Hyppää pääsisältöön

levytys

  • Poptähdestä avantgardistiksi: Scott Walker oli oman tien kulkija

    28.03.2019 Yle Teema

    1960-luvun poptähdestä tuli rockin avantgardisti.

    Scott Walker, oman tien kulkija on kiehtova muotokuva laajaa kulttimainetta nauttivasta, arvoituksellisesta musiikintekijästä. Dokumenttielokuva on nyt katsottavissa Areenassa 22. maaliskuuta 2019 kuolleen Scott Walkerin muistoksi.

  • American Epic vie juurimusiikin juurille: upea dokumenttisarja kertoo aikakaudesta, jolloin Amerikka ensi kertaa kuuli itsensä

    22.11.2018 Yle Teema

    Hieno dokumenttisarja päättyy huikeaan studiokonserttiin.

    American Epic on musiikki- ja historiadokumenttien aatelia, kolmiosainen kertomus aikakaudesta, jolloin Amerikka ensi kertaa kuuli itsensä. Sarjan päätteeksi nähdään vielä huikea musiikkielokuva, jossa nykymuusikot ottavat vanhan ajan studio-olosuhteissa mittaa idoleistaan.

  • Amy Winehousen suuri läpimurto Back to Black jäi hänen viimeiseksi levykseen – upouusi Rockin klassikkolevyt -dokumentti keskittyy upeaan musiikkiin tragedian sijasta

    21.09.2018 Yle Teema

    Amy oli ainutlaatuinen artisti, tämä dokumentti muistuttaa.

    Uusin jakso suositussa dokumenttisarjassa käsittelee Amy Winehousen vuonna 2006 ilmestynyttä studioalbumia Back to Black. Mukana muun muassa tuottajat Mark Ronson ja Salaam Remi, levyllä soittanut The Dap-Kings ja Amyn suuri esikuva Ronnie Spector. Ensi-ilta.

  • HasBeen − takana loistava tulevaisuus

    29.03.2018 Draama

    Niklas on kaksikymppinen ja pelkkä hasbeen?

    HasBeen on uusi musaympyröitä käsittelevä draamasarja, joka yhdistää perinteistä tarinankerrontaa ja somesisältöjä. Sarjan verkkokonaisuudessa tarinat jatkuvat ja löydät materiaalia, jota itse sarjassa ei nähdä: kuka imuroi studion ja mitkä biisit valitaan karaokessa?

  • Kolme kertaa Amen, Mikko Joensuu kulkee ahdistuksesta avaruusmatkalle

    26.01.2017 Musiikki

    Mikko Joensuun debyyttialbumista tuli trilogia.

    Kun Mikko Joensuu luopuu Jumalasta ja ahdistuksesta, syntyy jotain kaunista ja konkreettista, kaikkiaan kolmen levyn verran. Joensuu esittää yle.fi/musiikin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyönä syntyneessä kokemuksellisessa 360-videossa Drop Me Down -kappaleensa, jossa kiteytyy levytrilogian sanoma.

  • Dylania kenkälaatikosta

    29.12.2016 Yle Teema

    Uusia biisejä Nobel-runoilijan sanoihin! Teema 1.1. klo 21.

    Uusia biisejä Nobel-runoilija Bob Dylanin sanoihin! Nämä tekstit ovat olleet maailmalta piilossa vuodesta 1967 eli alkuperäisistä Basement Tapes -sessioista asti. Nyt lauluja ovat tekemässä muun muassa Elvis Costello, Marcus Mumford ja Jim James. Ohjaus Sam Jones. Suomen-ensi-ilta Teemalla 1.1. klo 21.

  • Rockin klassikkolevyt: The Beach Boysin Pet Sounds

    21.12.2016 Yle Teema

    Suositun dokumenttisarjan jakso Teemalla 8.7. klo 20.

    Rockin klassikkolevyt -sarjan jakso perehtyy vuonna 1966 ilmestyneen Pet Soundsin ylimaallisiin äänimaailmoihin. Niitä kuullaan myös Brian Wilsonin konsertissa Pori Jazzissa 13.7. Dokumentti Teemalla 8.7.2017 klo 20, Areenassa 30 päivää.

  • Rockin klassikkolevyt: Deep Purple / Made in Japan

    28.05.2016 Yle Teema

    Dokumentti klassikkobändin tuplalivealbumista.

    Dokumentin aiheena on Deep Purplen legendaarinen tuplalivealbumi vuodelta 1972. Japanin-kiertueella taltioidulla levyllä yhtye esiintyy klassisessa kokoonpanossaan: Ian Gillan, Ritchie Blackmore, Jon Lord, Roger Glover ja Ian Paice. Teema 23.4. klo 21 ja Areenassa 30 päivää. – Teeman musiikkidokumentit siirtyvät kanavapaikkavaihdoksen myötä lauantai-iltoihin 28.4. alkaen.

  • Michael Jackson ja Off the Wall

    07.04.2016 Yle Teema

    Spike Leen dokumenttielokuva su 13.11. klo 21.

    Spike Leen dokumenttielokuva kertoo Michael Jacksonin matkasta kohti ensimmäistä suurta menestystä sooloartistina, Quincy Jonesin tuottamaa albumia Off the Wall. Teema sunnuntaina 13.11. klo 21.

