Hyppää pääsisältöön

kieltenopettajat

  • Hoitoala houkuttelee maahanmuuttajia

    09.11.2011 Yle Uutiset

    Maahanmuuttajille tarjotaan Turun ammatti-instituutissa ja Ammattiopisto Liviassa sosiaali- ja terveysalalle valmentavaa koulutusta. Koulutuksen tarkoituksena on valmistaa maahanmuuttaja alan varsinaisiin opintoihin.

  • Kauppi toivoo pysähdystä kotikisojen jälkeen

    20.10.2011 Yle Urheilu

    Suunnistaja Minna Kaupilla on tiukka tavoite olla vuoden 2013 MM-kisoissa Vuokatissa parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kotikisat ovat Kaupille eräänlainen päätepysäkki, ja sen jälkeen hän toivoo kisajunansa pysähtyvän ainakin hetkeksi.

  • Ylioppilaskoe ei kannusta suullisen kielitaidon kehittämiseen

    30.08.2011 Yle Uutiset

    Kieltenopettajien liitto pitää valitettavana sitä, ettei ylioppilaskirjoituksissa mitata suullista kielitaitoa. Liiton puheenjohtajan mielestä koe motivoisi opiskelijoita kehittämään puhetaitojaan. Resurssipulan takia on kuitenkin epätodennäköistä, että suullista kielitaitoa mitattaisiin ylioppilaskokeessa tulevaisuudessakaan.

  • Eurooppalaisnuori etsii uutisensa netistä

    18.05.2011 Yle Uutiset

    Eurooppalaiset nuoret ovat median kuluttajina yllättävän samankaltaisia. Tällaiseen päätelmään on päädytty EU:n kansainvälisessä Comenius-hankkeessa, johon Ikaalisten yhteiskoulun lukio on osallistunut viime vuosina. Hanke päättyi opiskelijaryhmän vierailuun Suomessa.

  • Uusi kirja Savonlinnan sotilashistoriasta

    06.05.2011 Yle Uutiset

    Savonlinnan historia varuskuntakaupunkina on saanut merkittävän lisän. Sotahistorian ja sotilassosiologian tukija lisensiaatti Jukka A. Torvelaisen teos 1800-luvun lopulla toimineesta reservikomppaniasta julkistettiin perjantaina.

  • Rantala: Virkamiehet saamenkielen oppiin

    15.04.2011 Yle Uutiset

    Saamen kielilaki toteutuu Suomessa huonosti, arvioi Euroopan Neuvosto tuoreessa raportissaan. Pitkäaikaisen kielenopettajan ja tulkin Leif Rantalan mielestä Lappiin pitäisi kehittää sellainen järjestelmä, joka kannustaa virkamiehiä opiskelemaan saamea.

  • Nuoret mursivat kielimuuria Laihialla

    29.03.2011 Yle Uutiset

    Kasiluokkalaiset kuulivat tiistaina kumpaakin kotimaista, kun 16 vöyriläisnuorta vieraili Laihian keskuskoululla. Tunnelma oli varautunut.

  • Puhu minulle suomea -kampanjalla vauhtia kielen oppimiseen

    29.03.2011 Yle Uutiset

    Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa kansainvälisiä opiskelijoita kannustetaan kampanjan avulla puhumaan suomea ja suomalaisia palvelemaan heitä suomeksi.

  • Kouluenglanti jo liian helppoa nuorille

    28.02.2011 Yle Uutiset

    Perinteinen englannin opetus ei enää riitä monille oppilaille. Nuoret oppivat englantia jo niin paljon koulun ulkopuolella, että useissa kunnissa kokeillaan syvempää englannin opetusta. Opetushallituksen mukaan edessä voi olla myös opetussuunnitelman muuttaminen.

  • Maahanmuuttajan kotoutumiseen tarvitaan aikaa ja vertaistukea

    23.02.2011 Yle Uutiset

    Aivan Vaasan keskustassa avautuu kellarikerroksen oven takaa monen kulttuurin ja kielen värikäs maailma. Sisääntulija toivotetaan iloisesti tervetulleeksi. Helmi on paikka, joka on monelle maahanmuuttajalle henkireikä uudessa kulttuurissa.

