Hyppää pääsisältöön

päivämäärät

  • Supisuomea, osa 2: Lukusanat ja ajanilmaukset

    27.01.2016 Oppiminen

    Numerot, kellonajat, viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat.

    Tässä osassa opetellaan numeroita ja erilaisia ajanilmauksia. Aloitetaan numeroiden ja kellonaikojen opettelulla. Sen jälkeen siirrytään opettelemaan kuukausien ja vuodenaikojen nimiä. Lopuksi opetellaan vielä viikonpäivät.

  • Miksi oluessa on kaksi parasta ennen -päivämäärää?

    08.04.2013 Kuningaskuluttaja

    Olutharrastaja kysyy, miksi amerikkalaisessa Stone Levitation Ale:ssä on kaksi parasta ennen -päivämäärää. Amerikkalaispanimo on merkinnyt tuotteeseen, että olut pitäisi nauttia viimeistään helmikuussa 2013, mutta maahantuoja on lisännyt pulloon tarran, jossa parasta ennen -päiväystä on venytetty liki kahdella vuodella.

  • Kielioppia

    14.06.2012 Oppiminen

    Alright? Alright! -sarja, osa 5. Kielioppia.

    Verbin perfekti ja ajan prepositioita. Harjoitellaan viikonpäivät, kuukaudet, vuodenajat sekä vuosisadat ja -kymmenet.

  • Kielioppia

    14.06.2012 Oppiminen

    Vuosiluku ja päivämäärä Yleisin tapa ilmaista vuosiluku on luetella numerot ja laittaa perään sana nián 年 eli vuosi. Esimerkiksi vuonna 1987 on kiinaksi yī jiǔ bā qī nián.