Hyppää pääsisältöön

kummilapset

  • Kuopion yksivuotiaat juhlivat joulukuussa

    05.11.2010 Yle Uutiset

    Kuopiolaiset taaperot kokoontuvat isolla joukolla musiikin pariin. Kuopion kaupunginorkesteri on kutsunut kaikki viime vuonna syntyneet kuopiolaiset kummilapsikseen, ja joulukuussa lapsille on järjestetty ensimmäinen tapaaminen orkesterin kanssa.

  • Kummilapsi antaa runsaasti takaisin

    13.10.2010 Yle Uutiset

    Porin kaupunginkirjaston henkilökunnan kummilapsi on 10-vuotias ugandalainen Salume. Kirjeiden ja lahjapakettien myötä Salume on saanut tutustua Suomen vuodenaikoihin, Peppi Pitkätossuun ja Joulupukkiin.

  • Ylen läntisen kummipossu

    08.10.2010 Yle Uutiset

    Ylen läntisen toimitus sai kummipossun Kuntun tilateurastamolta. Siellä röhkii parhaillaan 50 nuorta sikaa. Iältään nämä saparohännät ovat kolmesta viiteen kuukautta.

  • Pojalle nukke

    06.10.2010 Yle Uutiset

    Mistä pienet tytöt ja pojat on tehty - tai paremminkin, millaisia poikia ja tyttöjä haluamme kasvattaa, pohtii alle vuodenikäisen pojan isä Simo Kymäläinen?

  • Pikkulapsiperheiden harrastuskirjo laajenee

    24.09.2010 Yle Uutiset

    Nuorisoseura Rajan Nuoret aloittaa musiikkiliikuntaryhmän Lappeenrannassa alle kolmivuotiaille lapsille ja aikuiselle, joka voi olla vanhemman lisäksi esimerkiksi isovanhempi tai kummi.

  • Kuopion kaupunginorkesterille omat kummilapset

    20.08.2010 Yle Uutiset

    Kuopion kaupunginorkesteri on kutsunut viime vuoden aikana syntyneet kuopiolaislapset kummilapsikseen.

  • Kaupunginorkesteri juhlii vuosikkaiden kanssa

    20.08.2010 Yle Uutiset

    Viime vuonna sata vuotta täyttänyt Kuopion kaupunginorkesteri juhlistaa historiaansa kaikkien juhlavuonna syntyneiden kuopiolaisten kanssa. Orkesteri on ottanut kaikki vuonna 2009 syntyneet kuopiolaislapset kummilapsikseen.

  • Jättipalsamia kannattaa tuhota nyt!

    26.07.2010 Yle Uutiset

    Haitallista vieraskasvilajia, jättipalsamia, kannattaa tuhota viimeistään tällä viikolla. Talkoita on jo järjestetty helteiden aikaistaman kukinnan vuoksi Turussa ja Huittisissa, mutta talkoita on tällä viikollakin muun muassa Raisiossa ja Turun Kupittaan siirtolapuutarhassa.

  • Ei kiitos perheen perustamiselle

    20.07.2010 Yle Uutiset

    Monen nuoren aikuisen lähipiirissä tuntuu vellovan tarttuva tauti. Näin on myös YLE Lahden harjoittelija Tea Mannisen ystäväporukassa. Toistaiseksi hän on yrittänyt vältellä tartuntaa, sillä se on vakava eikä siitä parane ihan hetkessä – ei lääkkeillä eikä rokotteilla. Jokainen tuntee tämän taudin, ja lähes kaikki tulevat joskus sen tartuttamiksi. Taudin nimi on sitoutuminen.

  • Ulvila haki arvokkaat vieraspisteet Hippokselta

    17.06.2010 Yle Urheilu

    Sarjanousija Ulvila otti kauden toisen voittonsa Jyväskylän Hippokselta. Sarjanousijoiden kohtaaminen kääntyi satakuntalaisille kotiutuskilpailussa 1-2 (0-2, 7-1, 0-0, 0-2).

