Markku Ketola esiintyy Kuningasfinaalissa.Kuva: Yle/Miikka Varilamarkku ketola
Finaalin ensimmäisellä kierroksella Markku Ketola esitti Olavi Virran tunnetuksi tekemän tangon Romanesca. Tangotuomari Danny kiitteli Markkua hienosta avauksesta ja kehui hänen monipuolisia muusikon taitojaan. Silti paikkaa finaalin toiselle kierrokselle ei tuomaristo Markku Ketolalle suonut.
Markku Ketolan bio
Nimi
Markku Ketola
Paikkakunta
Mariehamn, Åland (Maarianhamina). Olen asunut vasta viime vuoden elokuusta lähtien Mariehamnissa, jonne tämän lappilaisen musikantin tie vei uuden seurustelusuhteen takia. Minut tunnetaankin enemmän Tornio-Haaparanta-alueen musikanttina kuin täällä uudessa asuinpaikkakunnassani. Ehkä olen outolintu vielä näillä kulmilla.
Milloin aloitit laulamisen?
Laulettu on jo 1970-luvun puolessa välin esim. koulujen päättäjäisissä, syntymäpäiväjuhlissa ym. Aloin vakavissani tekemään laulukeikkoja jo 1980 -luvun alussa esim. rock-bändeissä, mutta tanssimusiikin parista löysin itseni vasta vuonna 1985.
Inspiraation suomalaiseen tanssimusiikkikulttuuriin olen saanut Lapin rajamailla Tornio-Haaparannan alueella asuessani, jolloin taisin tehdä myös ensimmäiset ravintolakeikkani.
Kerro mitä olet tehnyt musiikin parissa ennen tämän vuoden tangolaulukilpailua?
Olen saanut tehdä ravintola-, tanssilava- ja laivakeikkoja jo yli 20 vuotta. Lähiaikoina olen saanut tehdä enemmänkin trubakeikkoja laivalla. Keikkailu yksin kitara kainalossa on opettavaista ja yllättävän antoisaa.
Olen saanut tehdä myös joitakin isoja konsertteja yhdessä muiden artistien kanssa. Lisäksi olen jo 16 vuoden ajan pitänyt suosittuja laulutapahtumia kesäisin rajan pinnassa Tornio-Haaparanta-alueella.
Soitan myös pianoa ja kitaraa ja teen silloin tällöin sävellystöinä uusia biisejä itselleni tai muille levyttäville artisteille. Soittaminen on kuitenkin ollut minulle enemmänkin harrastus, enkä pysty olemaan nk. prima vista -soittaja.
Mikä on intohimosi musiikin ulkopuolella?
Haluan ylläpitää hyvää kuntoa ja positiivista mieltä harrastamalla liikuntaa siellä missä on mahdollisuus. Matkustelen myös mielelläni, viimeksi kävin Balilla asti. Käyn mielelläni juoksemassa ja punttisalilla.
Tärkeisiin harrastuksiini kuuluu myös kalastaminen, joka on samalla terapiaa. Ruoanlaitosta olen pitänyt jo toistakymmentä vuotta. Välillä haluan tietenkin mielellään nauttia hyvien ystävien seurasta.
Miksi haluat tehdä ja esittää musiikkia?
Minun musiikillinen maailmani on saanut jo syntyessään vanhemmiltani soiton ja laulun lahjat, jotka ovat syvällä sielussani kuolemaani asti. Tämän vuoksi haluan olla mukana tässä kilpailussa ja tehdä ihmiset onnelliseksi monin erin lauluin.
Kuvaile lauluääntäsi, kuinka sinä tulkitset tangoja? Mistä ammennat tangotulkintaasi?
Lauluääneni on selkeän vahva ja se on tunnistettavissa muiden laulajien joukosta. Se on kouluttamaton ja omin avuin reagoiva soiva apu. Lisäksi se on varustettu erilaisin sävyin ja siitä löytyy käheyttä ja ajan tuomaa herkkyyttä.
Mitä tangokappaleita haluaisit laulaa? Mitkä kappaleet tai artistit säväyttävät? Kuuntelen silloin tällöin argentiinalaisia ja espanjalaisia tangoja, mutta erityisesti suomalaisia vanhojen tangojen esittäjiä ja esityksiä. Näistä ammennan itselleni omannäköisen esityksen tuleviin koitoksiin.
Olen luonteeltaan tarpeen tullen temperamenttinen ja mua kutsutaankin silloin tällöin himmeeksi. Siksi haluan laulaa tulisen intohimoisia tangoja. Mulle sopivat siis melodiat jotka tulevat Argentiina- Espanjan alueelta.
Mulle aikoinaan tärkeäksi tangoksi tuli ”Illan viimeinen tango ”, josta lähti mun kiinnostukseni tangomusiikkiin. Tangontaitajat, kuten Olavi Virta, on kuulunut mun suosikkeihini, mutta en ole halunnut koskaan matkia hänen laulutapaansa.
Miksi juuri sinusta pitäisi tulla tangokuningas?
Takataskussa ja kantapäissä on jo yli 20 vuoden ajan monenlaista koettua hetkeä keikkamaailmassa, josta olisi ilo jakaa koko kansalle monin eri lauluin ja kokemuksin.
Vuonna 1993 matkani tangokuninkaaksi päättyi prinssin titteliin, joka sekin oli hieno saavutus mutta en lähtenyt hakemaan kruunua uralleni, kuin vasta nyt 22-vuoden jälkeen uudestaan.
Mitä sinulla on mitä muilla ei ole? Mikä on sinun vahvuutesi kilpailussa? Entä heikkoutesi?
Ehkä mun vahvuuksiani ovat vuosien esiintyminen eri tilaisuuksissa, urheilullisuus, kilpailuvietti, musikaalisuus ja karismaattisuus. Olen koulutukseltani kuntohoitaja, jolla taittuu hieronta ja kuntoutusasiat. Lisäksi osaan puhua ja laulaa ruotsin kielellä, koska olen asunut ja tehnyt töitä Ruotsissa useita vuosia. Mun heikkouksia on asioiden jättäminen viime tippaan, tai sitten ne on jätetty totaalisesti pöytälaatikkoon...(parempaan suuntaan on menty onneksi).
Kolme levyä/biisiä, joita ilman et olisi tässä?
1. Syli täynnä rentukoita (oma levybiisi/hitti vuodelta 1997, se on mun satumaa)
2. Illan viimeinen tango (ensimmäinen opeteltu tango)
3. Mun tuleva levyprojekti antoi kipinän lopullisesti lähteä mukaan tämän vuoden Tangokisaan.
Markku Ketola: Tangomarkkinat 2015 laulukilpailu valokuvina