Hyppää pääsisältöön

munuaiset

  • Urheilulääkäri: Särkylääkkeitä ei saa popsia ennaltaehkäisyyn

    18.10.2012 Yle Uutiset

    Suomen johtaviin urheilulääkäreihin lukeutuva Tommi Vasankari haluaisi selvityttää, kuinka moni kestävyyslajeihin osallistuva käyttää tulehduskipulääkkeitä pelkästään kolotuksien ehkäisyyn. Saksassa tehdyssä kyselyssä yli puolet maratoniin osallistuneista sanoi ottaneensa särkylääkettä ennen juoksua.

  • Kolmannes jää vuosittain ilman elinsiirtoa

    12.10.2012 Yle Uutiset

    Elinsiirtoa odottavien määrä lisääntyy jatkuvasti ja odotusajat pitenevät. Tällä hetkellä elinsiirtoa odottaa lähes 400 suomalaista. Vuosittain kuitenkin vain 270 saa uuden elimen.

  • Lääkäri vahvistaa: Kylmä pistää pissan liikkeelle

    28.09.2012 Yle Uutiset

    Virtsarakko aktivoituu kylmässä, mutta reaktio ei ole elimistön puolustautumiskeino, vaan kiusallinen reaktio. Virtsaamisen tarvetta lisää muun muassa kylmässä uiminen tai kylmällä kivellä istuminen.

  • Kohuttu epo auttaa sairaita

    26.09.2012 Yle Uutiset

    Urheilussa ja varsinkin suomalaisessa hiihdossa suurta kohua aiheuttanut erytropoietiini (epo) helpottaa munuaisten vajaatoiminnasta kärsivän henkilön elämää. Sitä käytetään jonkin verran myös syöpähoitojen yhteydessä. Normaalisti ihmisen munuaiset tuottavat epo-hormonia, jota tarvitaan punasolujen kehittymiseen.

  • Lääkärit: Munuaiskivivaivat yleistyneet rajusti

    17.09.2012 Yle Uutiset

    Lääkärit ovat huolestuneet virtsakivivaivojen tavallistumisesta. Yhden sukupolven aikana niistä kärsivien määrä on kaksinkertaistunut, kertoo Euroopan urologiyhdistys.

  • Kuolenko vai selviänkö hengissä?

    25.08.2012 Yle Uutiset

    Kuolenko myrkytykseen? Pääsenkö ikinä luovutukseen? Miksi juuri minä? Synkät ajatukset vetivät pohjamutiin, kun diabetes tuhosi kokkolalaisen Sirpa Läspän munuaiset. Tänään Sirpa voi hyvin ja haluaa kannustaa muitakin näkemään valon tunnelin päässä.

  • Elinsiirto ei estä elämää

    16.08.2012 Yle Uutiset

    Tamperelainen Tomi Palovaara lähtee kisaamaan Euroopan mestaruuksista peräti neljällä juoksumatkalla. Kroatiassa järjestettävään kilpailuun pääsevät vain harvat ja valitut - elinsiirron saaneet ja dialyysipotilaat.

  • Munuaissiirtoihin mallia naapurimaista

    16.08.2012 Yle Uutiset

    Suomessa ollaan liiankin pidättyväisiä munuaissiiroissa, linjaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan munuaisosaston ylilääkäri Stefan Anderson. Suomessa tehdään munuaissiirtoja pääosin vain kuolleita luovuttajilta - vuosittain 200:sta munuaissiirrosta vain noin 20 saadaan elävältä sukulaiselta. Ruotsi ja Norja ovat asiassa selvästi Suomea liberaalimpia.

  • Miten munuaissiirtoja lisättäisiin?

    17.07.2012 Yle Uutiset

    Munuaislääkärit toivovat, että munuaissiirtoja tehtäisiin aiempaa enemmän myös eläviltä luovuttajilta. Työryhmä ehdottaa, että lääkärit alkaisivat kelpuuttaa luovuttajaksi myös potilaan avio- tai avopuolison. Miten munuaisiirtoja voitaisiin lisätä?

