Hyppää pääsisältöön

monarkia

  • Suomalainenkin voi joutua vankilaan monarkian pilkkaamisesta Thaimaassa

    24.07.2013 Yle Uutiset

    Suomalaismatkailija yllättyy ulkomailla useimmiten alkoholi- ja siveellisyyslaeista.

  • Euroopan kuningashuoneissa sukupolvenvaihdos

    23.07.2013 Yle Uutiset

    Britannia meni sekaisin pikkuprinssistä. Kauan odotetun kruununperillisen syntymä vahvisti entisestään monarkian kannatusta brittiläisten keskuudessa.Myös muissa Euroopan kuningashuoneissa eletään murroskautta - uusia lapsia on syntynyt ja kruunuja vaihdettu. Monarkian tulevaisuutta pohtii historian professori Matti Klinge.

  • Muutoksen tuulet puhaltavat monarkioissa – tässä ovat Euroopan nykyiset ja tulevat hallitsijat

    20.07.2013 Yle Uutiset

    Kuluvan vuoden aikana jo kaksi eurooppalaista hallitsijaa on ilmoittanut luopuvansa kruunustaan. Huhtikuun lopussa Hollannin kuningatar Beatrix luovutti vallan pojalleen Willem-Alexanderille. Heinäkuun alussa Belgian kuningas Albert II ilmoitti luovuttavansa kruununsa pojalleen Philippelle 21. heinäkuuta. Euroopassa on kymmenen monarkiaa, joissa valta periytyy hallitsijasuvuissa. Nyt kymmenen hallitsijan joukossa on vain kaksi naista, mutta tulevaisuudessa naiset hallitsevat suurta osaa Euroopan monarkioista, sillä kuudessa maassa kruununperimysjärjestyksen toiselta tai kolmannelta askelmalta löytyy prinsessa.

  • Belgian kielikiistat heijastuvat uuden kuninkaan suosioon

    19.07.2013 Yle Uutiset

    Hollanninkieliset suhtautuvat tulevaan hallitsijaan Philippeen kriittisesti, ranskankieliset suopeasti. Sunnuntaina valtaan nouseva Philippe on ensimmäinen Belgian hallitsija, joka joutuu maksamaan vuosimäärärahastaan veroa.

  • Brittihovi maksaa nyt veronmaksajille 24 prosenttia vähemmän kuin viisi vuotta sitten

    27.06.2013 Yle Uutiset

    Budjettivuonna 2012-13 kuninkaallisista aiheutui Britannian veronmaksajille 33 miljoonan punnan eli 39 miljoonan euron kulut.

  • Swazimaassa pussailusta voi napsahtaa sakot

    13.06.2013 Yle Uutiset

    Julkisen suutelun ei katsota kuuluvan maan kulttuuriin, mutta suukkoa vauvan poskelle ei katsota julkiseksi siveettömyydeksi.

  • Madeleine meni naimisiin, onko monarkia taas voimissaan?

    08.06.2013 Yle Uutiset

    Ruotsin prinsessa Madeleinen ja Christopher O'Neill saivat toisensa lauantaina. Kuninkaallinen hääpari vihittiin Tukholman Kuninkaanlinnan kirkossa.

  • Monarkioiden miesvalta murtuu tulevaisuudessa - tässä ovat Euroopan nykyiset ja tulevat hallitsijat

    29.04.2013 Yle Uutiset

    Euroopassa on kymmenen monarkiaa, joissa valta periytyy hallitsijasuvuissa. Huhtikuun loppuun asti kymmenen hallitsijan joukossa on kolme naista. Hollannin kuningattaren Beatrixin luovuttaessa vallan pojalleen prinssi Willem-Alexanderille lisääntyy miesvalta väliaikaisesti. Tulevaisuudessa naiset kuitenkin hallitsevat suurta osaa Euroopan monarkioista, sillä kuudessa maassa kruununperimysjärjestyksen toiselta tai kolmannelta askelmalta löytyy prinsessa.

