Hyppää pääsisältöön

monarkia

  • Mikä kuninkaallisissa oikein kiinnostaa?

    24.04.2011 Yle Uutiset

    Eräs ulkomainen diplomaatti totesi muutama vuosi sitten Linnan juhlissa: "Tämä on se päivä vuodessa, jolloin tasavalta muuttuu hetkeksi kuningaskunnaksi."

  • Fredrik Kaarle oli vain tovin Suomen kuninkaana 1918

    20.04.2011 Elävä arkisto

    Pari kuukautta tuumittuaan "Väinö I" kieltäytyi kruunusta.

    Hessenin prinssi Friedrich Karl valittiin Suomen tulevaksi kuninkaaksi valtiopäivillä 9.10.1918. Kruunajaisia ei koskaan ehditty viettää, sillä pari kuukautta tuumittuaan "Väinö I" kieltäytyi kohteliaasti kunniasta.

  • Saudi-Arabia liennyttää paikallisvaaleilla

    23.03.2011 Yle Uutiset

    Saudi-Arabiassa järjestetään paikallisvaalit huhtikuussa. Viranomaiset ovat ilmoittaneet vaalien järjestämisestä maassa, jossa ei ole parlamenttia eikä poliittisia puolueita.

  • Kolme shiiaryhmää vaatii Bahrainin muuttamista tasavallaksi

    08.03.2011 Yle Uutiset

    Bahrainissa kolme shiiamuslimien ryhmää on ilmoittanut tähtäävänsä siihen, että maa muutetaan tasavallaksi ja kuningashuone syrjäytetään. Kolme ryhmittymää antoi asiasta yhteisen lausunnon tiistaina, kertoo uutistoimisto Reuters.

  • Saudi-Arabiassa pidätetty mielenosoittajia

    06.03.2011 Yle Uutiset

    Saudi-Arabiassa on pidätetty ainakin 22 shiiamuslimia, jotka osoittivat viime viikolla mieltään maan itäosassa. Saudi-Arabia kielsi eilen kaikki mielenosoitukset.

  • Oppositiojohtaja Mushaimaa palasi Bahrainiin

    26.02.2011 Yle Uutiset

    Oppositiojohtaja Hassan Mushaimaa on palannut Bahrainiin. Shiiaryhmä Haqin johtohahmo oli maanpaossa Lontoossa.

  • Poliittisia vankeja vapaaksi Bahrainissa

    23.02.2011 Yle Uutiset

    Bahrain ryhtyy vapauttamaan poliittisia vankeja ja muita vankeja keskiviikkona. Vapautettavista 23:a on syytetty yrityksistä kaataa maan sunnimuslimijohtoinen monarkia.

  • Bahrainin mielenosoitukset kiihtymässä?

    21.02.2011 Yle Uutiset

    Bahrainin oppositio suunnittelee uutta suurmielenosoitusta tiistaiksi. Pääkaupungin Manaman keskustassa tuhannet ihmiset pitävät yllä mielenosoitusleiriä, eivätkä aio lopettaa protestiaan ennen kuin heidän vaatimuksiinsa suostutaan.

  • Naiset osoittivat mieltä Saudi-Arabiassa

    05.02.2011 Yle Uutiset

    Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa noin 40 naista on osoittanut mieltään sisäministeriön edustalla. Harvinaislaatuisessa mielenosoituksessa vaadittiin vapauttamaan ihmiset, joita pidetään vankilassa ilman oikeudenkäyntiä. Facebookissa ryhmä saudiarabialaisia on puolestaan käynnistänyt kampanjan uudistusten puolesta.

  • Enemmistö ruotsalaisista vaihtaisi kuninkaan

    25.12.2010 Yle Uutiset

    Tuoreen mielipidemittauksen mukaan peräti 63 prosenttia ruotsalaisista toivoisi kuningas Kaarle Kustaan luopuvan kruunustaan seuraavan kymmenen vuoden kuluessa.

