjestänyt väliaikaisen vedenjakelupisteen Niipperintie 28:n kohdalle ja Papupolulle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle