Hyppää pääsisältöön

skeptisismi

  • Asukkaat ristiriitaisissa tunnelmissa Kangasalan ja Kuhmalahden liitoksesta

    09.02.2010 Yle Uutiset

    Kangasalan ja Kuhmalahden kuntaliitos on varmistunut. Kangasalan valtuusto hyväksyi liitossopimuksen äänestyksen jälkeen lukemin 43 puolesta ja 2 vastaan. Kuntaliitos jakaa asukkaiden mielipiteet.

  • Vapaa-ajattelija viettää uskonnotonta joulua

    22.12.2009 Yle Uutiset

    Joulua voi viettää myös muista kuin uskonnollisista syistä. Vapaa-ajattelijat muistuttavat, että talvipäivänseisaus on juhla, jota on vietetty jo paljon ennen Jeesuksen syntymäjuhlaa. Turun vapaa-ajattelijoiden yhdistys perustettiin vuonna 1936. Tällä hetkellä jäseniä on yli sata.

  • Kansallisteatterin kokeilu noutaa katsojat esityksiin

    15.12.2009 Yle Uutiset

    Kansallisteatteri hakee uusia yleisöjä teatterikasvatuksen keinoin. Kokeiluprojekti hakee katsojat esimerkiksi kouluista ja laitoksista ja saattaa heidän istumapaikoille saakka.

  • Ilmastonmuutostutkimuksilla on monta tulkintaa

    09.12.2009 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutoskeskustelu näyttää olevan pahasti politisoitumassa. Aiheesta kertovista jutuista tavallisen Matti Meikäläisen on hyvin vaikea erottaa totena kerrottua väärää tietoa ja päinvastoin.

  • Skeptikot hämmentävät keskustelua ilmastonmuutoksesta

    09.12.2009 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutoksen juupas–eipäs -keskustelu on saanut uutta pontta. Skeptikoiden mukaan brittiläisen ilmastontutkimuslaitoksen palvelimelta varastetut sähköpostit paljastavat, että todisteet ilmastonmuutoksesta eivät kestä päivänvaloa. Vastapuolen mukaan kyse on tutkimuksen mustamaalaamisesta, jonka tarkoitus on hankaloittaa Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluja.

  • Finnish Sceptics Say Climate Change on Shaky Ground

    08.12.2009 Yle News

    Finnish climate change sceptics are petitioning the President for a re-evaluation of Finland's environmental goals. They say that a recent e-mail scandal suggests a cover-up of scientific evidence that undermines the science of climate change.

  • Ilmastoskeptikko kirjelmöi presidentille

    07.12.2009 Yle Uutiset

    Jyväskyläläinen Pasi J. Matilainen jaksaa uida valtavirtaa vastaan. Suomen ilmastopäätöksiä perustellaan ilmastotutkijoiden tuloksilla, mutta skeptikko katsoo, että ilmastonmuutoksen uhka ei ole todellinen.

  • Skeptikot hämmentävät keskustelua ilmastonmuutoksesta

    06.12.2009 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutoksen juupas–eipäs -keskustelu on saanut uutta pontta. Skeptikoiden mukaan brittiläisen ilmastontutkimuslaitoksen palvelimelta varastetut sähköpostit paljastavat, että todisteet ilmastonmuutoksesta eivät kestä päivänvaloa. Vastapuolen mukaan kyse on tutkimuksen mustamaalaamisesta, jonka tarkoitus on hankaloittaa Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluja.

  • Ilmastoskeptikot saavat lämpötilataulukoita 1800-luvulta

    05.12.2009 Yle Uutiset

    Britannian ilmatieteen tutkimuslaitos julkistaa 150 vuoden lämpötilataulukot tuhannelta sääasemalta ympäri maailman. Tutkimuslaitos Met Office taistelee julkistuksella ilmastoskeptikkoja vastaan. Skeptikot ovat syyttäneet brittitutkijoita tietojen pimittämisestä ilmastotieteilijöiden sähköpostiskandaalissa.

