Hyppää pääsisältöön

tabut

  • Siskossa ja sen veljessä oli kaikki, sanoi Hardwick itsekin

    18.07.2018 Elävä arkisto

    Sarja oli Hardwickin taidonnäyte tabujen rikkomisesta

    Vuonna 1986 esitetty kuusiosainen komediasarja Sisko ja sen veli onnistui yli odotusten jopa isänsä Neil Hardwickin mielestä. Tuija Ernamon ja Ilmari Saarelaisen puheenparresta kummunnut dialogi tiivistyi Hardwickin otteessa timantinkovaksi huumoriksi. Uutta olivat rytmi ja aiheet: tässä sarjassa rikottiin tabuja vastaansanomattoman ytimekkäästi.

  • Dokumenttiprojekti: Arvet minussa – viisi tarinaa lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    01.05.2018 Yle TV1

    Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö jättää syvät arvet.

    Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö jättää uhriinsa syvät arvet. Viisi naista kertoo oman tarinansa.

  • Irtojäseniä ja pimeää seksuaalisuutta - Sarjakuvapiirtäjän rankistelu johti oikeusmurhaan

    06.04.2018 Kulttuuricocktail

    Kiihkouskovainen yhteisö tuomitsi sarjakuvataiteilijan

    Tuoreessa dokumentissa Boiled Angels: The Trial of Mike Diana kuvataan harvinainen sensuuritapaus. Vaatimatonta pienilevikkistä omakustannelehteä julkaissut nuori mies tuomittiin oikeudessa vuonna 1994. Sarjakuvataiteilijat Ville Pirinen, Tommi Musturi ja kustantaja Hans Nissen pohtivat, millainen on Dianan sarjakuvien taiteellinen arvo.

  • Ovatko seksikuvaukset härskiintyneet, Juha Itkonen?

    27.02.2017 Kirjojen Suomi

    Häräntappoase kyllä nosti punan poskille

    Kirjailija Juha Itkonen, näyttelijä Anna Paavilainen, tutkija Rita Paqvalén ja Niina Repo puhuvat kirjojen kansien välissä olevasta seksistä, seksuaalisuudesta ja erotiikasta. Ja myös siitä, että seksikohtauksen kirjoittaminen voi olla kirjailijalle moka. Yle Teema 27.2. klo 22.55 ja katsottavissa jo nyt Yle Areenasta.

  • Dokumenttiprojekti: Perhosen kohtalo

    12.10.2016 Yle TV1

    Itsemurha jättää pysyvät jäljet omaisiin.

    Itsemurha jättää pysyvät jäljet omaisiin. Ohjaaja Jean Bitar seuraa yhden perheen elämää parin vuoden ajan.

  • Seksin toukokuu Yle Teemalla

    13.04.2016 Ohjelmat

    Toukokuussa Yle Teemalla sukelletaan seksin maailmaan

    Yle Teeman toukokuu on täynnä seksiä! Tarjolla on laaja kattaus musiikki-, tiede- ja historiadokumentteja seksistä ja seksuaalisuudesta, sekä aisteja hiveleviä elokuvia yleisöä alati kiehtovasta aiheesta.

  • Kariniemen kuolleet pojat

    28.05.2015 Kulttuuri

    Lihan alkuperästä on tulossa ruokatabu.

    Lihan alkuperästä on tulossa ruokatabu.

  • Peter von Bagh ja Jörn Donner korostivat taiteen merkitystä Suomen historiassa

    22.09.2014 Elävä arkisto

    K-rapussa keskusteltiin 90-vuotisen Suomen merkkiteoksista.

    Kulttuuriohjelma K-rapussa keskusteltiin 90-vuotisen itsenäisen Suomen merkkiteoksista. Vieraina olivat elokuva-asiantuntijat ja ystävykset Jörn Donner ja Peter von Bagh sekä taiteilija Marika Mäkelä. Bagh oli innoissaan Kristian Smedsin Tuntematomasta sotilaasta ja Donner puhui hänen isänsä kokemuksiin perustuvasta Raja 1918 -elokuvasta.

  • Itsetyydytys – tabu

    01.07.2014 Kulttuuri

    Masturbointi ei ole suosittu puheenaihe. Miten itsetyydytyksestä tuli tabu? Strada selvitti talvella 2013.

  • Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta

    02.04.2014 Akuutti

    Onnelliset maat johtavat itsemurhatilastoja.

    Onnelliset maat johtavat itsemurhatilastoja.

  • Abortti-Häyrinen eli miten tabuja murrettiin 1960-luvulla

    10.02.2014 Blogit

    Maaliskuussa 1965 radioitu ohjelma nostatti kommenttivyöryn.

    Maaliskuussa 1965 radioitu Ajankohtainen studio nostatti mielipidevyöryn aborttilainsäädännöstä.

  • Tohtori Frank Freakhudin tutkimuksia ja keskustelua erotiikasta

    04.01.2013 Elävä arkisto

    7-osainen keskusteluohjelma Cosi Fan Tutti vuodelta 1989.

    Keskusteluohjelma Cosi Fan Tutti on seitsenosainen sarja erotiikan maailmasta. Kyseessä on keskusteluohjelma kaikilla mausteilla, jossa puhuttiin siitä kaikkialla läsnä olevasta, josta ei juuri puhuttu. Tabuja ja seksin erityistä sekä erikoista maailmaa esitteli tohtori Frank Freakhud.

  • Suudelma kuului vain heteroille

    31.07.2012 Elävä arkisto

    Suukko-ohjelma kertoi suudelman historiaa.

    Suukkoa muiskauttaessa ei tule yleensä ajatelleeksi suudelman moninaista historiaa. Kattavasti asiaan perehtyvä 70-luvun ohjelma "Suukko" alleviivasi suutelemisen olevan vain heteroiden välistä hellyyttä.

  • Hippitanssit Jyväskylässä 1967

    14.01.2011 Elävä arkisto

    Koululaiset levittivät rakkauden sanomaa kukkakoristeissa.

    Jyväskylän ylioppilaat järjestivät "hippitanssiaiset" lokakuussa 1967 vain pari päivää sen jälkeen, kun hippiliike oli julistettu kuolleeksi Amerikassa.

  • Saako seksistä puhua?

    16.02.2010 Elävä arkisto

    Kansalaiset ottavat kantaa seksikeskusteluun vuonna 1965.

    Saako seksistä puhua julkisesti ja jos saa, niin miten? Pekka Holopainen tarttui arkaan aiheeseen kesäkuumalla 1965. Mitä ihmiset vastasivat?

  • Kansakunnan perillinen Helena Saarikoski

    26.11.2009 Elävä arkisto

    Mirja Pyykön haastateltavana Pentti Saarikosken tytär

    Herkkyys on vaikea laji. Surumielisyys ja alkoholi liittyivät Pentti Saarikosken elämään samoin kuin nerous, leikkisyys ja rajojen rikkominen. Helena Saarikoski kertoo isästään Mirja Pyykön Kansakunnan perilliset -ohjelmassa.

  • Kauppisen pariskunta

    05.08.2009 Elävä arkisto

    Ikimuistettavan radiokuunnelman ensimmäisessä osassa Kauppiska saa työpaikan, jossa on vaitiolovelvollisuus. Rouvan työn seurauksena Kauppinen itse muuttuu vaiteliaaksi.

  • Onnellinen Marja-Sisko Aalto

    19.02.2009 Elävä arkisto

    Pappi Marja-Sisko Aalto korjasi sukupuolensa.

    Totuus tekee vapaaksi, sanoo väärään sukupuoleen syntynyt ja vuosikymmenten tunnontuskat kärsinyt Marja-Sisko Aalto. Milla Louhi jakaa samat kokemukset.

  • Radion Orvokki-kabareet ravistelivat arvoja

    10.04.2008 Elävä arkisto

    Kaisa Korhonen ystävineen raastoi railakkaasti tabut.

    Ylioppilasteatterin radiolle vuosina 1965-66 tekemät Orvokki-kabareet haastoivat railakkaasti vanhat asenteet ja tabut.

  • Seksipuhetta 60-luvun tyyliin

    26.03.2008 Elävä arkisto

    Lähimmäinen-ohjelman jakson nimi oli "Arkaluontoinen asia", kun kirvesmies, pastori ja tohtori keskustelivat suomalaisen avioliiton sukupuolielämästä vuonna 1967.

Sivut