Suomen säveltäjät 75 vuotta
Yle Radio 1 & Yle Areena & Yle Teema & Yle TV 1
Tarkiaisen uusi orkesteriteos Jään lauluja on saanut inspiraationsa jään ikiaikaista liikkeestä. ”Hitaasti vyöryvä ja kaiken alleen peittävä jää helisee, rytkyy ja vaikertaa natisten”, säveltäjä kuvailee. Samalla hän haluaa ilmentää sitä kuinka ilmaston lämpeneminen murtaa ikivanhat luonnonlait.
Sampo Haapamäen laulusarja hyödyntää sopraano Tuuli Lindebergin virtuositeettia ja ilmaisuasteikkoa. Haapamäen musiikin pyörryttävä vetovoima perustuu sille, että hän käyttää neljäsosasävelaskelia. Kun asteikossa onkin 12 sävelen sijaan 24 säveltä, esityskoneisto on lujilla mutta yleisö voi nauttia poikkeuksellisen värikkäästä elämyksestä.
Suomesta saattaa olla vaikea löytää sellaista säveltäjää, johon Paavo Heinisen maailmankuva, tinkimättömyys, verbaalisuus ja visiot eivät olisi vaikuttaneet. Äärimmäisen syvällisessä Ariosossaan Paavo Heininen pyrkii luomaan romantiikkaa ilman romanttisen aikakauden sävelkieltä. Teos on kiehtovan ajaton mutta samalla aikansa kuva.
Hannu Lintu