Hyppää pääsisältöön

kyläkaupat

  • Vapaa pudotus

    22.07.2014 Elämä

    Riikan elämä oli lähellä päättyä liitovarjo-onnettomuuteen Ranskan vuoristossa. Sairaalavuoteella hän alkoi suunnitella tulevaisuuttaan tietämättä pystyisikö enää koskaan kävelemään.

  • Kiireinen kesä yllätti uudet Manamansalon Portin yrittäjät

    25.07.2013 Yle Uutiset

    Manamansalon Portti avattiin uusien yrittäjien voimin loppukeväästä. Suosiollinen sää ja tapahtumat ovat imeneet saaren ihmisiä täyteen ja jättäneet yrittäjäpariskunnan yöunet välillä kolmeen tuntiin.

  • Kyläkaupan säilyminen vaatii tahtotilaa

    02.07.2012 Yle Uutiset

    Loppuvuodesta 2010 kyläkauppa lakkasi kannattamattomana Ullavan kirkonkylältä. Kyläläiset päättivät perustaa osuuskuntavetoisen oman kaupan, jotta palvelut pysyisivät lähellä. Pienen budjetin toiminta vaatii sitoutumista.

  • Kummelgrundin merivartioasema muuntuu matkailukäyttöön

    14.07.2010 Yle Uutiset

    Vuodesta 2006 suljettuna olleen Kummelgrundin merivartioaseman kunnostus kokous- ja tapahtumakeskukseksi on vauhdissa. Miljoonan euron rakennustyöt valmistuvat vuoden loppuun mennessä.

  • Rikostarinoita Suomesta: Kyläkaupan joulu ja etumaksupetos

    01.02.2010 Elävä arkisto

    Kyläkauppa huijauksen kohteena ja etumaksupetos 1990-luvulla

    Ensimmäisessä jutussa kyläkauppias myy kauppaansa juuri vankilasta vapautuneelle huijarille. Toisessa tarinassa kaksi huijaria saa taivuteltua suomalaisyrittäjiä sijoittamaan Lontooseen lupaamalla halpaa rahaa.

  • Lossi

    16.10.2009 Elävä arkisto

    Lossivahti saa ilmoituksen presidentin kansliasta. Itse herra presidentti on tulossa lossille iltapäivällä. Tieto pysäyttää kylän toiminnan perusteellisesti.

  • Kahdeksan peiliä

    06.07.2009 Elävä arkisto

    Anna-Maijaa haukutaan koulussa lehmäntatiksi, mutta äiti ja isä eivät tiedä sitä. Kiusaaminen paljastuu, kun äiti ostaa kaupasta kahdeksan peiliä.

  • Kummeli: Kyläkaupassa - naisväkeä tulossa?

    12.05.2009 Elävä arkisto

    "Ei noilla vielä kuuhun mennä."

    Kyläkauppaan saapuu kaupan vakioasiakas — kylänmiehiä. Tällä kerralla hänellä on ilmeisiä vaikeuksia löytää haluamansa tuotteet hyllyiltä.

  • Rikostarinoita Suomesta: Epäonnistunut kassakaappikeikka

    01.12.2008 Elävä arkisto

    Uskomaton tarina kolmesta kaveruksesta kassakaappikeikalla

    Uskomaton tarina kolmesta kaveruksesta, joiden kassakaappikeikalla mikään ei mennyt toivotulla tavalla.

  • Olavin taivaallinen oppitunti on komedia arkkienkeli Gabrielista ja autonasentaja Olavista

    28.10.2008 Elävä arkisto

    Elokuva on komedia arkkienkeli Gabrielista

    Olavin taivaallinen oppitunti on komedia arkkienkeli Gabrielista ja autonasentaja Olavista. Arkkienkeli Gabriel on kyllä ihan oikea suojelusenkeli, vaikka hän sortuu joskus ryypiskelemään ja lentää liihottelee välillä päissään.

  • Liian paksu perhoseksi -elokuva rikkoi katsojaennätyksiä

    27.05.2008 Elävä arkisto

    Kaisu on topakka työihminen, mutta liian paksu perhoseksi

    Ketosen Kaisu on topakka työihminen, mutta liian paksu perhoseksi. Sisko Istanmäen samannimiseen romaaniin pohjautuva tv-elokuva rikkoi ensiesityksellään vuonna 1998 katsojaennätyksiä. Myös uusinnat ovat saaneet runsaasti yleisöä. Tv-elokuvaksi romaanin on käsikirjoittanut Tove Idström ja ohjannut Heidi Köngäs.

  • Kyläkauppa

    29.08.2007 Elävä arkisto

    Kyläkauppiaan leipä on ollut tiukassa. Työpäivä alkaa aamuviiden jälkeen, eikä kauppa välttämättä elätä talvisaikaan. Ohjelmassa vieraillaan mm. Suonenjoen Halolanmäellä ja Asikkalan Kurhilassa.

  • Vaasan supermarket

    08.08.2007 Elävä arkisto

    Amerikkalainen supermarket rantautui Suomeen 1960-luvun loppupuolella. Vaasalainen kaupanjohtaja uskoi vahvasti uuden kauppamuodon kehitykseen.

Sivut