Hyppää pääsisältöön

mielisairaanhoito

  • Lapinlahden sairaala – hourujen hoidosta psyyken parantamiseen

    27.09.2016 Elävä arkisto

    Suomen vanhin mielisairaala oli toiminnassa 167 vuotta.

    Suomi sai ensimmäisen mielisairaalansa eli psykiatrisen sairaalan vuonna 1841. Yli sataviisikymmentä vuotta palvelleen Lapinlahden tarina pitää sisällään koko psyykkisen hoidon kehityksen, joka oli aivan alkutekijöissä vielä 1800-luvulla. Jalkaraudoista, pakkopaidoista ja kuumista kylvyistä on edetty moderniin psykiatriaan ja terapioihin.

  • Naisen tie itsenäiseksi ei ollut helppoudella siloteltu

    10.07.2013 Elävä arkisto

    Kapinoivat naiset on leimattu jopa hysteerikoiksi.

    Naisen rooli on ollut usein yksipuolinen ja ahdas. Yhteiskunta on sallinut naiselle vain yhden paikan, jossa vaikuttaa: kodin. Kapinoivat ja tilaa vaativat naiset on leimattu jopa hysteerikoiksi. Tutkija Anna Kortelainen on perehtynyt länsimaisen naisen historiaan 1800-luvulta tähän päivään. Erilaiset kohtalot kuten L. Onervan epäsovinnainen elämä tai Edelfeltin vaimon tragedia piirtävät kuvaa naisen roolista, siitä mikä on ollut hyväksyttävää ja mikä ei.

  • Ars 74 kuvasi todellisuutta maallikoille

    28.03.2011 Elävä arkisto

    Taiteilijoiden käsityksiä todellisuuden kuvaamisesta

    Ars 74:n teemana on realismi. Sen kuvista ei tarvitse miettiä, mitä ne esittävät, kiteytti Raportti-ohjelman toimittaja näyttelyn henkeä.