  • Kummit kurtturuusun kimppuun

    16.06.2010 Yle Uutiset

    Luontoon kuulumattomia kasveja kitketään kesällä talkoovoimin. Satakunnan ja Varsinais-Suomen kattava vieraslajiprojekti jatkaa viime vuonna aloitettua vieraslajien torjuntaa Lounais-Suomessa.

  • Yrityskummi on yrittäjän henkinen tuki

    27.05.2010 Yle Uutiset

    Rääkkylässä on julkistettu tänään kautta aikain ensimmäinen vuoden yrityskummi ja kummiyritys. Vuoden 2009 yrityskummi on kiteeläinen Pentti Holopainen ja kummiyritys hänen monivuotinen suojattinsa Polar Shiitake, joka viljelee luomusiitakesieniä ja valmistaa niiden kasvualustoja Rääkkylässä.

  • Vapaaehtoistyö voi viedä mukanaan

    12.05.2010 Yle Uutiset

    Liikuta minua –kampanjan tapahtuma kokosi perjantaina yhteen useita vapaaehtoistoimijoita, jotka halusivat kannustaa uusia ihmisiä mukaan. Vapaaehtoistyöhön riittävät tavallisen ihmisen tiedot ja taidot.

  • Kirkko: Yksi kummi lapselle riittää

    07.05.2010 Yle Uutiset

    Evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous on päättänyt, että kummeja voi jatkossa olla poikkeustapauksissa vain yksi. Päätöksen yhdestä kummista tekee seurakunnan kirkkoherra, jonka jäseneksi kastettava liittyy.

  • Yksi kummi riittää poikkeustapauksissa

    07.05.2010 Yle Uutiset

    Kirkolliskokous on päättänyt, että kummeja voi jatkossa olla poikkeustapauksissa vain yksi. Päätöksen yhdestä kummista tekee sen seurakunnan kirkkoherra, jonka jäseneksi kastettava liittyy.

  • Kirkolliskokous pohtii kummien määrää

    03.05.2010 Yle Uutiset

    Maanantaina Turussa alkava kirkolliskokous käsittelee kummien määrää ja parisuhdelakia. Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle, että kummeja voisi poikkeustapauksissa olla vain yksi. Kummien vähimmäismäärän lasku edellyttää muutosta kirkkojärjestykseen.

  • Aikuisriparilla puhutaan paljon

    20.04.2010 Yle Uutiset

    Viikonloppu- ja iltaopintoina järjestettävä aikuisrippikoulu vetää paitsi kirkkohäät tai kummin oikeuden haluavia myös hengellisiä etsijöitä. Aikuisripariryhmä on tilaisuus keskusteluun.

  • Kummitoiminta tuo Kansallisoopperan Helsingin Malmille

    15.03.2010 Yle Uutiset

    Malmin kaupunginosa Helsingissä saa Suomen Kansallisoopperan kummikseen vuoden 2010 ajaksi. Aiemmin Kansallisoopperan taiteilijat ovat toimineet yksittäisten päiväkotien kummeina, mutta nyt kummiyhteistyötä tehdään ensimmäistä kertaa kokonaisen kaupunginosan kanssa.

  • Hely hurmasi kummisedän

    24.02.2010 Yle Uutiset

    Kyyttölehmät ovat hellyttäneet kainuulaiset. Kajaanissa Seppälän opetusmaatilalla kaksi vuotta asustaneet kyytöt ovat saaneet parikymmentä kummia erilaisista työyhteisöistä ja päiväkotiryhmistä.

  • Paula Koivuniemestä Koffin puiston kummitäti

    09.02.2010 Yle Uutiset

    Helsingin Koffin puiston aitaaminen jakaa mielipiteitä Punavuoressa. Osa asukkaista toivoisi, että roskaamisen ja melun vuoksi puiston aukioloaikaa rajoitettaisiin.

Sivut