Hyppää pääsisältöön

uimakoulut

  • Uimakouluissa yllättäen paljon vapaita paikkoja

    05.06.2013 Yle Uutiset

    Oulun kesäuimakoulut täyttyvät yleensä nopeasti, mutta nyt ensimmäisiä kursseja on jopa peruttu osallistujapulan takia. Yksi selitys voi olla ilmoittautumisajan alkuun tullut yleisöryntäys, joka tukki varausjärjestelmän.

  • Koiran uimakoulu alkaa pelastusliiveissä

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Läheskään kaikki koirat eivät vastoin yleistä käsitystä osaa uida. Vesikammon kitkemisessä auttavat pätevä uimaopettaja, pelastusliivit sekä säännöllinen harjoittelu.

  • Uimakoulut alkavat altaissa

    03.06.2013 Yle Uutiset

    Kesän uimakoulut käynnistyvät Etelä-Karjalan uimahalleissa tänään. Rantauimakoulut alkavat vasta heinäkuussa, vaikka vedet ovat lämmenneet tavanomaista aikaisemmin.

  • Imatra korottaa liikunta- ja kulttuuripaikkojen käyttömaksuja

    29.04.2013 Yle Uutiset

    Korotus johtuu pääosin arvonlisäveron korotuksesta, mutta joitakin taksoja tarkastettiin samalla myös kustannusnousun vuoksi.

  • Vesiliikuntakeskus herättää toiveita

    10.04.2013 Yle Uutiset

    Kajaanilaiset haluavat uuteen vesiliikuntakeskukseen monipuolista toimintaa. Toivelistan kärjessä ovat lasten uimakoulut, kunto- ja liikuntasalipalvelut, monipuoliset kahvilapalvelut ja ohjatut vesiliikuntaryhmät.

  • Ulkonäköpaineet vaivaavat koulun liikuntatunneilla

    25.03.2013 YleX

    Epävarmuus omasta vartalosta näkyy esimerkiksi haluttomuutena osallistua uimaopetukseen. Jo alakouluikäiset saattavat kokea uimaopetukseen osallistumisen ahdistavaksi.

  • Yhä nuoremmat arastelevat uimaopetusta

    25.03.2013 Yle Uutiset

    Ulkonäköpaineet vaikuttavat yhä nuorempien koululaisten elämään ja koulunkäyntiin. Epävarmuus omasta vartalosta näkyy kouluissa esimerkiksi haluttomuutena osallistua uimaopetukseen, mikä puolestaan on johtanut pelkoon uimataidottomuuden lisääntymisestä.

  • Kuplahallissa suukko suli suuhun ja ovi jäätyi kiinni

    19.03.2013 Yle Uutiset

    Sunnuntaiaamun uimakoulu 70-luvulla. Pyöröoven jälkeen ilma on viileää ja kosteaa. Lastenaltaassa kiidetään puinaisilla liukureilla ja odotetaan malttamattomana pääsyä aikuisten altaaseen. Tunnin lopuksi ostetaan kaverin kanssa suklainen pusu kassalta. Kokkolan vanhan uimahallin askeettisuutta pehmensi ainutlaatuinen tunnelma.

  • Turun esikoululaiset joutuvat opettelemaan uimaan itse

    19.03.2013 Yle Uutiset

    Turun kaupunki on lopettamassa esikoululaisten uimaopetuksen säästösyistä. Uimakoulujen järjestely on myös hankalaa. Halleissa ei ole tarpeeksi vuoroja, ja kuljetuksista tulee ylimääräisiä kuluja.

  • Opettaako koulu uimaan?

    18.01.2013 Yle Uutiset

    Eri suunnilta tihkuvien tietojen mukaan kuntien rahapula vähentää koulujen uimahallikäyntejä. Jos lakisääteistä uimaopetusta ei anneta, joka kolmas lapsi jää vaille uimataitoa. Huolestuttaako lasten uimataidon heikkeneminen?

  • Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uimaan

    12.01.2013 Yle Uutiset

    Uinnin alkeiskurssit aikuisille vetävät hyvin osallistujia Oulussa. Ryhmät ovat olleet täynnä jo useamman vuoden ajan. Ensimmäinen askel on laittaa kasvot veteen.

  • Hukkuneita ennätyksellisen vähän

    12.09.2012 Yle Uutiset

    Elokuun ja koko vuoden hukkumisluvut ovat yhä ennätysalhaalla, kertovat uudet tilastot.

  • Halliuimakoulut erityisen suosittuja

    15.08.2012 Yle Uutiset

    Ennätysmäärä lapsia oppi uimaan Lappeenrannan uimakouluissa tänä kesänä. Uimakoulut järjestettiin sisätiloissa kylmien säiden takia.

  • Surkean kesäsään hyvä puoli – hukkuneita ehkä vähemmän kuin koskaan

    09.08.2012 Yle Uutiset

    Tämän vuoden heinäkuussa hukkui alle puolet viime vuoden määrästä. Uidessa ei heinäkuussa hukkunut tiettävästi kukaan.

  • Uimahallit avoinna viikolla

    06.08.2012 Yle Uutiset

    Tornion ja Kemin uimahallit ovat elokuun avoinna vain arkisin. Torniossa hallin ukset avattiin jo heinäkuun viimeisenä päivänä ja Kemissä sähkölukot loksahvat selälleen keskiviikkona 6. elokuuta.

  • Hauet ja muut vesipedot uimakoulussa

    27.07.2012 Yle Uutiset

    Sateinen sää ja viileä vesi ovat jonkin verran harventaneet uimakoululaisten rivejä. Uimahallissa talvella polskineelle uimakoululaiselle luonnonvesi voi olla uusi ja pelottava tuttavuus.

  • Mikkelin Orijärvessä todettu järvisyyhyä

    24.07.2012 Yle Uutiset

    Vedessä elävä toukka aiheuttaa kutinaa ja näppylöitä. Uimista ei kuitenkaan ole tarpeen kieltää syyhyn takia, joskin terveysvalvonta varoittaa siitä rannalla.

  • Rantojen uimakoulut pyörivät sateisenakin kesänä

    20.07.2012 Yle Uutiset

    Uimaopettaja vakuuttaa, että Köhniön rannan vesi on lämmintä. - Sä huijaat! , huutaa pieni oppilas, jonka on tarkoitus mennä veteen.

  • Uimakoulu on kesän kivoin opinahjo

    10.07.2012 Yle Uutiset

    Uimakoulujen suosio on vankka. Vanhemmat ovat entistä kiinnostuneempia lastensa uimataidosta ja kuljettavat lapsiaan ahkerasti uimakouluihin. Uimataitoa voi pitää hyvänä, jos 10-12-vuotias lapsi osaa uida parisataa metriä.

  • Uimakoulussa hytisten ja huitoen

    03.07.2012 Yle Uutiset

    Säät eivät ole suosineet tänä kesänä uimakoululaisia. Oli keli millainen tahansa, pienet uimarit saapuvat innokkaina rannalle. Ensin juostaan hiekalla niin että tulee hiki. Sitten uimapuvut päälle ja veteen puhaltamaan kuplia.

Sivut