Hyppää pääsisältöön

sosiaalidemokratia

  • Kassila sovitti Punaisen viivan valkokankaalle tarkasti, mutta modernisti

    02.12.2016 Elävä arkisto

    Kiannon merkkiteos kääntyi elokuvaksi vuonna 1959

    Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaisemassa teoksessa Punainen viiva eletään hetkiä ennen ja jälkeen ensimmäisten eduskuntavaalien. Matti Kassila ohjasi tarinan elokuvaksi puoli vuosisataa myöhemmin vuonna 1959. Romaanin tavoin elokuva piirtää vahvan kuvan ajasta, jolloin aikanaan sisällissodaksi syvenevä juopa kansan kesken alkoi näkyä.

  • Historia: Kun Ruotsi järkkyi

    22.02.2016 Yle TV1

    Olof Palmen murha muutti pysyvästi Ruotsin yhteiskuntaa.

    Olof Palmen murhasta on kulunut 30 vuotta. Uusi dokumentti kertoo ruotsalaisesta yhteiskunnasta 80-luvulla ja Olof Palmen vuosista politiikkona.

  • Varoitus äärikeskustasta

    05.08.2015 Yhteiskunta

    Tariq Ali varoittaa äärikeskustasta

    Tariq Ali varoittaa äärikeskustasta

  • Lipposen valitut ärinät Iltalypsyssä

    11.08.2011 Elävä arkisto

    Pääministerin yrmeys oli ohjelman imitaatioiden kestoaihe.

    Pääministeri Paavo Lipposen yrmeys oli Iltalypsy-ohjelman imitaatioiden kestoaihe. Julkinen mielikuva Lipposesta oli kollegoitaan kyykyttävä ja toimittajia nyreksivä jurottaja.

  • Paavo Lipponen sosialismin asialla

    22.07.2011 Elävä arkisto

    "Sosialismi on ajan vaatimus", toteaa SDP:n Paavo Lipponen ohjelmassa vuodelta 1974, jossa Lipposen kanssa vasemmiston näkemyseroista väitteli SKP:n Oiva Björkbacka. Tavoitteista oltiin kuitenkin samaa mieltä.

  • Kirjailija ja poliitikko Arvo Salo

    12.07.2011 Elävä arkisto

    Kirjailija, poliitikko, runoilija ja lehtimies Arvo Salo oli 1960-luvulla tuttu kasvo sekä politiikan että kulttuurin kentällä. "Ei ollut maassa montaa paneelikeskustelua, jossa hän ei olisi ollut yhtenä mukana", todetaan Salosta kertovassa henkilökuvassa.

  • Suomi sai ensimmäisen naispresidenttinsä

    04.08.2010 Elävä arkisto

    Tarja Halonen valittiin Suomen tasavallan presidentiksi 2000

    Tarja Halonen valittiin Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 2000. Halonen kävi vaalin toisella kierroksella tiukan kamppailun Esko Ahon kanssa.

  • Chydeniuksen 4000 lauluun mahtuu satoja siedettäviäkin

    15.10.2009 Elävä arkisto

    Kaj Chydenius on uransa aikana säveltänyt yli neljä tuhatta laulua. Muistelmiensa mukaan tuottelias mies oli kuitenkin vähällä päätyä kauppatieteilijäksi.

  • Vappuna marssitaan aatteen vuoksi

    30.04.2009 Elävä arkisto

    Puolueiden vappumarsseja vuosien varrelta.

    Vappumarssit ovat olennainen osa vappua. Vasemmistopuolueet hallitsivat lähes puolta eduskuntaa sodanjälkeisinä vuosikymmeninä, ja se näkyi myös marsseissa.

  • SAK:n lakimies Tarja Halonen

    17.09.2008 Elävä arkisto

    Tarja Halonen neuvoo irtisanotun oikeuksista.

    SAK:n lakimies Tarja Halonen neuvoo vuonna 1973 valmistuneessa ohjelmassa, minkälaisia oikeuksia on irtisanotulla.

  • Demarinuoret vaativat uutta ulkopolitiikkaa

    12.07.2007 Elävä arkisto

    1960-luvun nuordemarit vaativat Paavo Lipposen johdolla Suomelta uutta ulkopolitiikkaa. Voimat olisi armeijan kehittämisen sijasta suunnattava kehitysapuun.

  • Tarja Halonen kokenut kotimaanpoliitikko

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Tarja Halonen on kokenut sisäpoliitikko.

    Tarja Halonen on kokenut sisäpoliitikko. Ennen presidenttikauttaan hän on toiminut neljässä eri ministerin tehtävässä sekä aktiivina lukuisissa järjestöissä.

  • Paasikivestä Kekkosen linjaan

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Sota muutti Suomen poliittista asetelmaa. Kommunistisen puolueen toiminta sallittiin, ja Suomen piti muutoinkin huomioida lähes joka asiassa Neuvostoliiton mielipide.