Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Konsertit, kausi 2020-2021 pääkuva

Schiff & Schubert

Yle Radio 1 & Yle Areena

Pianisti Andras Schiff
Pianisti Andras Schiff Kuva: Joanna Bergin sir andras schiff
”Schubertin musiikki on humaaneinta mitä tiedän”, sanoo Sir András Schiff

Kuva Schubertista jäisi vajaaksi ilman hänen pianomusiikkiaan. ”Minulle Schubertin musiikki on humaaneinta mitä tiedän (–). Ja minua koskettaa hänen vaatimattomuutensa, nöyryytensä, egon puute. Schubert on pohjimmiltaan ihmisäänen säveltäjä. Silloinkin, kun hän säveltää yksin pianolle, ihmisääni ja laulu ovat aina läsnä. Tavallaan ne ovat lauluja ilman sanoja, mutta minä aina kuvittelen sanat, kun soitan pianoa”, sanoo Sir András Schiff. Pianosonaatin alussa hän ajattelee tyyntä merta.

Viimeinen pianosonaatti valmistui vain hiukan ennen Schubertin kuolemaa. Se on laajalle ja syvälle ulottuva sinfoninen teos, joka sisältää Schiffin mukaan musiikinhistorian erityisimmän trillin. Sitä pidetään kaikuna tuonpuoleisesta.

Schubert ei olisi kokonainen myöskään ilman Haydnia ja Beethovenia, joiden tuotannon ja tekniikan hän tunsi hyvin. Schubert pyysi tulla haudatuksi Beethovenin lähelle.

Sir András Schiff, piano

Joseph Haydn: Sonaatti nro 32 g-molli Hob.XVI:44
Joseph Haydn: Fantasia C-duuri “Capriccio” Hob.XVII:4
Ludwig van Beethoven: Sonaatti nro 21 C-duuri “Waldstein” op. 53
Franz Schubert: Sonaatti B-duuri D.960

Liput: 15-47 €

HUOM! Konsertti alkaa muista syksyn konserteista poiketen klo 19 ja siinä on väliaika noin klo 19.55. Konsertti päättyy n. klo 21.10.