Hyppää pääsisältöön

teologia

  • Väitöstutkimus ehdottaa muutoksia Raamattuun

    24.10.2009 Yle Uutiset

    Joensuun yliopistossa 28.10. tarkastettava väitöstutkimus ehdottaa muutoksia Raamatun Uuden testamentin tekstiin.

  • Neittaanmäki hakee Kivijärven johtoon

    09.10.2009 Yle Uutiset

    Entinen kansanedustaja Petri Neittaanmäki mielii kunnanjohtajaksi Kivijärvelle. Neittaanmäki kilvoittelee paikasta seitsemän muun hakijan kanssa.

  • Kyyjärven Muukkosen isä hakee Kivijärven johtoon

    08.10.2009 Yle Uutiset

    Kivijärven kunnanjohtajan virkaan ei ole tungosta. Virkaan on toistaiseksi tullut vain kolme hakemusta. Kunnanjohtajahaku päättyy huomenna.

  • Tutkimusrahaa tietoyhteiskunnan ja lestadiolaisuuden tutkimiseen

    07.10.2009 Yle Uutiset

    Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen kahdelle Lapin yliopiston tutkimushankkeelle: professori Ahti Saarenpäälle 500 000 euroa ja yliopistonlehtori Mika Luoma-aholle 375 000 euroa.

  • Ekumenialla apua maahanmuuttajille

    28.09.2009 Yle Uutiset

    Kirkkokuntien yhteinen maahanmuuttajatyö ja kriisityö kiinnostavat seurakuntia Pietarsaaren seudulla. Asia on noussut esiin Suomen luterilaisen kirkon ja Suomen baptistiyhdyskunnan teologisissa neuvotteluissa.

  • Professori Eeva Martikainen sai juhlakirjan

    23.09.2009 Yle Uutiset

    Joensuun yliopiston professori Eeva Martikaisen 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi on julkaistu juhlakirja. Juhlakirjan kirjoittajat ovat Martikaisen kollegoja ja oppilaita Suomesta, Saksasta ja Yhdysvalloista.

  • Elämäntaitojen puute ajaa arjen lyttyyn

    18.09.2009 Yle Uutiset

    Arjessa jaksaminen on haaste, jonka eteen useimmat joutuvat ennemmin tai myöhemmin. Se, miten haasteesta selviää, on kiinni muun muassa elämäntaidoista.

  • Porvoon piispaksi Björn Vikström

    16.09.2009 Yle Uutiset

    Porvoon hiippakunnan piispanvaalit on voittanut Björn Vikström, 46. Hän voitti hiippakuntadekaani Sixten Ekstrandin toisella äänestyskierroksella äänin 250-199.

  • Romaniassa kirkonmiehiä lahjuskäräjillä

    26.08.2009 Yle Uutiset

    Romaniassa on nostettu syytteet ortodoksiarkkipiispaa vastaan lahjusten ottamisesta ja vääristä lausunnoista. Syyttäjien mukaan Tomisin arkkipiispa Teodosie suostui lahjuksia vastaan helpottamaan teologian opiskelijan tietä papiksi.

  • Papit pingistelivät viimeisen kerran Luvialla

    20.08.2009 Yle Uutiset

    Johtava perheneuvoja Juhani Koskelin voitti toistamiseen pappien Luvia Open pingisturnauksen. Voitosta kamppaili kymmenen teologia. Lisäksi oli runsaasti kannustajia. Eniten voittoja kisahistorian aikana on saavuttanut nykyinen Turun piispa Kari Mäkinen.

  • Teologiaopinnot rynnistävät nettiin

    15.08.2009 Yle Uutiset

    Joensuun yliopiston avoin yliopisto on aloittanut elokuun alussa teologian verkko-opinnot. Opiskelu tapahtuu sähköisessä oppimisympäristössä, mutta tentit suoritetaan edelleen pääosin luentotiloissa.

  • Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherran viranhakijoille vaalisijat

    30.07.2009 Yle Uutiset

    Mikkelin maaseurakunnan kirkkoherran virkaa hakeneille on määrätty vaalisijat. Uusi kirkkoherra aloittanee virassaan ensi vuoden alussa.

  • Etelä-Savo on suurten puukirkkojen maakunta

    28.07.2009 Yle Uutiset

    Kerimäen kirkon suuruuden tietävät kaikki, mutta se ei ole Etelä-Savon ainoa mahtirakennus. Yksi suurista on Heinäveden puukirkko, jossa on 1700 istumapaikkaa.

  • Ortodoksiselle seurakunnalle uusi pappi

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Joensuun ortodoksisen seurakunnan uudeksi papiksi on valittu yksimielisesti pastori Mikko Sidoroff Rovaniemeltä. Seurakunnan valtuusto valitsi seurakunnalle toisen papin maanantaina kokouksessaan.

  • Suomen katolinen kirkko saa suomalaisen piispan

    16.06.2009 Yle Uutiset

    Suomen katoliseen kirkkoon saadaan pitkän tauon jälkeen suomalainen piispa. Hän on isä Teemu Sippo, jonka Paavi Benedictus XVI nimitti tehtävään 10. kesäkuuta. Edellinen suomalainen katolinen piispa oli Arvid Kurki, joka kuoli vuonna 1522.

  • Kirkkohistoria yksiin kansiin

    05.06.2009 Yle Uutiset

    Kirkko Kainuussa 450 vuotta -teos julkaistiin perjantaina.

  • Ortodoksisen seurakunnan toisen papin vaali lähestyy

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Joensuun ortodoksisen seurakunnan toisen papin valinta pääsee tosimielessä liikkelle. Toimeen on hakenut kuusi henkilöä. Arkkipiispa Leo on asettanut heistä kolme vaalisijoille.

  • Vantaan seurakunnille uusi johtaja

    02.06.2009 Yle Uutiset

    Vantaan seurakuntayhtymälle valitaan tänään uusi johtaja. Yhteinen kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että virkaan valitaan Juha Tuohimäki.

  • Hiippakunnan historiaa professori Mustakalliolta

    29.05.2009 Yle Uutiset

    Joensuulainen professori Hannu Mustakallio on kirjoittanut Kuopion vanhan hiippakunnan historian. Nykyinen luterilainen hiippakunta aloitti toimintansa 70 vuotta sitten, vappuna 1939. Sen edeltäjä oli Kuopion-Oulun hiippakunta.

  • Uudessa-Valamossa pohditaan musiikkia ja lääketiedettä

    09.05.2009 Yle Uutiset

    Uuden-Valamon luostarissa Heinävedellä pohditaan musiikkia ja sen suhdetta terveyteen. Aihetta käsittelevän seminaarin järjestävät Lääkäriseura Duodecim ja Lääketieteen filosofinen seura yhdessä Valamon kansanopiston kanssa.

Sivut