Hyppää pääsisältöön

serenadit

  • Serenadit saavat valonsa

    24.03.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Johannes Brahmsin kaksi Serenadia orkesterille kumpuavat säveltäjän nuoruudesta 1850-luvun lopulta, ajalta jolloin hän oli ennenkaikkea lupaava pianisti ja kamarimusiikkisäveltäjä ja vasta aloittelemassa orkesterisäveltäjän uraansa. Ensimmäinen sinfonia oli haaveissa Serenadien säveltämisen aikoihin, mutta valmistui vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Serenadit saivat vaihtelevan vastaanoton, niiden orkestrointia esimerkiksi kehuttiin mutta pituutta ihmeteltiin – sisällön moitittiin olevan pintaa heikompaa.

  • Ylioppilaskunnan Laulajat on mieskuorojen monivivahteinen edelläkävijä

    25.03.2013 Elävä arkisto

    Ylioppilaskunnan Laulajat on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro. Oheisissa ohjelmissa seurataan vuonna 1883 perustetun maineikkaan mieskuoron vaiheita eri vuosikymmenillä. YL on tunteisiin vetoavaa tulkintaa ja kuorolaisille itselleen laulun ja sattumusten täyteistä aikaa.

  • Mieskuorojen serenadit soivat haaveiden rakastetulle

    01.02.2013 Elävä arkisto

    Kooste koskettavimpia serenadeja

    Mieskuorolaulujen serenadeissa kohteena on usein ihana impi. Serenadeissa neitoja ylistetään ja kaihotaan. Mieskuorot tekevät tulkinnoillaan eläväksi tavoittamattomalle haaveolennolle varatut salatut tunteet ja kaipuun rakastetun luo.

  • Torstaisarja 6 / 2012

    02.03.2011 RSO
  • Keskiviikkosarja 11 / 2012

    01.03.2011 RSO
  • Kevätsointuja Ylioppilaskunnan laulajilta

    30.04.2008 Elävä arkisto

    Perinteinen Ylioppilaskunnan laulajien laulu

    Neljä Ylioppilaskunnan laulajien jäsentä vieraili Ykkösen Aamu-tv:ssä vapunaattona 2004. Kvartetti esitti mm. yhden tunnetuimmista kevätserenadeistaan Kevätsointuja.