Hyppää pääsisältöön

rikospaikka

  • Oikein sytytetty

    27.11.2009 Yle Uutiset

    Palon syttymissyitä on harjoiteltu tunnistamaan ensi kertaa Suomessa. Tulipaloja on äärettömän vaikea tutkia, onhan koko todistusaineisto yleensä hävinnyt tuhkana tuleen.

  • Tavasen ilkivallan tutkinta verkkaista

    17.11.2009 Yle Uutiset

    Poliisin tutkinta tekopohjavesihanke Tavasen vahingonteosta ei ole juuri edennyt. Pälkäneen Tavasella tehtiin ilkivaltaa pariin otteeseen syksyn aikana.

  • Raaseporissa kiinni kuparivaraskopla

    10.11.2009 Yle Uutiset

    Länsi-Uudellamaalla Raaseporissa on paljastunut laaja kuparivarkauksien ketju. Poliisi on saanut kiinni muutaman tekijän ja osan anastetusta omaisuudesta

  • Raharyöstöjuttujen oikeudenkäynti tuli kalliiksi

    30.10.2009 Yle Uutiset

    Turussa Suomen Pankin pihalla arvokuljetusauton ryöstäneiden ja Liedossa ryöstöä yrittäneiden miesten oikeuskäsittely tuli kalliiksi valtiolle. Käräjäoikeudessa asianajokulut nousivat yli puolen miljoonan euron, ja perjantaina hovioikeus vahvisti asianajokuluiksi noin 330 000 euroa.

  • ”Tiedämme kuka on vastuussa tuhopoltoista”

    07.09.2009 Yle Uutiset

    Kotkan Karhuvuoren tuhopolttojen sarja on saanut asukkaat etsimään asuntoja muualta. Tihutöiden tekijästä on liikkeellä monenlaisia tarinoita.

  • Hovioikeus vie vangit rikospaikalle

    18.08.2009 Yle Uutiset

    Turun hovioikeus aikoo tehdä katselmuksen Liedon arvokuljetusauton ryöstöyrityksen tapahtumapaikalle. Katselmus tehdään elo-syyskuun aikana. Hovioikeus aloitti tiistaina mittavan oikeudenkäynnin, jossa 13 tuomittua hakee muutosta käräjäoikeuden joulukuiseen päätökseen.

  • Jalokivivarkaat pakenivat skoottereilla

    18.08.2009 Yle Uutiset

    Sveitsissä on tehty klassinen jalokivivarkaus, jonka jälkeen neljä aseistettua roistoa pakenivat skoottereilla miljoonasaaliinsa kanssa.

  • Valepommi sulki LaGuardia-lentoaseman

    01.08.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa New Yorkin lentoaseman terminaali suljettiin lauantaina muutamaksi tunniksi valepommin takia. LaGuardia -lentoaseman pääterminaali suljettiin, kun terminaaliin saapui mies, joka kantoi mukanaan epäilyttävää laukkua.

  • Maarianhaminassa odotetaan poliisin tietoja raviradan rahojen ryöstöyrityksestä

    20.07.2009 Yle Uutiset

    Maarianhaminan poliisi selvittelee edelleen eilen sunnuntaina tehtyä ryöstöyritystä. Poliisi aikoo tiedottaa asiasta vasta iltapäivällä, kun rikospaikan tekninen tutkinta on valmis. Poliisi on myös kuulustellut epäiltyjä.

  • Rikospaikalle hälytetyt poliisit joukkomurhattiin Intiassa

    12.07.2009 Yle Uutiset

    Intialaiset maolaississit surmasivat ainakin 22 poliisia sunnuntaina Chhattisgarhin osavaltiossa maan keskiosassa. Poliisin turvallisuusryhmä oli saapunut väijytyspaikalle sen jälkeen, kun paikalle oli ammuttu kaksi partoimassa ollutta virkaveljeä.

  • Paloittelusurmasta 10 vuoden tuomiot

    10.06.2009 Yle Uutiset

    Jyväskylän käräjäoikeus langetti tänään 10 vuoden ehdottomat vankeustuomiot kahdelle paloittelusurman tekijälle.

  • Mies kuoli puukotuksessa Vantaalla

    12.05.2009 Yle Uutiset

    Kerrostaloalueella Vantaan Metsolassa tapahtui hieman ennen iltakymmentä puukotus. Puukotuksen uhri, 1980-luvulla syntynyt mieshenkilö menehtyi saamiinsa vammoihin.

  • Poliisi kaipaa autohavaintoja

    04.05.2009 Yle Uutiset

    Vetelin Räyringin ryöstöstä epäillyt mies ja nainen ovat edelleen vangittuna. Oikeus harkitsee perjantaina onko vangitsemista aiheellista vielä jatkaa.Poliisi kaipaa edelleen havaintoja rikospaikalla Räyringissä ja sen läheisyydessä 15. 4 liikkuneista ajoneuvoista.

  • Rikostarinoita Suomesta: Tilattu murha

    30.04.2009 Elävä arkisto

    Jollaksen tapauksessa tekijä löytyi uhrin lähipiiristä

    Vuonna 1992 Helsingissä ammuttiin iäkäs liikemies. Pian tutkimuksissa alkoi ilmetä, että kyseessä on Suomen olosuhteisiin harvinainen palkkamurha.

  • Rikostarinoita Suomesta: Lopullinen velkajärjestely

    21.04.2009 Elävä arkisto

    Tammikuussa 2005 helsinkiläinen huoltomies katosi.

    Tammikuussa 2005 helsinkiläinen huoltomies Taisto Elo ilmoitettiin kadonneeksi. Viimeisen kerran ennen katoamistaan hänet oli nähty lapsuudenaikaisen ystävänsä seurassa.

  • Poliisi nappasi tusseilla tuhrineet

    30.03.2009 Yle Uutiset

    Vaasan keskustassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tusseilla seiniä töhrineet napattiin itseteosta.

  • Saksalainen sarjamurhaaja olikin vanupuikko

    29.03.2009 Yle Uutiset

    Saksan poliisi on joutunut noloon asemaan, kun mm. Haamumurhaajaksi ja Naiseksi ilman kasvoja nimitetty sarjamurhaaja onkin paljastunut saastuneeksi vanupuikoksi. Olematonta rikollista on etsitty turhaan vuosikausia.

  • Rikostarinoita Suomesta: Erään palkkamurhan anatomia

    26.03.2009 Elävä arkisto

    Rikollisliigaan kuulunut Volkan katosi lokakuussa 2003.

    Lokakuun lopulla 2003 ruotsalainen nuori nainen teki Tukholman poliisille katoamisilmoituksen poikaystävästään Volkanista.

  • Virtain pankkiryöstäjä karkuteillä

    20.03.2009 Yle Uutiset

    Poliisi etsiin Virtain Killinkosken Osuuspankin ryöstänyttä miestä. Noin 30 - 40-vuotias mies ryösti pankkikonttorin käsiaseella uhaten perjantaina aamupäivällä. Poliisi toivoo yleisöltä vinkkejä erityisesti siitä, mihin mies pakeni rikospaikalta.

  • Virtain pankkiryöstäjä karkuteillä

    20.03.2009 Yle Uutiset

    Poliisi etsiin Virtain Killinkosken Osuuspankin ryöstänyttä miestä. Noin 30 - 40-vuotias mies ryösti pankkikonttorin käsiaseella uhaten perjantaina aamupäivällä. Poliisi toivoo yleisöltä vinkkejä erityisesti siitä, mihin mies pakeni rikospaikalta.

Sivut