  • Kielitivoli kannustaa kielten opiskeluun

    17.01.2011 Yle Uutiset

    Seinäjoella koululaisia rohkaistaan vieraiden kielten opiskeluun. Kaupunki on mukana niinsanotussa Kielitivoli-hankkeessa.

  • Cafe Linguassa puhutaan kieliä

    30.11.2010 Yle Uutiset

    Rovaniemeläisessä kahvilassa puhutaan maanantaisin venäjää, tiistaisin saksaa, perjantaisin espanjaa ja lauantaisin ranskaa. Kahvila Kauppayhtiön Cafe Linguassa luodaan linkkejä Lapin yliopiston vaihto-opiskelijoitten ja suomalaisten välille ja kohennetaan käytännön kielitaitoa.

  • Venäjää ehdotetaan kieliohjelmaan

    15.11.2010 Yle Uutiset

    Venäjän kielen opetukseen ehdotetaan parannusta Vieremällä. Lukion ja yläkoulun opettajat ovat esittäneet venäjän kielen lisäämistä kunnan kieliohjelmaan. Tällä hetkellä Vieremällä on mahdollista opiskella ruotsin ja englannin lisäksi vain saksaa.

  • Lukio houkuttelee kieltenopiskelijoita "kimppakivalla"

    03.11.2010 Yle Uutiset

    Kontiolahden lukio on keksinyt erikoisen tavan houkutella opiskelijoita venäjän, saksan ja ranskan opiskeluun. Lyhyitä kieliä markkinoidaan lukiolaisille hankkeella, jolle on annettu nimeksi "Kimppakivaa kielillä".

  • 2010 Language Award for Finnish-Russian School

    09.10.2010 Yle News

    The Federation of Foreign Language Teachers, SUKOL, has awarded its 2010 Language Prize to the Finnish-Russian School of Eastern Finland.

  • Vuoden kieliteko -palkinto Itä-Suomen koululle

    09.10.2010 Yle Uutiset

    Koulu sai kiitosta maahanmuuttajalasten kotouttamisesta, oppilasvaihdoista, sekä erityisesti venäjän kulttuurin positiivisesta esilletuomisesta. Koulun oppilaat opiskelevat venäjää jo ensiopetuksesta lähtien.

  • Itä-Suomen koulu ylsi vuoden kielitekoon

    09.10.2010 Yle Uutiset

    Itä-Suomen koulun tekemää työtä venäjän kielen opetuksen lisäämiseksi arvostetaan. Koulu on saanut Suomen kieltenopettajain liiton SUKOLin Vuoden kieliteko 2010 -palkinnon.

  • Opetusministeri Virkkunen tukee kieltenopetuksen varhentamista

    05.10.2010 Yle Uutiset

    Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) rauhoittelee kieltenopettajien pelkoja siitä, että kieltenopetuksen varhentaminen heikentäisi opetuksen laatua. Peruskoulun tuntijakouudistusta pohtinut työryhmä on esittänyt kieltenopetuksen aloittamista peruskoulun toisella luokalla. Esityksessä ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, miten pienimpien koululaisten kieltenopetus käytännössä järjestettäisiin.

  • Perusoppiaineet jäämässä tuntijakouudistuksen jalkoihin

    27.09.2010 Yle Uutiset

    Opettajien mukaan tuntijaon uudistus uhkaa vähentää perusoppiaineiden tuntimäärää. Kaikille pakolliset oppitunnit vähenisivät äidinkielessä, matematiikassa ja vieraissa kielissä samalla, kun etiikkaa ja draamaa kaavaillaan uusiksi aineiksi. Erityisesti äidinkielen tuntien vähentäminen huolettaa, sillä oppilaiden kirjoitustaidot ovat laskeneet Opetushallituksen arvioiden mukaan heikolle tasolle.

  • Kieltenopetuksen lisäys rasittaa kuntien kukkaroa

    24.09.2010 Yle Uutiset

    Opetusministeriö valmistelee uutta opetussuunnitelmaa, joka lisäisi muun muassa kielten opetusta pienissä alakouluissa. Päteviä kielenopettajia ei kuitenkaan ole tarjolla kaikille kouluille varsinkaan haja-asutusalueilla.

Sivut