  • Poliisina työskentelevä prinsessa kidutussyytteissä Bahrainissa

    30.01.2013 Yle Uutiset

    Prinsessa Noura bint Ibrahim al-Khalifaa syytetään pidätettynä olleiden kiduttamisesta ja pahoinpitelystä. Prinsessa kiistää syytteet.

  • Swazimaa kieltää paljastavan pukeutumisen

    24.12.2012 Yle Uutiset

    Aidsin runteleman maan viranomaiset syyttävät paljaasti pukeutuvia naisia raiskaukseen yllyttämisestä. Kielto ei koske perinteisiä seremonioita.

  • Tieto kruununperillisestä sekoitti Britannian

    04.12.2012 Yle Uutiset

    Uutinen Williamin ja Katen vauvasta nostaa myös monarkian kannatusta.

  • Tutkija: Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen vauvauutinen vahvistaa monarkian asemaa

    03.12.2012 Yle Uutiset

    Tutkija Juhana Aunesluoma arvioi, että uutinen Cambridgen herttuatar Catherinen raskaudesta nostattaa entisestään prinssiparin suosiota.

  • Kuningas Richard III:n ruumis paikannettu Englannissa?

    04.09.2012 Historia

    1400-luvulla hallinnut Richard III:n on ainoa englantilaismonarkki, jonka hauta on yhä kateissa. Kuningas kuoli taistelukentillä Leicesterin lähellä, mutta hautapaikka on pitkään ollut mysteeri.

  • Oikeus hylkäsi Thaimaata kuohuttavat kanteet

    13.07.2012 Yle Uutiset

    Valtapuolueen suunnitelmista muuttaa perustuslakia tehdyt kanteet on hylätty Thaimaan perustuslakituomioistuimessa. Oppositio syyttää hallitusta pyrkimyksistä heikentää monarkiaa ja pelkää syrjäytetyn pääministerin Thaksin Shinawatran paluuta.

  • Liechtensteinilaiset tyrmäsivät esityksen hallitsijan vallan rajoittamisesta

    01.07.2012 Yle Uutiset

    Kansanäänestyksessä 76 prosenttia äänestäneistä halusi säilyttää hallitsijan veto-oikeuden. Nykyinen hallitsijaperhe on hallinnut Liechtensteinia vuodesta 1699 lähtien.

  • Historiaa

    14.06.2012 Oppiminen

    Alright? Alright! -sarja, osa 6. Historiaa.

    Iso-Britannia on perustuslaillinen monarkia, jonka hallitsija on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Hänellä on vain vähän todellista valtaa, mutta hän on tärkeä keulakuva Britanniassa.

  • Monarkkien merkitys ei haihdu

    04.06.2012 Yle Uutiset

    Historioitsija Laura Kolbe ennustaa Euroopan monarkeille valoisaa tulevaisuutta. Kolben mukaan kuningashuoneiden arvo kirkastuu erityisesti kriisien aikana.

  • Jari Tervo: Elisabet II Seksipyssy

    04.06.2012 Yle Uutiset

    Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II on viime päivät bailannut ankarasti. Hän on juhlinut kuusikymmenvuotista hallitsijakauttaan.

  • Miten suhtaudut Euroopan monarkioihin?

    03.06.2012 Yle Uutiset

    Britanniassa juhlitaan kuningatar Elisabet II:n pitkää valtakautta. Kiinnostavatko sinua kuninkaalliset ja heidän juhlansa?

  • Punapaidat marssivat taas Thaimaassa

    20.05.2012 Yle Uutiset

    Kymmenet tuhannet syrjäytetyn pääministerin kannattajat muistelivat kaksi vuotta sitten väkivaltaisesti päättyneitä mielenosoituksia. Maanpaossa elävä Thaksin Shinawatra kehotti videoviestissä kannattajiaan yhteistyöhön vihollisiensa kanssa.

Sivut