  • Muscle Shoals on sydäntä ja jalkoja liikuttava dokumenttielokuva syvän etelän mustasta soundista, jonka loivat valkoiset maalaispojat

    26.02.2016 Yle Teema

    Tarina pienen kaupungin suuresta musiikista 22.7. klo 20

    Pikkukaupunki, iso soundi. Pikkuisen Muscle Shoalsin legendaarisissa studioissaluotiin 1960–70-luvuilla upeaa mustaa etelän soulia. Soundin loivat valkoiset maalaispojat. Liikuttava dokumenttielokuva kertoo studioista, joissa musiikkihistoriaa tekivät muun muassa Aretha Franklin, Etta James, Otis Redding, Wilson Pickett ja Rolling Stones.

  • Rockin klassikkolevyt: The Whon Tommy

    04.02.2016 Yle Teema

    Käsittelyssä Pete Townshendin temaattinen rock-ooppera.

    Vuosi 1968 oli The Whon etsikkoaikaa. Singlehittejä takonut bändi oli vaarassa hajota. Keskellä kriisiä Pete Townshend loi tarinan sokeasta, kuurosta ja mykästä Tommy-pojasta, jolla on yliluonnollinen kyky pelata flipperiä. Tarinasta kasvoi rock-ooppera, teemallinen tupla-albumi, jota myytiin yli 20 miljoonaa kappaletta.

  • Saukki ja Pikkuoravat radiossa

    28.08.2015 Elävä arkisto

    Sauvo Puhtilan ja Eino Virtasen suosittuja lastenralleja.

    Työteliäänä säveltäjänä ja sanoittajana kunnostautunut radiotoimittaja Sauvo "Saukki" Puhtila (1928–2014) muistetaan etenkin lastenlevytyksistään Pikkuoravien kanssa. Pikkuoravat Elmeri, Simeoni ja Nestori olivat yhtä kuin laulaja Eino Virtanen, joka esitti levytyksissä kaikkien kolmen oravan osat. Oravakolmikko jekutti hyväntahtoisen isäntänsä milloin unten maille, milloin maan kiertoradalle.

  • Juice Leskinen vedenneitona

    24.06.2015 Elävä arkisto

    Lauantai-illan huumaa -sarjassa tiputettiin ihmisiä veteen.

    Kun Mikko Kuustonen kutsui, maestro Juice Leskinen saapui. Lauluntekijä heittäytyi lauantai-illan estradiviihdepläjäykseen koko arvovallallaan. Kylvyn jälkeisessä haastattelussa Leskinen paljasti, ettei juuri kuuntele levyjä.

  • Laulavat kiekkoleijonat: Selänne, Virta, Keskinen, Huura ja Lindfors

    07.05.2015 Elävä arkisto

    Musiikkivideolla esiintyi mm. Teemu Selänne ja Hannu Virta.

    Kari Tynin ja Jussi Niemen MM-kotikisoihin vuonna 1991 valmistama ralli sai musiikkivideoapuja jääkiekon maajoukkueringistä.

  • Jimi Hendrix: Hear My Train A Comin

    06.05.2015 Yle Teema

    Dokumenttielokuva kitaristineron elämästä.

    Perusteellinen muotokuva amerikkalaisen kitaralegendan lyhyestä elämästä, häikäisevästä urasta ja yhä jatkuvasta vaikutuksesta. Mukana on runsaasti musiikkia ja arkistojen aarteita sekä aiemmin esittämätöntä kuvamateriaalia muun muassa Hendrixin perheen kotiarkistoista.

  • Rockin klassikkolevyt: Quadrophenia

    13.04.2015 Yle Teema

    Dokumentti The Whon "viimeisestä mestariteoksesta".

    The Whon klassikkolevyn tarina. Pete Towshend avaa arkistonsa ja muistelee vuonna 1973 ilmestyneen temaattisen tupla-albumin kaoottisia tekovaiheita.

  • Rockin klassikkolevyt: Simon & Garfunkel

    11.03.2015 Yle Teema

    Kertomus siitä, miten tehtiin yksi popmusiikin suurista klassikoista, Paul Simonin ja Art Garfunkelin viimeinen yhteinen albumi Bridge Over Troubled Water. Levy ilmestyi tammikuussa 1970. Hienojen musiikillisten muistojen lisäksi kerrotaan tarinaa ystävyydestä ja Amerikan suurten muutosten ajasta. Dokumenttielokuvan ohjasi Jennifer Lebeau.

  • Helsingin ensilevytyksissä 1904 laulettiin myös viinasta

    17.11.2014 Elävä arkisto

    Englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin.

    Gramofonilevyjä äänitettiin ensi kertaa Suomen kamaralla loppuvuodesta 1904, kun englantilaisen yhtiön edustaja toi kalustonsa Helsinkiin. Viikon kestäneissä sessioissa tehtiin muun ohessa ensimmäiset suomalaiset populaarimusiikkilevytykset ja ensimmäinen kotimainen "kuunnelma".

  • Rölli: Kummitusten linna

    29.10.2014 Elävä arkisto

    Rölli esitti laulunsa livenä 1988.

    Kun Aluestudio lähetti vuoden 1988 maaliskuussa iltapäiväohjelmaa Vaasasta, vieraili ohjelmassa studiovieraana myös koko kansan Rölli-peikko. Asianmukaisen henkilöhaastattelun lisäksi Rölli esitti karmivan kappaleen debyyttialbumiltaan.

  • Nick Cave laulaa sisäisestä kutsusta

    09.09.2014 Elävä arkisto

    Australian paha poika vieraili Suomessa 1994.

    Nick Cave tunnetaan paitsi tinkimättömästä uusiopunkistaan, myös epäsovinnaisesta huumoristaan, jota hän esittelee kappaleissaan ja kirjoituksissaan. Australian paha poika vieraili Suomessa 1994 ja antoi haastattelun Soundcheck-ohjelmalle.

Sivut