  • Wikileaks: Thaimaassa suuri huoli prinssin kyvyistä

    17.12.2010 Yle Uutiset

    Tietovuotosivusto Wikileaksin saamien tietojen mukaan Thaimaan johdossa epäillään vakavasti kruununprinssi Maha Vajiralongkornin kyvyä nousta maan kuninkaaksi. Huoli kuningas Bhumibolin jatkajasta on ajankohtainen, sillä 83-vuotias kuningas on sairastellut viime aikoina paljon.

  • Itsenäisyys on monimutkainen juttu

    04.12.2010 Yle Uutiset

    Suomen tasavalta juhlii itsenäisyyttään 6. päivä joulukuuta. Suomi on jo kohtalaisen iäkäs itsenäinen maa. Maailman vanhimman itsenäisen valtion nimeäminen ei ole helppoa. Vanhat valtiot eivät ole syntyneet emämaasta irtautumalla kuten Suomi, vaan pitkän kehityksen tuloksena.

  • Lahden vierailulle laimea huomio Ruotsissa

    02.11.2010 Yle Uutiset

    Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Lahdessa sai palstatilaa ruotsalaisisssa iltapäivälehdissä, mutta ns. vakavat päivälehdet eivät noteeranneet Lahden tapahtumia. Monarkialla on kuitenkin Ruotsissa edelleen vankka asema.

  • Portugali juhlii tasavallan 100-vuotispäivää talouskriisin varjossa

    05.10.2010 Yle Uutiset

    Portugalissa vietetään monin juhlatilaisuuksin sadatta vuosipäivää sen jälkeen kun maasta tuli tasavalta. Juhla tuo kansalle pientä helpotusta yhä syvenevään talouskriisiin.

  • Thaimaa kiristänyt netin valvontaa levottomuuksien jälkeen

    20.08.2010 Yle Uutiset

    Thaimaassa sananvapautta on rajoitettu merkittävästi kevään poliittisten levottomuuksien jälkeen. Esimerkiksi väkivaltaisuuksien riippumatonta tutkimusta vaativat eivät saa ääntään kuuluviin. Tiukimmin Thaimaassa valvotaan lausuntoja, jotka koskevat kasvavan arvostelun kohteeksi joutunutta kuningashuonetta.

  • Aamun lehdet

    21.06.2010 Yle Uutiset

    Lehdet kirjoittavat ruotsalaisesta puhetaidosta ja vasemmistoliiton korpitaipaleesta.

  • Ruotsin kuninkaalliset häät sytyttävät nettikeskustelijatkin

    19.06.2010 Yle Uutiset

    Jo useita päiviä kestänyt odotus on ohi, kun Ruotsin kruununprinsessa Victoria vihitään tänään Daniel Westlingin kanssa. Kuninkaalliset häät on harvinainen suurtapahtuma, joka herättää nettikeskustelijoissa niin ihastusta, kuin närääkin.

  • Ruotsalaiset yhä tylympiä monarkialle

    18.06.2010 Yle Uutiset

    Kansan tuki monarkialle on pudonnut jyrkästi Ruotsissa, selviää tuoreesta mielipidetutkimuksesta. Dagens Nyheter -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan enää alle puolet ruotsalaisista kannattaa monarkiaa.

  • Prinsessahäät jakavat ruotsalaisten mielipiteitä

    15.06.2010 Yle Uutiset

    Tukholmassa on jo toista viikkoa juhlittu kruununprinsessan häitä. Yksimielisestä kansanjuhlasta ei kuitenkaan voi puhua. Moni ruotsalainen etsii ensi lauantaina vaihtoehtojuhlia tai jää kotiin tuijottamaan jalkapalloa televisiosta.

  • Prinsessahäähumu harmittaa monia ruotsalaisia

    14.06.2010 Yle Uutiset

    Ruotsissa prinsessa Victorian häiden juhlinta ei herätä pelkästään ihastusta. Launtaina järjestettävät häät ovat synnyttäneet keskustelun muun muassa monarkian tarpeellisuudesta ja perinteisistä sukupuolirooleista. Lisäksi useat tukholmalaiset ovat päättäneet lähteä pois kaupungista ihmispaljouden alta.

Sivut