Hyppää pääsisältöön

uimakoulut

  • Helteinen heinäkuu toi hukkumissuman

    12.07.2011 Yle Uutiset

    Heinäkuun alun helteet näkyvät piikkinä hukkumisten määrässä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Heinäkuun alkupuolella on hukkunut jo ainakin 20 ihmistä. Liitto muistuttaakin, että vesillä ollessa on hyvä pitää turvallisuusasiat mielessä, jotta enemmät murhenäytelmät vältettäisiin.

  • Uimakoulut täydessä vauhdissa

    11.07.2011 Yle Uutiset

    Kesän uimakoulut ovat täydessä vauhdissa. Kurssit ovat olleet jokavuotiseen tapaan suosittuja.

  • Uintia voi treenata omassa mökkirannassa

    11.07.2011 Yle Uutiset

    Hukkumistilastot ovat karua katseltavaa. Osasyy korkeisiin hukkumislukuihin on aikuisten huono uimataito. Aikuisten uimakouluja ei kesäaikaan järjestetä, mutta omaa uimataitoa voi parantaa myös mökkirannassa.

  • Uimista opetellaan myös järvissä

    11.07.2011 Yle Uutiset

    Uimarannoilla järjestettävät uimakoulut ovat jo täydessä vauhdissa. Luonnonvesissä uimista opetellaan muun muassa Kuopiossa.

  • Myyräuinti on veden kaivamista

    30.06.2011 Yle Uutiset

    Kotkan uimaseuran uimakouluryhmät ovat tämän kesän osalta täynnä. Innokkaat uimakoululaiset hakevat tuntumaa veteen ja opettelevat esimerkiksi kellumista ja myyräuintia.

  • Uimakoulussa opetellaan vesimyyrää

    29.06.2011 Yle Uutiset

    Tampereen ensimmäiset rantauimakoulut starttasivat tällä viikolla. Tavanomaista viileämpi uimavesi ajoi monet sinihuuliset vesipedot aika ajoin rannalle lämmittelemään tiistaina Kaukajärven Riihiniemen rannassa. Kylmyys selätettiin leikkimällä lämmittelyleikkejä hiekkarannalla ja kääriytymällä pyyhkeeseen.

  • Uimavedet viilentyneet viime viikosta

    27.06.2011 Yle Uutiset

    Uimakoululaiset aloittavat tämän viikon polskimisensa hieman viime viikosta viilentyneissä vesissä. Etelä-Savon pintavesien lämpötila vaihtelee 16-18 asteen välillä.

  • Uimakouluja käyntiin Tampereella

    27.06.2011 Yle Uutiset

    Tampereen kaupungin rantauimakoulut alkavat. Maanantaina käynnistyvät Teiskossa Velaatan ja Kämmenniemen sekä Kaukajärven Riihiniemen ja Hervannan Suolijärven uimakoulut.

  • Lasten uimakoulut alkavat Jyväskylässä

    27.06.2011 Yle Uutiset

    Lasten rantauimakoulut aloittavat tänään. Jyväskylän kaupunki ja uimaseura Swimming Jyväskylä luotsaavat jälleen kesäuimakouluja useilla kaupungin rannoilla.

  • Drownings down, but danger period still ahead

    20.06.2011 Yle News

    Stereotypical film drownings involve an awful lot of flapping, splashing and shouting for help. That bears little relation to reality, according to Finnish lifesavers - most people who drown do so quietly and quickly, with a very small window of opportunity to save swimmers in trouble.

  • Vesileikkikoulu vie veden pelon

    15.06.2011 Yle Uutiset

    6-vuotiaan Neea Lonnakon ryhmässä ei vielä uintimerkkejä suoriteta, vaan veteen totutellaan leikin keinoin. Mauri Jestilä Kemin uimahallillta kertoo, että uimamaistereita leivotaan vasta kaikkein haastavimmassa ryhmässä.

  • Uimakoulussa on mukavaa

    10.06.2011 Yle Uutiset

    Vaasan kaupungin uimakouluissa riittää koko kesäkuun ajan vilskettä. Ryhmiä on useita ja uimataitoja opettelee kolmisensataa lasta.

  • Kesän uimakoulut suosiossa

    10.06.2011 Yle Uutiset

    Kesän uimakoulut on varattu jo lähes viimeistä paikkaa myöten täyteen. Esimerkiksi Kuopion uimakoulussa paikat täyttyivät jo toukokuussa. Jäljellä on ainostaan yksittäisiä paikkoja.

  • Uimakoulut tupaten täynnä

    07.06.2011 Yle Uutiset

    Tällä viikolla alkaneet kuntien järjestämät uimakoulut ovat lähes viimeistä paikkaa myöden täynnä. Joitakin hajapaikkoja voi löytyä, mutta saatua uimakoulupaikkaa hyvin harvoin perutaan.

  • Hutikassa ei enää ryypiskellä

    27.05.2011 Yle Uutiset

    Yhden naisen sinnikkyys nosti Hutikan eli Pyhtään Huutjärven uimarannan ja kioskin rappiotilasta uuteen kukoistukseen. Vantaalta Pyhtäälle kuusi vuotta sitten muuttanut Petronella Grahn katseli aikansa uimarannan epämääräistä menoa ja päätti ryhtyä toimeen.

  • Samppalinnan maauimala avautui

    02.05.2011 Yle Uutiset

    Samppalinnan maauimala avautui maanantaiaamuna kello kuusi. Turun liikuntatoimi toivo, että asiakkaat hyödyntäisivät asioinnissa Turun kaupungin liikuntapaikoissa käytössä olevaa Liikunta- tai Seniorikorttia. Sen avulla voidaan kassoille kertyviä jonoja lyhentää merkittävästi.

  • Lapsiperheet kelpuuttavat kaupungin sähköiset palvelut

    25.03.2011 Yle Uutiset

    Tamperelaiset lapsiperheet ovat enimmäkseen tyytyväisiä kaupungin sähköisiin palveluihin. Nettikyselyssä muun muassa päivähoitoon hakeminen, peruskoulujen sähköinen Helmi-reissuvihko, laboratorioiden ajanvaraus ja kirjojen varaus kirjastosta saivat myönteistä palautetta.

  • Tekniikkakoulu petraa aikuisten potkut

    21.03.2011 Yle Uutiset

    Aikuisten uimavalmennusta on lisätty Jyväskylässä. Tänä vuonna uutuuksia ovat tekniikkakurssit, joilla hiotaan jo uimaan oppineiden taitoja.

  • Helsinki Drops Muslim Women-Only Pool Sessions

    05.01.2011 Yle News

    The City of Helsinki will stop reserving special hours for Muslim women to use the public pool in Jakomäki. In the future, the timeslot for Muslim ladies will be open to all women.

  • Helsinki lopetti musliminaisten oman uimavuoron Jakomäessä

    05.01.2011 Yle Uutiset

    Helsinki on päättänyt lopettaa musliminaisten oman uimavuoron Jakomäen uimahallissa, kun se avautuu tänään vuoden kestäneen remontin jälkeen. Vastaisuudessa uimavuoro on tarkoitettu kaikille naisille ja sen ajankohta muuttuu eri viikonpäivään.

Sivut