Hyppää pääsisältöön

kertomakirjallisuus

  • Palkitusta Teemestarin kirjasta näytelmä – intiimi sovitus tuo ilmastonmuutoksen iholle

    06.02.2016 Yle Uutiset

    Tamperelainen freelancer-ryhmä tuo Emmi Itärannan menestysromaanin näyttämölle ensimmäisenä. Suurten joukkojen romaani esitetään pienellä näyttämöllä neljän näyttelijän voimin.

  • Runeberg-palkittu Tapio Koivukari: Korpelalaisten seuroissa naida rytkytettiin

    01.02.2016 Kulttuuri

    Unissasaarnaajia ja uskonnollisia ääriliikkeitä

    Maria Åkerblom on Suomen tunnetuin unissasaarnaja. Jo nuorena tyttönä Åkerblom sai ihmiset hurmoksiin saarnoillaan, joita hän julisti transsissa. Mutta oli 1900-luvulla muitakin uskonnollisia merkillisyyksiä, mm. korpelalaisuus ja kartanolaisuus.

  • Neljäntienristeyksen salaisuudet kiehtovat näyttämölläkin – katsoja tuodaan lähelle tapahtumia

    29.01.2016 Yle Uutiset

    Tommi Kinnusen suosittuun romaaniin perustuva Turun kaupunginteatterin Neljäntienristeys saa kantaesityksensä tänään. Finlandia-ehdokkaana olleesta kirjasta ratkaiseviksi teemoiksi nousivat sukupolvien yli kantavat salaisuudet.

  • Niina Revon kirjassa uskottomuus jäytää mieltä

    28.01.2016 Yle Uutiset

    Uskottomuus kalvaa päähenkilö Niinaa romaanissa Kompleksi. Niina Repo kirjoittaa keski-ikäisen pariskunnan kriisistä.

  • Sofi Oksasen myynti romahti

    28.01.2016 Yle Uutiset

    Kirjailija Sofi Oksasen viimeisin romaani Norma myi puolet vähemmän kuin edellinen teos Kun kyyhkyset katosivat.

  • Jaakko Yli-Juonikas: Kyyhkysinetti

    21.01.2016 Yle Uutiset

    Kyyhkysinetti on hädänalaisen huutolaislapsen kasvutarina ja tärkeä hätähuuto sadan vuoden takaa, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Mauri Paasilinna: Suomaalaiset

    18.01.2016 Yle Uutiset

    Mauri Paasilinnan romaanin voi lukea kivikaudelle sijoittuvana seikkailukertomuksena, jossa rauhalliset ihmiset ovat luonnon armoilla ja raakojen vihollisten takaa-ajamina. Mauri Paasilinna on jäänyt suotta tunnetumpien veljestensä varjoon, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Sari Pöyliö: Ihmisen veri

    22.12.2015 Yle Uutiset

    Sari Pöyliön Ihmisen veri on hyvin koukeroinen romaani. Niin koukeroinen, että lukija joutuu välillä pysähtymään ja miettimään, miten tämä luku oikein liittyy tarinaan, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Asiatietoa halutaan lukea kuin romaania – median murros toi toimittajat tietokirja-alalle

    20.12.2015 Yle Uutiset

    Tietokirjan kirjoittaminen on läheistä toimittajan työlle, sillä lukijat toivovat romaaninomaisesti luettava asiaa. Kustannusalalla on vallalla tietokirjabuumi, joka liittyy myös median murrokseen.

  • Annamari Marttinen: Vapaa

    15.12.2015 Yle Uutiset

    Alkuvuodesta ilmestyi hyvin ajankohtainen romaani, joka on saanut aivan liian vähän huomiota. Kun Annamari Marttinen on kirjoittanut romaaniaan, oli Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä muutama tuhat vuodessa. Tänään se on vähintään kymmenkertainen, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Susipelko sekoittaa kylän esikoisteoksessa

    10.12.2015 Yle Uutiset

    Esikoisromaaninsa julkaissut Vuokko Sajaniemi sanoo kirjoittaneensa susista, koska ne edelleen herättävät ihmisissä suurta pelkoa.

