Hyppää pääsisältöön

jääkärit

  • Vanhat läskikapinalliset muistelevat

    18.09.2013 Elävä arkisto

    Vuonna 1922 syttyneen kapinan veteraanit muistelevat 1982.

    Pohjois-Suomessa vuonna 1922 syttyneen läskikapinan veteraanit ja uhrit muistelivat tapahtumia 60 vuotta myöhemmin. Sosialistisen aatteen nimissä toteutettu lyhyt kapina herätti vielä vuonna 1982 osassa surua, mutta osassa yhä uskoa vallankumoukseen.

  • Ragnar Nordström – kulissien takainen isänmaallinen vaikuttaja

    13.09.2013 Elävä arkisto

    Nordström vaikutti monella tapaa suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Ragnar Nordström (1894–1982) oli elinaikanaan maamme merkittävimpiä liikemiehiä, joka vaikutti monella tapaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä AKS:n jäsen ja Lapuan liikkeen tukija sekä Valtiollisen poliisin etsimä liikemies oli myös valtiojohdon epävirallinen neuvonantaja oli kyse sitten toisen maailmansodan aikaisista sotatoimista tai vaikkapa noottikriisistä.

  • Ratsuväen perinteiden häviäminen uhkaa

    06.09.2013 Yle Uutiset

    Ratsumieskilta toivoo Puolustusvoimilta apua ratsuväkiperinteiden vaalimiseen ja säilyttämiseen. Rykmenttien karsimisen seurauksena perinteiden pelätään unohtuvan.

  • Porkkanabaari aukeaa varuskunnissa

    06.09.2013 Yle Uutiset

    Maa- ja kotitalousnaiset ovat lähteneet kampanjoimaan kasvisten puolesta suomalaisten ruokavaliossa. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret miehet ja tapahtumia pidetään muun muassa varuskunnissa.

  • Tällä viikolla helikoptereita Kymenlaakson taivaalla sekä päivällä että yöllä

    26.08.2013 Yle Uutiset

    Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonan pimeälentokoulutus kestää perjantaihin saakka. Lentoja on noin sadan kilometrin säteellä Utin lentokentästä ja lennot ajoittuvat iltayhdeksän ja aamuneljän välille.

  • Kasper Wreden kone palasi Kymijoelle

    15.08.2013 Yle Uutiset

    Kouvolan Keltakankaalla paljastettiin Suomen ensimmäisen moottoroidun lentokoneen näköisversio. Kasper Wrede lensi samanlaisella koneella vuonna 1915 Kymijoen jäällä, vaikka se oli kiellettyä.

  • Utin jääkärirykmentin väistyvä komentaja: "Kun käsky käy, mies lähtee"

    31.07.2013 Yle Uutiset

    Utin jääkärirykmentin komentaja vaihtui. Edellinen komentaja eversti Heikki Välivehmas siirtyy valtakunnallisten maanpuolustuskurssien johtajaksi ja hänen seuraajakseen tulee eversti Petri Mattila.

  • Heinäkuun saapumiserä astuu palvelukseen

    08.07.2013 Yle Uutiset

    Puolustuvoimat kutsuu heinäkuussa on 400 lappilaista nuorta. Sen sijaan Lapin varuskunnissa aloittaa palveluksen maanantaina noin 1300 varusmiestä. Valtaosa heistä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta.

  • Pohjois-Karjalan Prikaatilla oli viimeinen suuri kotiutuspäivä

    20.06.2013 Yle Uutiset

    Pohjois-Karjalan Prikaati kotiutti torstaina suurimman osan viimeisen toimintavuoden varusmiehistään. Kontiorannasta lähti reserviin noin 500 varusmiestä. Vuoden lopussa lakkautettavan joukko-osaston pahnan pohjimmaiseksi jäi noin 100 varusmiestä.

  • Yli 900 tuhat nuorta reserviin Lapista

    20.06.2013 Yle Uutiset

    Lapin varuskunnista siirtyy reserviin tänään 903 varusmiestä. Suurin kotiuttaja on Sodankylän jääkäriprikaati, josta reserviin siirtyy 479 varusmiestä.

