Gerontiuksen uni
Yle Radio 1 & Yle Areena & Yle Teema & Yle TV 1
Kreikan kielestä juontuva Gerontius tarkoittaa yksinkertaisesti vanhaa miestä. Edward Elgarin suurenmoisessa oratoriossa vanhus uneksii kuoleman jälkeisestä elämästä, kiirastulesta, enkeleistä ja lopulta Luojan näkemisestä. Elgar oli itse katolinen ja käsitteli kardinaali John Henry Newmanin kirjoittamaa tekstiä äärimmäisen kunnioittavasti. Hän ei kuitenkaan halunnut vieroittaa maallisempaakaan kuulijaa. ”Kuvittelin Gerontiuksen meidän kaltaiseksemme ihmiseksi, ei papiksi tai pyhimykseksi, vaan syntiseksi. Siksi en ole täyttänyt hänen osuuttaan kirkkolauluilla ja sen semmoisella, vaan kunnon terveellä, täysiverisellä, romanttisella maanläheisyydellä”, Elgar selitti.