  • Runeberg-raati: Kirjojen ja lukijoiden yhteen saattaminen ennennäkemättömän vaikeaa

    09.12.2015 Yle Uutiset

    Vuoden 2016 kaikkiaan kahdeksan Runeberg-palkintoehdokkaan joukossa on runoteoksia, novellikokoelma sekä romaaneja. Finlandia-palkitun Laura Lindstetin Oneiron on myös ehdolla. Esiraadin mukaan suomalainen kirjallisuus elää erittäin vaikeita aikoja.

  • Anna Gavalda: Parempaa elämää

    03.12.2015 Yle Uutiset

    Anna Gavaldan Parempaa elämää koostuu kahdesta erillisestä tarinasta. Niitä yhdistää päähenkilöiden suhtautuminen elämään ja uskallus yllättäviin ratkaisuihin, jotka voivat muuttaa kaiken, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Kaari Utrio: "Lumpuista käytiin veristä kilpailua"

    03.12.2015 Yle Uutiset

    Paperiprinssi sijoittuu 1830-luvun Helsinkiin ja Suurkosken paperiruukille. Kaari Utrio kertoo, kuinka lumppujen ostamisesta kilpailtiin tuohon aikaan verisesti, sillä siitä tehtiin paperia. Esimerkiksi Suomen hienoin lumppu vietiin Ruotsiin, jossa niistä tehtiin seteleitä.

  • Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

    30.11.2015 Yle Uutiset

    Julio Cortázarin novellikokoelma Tuli on kaikki tulet koostuu kahdeksasta novellista, joiden maailma on hieman vinksallaan. Sen lisäksi kirjailija käyttää tietoisesti kerrontatapoja, joissa lukija joutuu olemaan tarkkana, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan.

  • Sata vuotta piilossa kirjan välissä – Britannian kirjallisuushistoriaan löytyi yllättävää täydennystä

    19.11.2015 Yle Uutiset

    17-vuotiaan Charlotte Brontën dramaattinen tarinansirpale ja runo olivat yhdysvaltalaisperheen omistuksessa. Kukaan ei joko koskaan avannut kirjaa tai perheen jäsenet eivät tajunneet, mikä kulttuuriaarre heillä oli.

  • Antisankari haaveilee ilmastonmuutoksen torjumisesta

    19.11.2015 Yle Uutiset

    Kirjoittaessaan romaaniaan Alexandra Salmela seurasi masentuneena ilmastonmuutoskeskustelua. Vaikka Salmela uskoo hienoihin aatteisiin ja ideoihin, hän ei luota ihmisen kykyyn panna niitä käytäntöön.

  • Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

    10.11.2015 Yle Uutiset

    Kiovassa vuonna 1970 syntyneen Katja Petrovskajan Ehkä Ester -romaanin sävy ei ole katkera tai kaunainen, vaikka aihetta sellaiseen olisikin. Romaani on suvun rankoista kokemuksista kirjoitettu kaunis ja koruton kertomus, jolle soisi mahdollisimman paljon lukijoita, kirjoittaa Juha Pikkarainen kirja-arviossaan

  • Seasoned novelists contend for 2015 Finlandia Literary Prize

    06.11.2015 Yle News

    The nominees for the 2015 Finlandia prize include a lineup of experienced writers. Among the candidates for the prestigious literary award are a previous Finlandia winner and influential personas from literary academia. This year, there were no new kids on the writer’s block.

  • Kari Hotakainen jälleen Finlandia-ehdokkaana – mukana ei lainkaan esikoiskirjailijoita

    06.11.2015 Yle Uutiset

    Tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaat ovat sangen kokenutta joukkoa. Mukana on Finlandia-voittaja seka pari pitkän linjan kirjallisuusvaikuttajaa yliopistomaailmasta. Tämän vuoden tekee poikkeukselliseksi se, ettei joukkoon mahtunut ainuttakaan esikoisteosta tai ruotsinkielistä kirjaa.

Sivut