  • Torniossa erottu kirkosta aiempaa enemmän

    01.12.2009 Yle Uutiset

    Kirkosta eroaminen on lisääntynyt Torniossa. Tampereen vapaa-ajattelijoiden yhdistyksen mukaan kirkosta eroaminen on Torniossa kasvanut 85 prosenttia vuodesta 2004 vuoteen 2008.

  • Paltamossa moni on ottanut eron kirkosta

    01.12.2009 Yle Uutiset

    Paltamon seurakunta on menettänyt parikymmentä jäsentään kahdessa kuukaudessa. Eroakirkosta.fi -palvelun mukaan Paltamossa erottiin kirkosta loka-marraskuussa väkilukuun suhteutettuna toiseksi eniten koko maassa.

  • Ilmastoskeptikot yhä kovaäänisempiä

    21.11.2009 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutoksen ja sitä tutkivan tieteen kyyseenalaistajat ovat aktivoituneet Kööpenhaminan ilmastokokouksen lähestyessä. Suomalainen Ilmastofoorumi-yhdistys on lähettänyt avoimen kirjeen presidentti Tarja Haloselle.

  • Vapaa-ajattelijat kantelivat Ylöjärven koululomakkeesta

    06.10.2009 Yle Uutiset

    Tampereen vapaa-ajattelijat kantelee Länsi-Suomen lääninhallitukselle Ylöjärven kouluun ilmoittautumislomakkeesta. Vapaa-ajattelijoiden mukaan opetushallituksen ohjeissa sanotaan, että uskontokuntiin kuulumaton lapsi tulisi sijoittaa automaattisesti elämänkatsomustiedon opetukseen.

  • Kirkosta erotaan Vaasassa

    06.10.2009 Yle Uutiset

    Vaasassa kirkosta eroaminen on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Eroakirkosta.fi -palvelun kautta kirkosta on lähtenyt tänä vuonna lähes kolmesataa vaasalaista.

  • Freethinkers Want Prayer Out Of Day Care Centres

    02.10.2009 Yle News

    The Union of Freethinkers has filed a formal complaint with provincial authorities in West Finland over prayers said by children in public day care centres.

  • Vapaa-ajattelijat: Ruokarukous ei kuulu päiväkoteihin

    02.10.2009 Yle Uutiset

    Vapaa-ajattelijain liitto on tehnyt Länsi-Suomen lääninhallitukselle kantelun päiväkodeissa ilmenneestä lasten ääneen rukoiluttamisesta.

  • Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy uskonnottomien mainostarrat

    15.09.2009 Yle Uutiset

    Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy uskonnottomien linja-autoihin kesäkuussa ilmestyneet mainostarrat, joissa kyseenalaistetaan Jumalan olemassaolo. Yksityishenkilö oli valittanut mainoksista, jotka hänen mielestään loukkasivat uskovia. Neuvoston mukaan tarrat eivät kuitenkaan ole yleisesti loukkaavia.

  • Uskonnottomien Turun kampanjasta valitus oikeuskanserille

    10.07.2009 Yle Uutiset

    Vapaa-ajattelijain liiton bussimainoskampanja Turussa on aiheuttanut kantelun oikeuskanserille.

  • Suomen uskottomat toivovat tasavertaisuutta

    08.07.2009 Yle Uutiset

    Vapaa-ajattelijain liiton pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Kukkonen pitää tiedotusvälineiden uutisointia uskonnottomuuskeskustelussa epätasa-arvoisena.

  • Soini valitsi EU-kriittisten ryhmän

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Äänivyöryn europarlamenttivaaleissa saanut perussuomalaisten Timo Soini on päättänyt liittyä EU-kriittisten ryhmään Euroopan parlamentissa. Soini kävi vielä tiistaina illansuussa viimeiset neuvottelut Brysselissä muiden ryhmään liittyvien maiden edustajien kanssa.

Sivut