Hyppää pääsisältöön

kertomakirjallisuus

  • Juha Itkosen kirottu sukupolvi

    14.04.2016 Yle Uutiset

    Romaani kytkeytyy samalla tavalla eri sukupolvien välisiin suhteisiin kuin yli kymmenen vuoden takainen romaani Anna minun rakastaa enemmän. Juha Itkosta kiinnostaa verrata suurten ikäluokkien suhdetta hänen omaan 1970-luvun puolivälissä syntyneitten sukupolveensa.

  • Jane Austenin klassikkoromaani vihdoin teatterin lavalle Pohjoismaissa: "Hämmästyttävää, ettei sitä ole ennen tehty "

    12.04.2016 Yle Uutiset

    Ylpeys ja ennakkoluulo on sovitettu teatteriesitykseksi Kotkassa. 1800-luvulla kirjoitetun romaanin tapahtumat on viety näyttämölle ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

  • Kauhugenren edelläkävijä Marko Hautala: "Kaikkea pitää tehdä tosissaan"

    30.03.2016 Yle Uutiset

    Vaasalainen Marko Hautala on yksi Suomen harvoista kauhukirjailijoista. Vielä vuonna 2008 julkaistessaan Itsevalaisevat-romaanin, sanaa kauhu piti vältellä, mutta uusin kirja Kuokkamummo on jo selkeästi ulkonäöltäänkin kauhua. Vaasa näyttäytyy Hautalan romaaneissa melko karmaisevana paikkana.

  • Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

    23.03.2016 Yle Uutiset

    Toni Morrisonin uusin romaani on kertomus tämän päivän mustien menestyjien elämästä. Siihen kuuluvat korkea elintaso, keskittyminen vain omaan menestymiseen ja äärimmäinen pinnallisuus, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Anita Brookner on kuollut

    15.03.2016 Yle Uutiset

    Booker-palkittu brittikirjailija kuoli 87 vuoden ikäisenä. Brookner oli arvostettu taidehistorijoitsija, joka alkoi kirjoittaa romaaneja täytettyään 50.

  • Writer Aki Ollikainen longlisted for Man Booker Prize

    12.03.2016 Yle News

    "White Hunger," an award-winning novella by Finnish journalist Aki Ollikainen, has been longlisted for the prestigious Man Booker International Prize. Previous winners include literary heavyweights Alice Munro and Philip Roth.

  • Raiskauksia ja sarjamurhia – Karin Slaughterin kirjat peilaavat amerikkalaisen unelman pimeää puolta

    08.03.2016 Yle Uutiset

    Maailman kuuluisimpiin rikoskirjailijoihin kuuluva Karin Slaughter tunnetaan kylmäävistä ja todentuntuisesta kirjoistaan, jotka sijoittuvat usein USA:n Atlantaan. Slaughter haluaa kirjoittaa kiinnostavista rikoksista ja tuoda esille amerikkalaisen yhteiskunnan kipupisteitä.

  • Johan Bargum: Novelleja 1965 – 2015

    08.03.2016 Yle Uutiset

    Keskeinen ja toistuva aihe Johan Bargumin novelleissa on uskottomuus ja siitä seuraava parisuhteiden tai perheiden hajoaminen. Näissä tilanteissa korostuu suvun rooli, koska lapset pitää sijoittaa ainakin väliaikaisesti jonnekin, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Jukka Viikilän Engel on surullinen arkkitehti

    03.03.2016 Yle Uutiset

    Arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel pääsi luomaan kokonaisen uuden kaupungin. Jukka Viikilä kirjoittaa romaanissaan Akvarelleja Engelin kaupungista, kuinka tulipalo oli tuhonnut Helsingin.

  • Tommi Kinnusen Lopotti on komea ihmisyyden ylistys

    02.03.2016 Kulttuuri

    Lopotti on komea kirja

    Neljäntienristeyksestä tuttu kätilö Maria opettaa lapsenlastaan Helena muistamaan kuka on, eikä päästämään siitä irti. Tommi Kinnusen mukaan tärkeintä on saada olla ihan mitä vaan, eikä joutua koko ajan elämään sen tunteen kanssa, ettei kuulu joukkoon.Tämä on myös romaanin Lopotti ydin.

