Hyppää pääsisältöön

lukihäiriöt

  • Lukihäiriötä aiheuttava geenimuutos heikentää myös äänten käsittelykykyä

    27.11.2012 Yle Uutiset

    Kaksi toimivaa korvaa auttavat paikallistamaan ääniä sekä ymmärtämään puhetta metelissä. Heikosti toimivan ROBO1-geenin kantajilla ongelmana on kuuloratojen vajavainen risteäminen.

  • Onnimanni-palkinto Celia-kirjastolle

    17.10.2012 Yle Uutiset

    Lastenkirjainstituutin mukaan kirjaston lasten ja nuorten palvelut tekee tärkeää työtä muun muassa näkövammaisten lasten kuvakirjojen parissa.

  • Dysleksiaa ei asentohoidolla paranneta

    15.10.2012 Yle Uutiset

    Lääkäri ja psykologi tyrmäävät väitteen siitä, että pään kääntelyyn perustuvalla menetelmällä pystyttäisiin hoitamaan tehokkaasti luki- ja oppimishäiriöitä.

  • Otolla on koiran virka

    10.10.2012 Yle Uutiset

    Kuhmoisten kirjastokoira Otto on erityisesti lukihäiriöisten lasten paras ystävä, sillä Otto ei arvostele, vaikka lukijalle pieniä virheitä sattuisikin.

  • Kärsitkö lukihäiriöstä? Testaa uusi fontti, joka pitää kirjaimet paikallaan

    07.10.2012 YleX

    Uusi dysleksia-fontti on saanut rutkasti kiitosta maailmalla.

  • Dysleksiaviikko muistuttaa lukivaikeudesta

    01.10.2012 Yle Uutiset

    Tällä viikolla vietetään eurooppalaista dysleksiaviikkoa.

  • Oikeusministeriön vaalitiedotus palkittiin selväsanaisuudesta

    08.09.2012 Yle Uutiset

    Selkokielinen materiaali sopii hyvin myös maahanmuuttajille.

  • Aikuinenkaan ei aina opi

    17.08.2012 Yle Uutiset

    Aikuisten oppimisvaikeudet ja opiskelun uudelleen aloittamisen vaikeudet ovat yleisiä. Vaasan aikuiskoulutuskeskus ottaa syksyllä käyttöön erityisopetuksen mallin, jossa aikuisopiskelija voi saada omiin tarpeisiinsa sopivaa tuettua opetusta.

  • Lukitutkija Lyytinen palkittiin

    20.04.2012 Yle Uutiset

    Tänään Allvar-palkinnon saanut kehitysneuropsykologian professori Heikki Lyytinen on muun muassa ollut mukana kehittämässä Ekapelinä tunnettua oppimismenetelmää.

  • Erityisopetusta tarvitaan lukiossakin

    04.04.2012 Yle Uutiset

    Lukiot on velvoitettu jo seitsemän vuotta sitten tarjoamaan erityisopetusta. Vasta viime vuosina erityisopetus on kuitenkin vakiintunut lukioihin. Suuremmista pohjalaiskaupungeista paras tilanne on Seinäjoella, heikoin puolestaan Vaasassa. Kokkolassa erityisopetuksen tarjonta on hyvässä vauhdissa.

  • Torniolainen taiteilija ja opiskelijat yhteistyössä

    20.02.2012 Yle Uutiset

    Torniolainen kuva- ja performanssitaiteilija John Court valmistaa suurta kolmiulotteista alumiiniteosta yhdessä Lappian tekniikka-alan opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat ovat hitsanneet ja työstäneet teosta noin kolme kuukautta.

  • Lukukoira ei moiti pientä lukijaa

    24.01.2012 Yle Uutiset

    Alkanut vuosi tuo mukanaan uudistuksia Kotkan kirjastoihin. Pääkirjastoon on luvassa esimerkiksi lajitteleva palautusautomaatti. Lisäksi kirjastoissa järjestetään erilaisia tapahtumia ja luentoja sekä lukukoiratoimintaa, jossa lapset oppivat lukemalla koirille.

  • Lukivaikeuksiin ei tarjota apuvälineitä työelämässä

    13.12.2011 Yle Uutiset

    Lukivaikeuksista kärsivät saavat vain harvoin ongelmaansa helpottavia apuvälineitä. Erilaisten oppijoiden liiton selvityksen mukaan Suomessa ei ole ainuttakaan työnantajaa, joka olisi tarjonnut apuvälineet työntekijälleen, vaikka muissa Pohjoismaissa ne ovat olleet arkipäivää jo vuosia.

  • Kirjava tausta ja äänekäs ympäristö sekoittavat lukihäiriöisen

    05.12.2011 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat, että lukihäiriö saattaa johtua vaikeudesta erottaa olennainen informaatio epäolennaisesta. Räikeät taustat tai äänekäs ympäristö kilpailevat huomiosta kirjainten kanssa ja sekoittavat lukihäiriöisen.

  • Lukihäiriöitä voi ehkäistä ennalta

    05.10.2011 Yle Uutiset

    Lukemisvaikeuksia voi ennaltaehkäistä jo ennen kouluikää. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella on kehitetty arviointimenetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa jo 4 - 5 -vuotiaiden lukivalmiuksia.

  • Lukihäiriön taustalla voi olla pieni erilaisuus aivoissa

    26.09.2011 Oppiminen

    Orastavien koulunkäyntihaasteiden tunnistaminen on tärkeää.

    Oppimisvaikeuksien takana voi olla pienen pieni erilaisuus aivoissa. Esimerkiksi perinnöllinen lukihäiriö näkyy poikkeamana kuuloaivokuorella.

  • Luki-häiriöiset lapset hyötyvät tehoharjoittelusta

    11.08.2011 Yle Uutiset

    Luku- ja kirjoitusongelmista kärsivät lapset hyötyvät tehokkaasta lukuharjoittelusta enemmän kuin tavanomaisesta tukiopetuksesta. Asiaa on tutkittu Göteborgin yliopistossa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin torstaina pidetyssä Dysleksiakongressissa.

  • Lukukoira Börje ei naura ärrävialle

    03.08.2011 Yle Uutiset

    Kirjastossa työskentelevästä lukukoirasta on saatu hyviä kokemuksia Espoossa. Lukukoira on tarjonnut paljon apua lukemisvaikeuksista kärsiville lapsille. Lisäksi koira on tuonut iloa ja mielihyvää kirjaston muillekin asiakkaille.

  • Savonia tukee oppimisvaikeuksissa

    01.07.2011 Yle Uutiset

    Savonia-ammattikorkeakoulu kokeilee opiskelijan tukiseteliä oppimisvaikeuksista kärsivien opiskelun edistämiseksi. Tukisetelillä on mahdollista saada yksilöllistä lisäopetusta 20 tuntia lukuvuodessa.

  • Tuuti ja kirjaimet

    05.05.2011 Elävä arkisto

    Tokaluokkalaisen Tuutin mielestä koulussa ei ole aina kivaa. Kirjaimet sekoavat toisiinsa pahasti, eivätkä kirjoittaminen ja lukeminen vain ota sujuakseen.

Sivut