Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Konsertit, kausi 2019-2020 pääkuva

Barokki!


Konserttiin ei viranomaisohjeistuksen takia oteta yleisöä, vaan se kuullaan suorana lähetyksenä Yle Areenassa ja Yle Radio 1:ssä. Ohjelma ilmoitetaan mahdollisimman pian.

RSO:n barokkikonsertissa palataan sonaattien, sinfonioiden ja konserttojen alkulähteille 1600-luvun Italiaan. "Sinfonia ja sonaatti eivät tuolloin tarkoittaneet aivan samaa kuin nykyään, vaan lähinnä sitä, että kyse oli soitinsävellyksistä. Kokoonpano ja osien lukumäärä vaihtelivat", kertoo Jukka Rautasalo, yksi konserttiohjelman suunnittelijoista ja esiintyjistä.

Ohjelmassa on keskeisiä barokkisäveltäjiä, kuten Arcangelo Corelli, Antonio Vivaldi ja Giovanni Gabrieli, mutta myös nykysäveltäjä Eero Hämeenniemi. "Hämeenniemi on ottanut neljälle käyrätorvelle säveltämässään teoksessa Sonata a 4 vaikutteita Giovanni Gabrielilta ja venetsialaissäveltäjiltä", kertoo käyrätorvisti Tommi Hyytinen.

Nykysoittimien lisäksi konsertissa soivat myös barokkiviulu, viola da gamba, cembalo ja barokkitrumpetti.

Hannu Vasara, viulu
Kaisa Kallinen, viulu
Jukka Rautasalo, sello / viola da gamba
Jouko Laivuori, cembalo / urut
Tomas Gricius, trumpetti
Jouko Harjanne, trumpetti
Ricardo Pedrares Patiño, pasuuna
Line Johannesen, pasuuna
Miikka Saarinen, barokkitrumpetti
Atsuko Sakuragi, barokkitrumpetti
József Hárs, käyrätorvi
Satu Huuskonen, käyrätorvi
Tuomo Eerikäinen, käyrätorvi
Tommi Hyytinen, käyrätorvi
Anders Eikefjord Hauge, tuuba

Arcangelo Corelli: Triosonaatti D-duuri op. 1/12
Giovanni Battista Fontana: Sonata seconda D-duuri
Alessandro Stradella: Sinfonia nro 9 a-molli
Bartolomé de Selma y Salverde: Vestiva i colli
Antonio Vivaldi: Triosonaatti d-molli op. 1/8 RV64
Dieterich Buxtehude: Triosonaatti G-duuri BuxW 271
Arcangelo Corelli: Triosonaatti G-duuri op. 2/12
Giovanni Gabrieli: Canzon III a 4 (Canzoni per sonare) Ch. 188
Pavel Josef Vejvanovský: Sarabande
Andrea Gabrieli: Ricercar del duodecimo tuono (Madrigali e ricercari a quattro voci)
Anonymus / Kremsier: Duetto für 2 clarini
Eero Hämeenniemi: Sonata a 4
Giovanni Gabrieli: Canzon prima a 5 (Canzoni e sonate) Ch. 195
Heinrich Ignaz Franz Biber: Duetto für 2 clarini
Giovanni Gabrieli: Canzon II a 4 (Canzoni per sonare) Ch. 187