  • Tornio haluaa kieltää lailla liian äänekkäät autosoittimet

    13.06.2013 Yle Uutiset

    Erityisesti autoista kantautuva matalataajuuksinen melu haittaa kaupunkien ydinkeskustojen asukkaita. Torniossa kortteliralli on kuumentanut tunteita pitkään, joten tekninen lautakunta haluaa lainsäätäjän puuttuvan asiaan.

  • Puolustusvoimat sängyn räjäyttämisestä: Asiallisesti tehtynä sallittua

    12.06.2013 Yle Uutiset

    Kouluttaja voi armeijassa vaatia varusmiestä korjaamaan suorituksen osoittamalla siinä virheen asiallisesti. Esimerkiksi sängyn "räjäyttäminen" tällä tavalla ei välttämättä ole simputusta.

  • Varusmiehen sängyn "räjäyttäminen" toi sakkotuomion

    11.06.2013 Yle Uutiset

    Sodankylän jääkäriprikaatissa viime syksynä tapahtunut simputus on johtanut sakkotuomioon. Upseerikokelas oli "räjäyttänyt" varusmiehen huonosti sijatun vuoteen niin, että varusmies joutui sijaamaan petinsä uudelleen.

  • Kortteliralli kiihdyttää edelleen Torniossa

    11.06.2013 Yle Uutiset

    Pahiten yöllisestä autoilusta kärsivien talojen asukkaat eivät ole tyytyväisiä Tornion kaupungin toimiin. Asukkaiden puhetorvena toimiva Olli Timonen sanoo kaupungin tekojen olevan lähinnä kosmeettisia.

  • Jääkäriprikaati esittäytyy siirettäville

    05.06.2013 Yle Uutiset

    Sodankylän Jääkäriprikaati järjestää keskiviikkona tutustumispäivän prikaatiin siirrettäväksi määrätyille työntekijöille. Torstaina siirrettäville esittäytyy Sodankylän kunta

  • TPS shokeerasi vajaamiehisen HJK:n – ”Tätä tyytyväisempi ei voi olla”

    17.05.2013 Yle Urheilu

    39 ottelua ja yli kaksi kautta se kesti, nimittäin Helsingin Jalkapalloklubin kotitaika.

  • Utin jääkärirykmenttiin odotetaan perjantaina suurta väkijoukkoa

    17.05.2013 Yle Uutiset

    Toimintanäytöstapahtuma juhlistaa perjantaina Utin jääkärirykmentin vuosipäivää. Päivä on paitsi rykmentin yhteistyökumppaneiden kohtaamistapahtuma, myös yleisön mahdollisuus tutustua rykmentin toimintaan.

  • Uusi jääkärilippu oli kolmen kuukauden työrupeama

    26.02.2013 Yle Uutiset

    Perinteinen jääkärilippu on palautettu alkuperäiseen asuunsa. Lippu naulattiin tiistaina Hämeenlinnassa jääkärien Suomeen paluun 95-vuotisjuhlassa. Jääkärilippua kannetaan valtakunnallisissa sotilasparaateissa kunniapaikalla heti Suomen lipun jälkeen. Uusi lippu oli tekijälleen kolmen kuukauden suururakka.

  • Suomen lipun perässä marssivasta jääkärilipusta esitellään kohta uusittu versio

    24.02.2013 Yle Uutiset

    Noin tuhatkunta salaa Saksassa koulutettuja suomalaisia nuorukaisia palasi takaisin kotimaahansa 95 vuotta sitten rankan sotilaskoulutuksen jälkeen. Vuonna 1918 Vaasassa pidetyssä paraatissa jääkäripataljoonan edessä heilui jääkärilippu. Hämeenlinnassa naulitaan ensi viikolla uusittu jääkärilippu isossa muistojuhlassa. Lippu marssii paraateissa aina heti Suomen jälkeen.

  • Erikoisjoukkokoulutuksen valintakokeet alkavat

    22.01.2013 Yle Uutiset

    Laskuvarjojääkärikurssille haki 350 henkilöä koko maan alueelta. Hakijoista kaksi on naisia.

Sivut