  • Munuaissiirtoja eläviltä luovuttajilta halutaan lisätä

    17.07.2012 Yle Uutiset

    Munuaislääkärit haluavat, että tulevaisuudessa munuaisensiirtoja tehtäisiin aiempaa enemmän myös eläviltä luovuttajilta. Asiaa pohtiva työryhmä ehdottaa, että lääkärit alkaisivat kelpuuttaa luovuttajaksi myös potilaan avio- tai avopuolison.

  • Krooninen munuaistauti saattaa viedä muistinkin

    09.07.2012 Yle Uutiset

    Singaporelaistutkimuksen mukaan ei ole varmaa, etteikö muistin nopea heikkeneminen voi johtua muustakin syystä kuin munuaistaudista. Taudin parempi hoitaminen voi kuitenkin olla hyödyksi myös muistin kannalta.

  • Sairaanhoitajien työaikaa kuluu papereiden etsimiseen

    07.07.2012 Yle Uutiset

    Sairaaloiden toimintatavoissa riittää järkevöitettävää. Hoitajat saattavat tilata tarvikkeita hoitamisen sijaan. Lääkäreiden aikaa vievät tehtävät, jotka voisi siirtää muille.

  • Munuaistauti on diabeteksen veroinen sydänriski

    29.06.2012 Yle Uutiset

    Tulokset ilmenivät kanadalais-yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän havainnoista. Munuaissairauksia sairastavat saivat sydänkohtauksia hieman useammin kuin diabeetikot.

  • Jussi Laakkosella on neljä munuaista

    08.03.2012 Yle Uutiset

    Joensuulainen muusikko Jussi Laakkonen kantaa mukanaan neljää munuaista. Munuaisensiirto hänelle on tehty kaksi kertaa. Toimiva munuainen mahdollistaa normaalin elämän, ja niinpä Jussi rohkaisee mahdollisimman monia allekirjoittamaan elinluovutuskortin. Maailman munuaispäivää vietetään 8. maaliskuuta.

  • Mika Aholan kuolinsyy tarkentunut

    24.01.2012 Yle Urheilu

    Tammikuun 15. päivänä kuollut enduromoottoripyöräilijä Mika Ahola menehtyi useiden leikkausten aiheuttamiin komplikaatioihin, kertoi Motorrad.fi-sivusto.

  • Mats Wilander joutui sairaalahoitoon

    17.01.2012 Yle Urheilu

    Entinen ruotsalainen tennistähti Mats Wilander jouduttiin viemään sairaalaan hänen kaaduttua huoneistossaan Melbournessa viikonloppuna. Seitsemänkertainen Grand Slam -voittaja kärsi kaatumisen johdosta sisäisestä verenvuodosta.

  • Moni löytää uuden munuaisen Facebookista

    02.01.2012 Yle Uutiset

    Yhä useampi siirtomunuaista tai muuta elävältä ihmiseltä saatavaa elinsiirtoa tarvitseva löytää luovuttajan sosiaalisen median, kuten Facebookin avulla. Yhdysvaltain elinsiirtoja hallinnoivan järjestön tiedottajan April Paschken mukaan sopivan luovuttajan löytäminen sosiaalisen median avulla yleistyy koko ajan.

  • Tarzanin Cheeta kuoli 80 vuoden iässä

    28.12.2011 Yle Uutiset

    Johnny Weissmullerin rinnalla 1930-luvun Tarzan-elokuvissa esiintynyt Cheeta-simpanssi on kuollut. Cheeta eli poikkeuksellisen korkeaan 80 vuoden ikään eläinten suojakodissa Floridassa.

  • Savonlinnaan uudistetut dialyysitilat

    25.11.2011 Yle Uutiset

    Savonlinnan keskussairaala saa kauan odotetut uudistetut tilat dialyysipotilaille. Dialyysin laajennuksen harjannostajaiset pidetään tänään.

  • Suomen pyörätuolitennishuippu siirtyy valmennuspuolelle

    18.11.2011 Yle Urheilu

    Pekingin paralympialaisissa Suomea edustanut pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen joutui sairastumisen takia päättämään peliuransa, mutta kiuruveteläisen ura jatkuu valmennuspuolella.

Sivut