Hyppää pääsisältöön

huono-osaisuus

  • Itse asiassa kuultuna: Claes Andersson

    24.07.2019 Yle TV1

    Minkälainen oli Claes Anderssonin tie politiikan huipulle?

    Ykkönen esittää Itse asiassa kuultuna -haastattelun 82-vuotiaana kuolleen Claes Anderssonin muistoksi.

  • Flinkkilä & Tastula: Lähiöhelvetistä vankilanjohtajaksi

    07.02.2018 Flinkkilä & Tastula

    Lähiön varjoissa kasvaneet tunnistavat huono-osaisuuden.

    Lähiön varjoissa kasvaneet tunnistavat huono-osaisuuden. Maarit Tastulan vieraina ovat vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen ja köyhyystutkija Maria Ohisalo.

  • Tommi Liimatainen: Käytä päätä, älä käsiä

    02.10.2013 Nuorille. Nyt!

    Tilastoharha. Näin voisi kuvailla Liimataisen veljeksiä, Tommia, Jonnea ja Villeä, jotka poikkeuksellisesti pääsivät pois syrjäytymisen kierteestä. Ainakin veljeksistä vanhin, Tommi Liimatainen uskoo, että he kaikki voisivat olla syrjäytyneitä, ellei hän olisi pakottanut veljiään perhetukikeskukseen Tampereen Raholaan.

  • Laman lapset

    21.11.2011 Elävä arkisto

    Nuoret saivat osansa yhteiskunnan säästökuurista.

    1990-luvun lama oli talousvaikutuksiltaan Suomen historian pahimpia talouskriisejä. Sen vaikutukset näkyvät nyt nuorissa aikuisissa, jotka saivat osansa aikuisten murheista ja yhteiskunnan säästökuurista.

  • Tingitty nuoruus

    18.11.2011 Elävä arkisto

    Reportaasi nuorista laman jälkeisessä Suomessa vuonna 1997.

    Vuonna 1997 tehdyssä reportaasissa pureudutaan nuorten ongelmiin laman jälkeisinä vuosina. Nuorisotyöntekijät olivat huolissaan nuorten ongelmien sysäämisestä ammattilaisille ja peräänkuuluttivat turvallista aikuisuutta ja yhteisöllisyyttä.

  • Hissun kissun

    06.04.2010 Elävä arkisto

    Heikki Takkinen opastaa pohtimaan ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja antaa vinkkejä pehmoisemmasta elosta lapsille ja heidän vanhemmilleen.

  • Turkka Hautala: Salo

    22.01.2010 Elävä arkisto

    Varsinaissuomalaisen pikkukaupungin asukkaat ovat pääosissa esikoisromaanissa. Yhden paikkakunnan elämän kuvauksesta teos laajenee 2000-luvun alun koko Suomen kertomukseksi.

  • Leipäjonot

    06.06.2007 Elävä arkisto

    Laman aikana monet suomalaiset joutuivat hakemaan ruokansa nk. leipäjonoista. Asia huomattiin myös ulkomailla.

  • Mikähän sinustakin tulee?

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Ohjelma kertoo kehitysalueen lapsista ja nuorista teollistuvassa yhteiskunnassa. Ohjelmassa rinnastetaan hyvinvoivia ja heikommin toimeentulevia perheitä.