Hyppää pääsisältöön

kasvisruoat

  • Helsinki pani koulujen ruokalistat uusiksi - makaronilaatikko pitää pintansa

    16.08.2013 Yle Uutiset

    Helsinkiläisoppilaat ovat päässeet itse vaikuttamaan uusien ruokalistojen sisältöön. Huomiota on kiinnitetty myös kouluruokien ulkonäköön ja rakenteeseen, joista on usein tullut palautetta.

  • Tutkimus: Punaista lihaa välttävät elävät lihansyöjiä pidempään

    17.06.2013 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalaistutkijat seurasivat adventistien elämää ja totesivat kasvissyönnin pidentävän etenkin miesten elämää.

  • Tutkija ja ay-pomo: Vasemmistoliitto vaihtoi väriä

    14.06.2013 Yle Uutiset

    Ay-johtajan ja politiikan tutkijan mukaan vasemmistoliitto siirtyi puoluekokouksessaan yhä lähemmäs vihreitä. Vasemmistoliiton puna-vihreässä tulevaisuuspaperissa perustulo, kasvisruoka ja ydinvoiman vastaisuus ovat etusijalla, teollisuus ja työpaikat jäävät vähemmälle huomiolle.

  • Inhokkijuureksesta tuli Olga Temosen suosikki

    21.05.2013 Yle Uutiset

    Iittiläinen Olga Temonen on julkaissut Emäntänä Olga -kasvisruokakirjan. Olgan kotona -ohjelmastakin tuttu Temonen kannustaa vanhempia tutustuttamaan lapsensa mahdollisimman monipuolisiin makuihin.

  • Resepti: Munakoisorulla

    03.05.2013 Ruoka

    Voita & Sokeria -jaksossa Santeri pyörittelee munakoisosta, mozzarellasta ja basilikasta rullia, jotka asetellaan maistuvalle tomaattikastikepedille. Santeri vinkkaa lisäämään tomaattikastikkeeseen ripauksen sokeria, joka tuo tomaatin luontaista makeutta paremmin esille.

  • Pakastevihanneksia ja perunaa – kasvissyöjänä 70-luvulla

    25.04.2013 Elämä

    Siskokset Päivi ja Outi ryhtyivät 1970-luvulla kasvissyöjiksi. Mitä he saivat syödäkseen, kun ravintoloissa ei kasvisruokavaliota tunnettu lainkaan? Entä mikä sai jättämään lihan pois?

  • Resepti: Granaattiomena-quinoasalaatti

    12.04.2013 Ruoka

    Voita & Sokeria -ohjelmassa Santeri Hämäläinen antaa näppärän kikan granaattiomenan käyttöön ja kertoo mitä on quinoa. Näistä aineksista syntyy ruokaisa salaatti.

  • Hernekeittoa herraseurassa torstaisin liki 40 vuoden ajan

    11.04.2013 Yle Uutiset

    Joka torstai aamuyöllä lounaskahvilan yrittäjät aloittavat hernekeiton ja lettutaikinan valmistamisen. Teollisuusalueen miehet ovat saaneet soppaa joka torstai 36 vuoden ajan, paitsi yhtenä pahamaineisena torstaina. Virheestä nousseen raivon jälkeen hernekeitto on ja pysyy ruokalistalla.

  • Resepti: Porkkanakakku

    22.03.2013 Ruoka

    Santeri Hämäläinen leipoo pääsiäispöytäänkin sopivan porkkanakakun mutta mitä ihmettä, ilman voita ja sokeria! Mehevä kakku maustetaan muskotilla, kardemummalla ja kanelilla.

  • Itämeritutkijat: Lihansyönti pilaa Itämerta enemmän kuin kasvisruokailu

    14.03.2013 Yle Uutiset

    Itämeri voisi paremmin, mikäli entistä suurempi joukko ihmisiä siirtyisi kasvisruokaan. Tilanne on kuitenkin juuri päinvastainen: lihankulutus kasvaa koko ajan.

  • Resepti: Hernekeittomacchiato

    08.03.2013 Ruoka

    Voita & Sokeria -jaksossa Santeri tuunaa hernekeitosta fiinimmän timjamilla. Ja tämä keitto hörpätään espressokupista.

  • Resepti: Punajuuri-inkiväärigazpacho

    01.03.2013 Ruoka

    Gazpacho on perinteisesti kesäinen kylmä keitto. Santeri Hämäläinen valmistaa siitä oman versionsa sesongin parhaasta raaka-aineesta, punajuuresta. 

  • Resepti: Raakasuklaata x 2 ja pakuriteetä

    22.02.2013 Ruoka

    Voita & Sokeria -jaksossa Santeri herkuttelee sanan varsinaisessa merkityksessä. Raakasuklaan valmistukseen tarvittavat ainekset löytyvät luontaistuotekaupoista. Raakasuklaan perimmäinen idea on siinä, ettei raaka-aineita missään vaiheessa kuumenneta yli 42 asteen. Tällöin vitamiinit ja hivenaineet säilyvät.

  • Resepti: bataatti-kookoskeitto

    15.02.2013 Ruoka

    Tämä keitto lämmittää mukavasti vaikka reippaan ulkoilun päälle. Makunsa keitto saa muun muassa chilistä, juustokuminasta ja kookosmaidosta sekä inkivääristä. Ja päälle pirskotellaan korianteriöljy.

  • Kasvissyönti vähentää sydäntautiriskiä kolmanneksella

    31.01.2013 Yle Uutiset

    Ainakin verenpaine ja kolesterolipitoisuus olivat kasvissyöjillä paremmalla tolalla, mikä todennäköisesti johtuu heidän ruokavaliostaan, tutkijat uskovat.

  • Aino-Kaisa Pekonen ajaa opiskelijoille oikeutta kasvisateriaan

    23.01.2013 Yle Uutiset

    Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen haluaa saada Kelan ohjeisiin muutoksen, jonka mukaan ateriatukea saavien opiskelijaravintoloiden olisi tarjottava päivittäin kasvisruokavaihtoehto vegaaneille. Hänen mukaansa vegaanit jäävät ilman tuettua ateriaa päivinä, jolloin tarjolla on vain esimerkiksi lihaa ja kalaa.

  • Päikkärit päivähoidon kuuma peruna

    16.01.2013 Yle Uutiset

    Lasten päivälepo eli päikkärit herättää eniten keskustelua päivähoidossa Jyväskylässä. Päikkäreistä toivotaan varhaiskasvatuksen asiakasraadin kannanottoa.

  • Intialainen koulukirja opastaa: Lihansyöjät valehtelevat ja pettävät

    17.11.2012 Yle Uutiset

    Lihansyönti aiheuttaa kosolti huonoja luonteenpiirteitä, väittää Intiassa julkaistu koulukirja. Kasvatustieteilijät ovat pöyristyneet kirjasta.

  • Miang kham - thaimaalaista sormiruokaa

    09.11.2012 Ruoka

    Voita & Sokeria -ohjelman Santeri Hämäläinen vie meidät tällä kertaa Kaukoitään ja valmistaa näppärän illanistujaisherkun. Tämän ruuan haastavin osuus on sen nimen lausuminen oikein. Miang Kham on Santerin mielestä thaimaalaista sormiruokaa parhaimmillaan.

  • Metsäsienirisoton juju on tryffelivoivaahdossa

    05.10.2012 Ruoka

    Santerin reseptissä hyödynnetään metsiemme aarteita eli sieniä. Santeri valmistaa sienistä herkullisen risoton, joka sopii syksyyn ihan mainiosti. Tämän risoton kruunaa tryffelivoivaahto.

Sivut