  • Palkitusta Teemestarin kirjasta näytelmä – intiimi sovitus tuo ilmastonmuutoksen iholle

    06.02.2016 Yle Uutiset

    Tamperelainen freelancer-ryhmä tuo Emmi Itärannan menestysromaanin näyttämölle ensimmäisenä. Suurten joukkojen romaani esitetään pienellä näyttämöllä neljän näyttelijän voimin.

  • Runeberg-palkittu Tapio Koivukari: Korpelalaisten seuroissa naida rytkytettiin

    01.02.2016 Kulttuuri

    Unissasaarnaajia ja uskonnollisia ääriliikkeitä

    Maria Åkerblom on Suomen tunnetuin unissasaarnaja. Jo nuorena tyttönä Åkerblom sai ihmiset hurmoksiin saarnoillaan, joita hän julisti transsissa. Mutta oli 1900-luvulla muitakin uskonnollisia merkillisyyksiä, mm. korpelalaisuus ja kartanolaisuus.

  • Neljäntienristeyksen salaisuudet kiehtovat näyttämölläkin – katsoja tuodaan lähelle tapahtumia

    29.01.2016 Yle Uutiset

    Tommi Kinnusen suosittuun romaaniin perustuva Turun kaupunginteatterin Neljäntienristeys saa kantaesityksensä tänään. Finlandia-ehdokkaana olleesta kirjasta ratkaiseviksi teemoiksi nousivat sukupolvien yli kantavat salaisuudet.

  • Niina Revon kirjassa uskottomuus jäytää mieltä

    28.01.2016 Yle Uutiset

    Uskottomuus kalvaa päähenkilö Niinaa romaanissa Kompleksi. Niina Repo kirjoittaa keski-ikäisen pariskunnan kriisistä.

  • Sofi Oksasen myynti romahti

    28.01.2016 Yle Uutiset

    Kirjailija Sofi Oksasen viimeisin romaani Norma myi puolet vähemmän kuin edellinen teos Kun kyyhkyset katosivat.

  • Jaakko Yli-Juonikas: Kyyhkysinetti

    21.01.2016 Yle Uutiset

    Kyyhkysinetti on hädänalaisen huutolaislapsen kasvutarina ja tärkeä hätähuuto sadan vuoden takaa, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Mauri Paasilinna: Suomaalaiset

    18.01.2016 Yle Uutiset

    Mauri Paasilinnan romaanin voi lukea kivikaudelle sijoittuvana seikkailukertomuksena, jossa rauhalliset ihmiset ovat luonnon armoilla ja raakojen vihollisten takaa-ajamina. Mauri Paasilinna on jäänyt suotta tunnetumpien veljestensä varjoon, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Sari Pöyliö: Ihmisen veri

    22.12.2015 Yle Uutiset

    Sari Pöyliön Ihmisen veri on hyvin koukeroinen romaani. Niin koukeroinen, että lukija joutuu välillä pysähtymään ja miettimään, miten tämä luku oikein liittyy tarinaan, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Asiatietoa halutaan lukea kuin romaania – median murros toi toimittajat tietokirja-alalle

    20.12.2015 Yle Uutiset

    Tietokirjan kirjoittaminen on läheistä toimittajan työlle, sillä lukijat toivovat romaaninomaisesti luettava asiaa. Kustannusalalla on vallalla tietokirjabuumi, joka liittyy myös median murrokseen.

  • Annamari Marttinen: Vapaa

    15.12.2015 Yle Uutiset

    Alkuvuodesta ilmestyi hyvin ajankohtainen romaani, joka on saanut aivan liian vähän huomiota. Kun Annamari Marttinen on kirjoittanut romaaniaan, oli Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä muutama tuhat vuodessa. Tänään se on vähintään kymmenkertainen, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

Sivut